Vieraslajista tulee mieleen metsä tai pelto, jossa ulkomailta ­Suomeen ujuttautunut kasvi tai eläin vie elin­tilaa kotoperäisiltä lajeiltamme, mutta ­vieraslaji voi tulla vastaan myös kotona, vaikkapa keittiössä.

Meidän kotonamme kolmas kohtaaminen kiinnitti huomion. Samanlainen ­pienenpuoleinen, harmaa ötökkä. Yö­­perhosen näköinen. Voisivatko nämä olla koita?

Parin viikon päästä ilmestyivät toukat, puolitoistasenttiset, kalpeat ja kapeat pötkylät, jotka nousivat pitkin keittiön seinää. Silloin ymmärsimme vihdoin, että keittiö on tutkittava.

Ikävyyksien alku ja juuri löytyi kuiva-­ainelaatikosta. Parissa jauhopussissa ja jossakin ryynilaatikossa oli seassa jonkinlaista rihmaa. Ja eläviä toukkia.

Kaikki avatut pakkaukset roskiin, ja kuiva-ainelaatikolle täyspesu.

Muutaman viikon päästä jostakin taas ilmaantui harmaa lepattelija. Toinen istui keittiön katonrajassa. Siinä vaiheessa ­liiskasin jokaisen näkemäni otuksen armotta. Siitä huolimatta toukkia löytyi vielä kerran kuiva-aineista.

Nyt on ollut hiljaista muutaman ­kuukauden, mutta riesa voi palata.

Ötökät olivat nimittäin keittiökoisia. Ne ovat nykyään melko tavallisia ihmistä ­piinaavia hyönteisiä.

Keittiökoisa on vieraslaji. Sitä kutsuttiin aikaisemmin intianjauhokoisaksi, mutta nimi ei viitannut hyönteisen kotimaahan. Kyse on käännösvirheestä. Englanninkielinen nimi indian meal moth ei ­viittaa Intiaan vaan maissiin (indian meal).

– Alun perin keittiökoisa onkin kotoisin Amerikan mantereiden kuivilta alueilta, kertoo yli-intendentti Lauri Kaila ­Luonnontieteellisestä keskusmuseosta Luomuksesta.

Kotiseuduillaan koisat syövät esimerkiksi kaktusten kuihtuneita osia.

– Laji on levittäytynyt jo vuosisatoja­­ ­sitten ihmisten mukana ympäri maailman, joten on mahdotonta tietää, mistä se on Suomeen päätynyt, Kaila kertoo.

Voi olla, että keittiökoisia on saapunut maahamme useaan otteeseen. Säännöllisiä havaintoja alkoi tulla 1950-luvulta lähtien. Nopea runsastuminen alkoi 1990-luvulla.

Suomessa keittiökoisa on sisätilojen eläjä. Pakkasia se ei kestä. Suomalaisen kodin olot taas vastaavat hyvin koisan kotiseutujen oloja.

– Alkuaan kuivien ja lämpimien ­seutujen asukkaana se pärjää mainiosti kuivissa, keskuslämmitetyissä ja ympäri vuoden lämpimissä asunnoissa.

Asuntoihin harmillinen ötökkä päätyy elin­tarvikkeiden joukossa, Kailan mukaan monesti juuri lemmikkieläinten ruoassa, sillä niitä ei valvota aivan yhtä tarkasti kuin ihmisten elin­tarvikkeita. Kesäaikaan keittiökoisa voi lentää ­ulkonakin vaikkapa tuholais­ongelmasta kärsivän naapurin keittiöstä toiseen.

Aivan tavallinen huoneisto on siis ­koisalle oikein sopiva ympäristö. Sen menestystä suomalaisissa kodeissa ­auttaa myös se, että sen ravinnoksi kelpaa kaikki kuivattu kasviperäinen aines.

Keittiökoisalle maistuvat jauhot, ryynit, siemenet, pähkinät… Ne voivat syödä jopa suklaata tai mausteita, mutta eivät­ ­sentään vaatteita.

Keittiökoisa on noin puolitoistasenttinen, pieni harmaa­sävyinen perhonen. Seinällä istuessaan se näyttää kiila­maiselta tai kapealta kolmiolta, sävyltään tummalta.

Jos yhden löytää kotoaan, kyse ei ­välttämättä ole hankalasta vieraslajista.

– Suomessa elää luonnonvaraisena kymmeniä samannäköisiä koisaperhosia. Niistä melkein kaikki haluavat pysyä ulkona. Ne elävät luonnonkasveissa, Lauri Kaila kertoo.

Suomalaiseen luontoon kuuluvista ­koisaperhosista pesäkoisa hakeutuu monesti sisätiloihin. Joskus pesäkoisia voi tulla Kailan mukaan sisälle paljonkin, mutta laji on harmiton ja selvästi keittiökoisaa suurempi.

Rannikolla tavataan mantelikoisaa. Se elää sekä sisällä että ulkona. Lisäksi sisä­tiloissa voi elää kaakaokoisia ja jauho­koisia. Kaikki nuo kolme lajia ovat selvästi harvinaisempia kuin keittiökoisa. Ne ovat aika lailla yksivärisen harmaita, mutta keittiökoisan siipien tyviosa on vaalean kellanharmaa, ulko-osa taas tumman purppurainen.

Ennen keittiökoisan yleistymistä ­Suomen yleisin elintarviketuholainen oli jauhokoisa. Nykyään se on harvinainen ja lähinnä leipomoiden ja viljavarastojen riesa.

Ensimmäiseksi keittiökoisan ­saapumisen kotiin huomaa yleensä juuri siten kuin jutun alussa kerroin: aikuisista perhosista. Valoisaan aikaan tai valojen ollessa päällä ne istuskelevat seinillä tai katossa.

– Ne viihtyvät hämärässä, ja niitä voi myös hoksata lentelemässä illalla ja yöllä asunnossa.

Toukkien ilmestymisen taas havaitsee rihmasta. Kaila kertoo, että kyseessä on toukkien suojakseen kehräämä silkkikudos.

– Se tekee jauhoihin paakkuja. Toukat saattavat myös kehrätä puurohiutaleita tai siemeniä, esimerkiksi pellavan, sesamin ja chian siemeniä, löyhästi yhteen.

Jauhoista koisien puuhat huomasi, jos jauhot kaatoi keittiösiivilän läpi. Silkki­kudos jäi siivilään kiinni ja jauhot piti ­kaataa biojätteeseen.

Missä koisat sitten piileskelevät, jos niitä pääsee kotiin pesiytymään? Aikuisia perhosia voi löytää mistä vain asunnosta, mutta toukkavaiheessa keittiökoisan elinpiiri on hyvin pieni.

– Niitä on siellä, missä on ravintoa, Kaila tiivistää.

Keittiön kuiva-ainekaapit ovat itsestään selvä oleskelupaikka. Jos kotona on vaikkapa hamsteri tai papukaija, keittiökoisa voi viihtyä sen häkissä tai häkin lähellä.

– Yksi paikka, jota ei ehkä tule ajatelleeksi, on vedettävän leivänleikkuualustan taus, koska sinne saattaa jäädä ­huomaamatta leivänmuruja.

Keittiökoisan elämänkierto alkaa, kun aikuinen perhonen munii suoraan sopivaan ravinnonlähteeseen, vaikkapa riisipakettiin. Munat ovat hyvin pieniä ja vaaleita, niitä ei paljain silmin erota. Munista kuoriutuvat toukat pilaavat sitten ruokailupuuhillaan ja silkkikudokset kehräämisellään ruokatavarat.

Kaila kertoo, että toukka voi myös porautua läpi pahvipakkauksesta ja päästä uusille ruoka-apajille. Kun toukka kasvaa täysikokoiseksi, se voi lähteä vaeltamaan. Toukkia voi löytää ryömiskelemästä seiniltä.

– Usein ne päätyvät kylpyhuoneeseen, sillä se on lämmin paikka, Kaila sanoo.

Entä jos käy niin, että keittiökoisa asettuu taloksi? Miten epämieluisasta vieraasta pääsee eroon?

Hyvä uutinen on se, että se ­onnistuu melkein aina ilman myrkkyjä. Huono uutinen taas se, että keittiökoisan hävitys kotoa vaatii kärsivällisyyttä.

Ruokakaapit pitää siivota huolellisesti. Mahdolliset ravinnonlähteet eli kaikki kuivat elintarvikkeet pitää käydä läpi. ­Jauhot ja ryynit voi siivilöidä, jolloin toukkien tekemät rihmapaakut paljastuvat.

Keittiökoisa ei varsinaisesti pilaa ­ruokia. Se on enemmänkin vasten­mielinen.

– Kaiken voi pakastaa, jolloin toukat kuolevat. Moni vain ei halua löytää aamiaislautaseltaan toukkia, joten saastuneet pakkaukset kannattaa hävittää, Lauri Kaila sanoo.

Vaikka kaiken siivoaisi ja saastuneet sapuskat heittelisi jäteastiaan, keittiö­koisista tuskin pääsee eroon kerralla. Toukkia nimittäin voi olla koteloituneena melkein missä päin asuntoa tahansa.

– Aikuisia perhosia pitää liiskata ­hengiltä sitä mukaa kuin niitä ilmaantuu, ettei uusia sukupolvia pääse syntymään, Kaila sanoo.

Keittiökoisan elämässä on vielä sellainen ovela kierre, että kotelovaihe voi kestää kuukausia, vaikka se yleensä kestää vain pari kolme viikkoa. Siksi uusia ötököitä voi lepatella vastaan vielä pitkään suursiivouksen jälkeen.

– Jotkin kotelot jättäytyvät jopa ­kuukausiksi lepotilaan. Siksi ei kannata huolestua, jos yksittäisiä keittiökoisia ­löytyy vielä pitkänkin ajan kuluttua.