Lapsuuteni sitkein haave oli purjehtia Tyynen valtameren halki lautalla ja vetää parin metrin hai käsin kannelle, niin kuin Thor Heyerdahl teki kavereidensa kanssa. Balsapuulautta jäi nyt haaveeksi, mutta parin hain kanssa olen painiskellut.

Minuun jäi pysyvät jäljet, kun suuri idolini Björn Borg pelasi Wimbledonin finaalia John McEnroeta vastaan vuonna 1980. Olin odottanut loppuottelua koko kesän. Koko suku istui mustavalkotelevision edessä. Jännitys oli käsinkosketeltavaa. Juuri kun Borg syötti ottelupalloa, telkkari hajosi. Se ei ollut hukkaan heitetty tilanne, koska siinä samalla opin kaikenlaisia uusia kirosanoja.

Viimeksi nauroin makeasti, kun ystäväni Jukka Viljanen sanoi, että ”kun lähdetään aavikon halki kameleilla, aion nimetä mun kamelin Lindaksi”. Pitää joskus kysyä, miksi juuri Linda. Tänään sain samalta herralta sähköpostia, jossa kerrottiin, että Saudi-Arabiassa kameleiden kauneuskisassa kameli oli diskattu, koska huuliin ja nenään oli ruiskutettu botoxia. Sain toiset hyvät naurut!

Tulin lyöneeksi erästä henkilöä, koska luulin, että hän oli kuollut. Se oli ”herättävä lyönti”, kun hän ei avannut silmiään vaikka huusin hänelle. Tilanne oli päällä. Helikopterilla oli kaksi minuuttia aikaa olla maassa, ennen kuin bensa olisi loppunut kesken. Oli pakko tarkistaa, onko kaveri kuollut vai ei. Se oli hyvä lyönti, koska kaveri avasi silmät, ja sain hänet kannettua helikopteriin. Muita en ole lyönyt, mutta jos on kuolema kyseessä, lyön vaikka kahdesti.

Pyydän anteeksi, että pidin 20 vuotta retkikuntatavaraa 200 litran muovitynnyreissä kotona, autotallissa, neljässä eri varastossa, olohuoneessa, jopa keittiössäkin. Enkä ollut hyvä imuroimaan, ja jätin kotityöt monesti tekemättä. Koti oli fyysisesti kuin perusleiri. En huomannut, että näin kaikki vain omien linssien läpi. Olin sokea ja tyhmä kuin tukki. Nyt olen saanut silmät auki. Ja nyt on myös iso varasto. Tämä anteeksipyyntö menee totta kai rakkaalle vaimolleni, joka kesti sitä 20 vuotta.

Ystäväni ihmettelevät minun ja vaimoni hieman askeettista elämää. Mielestämme elämme luksuksessa, mutta makuuhuoneessamme on talvisin usein 12 astetta, kun ikkuna on koko ajan auki. Kerran kun heräsimme aamulla, vaimoni päällä oli viisi senttiä lunta.

En enää nykyään suutu, kun asiat ei mene niin kuin haluaisin. Oikeastaan ne vähän pakottavat oppimaan ja koittamaan uudestaan, uudestaan... kunnes onnistuvat. Ennen yhtä reissua Etelämantereelle epäonnistuminen kesti kuusi vuotta ja 34 ihmistä sanoi minulle, että ­”täysin mahdotonta, ei näin voi tehdä”. Silti se onnistui. Olen oppinut, ettei kannata heti uskoa mitä muut sanovat, vaan luottaa omiin kykyihin ja toimivaan tiimiin.

Seuraavan rauhan-Nobelin antaisin Mato Valtoselle. He, jotka tuntevat legendaarisen rokki-kauhukakaran, varmaan ajattelevat ihan samaa. Maailman pitäisi saada lisää Matoja. Hän on ideanikkareiden kuningas, luotettava kuin junan vessa, ystävällinen, ja sydän on juuri oikeassa paikassa.

Sen päivän haluan nähdä, jolloin napajäät eivät enää sulaisi, jääkarhut lisään­tyisivät, 116 eläinlajia ei kuolisi sukupuuttoon joka päivä, viidakkoa ei ­kaadettaisi ja maailman lämpötila lähtisi ­laskuun. Haluaisin myös nähdä päivän, kun toivo loistaisi nuorten silmissä eikä epätoivoa olisi olemassakaan.