Pariisin olympialaiset kokoavat repaleista maailmaa enemmän kuin mikään voima – Olen löytänyt täältä kaupungin, jossa kykenen ajattelemaan
Täällä on vapaus, joka sallii myös venäläisten juoppojen maata yhdellä maailman tunnetuimmalla kadulla, Rue de Rivolilla, keskellä jalkakäytävää, joka päivä. Eikä edes heitä häädetä, kirjoittaa Jussi Parviainen.
Pariisia ja Berliiniä ei voi verrata, koska Berliini on parempi. Olen juuri löytänyt klubin, jossa on vain nuoria miehiä, kirjoitti Uuno Kailas 1930-luvulla.
Pariisia ja Helsinkiä en voi vertailla, koska Pariisi on parempi.
Olen löytänyt täältä kaupungin, jossa kykenen ajattelemaan ja kirjoittamaan, tekemään teatteria aivan uudella tavalla.
Täällä voi luoda uutta todellisuutta ja synnyttää olemassaoloa, joka on parempaa kuin tätä ennen eletty elämä. Kirjoitan tätä tekstiä kaupungissa, josta en lähde edes jalat edellä, vaikka en Père-Lachaisen hautausmaalle Marcel Proustin ja Jim Morrisonin luokse pääsisikään. Tässä kaupungissa olen saanut ystäviä ja kontakteja enemmän kuin Suomessa. Ja lähimmäisenrakkautta. Ja luvan olla niin kuin on, kuten Tuomas Enbuske armosta iloitsee.
”Pariisissa ei ole sodan lietsontaan kiihottavaa ryssittelyä. Tänne saapui jo ennen Venäjän vallankumousta sivistynyt venäläinen väki, joka toi tullessaan vaurauden lisäksi todella paljon taiteellista osaamista.”
Ja tässä näiden tunteideni ja kokemuksieni lähdeluetteloa:
Täällä on vapaus, joka sallii myös venäläisten juoppojen maata yhdellä maailman tunnetuimmalla kadulla, Rue de Rivolilla, keskellä jalkakäytävää, joka päivä. Eikä edes heitä häädetä.
Suomessa epätoivotuilla vierailla, arabeilla, on täällä oikeus vapauteensa. Täällä on myös vapaus kaikenlaisen eriarvoisuuden ilmentämiseen, kuten uusrikkaiden venäläisten hillittömän kerskailevassa pukeutumisessa.
Pariisi ei kulu, vaikka siitä Suomessa luettavat uutiset ovat todella huonon journalismin uutistuotantoa, paitsi Annastina Heikkilä, joka kirjoittaa hyvin. Huono uutistyö kuluttaa vain suomalaista mieltä. Ja sillä ei ole täällä arvoa.
Pariisissa ei ole sodan lietsontaan kiihottavaa ryssittelyä. Tänne saapui jo ennen Venäjän vallankumousta sivistynyt venäläinen väki, joka toi tullessaan vaurauden lisäksi todella paljon taiteellista osaamista. Ballets Russes nosti Avenue Montaignen Théâtre des Champs-Élysées’n loistoon ja nyt sen edessä voi muistaa Sergei Djagilevin tänne tuomia Vaslav Nijinskiä ja Anna Pavlovaa.
”Hemingway sanoi, että ilman Pariisia ei olisi häntä ja hänen amerikkalaista kirjallisuuttaan.”
Ranskan pääministeri on julkihomo, kaunis ja osaava, mutta Suomessa Pekka Haavistoa ei voitu valita hänen kokoiseensa tehtävään, koska hän myös on.
Ernest Hemingway sanoi, että ilman Pariisia ei olisi häntä ja hänen amerikkalaista kirjallisuuttaan, eikä tietenkään olisi uutta eurooppalaista ajattelua ja kirjallisuutta ilman Jean-Paul Sartrea ja Albert Camus’ta. Eikä suomalainen maalaustaide olisi niin suurta kuin on ilman Albert Edelfeltiä, joka kasvoi suureksi Pariisissa.
Suomi mainittu, torille!
Rinnassa läikähtää, kun katsoo edessään hehkuvaa Bostonin baletin julistetta, jossa komeilee siellä vierailevan baletin johtajan Mikko Nissisen nimi, kuten myös Jorma Elon – yhtenä suurena koreografina.
Pariisissa asuvat myös monet taiteen ja kulttuurin osaajamme, kuten Suomi-instituutin johtaja Tuula Yrjö-Koskinen ja ansioitunut galleristi Krista Mikkola, joka kauniisti kuratoi nyt Nanna Suden näyttelyn Kaikki maailman värit, joka on viittaus olympialaisten värimaailman sisään. Merci!
Heinä-elokuussa koettavat Pariisin olympialaiset kokoavat repaleista maailmaa enemmän kuin mikään voima. Eikä se voisi tapahtua monikulttuurisemmassa ja kauniimmassa urheilukaupungissa kuin Pariisi. Värikästä parhaimmillaan.
