Apu

Pako Odessasta: Veronica ja Svetlana kertovat matkastaan Kotkaan – Vihkisormukset muistuttavat perheen isästä, joka jäi Ukrainaan

Pako Odessasta: Veronica ja Svetlana kertovat matkastaan Kotkaan – Vihkisormukset muistuttavat perheen isästä, joka jäi Ukrainaan
Svetlanaa ja Veronicaa on Kotkassa ihmetyttänyt luonnon läheisyys ja kaupunkiympäristön vihreys, sekä uuden kodin parvekkeella aamuisin juoksentelevat oravat.
Julkaistu: 28.3.2022

Kotkalaisen kahvilan pöydässä istuu kolme ukrainalaistaustaista naista. Svetlana ja hänen tyttärensä Veronica ovat tulleet hiljattain pakoon Ukrainan sotaa.

Kolmas on Irina Chumak, joka muutti Suomeen 16 vuotta sitten miehensä ja kahden tyttärensä kanssa. Hän toimii vapaaehtoisena Kotkan vastaanottokeskuksessa ja majoitti kaksikon luokseen ennen kuin he saivat asunnon.

− On hienoa, että toimimalla tulkkina voin olla hyödyksi paitsi maahan tuleville ukrainalaisille myös poliisille ja muille viranomaisille. Omakin olo helpottuu vähän, kun voi tehdä jotain hyödyllistä. Sotauutisten katsominen tekee silti edelleen pahaa, Irina kertoo kyyneleiden kihotessa silmiin.

Kotimaassa syttynyt sota sai Irinan pois tolaltaan ja hän joutui jäämään hetkeksi sairauslomalle. Kotona murehtimisen sijaan Irina päätti tehdä jotain hyödyllistä ja ilmoittautui vastaanottokeskukseen apulaiseksi.

Veronica ja hänen äitinsä Svetlana pakenivat Odessasta pikkubussilla Moldovan kautta Tšekkeihin ja Varsovan kautta Suomeen.

Lempiaineesta apua matkalla Suomeen

Etelä-Ukrainassa Odessan kaupungissa asuneet Svetlana ja Veronica tulivat Suomeen 9. maaliskuuta. Lähtiessään heillä ei ollut tiedossa tarkkaa määränpäätä, vaan he etenivät pätkä kerrallaan. Ukrainasta matka kulki ensin Moldovaan pikkubussilla ja siitä bussilla Tšekkeihin.

− Kun pääsimme Veronican kanssa Eurooppaan, oli hänen isänsä vahvasti sitä mieltä, että meidän olisi hyvä jatkaa Suomeen. Kun selviydyimme Varsovaan saakka, pääsimme siitä vapaaehtoisten bussikyydillä Helsinkiin. Vuorokauden kestänyt bussimatka oli rankka, mutta esimerkiksi junalla matkustaminen oli onneksi helpompaa, Svetlana kertoo.

Englanti oli koulussa Veronican lempiaine ja Ukrainassa asuessaan hän oli miettinyt englanninopettajan ammattia. Koulussa hankitusta kielitaidosta oli paljon apua heidän matkatessaan Euroopan halki, mutta myös Kotkassa.

− En ole vielä päässyt täällä kouluun, mutta haluaisin sitä erittäin paljon. Olen jo opiskellut muutamia perussanoja suomeksi, 16-vuotias Veronica kertoo.

Svetlanan toi mukanaan Suomeen vihkisormukset. Kun äiti ja tytär olivat päässeet Eurooppaan, Ukrainaan jäänyt isä oli vahvasti sitä mieltä, että heidän olisi hyvä jatkaa matkaansa Suomeen.

Lähes koko omaisuus jäi Ukrainaan

Svetlana ja Veronica asuvat tällä hetkellä Karhuvuoressa samassa asunnossa kahden äidin ja näiden 4- ja 8-vuotiaiden poikien kanssa. Vaikka lapsilla on reippaasti ikäeroa, tulevat he hyvin toimeen. Veronica on myös tutustunut ikäiseensä venäjänkieliseen tyttöön, joka asuu samalla alueella.

Asunnon lisäksi Svetlana ja Veronica ovat saaneet vaatteita ja muita tarvitsemiaan tavaroita. Niille on ollut tarvetta, sillä heillä oli mukanaan vain yksi vaatekerta kummallekin.

− Olemme kiitollisia Suomelle ja suomalaisille avusta. Kaikki ovat olleet ystävällisiä ja asunto on hyvä.

Kotkassa heitä on ihmetyttänyt luonnon läheisyys ja kaupunkiympäristöön luontevasti sulautuva vihreys.

− Parvekkeellamme käy lähes joka aamu oravia juoksentelemassa, mitä ei Odessassa tapahtunut. On myös ollut ihanaa, että aurinko on paistanut lähes koko täällä olomme ajan. Ihan kuin sekin haluaisi toivottaa meidät tervetulleeksi Kotkaan ja Suomeen, Svetlana sanoo hymyillen.

− Kun sota alkoi ja ukrainalaisia alkoi tulla Suomeen, mietin, mitä voisin tehdä. Julkaisin Facebookissa pyynnön, jossa kerroin millaisia tavaroita ihmisille tarvittaisiin. Vuorokaudessa olohuoneemme täyttyi lahjoituksista, Irina kertoo.

Auttamishalu hämmästyttää ja ilahduttaa

Vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena toimimisen lisäksi Irina on kerännyt Ukrainasta pakeneville tavaroita. Haastatteluunkin hän saapuu mukanaan iso muovikassi täynnä leluja, jotka eräs pieni lapsi oli halunnut lahjoittaa.

− Kun sota alkoi ja ukrainalaisia alkoi tulla Suomeen, mietin, mitä voisin tehdä. Julkaisin Facebookissa pyynnön, jossa kerroin millaisia tavaroita ihmisille tarvittaisiin. Vuorokaudessa olohuoneemme täyttyi lahjoituksista.

Kun ensimmäiset pakolaiset tulivat Kotkaan, oli Irina mukana Citymarketin pihalla järjestetyssä keräyksessä. Tuolloin lahjoituksia kertyi kahdessa tunnissa pakettiauton ja kuomullisen peräkärryn verran.

− Mieleeni jäi kaksi nuorta miestä, jotka kävivät ennen kaupassa käymistään kysymässä, mitä kaipaamme eniten. Hetken päästä he tulivat takaisin iso ostoskärryllinen täynnä lastenruokia, vaippoja ja muuta tarpeellista.

Irina auttaa mielellään Kotkaan tulleita ukrainalaisia erilaisissa arkisissa asioissa ja hänen puhelinnumeronsa onkin ahkerassa käytössä. Irinalta kysytään muun muassa vinkkejä lähimmästä kaupasta tai kirpputorista.

− Olen perustanut myös pienen WhatsApp-ryhmän, johon halukkaat pääsevät mukaan. Siellä olen muun muassa ohjeistanut miten täällä toimii julkinen liikenne.

Suomalaisten auttamishalu on herättänyt myös ihmetystä ukrainalaisten keskuudessa. Irinan tytär huomasi tämän lähtiessään muiden vapaaehtoisten kanssa Puolaan hakemaan pakolaisia Suomeen.

− Hän kertoi, että osan pakolaisista oli vaikea uskoa todeksi, ettei bussimatka oikeasti maksa heille mitään. Heistä tuntui oudolta, että joku haluaa pyyteettömästi tarjota heille noin pitkän matkan. Lopulta he kuitenkin uskoivat ja nousivat kyytiin, Irina sanoo.

Kommentoi »