Apu

Ukrainasta paenneet Albina ja Maksim majoittuivat suomenvenäläisen Daryan kotiin: ”Toivon pääseväni pian takaisin, sinne jäivät koko suku ja elämä”

Ukrainasta paenneet Albina ja Maksim majoittuivat suomenvenäläisen Daryan kotiin: ”Toivon pääseväni pian takaisin, sinne jäivät koko suku ja elämä”
Äidin ja pojan ensimmäinen etappi Ukrainasta Puolaan täyteen pakatussa junassa kesti kaksi päivää. − Neljälle hengelle tarkoitettuun pieneen koppiin oli sulloutunut 16 ihmistä. Oli ahdasta ja pienet lapset huusivat, Albina kertoo.
Julkaistu: 25.3.2022

Kotkan vastaanottokeskuksen aulatila täyttyy Ukrainasta sotaa paenneista ihmisistä. Osa on tullut täyttämään tarvittavia lomakkeita ja hakemaan valmiiksi pakattuja avustuskasseja.

Porukan keskellä hyörii energinen nuori nainen, joka kantaa pientä ponihäntäpäistä tyttöä sylissään. Hän ohjaa ihmisiä oikeisiin paikkoihin ja tulkkaa tulijoiden kysymyksiä suomeksi.

Vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena työskentelevä suomenvenäläinen Darya Isaenko on tullut paikalle auttaakseen ukrainalaista Albina Orlosvkaa ja hänen poikaansa Maksim Orlosvkia käytännön asioissa.

Kun Darya luki Venäjän hyökänneen Ukrainaan, häneen iski lamaannus. Halu auttaa oli kova, mutta hän ei tiennyt miten. Darya alkoi etsiä tietoa Suomeen tulevista pakolaisista.

− Soitin vastaanottokeskukseen ja minulle kerrottiin, että tulkeille on tarvetta. Aluksi mietin, miten ukrainalaiset suhtautuvat minuun, kun puhun venäjää. Mutta kaikki ovat olleet iloisia saamastaan avusta, eikä ongelmia ole syntynyt.

Albina ja Maksim olivat tulleet Suomeen vain muutamaa päivää aiemmin ja asuneet Daryan perheen luona.

− Sanoin miehelleni, että haluaisin majoittaa luoksemme muutaman ukrainalaisen. Hän on ihana ja kysyi vain, että mistä ja milloin heidät voi hakea. Mieheni haki Albinan ja Maksimin Helsingistä. He asuvat meillä niin pitkään kuin on tarve, Darya kertoo.

Kotkan vastaanottokeskuksessa vapaaehtoisena työskentelevä Darya Isaenko otti Albinan ja Maksimin kotiinsa asumaan heidän saapuessaan Suomeen.

Ihmiset heittivät laukkujaan ulos junan ikkunoista

Ukrainan itäisessä osassa sijaitsevasta Zaporozhyestä kotoisin olevalla Albinalla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa maasta lähtiessään. Tärkeintä hänelle oli päästä Maksimin kanssa pois sodan jaloista.

Juna-asemalla oli ruuhkaa, ja kaksikko joutui odottamaan vuorokauden ennen kuin mahtuivat Puolaan lähtevään junaan. Matka kesti kaksi päivää, sillä juna seisoi vuorokauden paikallaan. Seisahduksen aikana vapaaehtoiset toivat ruokaa ja juomaa.

− Neljälle hengelle tarkoitettuun pieneen koppiin oli sulloutunut 16 ihmistä. Oli ahdasta ja pienet lapset huusivat. Näin miten muut ihmiset joutuivat heittämään isoja matkalaukkujaan ikkunasta tilanpuutteen takia, sillä he eivät olisi päässeet junaan. Onneksi meillä oli vain kaksi pientä reppua, Albina kertoo.

Puolaan päästyään he yöpyivät katolisen kirkon tiloissa. Albina sai viestin tutultaan, että tämä on päässyt Suomeen ja saanut apua Kotkan vastaanottokeskuksesta. Samalla hän antoi Albinalle Daryan puhelinnumeron.

− Soitin Daryalle, sillä halusin tietää ottaako Suomi vastaan Ukrainasta tulevia pakolaisia ja voiko hän auttaa meitä. Hän vastasi, että olemme tervetulleita ja että hän on valmis tarjoamaan meille huoneen kodissaan sekä auttamaan kaikissa asioissa, Albina kertoo.

Maksim on leikkinyt Daryan kolmen tyttären kanssa sekä päässyt heidän kanssaan pulkkamäkeen ja ortodoksisen seurakunnan venäjänkieliseen kerhoon. Vastaanottokeskuksessa mukana ollut nuorimmainen on kovin tykästynyt varaisoveljeensä.

Haaveena kotiinpaluu

Kolmen pienen tytön äitinä Darya kertoo tunteneensa myötätuntoa ukrainalaisia äitejä kohtaan, jotka joutuvat jättämään kaiken päästäkseen lastensa kanssa turvaan ja tulemaan vieraaseen maahan ilman omia tavaroita ja yhteistä kieltä.

Vaikka Maksim on Daryan lapsia hieman vanhempi, on nelikosta tullut jo ystäviä. Etenkin vastaanottokeskuksessa mukana oleva tyttö on täysin hullaantunut varaisoveljeensä.

− Olemme leikkineet ja jutelleet tyttöjen kanssa. Kävimme myös pulkkamäessä, mikä oli kivaa. Oli outoa, että Kotkassa on vielä näin paljon lunta, sillä Ukrainassa on jo paljon lämpimämpi, Maksim kertoo.

Maksim ei ole vielä päässyt kouluun Suomessa, mutta jo ensimmäisenä viikonloppuna hän osallistui lasten kerhotapaamiseen.

− Kuulun Kotkan ortodoksiseen seurakuntaan ja meillä on todella lämmin ilmapiiri siellä. Tyttöni käyvät myös sen järjestämässään kerhoissa. Maksim sai onneksi mennä mukaan ja pääsi samalla tutustumaan muihin venäjänkielisiin lapsiin, Darya kertoo.

Vaikka Albina ja Maksim ovat viihtyneet Suomessa, on toiveissa sodan pikainen loppuminen ja paluu kotimaahan.

− Sinne jäivät koko suku ja elämä. Olemme tiiviisti yhteydessä sukulaisiin, mutta toivon pääseväni pian heidän luokseen takaisin, sanoo Albina hiljaa.

Päivitetty 28.3. – Ilmestynyt 25.2.2022

Kommentoi »