Pakettiautolla matkalle
Matkailu
Pakettiautolla matkalle
Vanhojen pakettiautojen muokkaaminen matkailuautoiksi on maailmanlaajuinen ilmiö, joka leviää etenkin Instagramin ansiosta.
Julkaistu 8.11.2018
Mondo

Vuonna 2011 Foster Huntington lopetti päivätyönsä ja muutti asumaan pakettiautoon. Seuraavien kahden vuoden aikana hän ajoi 130 000 kilometriä ympäri Pohjois-Amerikkaa, julkaisi blogissaan kuvia matkoiltaan ja keksi elämäntyylilleen nimen van life.

Nyt pakettiautojen tuunaamisesta on tullut ilmiö, ja tunnisteella #vanlife löytyy Instagramista lähes 3 700 000 kuvaa. Niissä auto on usein pysäköity autiolle rannalle tai vuoren juurelle. Katolla on surffilauta ja auton vieressä kauniita nuoria ihmisiä.

Unelma vapaudesta ja yksinkertaisesta nomadielämästä on saanut monet muutkin luopumaan asunnostaan ja muuttamaan pakettiautoon. Heidän seikkailujaan voi seurata esimerkiksi Instagramissa tunnisteilla #homeiswhereyouparkit, #vanlife­ideas ja tietenkin #vanlife.

Autojen varustelutasoissa on eroja. Joillekin riittää vanha paku, jonka sisällä keinuu riippumatto. Osa taas on nikkaroinut autoonsa kylpyhuoneen, keittiön ja makuuhuoneen. Rakennusohjeita ja inspiraatiota löytyy esimerkiksi thevanual.com -sivustolta.

Matkailuautoksi muokatussa pakettiautossa täytyy käyttää hyödyksi jokainen neliösentti.

Jos omissa nikkarointikyvyissä on toivomisen varaa, paketti­auton voi myös vuokrata. Wicked­campers.com vuokraa autoja muun muassa Euroopassa, Australiassa ja Uudessa-­Seelannissa. Päivävuokrat alkavat noin 50 eurosta. Suomessa vuokrattavia pakuja on vielä vähän, mutta esimerkiksi van­­craftfinland.com vuokraa autoja (3 vrk alkaen 215 euroa). Niitä voi löytää myös Airbnb:n kautta. Lisäksi pakettiautoja kannattaa kysellä suoraan niiden omistajilta vaikkapa Instagram-­viesteillä, sillä monet vuokraavat mielellään autoaan.

Mitä pakettiauto­matkalle sitten tarvitaan? Hanki ainakin hyvät, hengittävät lakanat ja helposti kuivuva pyyhe. Investoi muhkeaan tyynyyn ja pakkaa mukaan vain välttämättömät vaatteet. Asenna pieniä koreja ympäri autoa, sillä se auttaa pitämään tavarat järjestyksessä ja pakun siistinä. Osta mukaan lempiruokiasi ja säilytä vanhat jogurttipurkit. Jos et rakentanut uuteen kotiisi kylpyhuonetta, niistä on hyötyä hädän yllättäessä.

Kommentoi »