Onni odottaa maailmalla
Matkailu
Onni odottaa maailmalla
Tutkimusten mukaan matkailu lisää onnellisuutta. Syynä ovat nämä kahdeksan asiaa.
26.6.2017
 |
Mondo

Nämä kahdeksan asiaa matkoissa lisäävät ihmisen tyytyväisyyttä.

1. Uuden oppiminen Tiesitkö, että Tiibetissä perinteiseen tervehdykseen kuuluu työntää kieli ulos suusta? Matkoilla tulee vastaan jatkuvasti uusia tietoja ja yksityiskohtia. Oppiminen ja aivojen aktivointi lisää ihmisen energisyyttä ja hyvää oloa, sanovat tutkijat.

2. Itsetunnon kasvu Reissaamiseen liittyy isoja ja pieniä koettelemuksia, joista selviäminen kasvattaa elämänhallinnan tunnetta. Kun on istunut jumissa filippiiniläi­sellä saarella taifuunin takia, koti-Suomen liikennesumat eivät tunnu miltään. Maailmalla voi myös tajuta selkeämmin, missä määrin kykenee itse vaikuttamaan arkisiin asioihinsa.

3. Surujen kanssa pärjääminen Matkoilla kohtaa usein maailman vääryyksiä ja historian kurjuutta. Kun niiltä ei ummista silmiään, ymmärrys muista kulttuureista lisääntyy. Apartheidin syvyyttä on suomalaisen vaikea käsittää täysin, mutta siitä tajuaa vähän enemmän, kun tutustuu Etelä-Afrikan köyhiin alueisiin.

4. Muiden kohtaaminen Matkalla ihminen on usein sosiaa­lisempi: on hauska jutustella muiden reissaajien ja paikallisten kanssa. Suomalaisista kuoriutuu silloin lähes ruotsalaisia tai amerikkalaisia jutustelijoita, ja hyvä niin.

5. Hetkessä eläminen Bussikyyti Samoalla: reggaemusa jylisee kaiuttimista, perheet pälpät­tävät, on ahdasta mutta silti kivaa. Reissun päällä on keskityttävä siihen, mitä tapahtuu juuri nyt – se on kuin mindfulness-harjoitusta. Jos matkustaa läheisen kanssa, on kerrankin aikaa rentoutua yhdessä.

6. Muistot Hyvä elämä syntyy hyvistä muistoista. Niitä saa paljon enemmän, kun on irti omista arkiympyröistään.

7. Ruoka, aurinko, lepo, liikunta Kaikista näistä on yleensä helppo nauttia matkoilla, ja ne saavat hyvän­olon hormonit liikkeelle. Vaikkei harrastaisi aurinkorantoja, kannattaa päästää itsestään esiin lomailija, joka oleilee ulkoilmassa.

8. Jännittävämpi minä Vietitkö hulvattoman illan Budapestin baareissa? Sen reissun ilo vain jatkuu, kun voit kotiin palattuasi kertoa parhaat tarinat kavereille. Ihminen, joka on nähnyt elämässään monenlaista ja jolla on usein uusia, hyviä kokemuksia jaettavanaan, on muiden mielestä kiinnostava.

Kommentoi »