Tuulilasi

Omituinen lakijuttu – Volvon työntekijä sai potkut, "koska ei ollut ruotsalainen"

Omituinen lakijuttu – Volvon työntekijä sai potkut, "koska ei ollut ruotsalainen"
Romaniassa syntynyt Luke Diventi on nostanut oikeusjutun Volvoa vastaan saamistaan potkuista. Yhtenä syynä potkuilleen hän pitää sitä, ettei ollut ruotsalainen.

Diventin mukaan hänet jätettiin bisneskeskustelujen ulkopuolelle, hänelle ei annettu ansaitsemaansa ylennystä ja lopulta hän sai potkut, koska ei ollut ruotsalainen.

Charlotte Observerin mukaan mies ehti työskennellä seitsemän vuotta projektijohtajana Volvo Group North America LLC:n Yhdysvaltain pääkonttorilla Greensborossa. Diventin mukaan hänen ihmisoikeuksiaan on rikottu ja hän vaatii vähintään 25 000 dollarin korvauksia.

Diventin lakimiesten mukaan Volvo suosi vahvasti ruotsalaistyöntekijöitään. Esimerkiksi monet palavereista käytiin ainoastaan ruotsinkielellä. Kun Diventi ihmetteli asiaa, vastaus oli, että hänen pitää olla enemmän ruotsalainen kommunikoidessaan muiden työntekijöiden kanssa.

Diventi otti asian esille esimiehensä kanssa ensi kertaa vuoden 2018 puolivälissä. Tämän jälkeen hänen työntekoaan hankaloitettiin syytteen mukaan yhä enemmän. Miestä ei päästetty mukaan työmatkalle Göteborgiin Volvon pääkonttorille, paikka meni ruotsalaistyöntekijälle. Pian tämän jälkeen häntä haastateltiin ylennystä varten, mutta jälleen paikka meni ruotsalaistyöntekijälle.

Lokakuussa 2018 Diventi kertoi esimiehelleen, että tulee viemään asian ylemmän johtoportaan käsittelyyn. Hänet laitettiin seuraavana päivänä pakkolomalle ja lopulta erotettiin marraskuussa. Syytteen mukaan hänen paikkansa sai ruotsalainen työntekijä.

Julkaistu: 15.1.2020
Kommentoi »