Oliko Jari Litmanen vuonna 1995 maailman paras jalkapalloilija?
Mestarien liigan voitto 30 vuotta sitten ei tuonut Jari Litmaselle legendaarista Ballon d'Or -pystiä, vaan himoitun kultaisen pallon vei liberialainen George Weah. Aition Erkko Meri pohtii, olisiko Litmanen pitänyt kruunata maapallon ykköspelaajaksi.
Amsterdamilaisen Ajaxin kymppipaita Jari Litmanen valittiin joulukuussa 1995 Euroopan kolmanneksi parhaaksi miespelaajaksi. Saavutus oli ja on suomalaisittain ennennäkemätön.
Ranskalaisen France Football -lehden jo vuodesta 1956 lähtien järjestämässä perinteisessä Ballon d'Or -äänestyksessä suomalaisen edelle ylsivät ainoastaan liberialainen George Weah ja saksalainen Jürgen Klinsmann.
Litmasen taakse jäivät muiden muassa Italian ja Juventuksen Alessandro Del Piero sekä hollantilainen joukkuetoveri Patrick Kluivert.
Äänensä antaneista 49 eurooppalaisesta toimittajasta Weahin arvosti parhaaksi 20, Klinsmannin 11 ja Litmasen kuusi.
Myöskään kokonaispisteet eivät jättäneet ykköspelaajasta epäselvyyttä: Weahin pistesaalis (144) ylitti selvästi sekä Klinsmannin (108) että Litmasen (67) pistepotit.
Ajaxissa mainetekoja tehneen 24-vuotiaan Litmasen kolmannen sijan arvo on vuosien saatossa vain noussut. Yksikään suomalainen ei ole päässyt lähellekään vastaavaa meriittiä.
Silti yhä, kolmekymmentä vuotta seremonioiden jälkeen, yhden kysymyksen esittämistä on vaikea välttää – varsinkaan suomalaisessa urheilumediassa.
Olisiko Litmanen pitänyt palkita jopa Euroopan ykkösjalkapalloilijana?
”Oliko ranskalaista PSG:tä ja italialaista AC Milania kalenterivuoden aikana edustanut Weah objektiivisin kriteerein arvioiden ykkönen?”
Loppuvuoden 1995 Ballon d'Or -äänestys – järjestyksessään jo peräti 40:s – perustui aikaisempien vuosien tapaan kalenterivuoden ansioihin.
Tarkasteluikkunaa muutettiin vasta 2020-luvulla, jolloin kalenterivuoden näyttöjen punninta vaihdettiin kausiperusteiseen arviointiin.
Vuoden 1995 Ballon d'Orissa toimittajat saivat ensimmäisen kerran oikeuden äänestää myös Euroopan ulkopuolella syntyneitä pelaajia. Aiemmin ääniä oli voinut antaa vain maanosan rajojen sisäpuolelta kotoisin oleville jalkapalloilijoille.
Lajiin erikoistuneet journalistit eivät jättäneet tilaisuutta käyttämättä, vaan valitsivat kultapallon saajaksi ensimmäistä kertaa afrikkalaisen pelaajan, tuolloin 29-vuotiaan Weahin.
Mutta oliko ranskalaista PSG:tä ja italialaista AC Milania kalenterivuoden aikana edustanut hyökkääjä objektiivisin kriteerein arvioiden ykkönen?
”Litmasella oli tuoda vertailuun pokaaleista arvokkain.”
Vuonna 1995 sen enempää Euroopassa kuin Afrikassakaan ei järjestetty, pienimuotoista Confederations Cupia lukuun ottamatta, arvokisoja.
Pelaajien ansioiden vertailu perustui siten lähes yksinomaan otteisiin seurajoukkuetasolla.
Lahdesta maailmalle ponnistaneella Litmasella oli tuoda tähän vertailuun pokaaleista arvokkain: Mestarien liigan hopeinen voittopysti.
Toukokuussa 1995 AC Milanin, jota Weah ei vielä keväällä edustanut, Wienin finaalissa kaatanut Ajax oli maanosan paras seurajoukkue – ja Litmanen sen paras maalintekijä ja yksi ehdottomista kulmakivipelaajista.
Siinä missä Ajax ja Litmanen nostelivat Itävallan illassa "hopeakorvaista", Weahin PSG putosi välierissä Milanille.
Saksalaisen Klinsmannin kevääseen asti edustama lontoolainen Tottenham ei ollut Euroopan ykköskisassa lainkaan mukaan.
Litmasen ja Ajaxin paraatimarssi Euroopan kentillä jatkui myös kesän 1995 jälkeen. Syksyn aikana se ei hävinnyt lohkovaiheessa otteluakaan ja ryhmän kovuuden sai tuta muun muassa Real Madrid.
Kuten hyvin tiedetään, keväällä 1996 amsterdamilaisryhmä eteni toistamiseen finaaliin häviten sen kuitenkin italialaiselle Juventukselle.
Kesällä uusiin seuroihin, Milaniin ja Bayern Müncheniin, siirtyneet kilpaveljet Weah ja Klinsmann eivät syksyllä 1995 päässeet kuulemaan lainkaan Mestarien liigan tunnushymniä.
Entä henkilökohtaiset onnistumiset Mestarien liigassa?
Saksalaisella Klinsmannilla vuoden 1995 saldo oli yksiselitteinen: nolla peliä, nolla maalia.
Litmasta neljä ja puoli vuotta vanhempi Weah onnistui vuoden 1995 puolella heiluttamaan verkkoa vain kertaalleen, kevään puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa FC Barcelonaa vastaan.
Syksyn 1994 alkulohkovaiheessa syntyneet kuusi maalia kuitenkin toivat liberialaiselle Mestarien liiga -kauden 1994–1995 maalikuninkuuden.
Litmasen tilastot koko kalenterivuodelta 1995 olivat kolmikosta kovimmat: Mestarien liiga -osumia syntyi vuoden aikana peräti kahdeksan, kirkkaimpana kaksi Bayern Müncheniä vastaan kevään 1995 välierävaiheen toisessa osassa.
Kauden 1994–1995 maalintekijäpörssissä suomalainen sijoittui kuudella maalillaan Weahin jälkeen toiseksi.
Tehoja tuli myös seuraavan kauden puolella syksyllä 1995. Esimerkiksi marraskuussa suomalainen heilutti Real Madridin verkkoa vieraskentällä.
Katsoi asiaa miten päin tahansa, seuraavaa johtopäätöstä on vaikea horjuttaa: Jari Litmanen oli Ballon d'Or -kärkikolmikosta eittämättä vakuuttavin Mestarien liigan viheriöillä – varsinkin, jos tarkastelukulmana on nimenomaan kalenterivuosi 1995.
”Vuonna 1995 Litmanen voitti enemmän kuin Ballon d'Or -kilpakumppaninsa.”
Litmanen oli kärkikolmikosta ainoa, joka pääsi kalenterivuoden aikana juhlimaan myös sarjamestaruutta.
Ajaxin Hollannin mestaruus varmistui seitsemän pisteen kaulalla eikä joukkue hävinnyt kaudella 1994–1995 otteluakaan.
Weahin kesään asti edustama PSG jäi Ranskan liigassa kolmanneksi yli kymmenen pisteen erolla mestari-Nantesiin.
Klinsmannin ja Tottenhamin sijoitus Valioliigassa oli puolestaan vasta seitsemäs.
Sarjamenestystä vertailtaessa on toki syytä muistaa, että UEFAn vuoden 1995 maarankingin perusteella Hollannin pääsarja oli arvioitu tasoltaan heikommaksi kuin Ranskan ja Englannin liigat.
Sanotusta huolimatta Litmasen ansioksi on laskettava, että hän pystyi voittamaan vuoden 1995 aikana kaksi merkittävää titteliä Weahin jäädessä yhteen isohkoon kannuun (Ranskan cup) ja Klinsmannin ilman ainuttakaan.
Vuonna 1995 Litmanen toisin sanoen voitti enemmän kuin Ballon d'Or -kilpakumppaninsa.
”Liioiteltua ei ole väittää, että Litmanen suoriutui, sekä sarja- että europelit huomioiden, koko vuoden ajanjaksolla kolmikosta tasalaatuisimmin.”
Kun tarkasteluun otetaan henkilökohtaiset suoritukset liigakentillä, Litmasta seitsemisen vuotta vanhemmalla Klinsmannilla on iskeä pöytään kovimmat näytöt: 20 Valioliiga-maalia, valinta Valioliiga-kauden joukkueeseen sekä jalkapallokirjoittajien myöntämä Vuoden pelaaja -titteli.
Sarjapeleissä 17 kertaa osunut Litmanen oli Hollannissa maalipörssin kolmas, kun taas Weah onnistui Ranskan pääsarjassa kauden 1994–1995 aikana vain seitsemästi.
Entä suoritukset vuoden 1995 jälkimmäisellä puoliskolla?
Litmanen jatkoi siitä, mihin oli keväällä jäänyt: syksyn sarjapeleissä osumia tuli kymmenen.
Italian kentille siirtynyt Weah teki samana ajanjaksona kuusi Serie A -maalia. Bayernin kanssa sopimuksen tehnyt Klinsmann osui Bundesliigassa niin ikään kuudesti.
Liioiteltua ei ole väittää, että Litmanen suoriutui, sekä sarja- että europelit huomioiden, koko vuoden ajanjaksolla kolmikosta tasalaatuisimmin.
”Kahteen kollegaansa verrattuna Litmanen oli enemmän nuorehko nouseva nimi, jonka maineteot olivat rajoittuneet vasta pariin kauteen.”
Arvioitaessa Litmasen kolmannen sijan oikeellisuutta tai vääryyttä ensin on helpompi pohtia mahdollisia syitä siihen, miksi suomalaista ei valittu Ballon d'Orin saajaksi.
Ensinnäkin Ajax-pelaaja oli kahta muuta kärkinimeä nuorempi ja lyhyemmän uran luonut.
Klinsmann oli maailmanmestari ja yksi suurfutismaa Saksan parhaista pelaajista. Nimeä hän oli tehnyt jo 1980-luvulla.
Weah taas oli paukuttanut jo vuosien ajan maaleja Ranskassa, minkä lisäksi hänet oli valittu koko Afrikan parhaaksi pelaajaksi.
Kahteen kollegaansa verrattuna Litmanen oli enemmän nuorehko nouseva nimi, jonka maineteot olivat rajoittuneet vasta pariin kauteen.
Hollannin liigaan ei myöskään liittynyt samanlaista mediaseksikkyyttä kuin suurempiin sarjoihin.
Edellä mainituista syistä johtuen voi olla, että Litmaselta arvioitiin puuttuneen sellainen tähtipelaajan aura tai vahva brändi, jonka Weah ja Klinsmann olivat aiemman menestyksensä ja pitkäaikaisten otteidensa perusteella ansainneet.
Toiseksi Litmanen tuli Suomesta. Monien isojen eurooppalaisten maiden toimittajien silmissä maatamme pidettiin todennäköisesti jonkinlaisena jalkapallon kehitysmaana.
Litmasta ei myöskään ollut nähty arvokisoissa, hän oli pelannut ulkomailla ainoastaan Ajaxissa, ja hänen henkilöhistoriansa oli tuntemattomampi.
Tuskinpa Weahin Liberiakaan oli äänestäjien papereissa jalkapallon suurmaa, mutta toisaalta juonikas hyökkääjä oli ehtinyt etabloitumaan isoon jalkapallomaahan Ranskaan verraten vahvasti jo 1980-luvulta alkaen.
”Saattoiko Litmanen "hukkua" toimittajien silmissä Ajaxin vahvan kollektiivin sisuksiin?”
Kolmanneksi on mielenkiintoista pohtia Litmasen pelaajaprofiilia ja sen mahdollista vaikutusta palkitsemiseen. Kuten kirjoitin aiemmin Aition Pioneerit-tekstissä, Litmanen oli ennen muuta erittäin korkealaatuinen peruspelaaja. Hän ei tehnyt kentällä paljoa ylimääräistä saati säkenöiviä temppuja. Onnistuakseen hän tarvitsi vahvaa rakennetta ja tarkkaa roolia.
Myöhemmän FC Barcelona -aikaisen joukkuetoverin Pep Guardiolan mukaan Litmanen oli ylivertainen ennen muuta taktiselta kurinalaisuudeltaan.
Litmanen oli Louis van Gaalin valmentaman äärimmäisen yhtenäisen joukkueen "tylsä" ja kliininen ratkaisija. Ajax oli eräänlainen "koulupoikien" joukkue, jonka rehtori van Gaal sai pelaamaan saumattomasti yhteen.
Saattoiko Litmanen "hukkua" toimittajien silmissä Ajaxin vahvan kollektiivin sisuksiin?
Se on hyvin mahdollista.
Litmanen oli huippupelaaja varsinkin 1990-luvun puolivälin paikkeilla, mutta hänen toiminnassaan kentällä oli varsin vähän glamouria tai tähtipölyä.
Vaikka esimerkiksi Litmasen maalilukemat olivat useina Ajax-vuosina korkeita, monet hänen maaleistaan olivat tökkäisyjä rangaistusalueen sisältä, puskumaaleja tai varmoja viimeistelyjä alakulmiin.
Ja vaikka Litmanen oli kenties tärkein yksittäinen palanen van Gaalin sapluunassa, tulivoimaa joukkueesta löytyi muutoinkin.
Kärjistäen voi sanoa, että lähes jokainen valmentaja olisi ottanut Litmasen joukkueeseensa, mutta superpelaajan imagoa ja tähden elkeitä hänestä olisi pitänyt kaivamalla kaivaa.
”Ballon d'Or -palkinnon voidaan arvioida perustuvan enemmän suosituimmuuteen, vähemmän tilastoihin saati muihin lähtökohtaisesti objektiivisiin mittareihin.”
Viimeiseksi on huomioitava ne olosuhteet, joissa Ballon d'Or -äänestys tehtiin.
Vuonna 1995 toimittajat saivat ensimmäisen kerran mahdollisuuden äänestää myös ei-eurooppalaisia pelaajia.
Samoihin aikoihin Euroopan yhteisöjen tuomioistuin oli antanut siirtomarkkinat mullistaneen Bosman-ratkaisunsa.
On mahdollista, että afrikkalainen Weah tarjosi näissä olosuhteissa uuden ja erilaisen vaihtoehdon. Tilaisuuden myllätä vanhoja palkitsemisperusteita.
Mestarien liigan maalikuninkuus oli historiallinen temppu, jolla liberialainen oli viimeistään osoittanut taitonsa.
Lisäksi Weah oli pelaajana enemmän "dribblaaja" ja pallojonglööri kuin Litmanen. Hänen tapansa pelata oli impulsiivista ja katsojia sykähdyttävää.
Siinä missä Litmanen jatkoi peliä usein yhdellä tai kahdella kosketuksella, Weah oli ainakin koosteiden perusteella taipuvaisempi pitkiin kuljetuksiin ja harhautteluun.
Ballon d'Or -palkinnon voidaan arvioida perustuvan enemmän suosituimmuuteen, vähemmän tilastoihin saati muihin lähtökohtaisesti objektiivisiin mittareihin.
Siksi on mahdollista, että jalkapallotoimittajat Euroopan eri kolkissa näkivät Weahin mielenkiintoisempana ja värikkäämpänä jalkapallopersoonana kuin osin jäyhän Litmasen. Enemmän ratkaisijayksilönä kuin kollektiivin tärkeänä osana.
”On mahdollista sanoa, että samaan aikaan Weah saattoi olla Vuoden pelaaja ja Litmanen Vuoden paras pelaaja.”
Vaikka Litmanen ei olisi ollut suosituin tai valovoimaisin yksilö, oliko hän kuitenkin pelaajana paras vuonna 1995?
Helpointa lienee todeta, että Litmanen oli vuoden 1995 parhaan seurajoukkueen kenties tärkein yksittäinen pelaaja, joka voitti enemmän palkintoja kuin kilpakumppanit.
Siksi onkin mahdollista sanoa, että samaan aikaan Weah saattoi olla Vuoden pelaaja ja Litmanen Vuoden paras pelaaja.
Käsitteiden ero perustuu siihen, että Vuoden pelaaja -titteli tarjoaa mahdollisuuden antaa arvoa esimerkiksi persoonalle, kulttuuriselle merkitykselle, subjektiivisille arvostuksille sekä mielikuville. Käsitteeseen sopii myös ulkourheilullisia tekijöitä.
Parhaus taas antaa enemmän arvoa tulokselle ja voittamiselle. Jos mittariksi asetetaan joukkueen menestys ja pelaajan panos osana sitä, tämän tekstin otsikon kysymykseen voinee vastata myöntävästi.
Voi olla, että loistokkaammalla auralla ja erilaisella pelaajaprofiililla Litmanen olisi saattanut voittaa Ballon d'Orin. Tai sitten ei.
Mutta olisiko hän ollut samaan aikaan myös Mestarien liigan voittaja? Ei välttämättä.
Jos Litmanen ei olisi ollut korkealuokkainen pelillisten yksityiskohtien mestari, hän tuskin olisi ollut niin hyödyllinen pelaaja Ajaxille ja van Gaalille.
Ajaxin voittavassa pelaajatehtaassa Litmanen oli ennen muuta joukkueelle ja pelille kumartava tinkimätön työmies, kaukana itsevaltiaasta kuninkaasta.
Siinä saattaa piillä todennäköinen syy siihen, miksi Jari Litmasen palkintokaapista löytyy Mestarien liigan voitto, mutta ei kultaista palloa.
