
Eurooppaa ja koko maailmaa järisyttänyt Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on nostanut Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin valokeilaan.
Hän on kertonut olevansa hyökkääjän ykköskohde, mutta tähtäimessä ovat myös hänen vaimonsa Olena Zelenska ja parin kaksi lasta. Tästä huolimatta presidentti on päättänyt pakenemisen sijaan johtaa omalla esimerkillään ja pysyä ukrainalaisten rinnalla. Myös perheen kerrotaan jääneen maahan.
Pariskunta antoi toukokuussa harvinaisen tv-haastattelun, voit katsoa sen klikkaamalla alla olevaa linkkiä tai täältä. Haastattelussa Zelenska kertoo, ettei perhe nähnyt isää kahteen ja puoleen kuukauteen. Suloisesti hän myös kiitteli haastattelua, koska se tarjosi hänelle mahdollisuuden nähdä miestään. Tähän presidentti vastasi, että heillä on nyt treffit tv:ssä! Kun haastattelija vihjasi, että sota on vienyt Zelenskalta puolison presidentin kiireiden vuoksi, vastaus oli nopea:
− Kukaan ei vie miestäni minulta, ei edes sota!
Vaikka Zelenska on kertonut aikoinaan vastustaneensa miehensä poliittisia pyrkimyksiä, on hän Venäjän hyökkäyksen aikana ollut tämän lähin ja tärkein liittolainen.
”Sanotaan, että useat henkilöt muodostavat joukon. Se ei päde kuitenkaan meihin, sillä tuhannet ukrainalaiset eivät ole joukko, vaan armeija. En aio itkeä ja panikoida, vaan olen levollinen ja itsevarma.”
Olena Zelenska Instagramissa
Maan ensimmäinen nainen on myös pyrkinyt ylläpitämään ukrainalaisten yhteishenkeä koskettavilla julkaisullaan, joita hän on julkaissut Instagram-kuvapalvelussa.
− Rakkaat ihmiset, ukrainalaiset! Katson tänään teitä kaikkia, jotka näen kaduilla, televisiossa ja internetissä. Ja tiedättekö mitä? Te olette mahtavia! Olen ylpeä saadessani asua kanssasi samassa maassa. Sanotaan, että useat henkilöt muodostavat joukon. Se ei päde kuitenkaan meihin, sillä tuhannet ukrainalaiset eivät ole joukko, vaan armeija. En aio itkeä ja panikoida, vaan olen levollinen ja itsevarma. Lapseni luottavat minuun, olen heidän ja mieheni tukena. Olen myös sinun kanssasi, Zelenska kirjoittaa yhdessä julkaisuistaan.
Yliopistorakastavaisista Ukrainan presidenttipariksi
Zelenskyin matka näyttelijästä ja tv-koomikosta presidentiksi on monelle tuttu, mutta ensimmäinen nainen Zelenska on suurelle yleiselle tuntemattomampi. Hän pysytteli poissa valokeilasta miehensä vaalivoittoon asti.
Vuonna 1978 Ukrainan keskiosissa sijaitsevassa Kryvyi Rihissä syntynyt Zelenska opiskeli yliopistossa arkkitehtuuria, mutta on myöhemmin työskennellyt kirjoittajana. Ukrainan ensimmäinen nainen on paitsi yksi Studio Kvartal 95 -tuotantotalon perustajista, myös arvostettu tv-ohjelmien ja elokuvien käsikirjoittaja.
Vaikka vuodesta 2019 Zelenskalla on ollut roolinsa presidentin puolisona, on hän halunnut jatkaa työtään tärkeäksi kokemiensa asioiden parissa. Hän on työskennellyt esimerkiksi koulujen ravitsemusuudistuksen parissa. Zelenskalla on ollut myös keskeinen rooli kansallisen, muun muassa sukupuoliturvallisuutta sisältävän, strategian kehittämisessä.
Zelenska ja Zelenskyi kävivät samaa koulua ja heillä oli yhteisiä ystäviä. Heidän tiensä kohtasivat kuitenkin vasta yliopistossa, ja pari ehti seurustella kahdeksan vuotta ennen kuin menivät naimisiin vuonna 2003. Perheen Oleksandra-tytär syntyi seuraavana kesänä, ja vuonna 2013 Zelenska synnytti Kyrylon-pojan.
Olena Zelenska ja hänen puolisonsa, Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi Kiovassa 23.8.2021.
Juttua on muokattu 24. toukokuuta 2022 kello 12:50: Lisätty videoklippi jutun alkuun ja muokattu otsikkoa.