Oasis palaa ja on ihan oikein, että maksat lipusta 500 puntaa – Riistohinnoittelun ongelma on aivan toisaalla
Dynaaminen hinnoittelu hinaa konserttien ja hotelliöiden hintoja kohti kipurajaa, ja se on ihan ok. Ongelmaksi hintojen poukkoilu kysynnän ja tarjonnan perusteella muuttuu heti, kun sitä sovelletaan elämisen kannalta välttämättömiin palveluihin, kirjoittaa toimituspäällikkö Miikka Järvinen.
Rock'n'rollin, päihteiden ja hölmöyden pyhä kolminaisuus Oasis tekee comebackin vuonna 2025. Definitely Maybe oli ja on edelleen yhtyeen paras levy, julkaistu vuonna 1994, kun musiikki oli parempaa ja Suomessa myytiin mentolilla maustettua tupakkaa. Levyn ylivoimaisesti paras biisi on Cigarettes & Alcohol.
Perusteet ylläoleville väitteelle ovat samat, kuin miksi Manchester City on parempi kuin Manchester United. Se nyt vaan on niin. Saat olla eri mieltä, minua ei kiinnosta.
Nostalgia ja ikuisen nuoruuden unelma ovat ihmisessä piilevä luonnonvoima, joka painii samassa sarjassa seksuaalivietin, kateuden ja kuolemanpelon kanssa. Joka pystyy provosoimaan sen liikkeelle, tekee ison tilin. Tuo voima on saanut kiihkeimmät Oasis-fanit maksamaan paluukiertueen lipuista jopa 500 puntaa. Tämä on siis virallisten lippupalveluiden dynaamisen hinnoittelun, ei mitään mustan pörssin hintoja, ne ovat paljon kovempia.
Dynaaminen riistohinta tuntuu oikeudenmukaiselta Suomesta tai muualta Itä-Euroopasta Britteinsaarille matkaaville faneille, jotka taittavat taipaleen lentämällä, tuhoavat siinä samalla hieman ilmastoa ja majoittuvat konserttipaikkakunnan dynaamisesti sesonkihinnoitellussa hotellissa. Ja ilmassa tuoksuu Cigarettes & Alcohol. Hyi, miten paheellista.
”Dynaaminen riistohinnoittelu on harmaantuneen ja hyvin toimeen tulevan entisen nuorison rock'n'roll-ryyppyreissua huomattavasti laajempi yhteiskunnallinen ongelma.”
Konserttilippujen hinnat ovat mediassa syntynyttä kohua myöten malliesimerkki ensimmäisen maailman ongelmasta, joka koskee etuoikeutetusta kansanosasta vain kaikkein maksukykyisintä segmenttiä.
Dynaaminen riistohinnoittelu sen sijaan on harmaantuneen ja hyvin toimeen tulevan entisen nuorison rock'n'roll-ryyppyreissua huomattavasti laajempi yhteiskunnallinen ongelma, joka lisää ihmisten eriarvoisuutta.
Taksialan kilpailun ”vapauttaminen” 2018 on ehta kotimainen esimerkki epäonnistumisesta, joka on tuhonnut yhden toimialan maineen ja heikentänyt ihmisten luottamusta siihen, että yhteiskunta pitää huolen sekä heikommista että yleisestä turvallisuudesta.
Kun taksilupien myöntämistä höllättiin ja hinnoittelu vapautettiin, se johti törkeisiin ylilyönteihin. Taksitolpalta tukevassa laitamyötäisessä pikkutunneilla otettu taksi saattoi maksaa kuskista ja firmasta riippuen 45 tai 145 euroa. Laivaterminaalien ja suurten kaupunkien rautatieasemien edustojen taksitolpilla kuljettajien nyrkkitappeluiksi äityneet reviirimittelöt ovat oma lukunsa. Olisiko tässä hyvä paikka sanoa, että ennen oli paremmin?
Taksialan vapautumisesta kärsivät toiseksi eniten maaseudun syrjäkylien autottomat asukkaat, joille taksi voi olla ainoa julkisen liikenteen muoto. Vapaan hinnoittelun myötä taksikuski tekee usein paremman tilin päivystämällä kaupungin rautatieasemalla kuin tekemällä Kela-kyydin syrjäkylälle.
Eniten kärsivät taksikuskit itse. Alan maine oli kohtuullisen hyvä, mutta ei ole enää. Vanhana hyvänä aikana, silloin kun musiikki oli parempaa ja Oasis parhaan levynsä julkaisi, kylän tuttu taksikuski vei mummin kaupasta kotiin, kantoi kauppakassin keittiöön ja nosti maidot jääkaappiin. Vallitsi molemminpuolinen luottamus siihen, miten homma toimii ja mitä kyyti maksaa.
Vapaan hinnoittelun ikävä piirre on kilpailu. Se kuuluu markkinatalouteen, mutta jos yhteisiä pelisääntöjä ei ole, tai niiden noudattamista ei valvota, joku kärsii, kun muut maksimoivat voittonsa.
Minä kuulun taksiuudistuksen ja dynaamisen hinnoittelun voittajiin monellakin eri mittarilla. Asun kaupungissa enkä ole riippuvainen takseista sen enempää työssäni kuin vapaa-ajallanikaan. Lisäksi hallitsen teknologian käytön kohtuullisen sujuvasti ja olen lähtökohtaisesti epäluuloinen aina, kun kyse on rahasta.
Muutaman kerran vuodessa, kun vietän iltaa Helsingin ytimessä – usein siihen liittyy elävä musiikki, joku pienemmän mittakaavan bändi kuin Oasis ja pari ylihinnoiteltua olutta – otan kotimatkalle bussin tai valitsen taksikyydin joko Bolt- tai Uber-sovelluksella sen perusteella, kumpi on halvempi tai tulee nopeammin. Hinta on usein alle puolet siitä mitä se oli ennen taksiuudistusta. Se on niin halpa, että varsinkin kahden ihmisen kotimatka maksaa saman verran tai vain hitusen verran enemmän kuin bussilippu. Joka ikinen kerta mietin, mitä kuljettajalle jää tuosta reissusta käteen. Vaiennan omatuntoni kolkutuksen napauttamalla puhelimen sovellukseen tippiä.
Harvat taksikyytini tulevat huokeaksi, koska ajan arkisin, reissuni päättyy viimeistään puoliltaöin, ja hintojen vertailu on tehty kännykkäsovellusten myötä äärimmäisen helpoksi. Syrjäkylien mummilla tuota vaihtoehtoa ei yleensä ole.
”Taksi on junien ja bussien tapaan joillekin ihmisille ainoa saatavilla oleva joukkoliikenneväline.”
Onneksi hallitus on tänä syksynä pakittamassa epäonnistuneesta taksiuudistuksesta, vaikkakin liian vähän. Luvassa on tiukennuksia taksilupien myöntämiseen rikosrekisterin perusteella. Uudistus on askel oikeaan suuntaan, mutta riittämätön, sillä mielivaltaiseen hinnoitteluun ei olla puuttumassa. Toivottavasti edes törkeimmät huijaukset ja naisasiakkaiden epäasialliset lähestymisyritykset tätä myötä vähenevät, mutta pakko myöntää, odotukset eivät ole kovin korkealla.
Dynaaminen hinnoittelu on eriarvoisuutta lisäävä ongelma silloin, kun sitä tungetaan väärään paikkaan. Coldplay tai Oasis saavat konsertoidessaan nostaa kaupungin hotellimajoituksen hintoja mielin määrin, eikä kukaan tule vakavalla naamalla selittämään, millaisesta yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta on kyse.
Taksikyyti on eri asia. Se on junien ja bussien tapaan joillekin ihmisille ainoa saatavilla oleva joukkoliikenneväline. Ei minulle, mutta mummille kyllä.
”Siinä olisi päättäjille ilmastoteon paikka tukea sähköistä raideliikennettä niin, että se tulisi aina halvemmaksi kuin kumipyörien ja fossiilisten polttoaineiden varassa kulkeva bussiliikenne.”
VR:n hinnoittelu kaadettiin samaan viemäriin kuin taksiliikenteen luotettavuus, tosin jo pari vuotta aiemmin. Ilon aiheita dynaamisen hintaisista junalipuista saavat ne, joilla on varaa joustaa matkustusajankohdasta ja taitoja surffailla eri vaihtoehtojen viidakossa.
Kun soppaan lisää OnniBusin tai Flixin halpahintaiset kaukobussit, yhä useampi, minä mukaan luettuna, päätyy taittamaan pidemmät taipaleet ylihintaisen junan sijaan ilmastoidulla linja-autolla, jossa jokaisen istuimen alla on sähköpistoke. Hieman pidempi matka-aika ei vaakakupissa paljon paina, kun toisessa vaakakupissa on huomattava hintaero. Lisäksi Kajaani–Helsinki-välillä ehtii tehdä juuri sopivasti etätyöpäivän lounastaukoineen.
Fossiilisen polttoaineen käytössä kaukoliikenteen bussit eivät ole suurimpia syntisiä, onhan kyse sentään joukkoliikenteestä, mutta verrattuna sähköiseen junaliikenteeseen kehityksen suunta on kummallinen. Mitä järkeä on ohjata ihmisiä siirtymään junamatkailusta bussikyyteihin siksi, että jälkimmäinen on merkittävästi halvempaa?
Siinä olisi päättäjille ilmastoteon paikka tukea sähköistä raideliikennettä niin, että se tulisi aina halvemmaksi kuin kumipyörien ja fossiilisten polttoaineiden varassa kulkeva bussiliikenne.
