
Nyt riittää! Kun jääkiekkojohtajat avaavat suunsa, paljastuu aina miksi he olivat hiljaa – "Talo on tulessa"
Sarjajärjestelmäuudistus junnaa, johtajat puhuvat ristiin ja suomalainen jääkiekko seisoo keskellä kaaosta. Linjaa ei ole – eikä johtajuutta, kirjoittaa Aition Anssi Mertaranta.
Keskustelu sarjajärjestelmistä käy taas kuumana. Hyvä niin – kyse on suomalaisen jääkiekon tulevaisuudesta, ehkä kohtalosta. Ongelma vain on, että epätietoisuus on ollut krooninen sairaus Suomi-kiekon piirissä.
Uudistuksista piti tiedottaa jo elokuussa. Nyt mennään lokakuuta ja uusi takaraja on marraskuussa. Jos silloin uusia päätöksiä ei saada nuijittua läpi, jatketaan vanhalla mallilla. Mutta siinä tapauksessa voi rytistä. Ja tulee rytisemäänkin.
Nyt pinnalle on jälleen noussut entistä isompi mahdollisuus, että osa suuremmista seuroista pakkaisi tavaransa ja lähtisi lätkimään, jos mitään ei tapahdu. Uusi asia ei ole, Aitiossa jo maaliskuussa nostettiin tämä mahdollinen skenaario esiin.
Samalla kun aihe on noussut medioissa entistä vahvemmin esiin, ovat jääkiekkojohtajat joutuneet kaivautumaan poteroista esiin.
Heidän ulostulojaan ja kantojaan on vaadittu.
Mutta lopulta ulostulot tulivat ehkä vain paljastaneeksi ruman totuuden tämän hetken tilanteesta.
Eilen esiin astui Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen. Ja millä tavalla? Hietanen oli huolissaan Mestiksen kohtalosta ja että laji on ajautumassa liian pienen piirin pelaamiseksi. Liiton puheenjohtaja liputtaa kuitenkin avoimien sarjojen puolesta. Sentään.
– Liiga on auki, mutta onko sitten kuitenkaan käytännössä mahdollisuutta miten helposti nousta? Tai vaikeastihan sen pitää aina tapahtua, ei se helppoa saa olla. Mutta mieluummin pelattaisiin 30 paikkakunnalla kutakuinkin tosissaan, että se on tavoitteellista jääkiekkoa, jolloin sieltä voi nousta, Hietanen lausui MTV:lle.
Siis Hietanenko ehdottaa, että jatkossa Suomessa pelattaisiin lähes 30 paikkakunnalla kutakuinkin tosissaan? Todellisuudessa Liitto ei ole osoittanut Mestistä kohtaan muuta kuin myötätunnon eleitä – ei juuri konkreettisia tekoja.
Jääkiekkoliiton ykkössarjan pitäisi olla Mestis, mutta se on kaikkea muuta. Viime vuosina resursseja on sentään vähän enemmän kohdennettu toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, mutta tuskin kukaan on tilanteeseen tyytyväinen.
Olkoonkin, että viime vuosina Liiton suunnalta toiseksi korkeimmalle sarjatasolle on enemmän apuja tullut, on se vähän sama kuin juhlisi ryömimistä rähmällään olon jälkeen.
Ja mitä Mestis huoleen tulee, niin todellisuudessa Jääkiekkoliittoa ei juuri Suomen toiseksi korkein sarjataso kiinnosta purkavat tuskaansa useat Aition Mestis-lähteet.
Aition tietojen mukaan peli kulisseissa on alkanut muuttua rumaksi. Ehdotuksia ratkaisuista heitellään puolin ja toisin. Oikein mikään ei kuitenkaan etene toivotulla tavalla. Yksi Aition lähde toteaa, että osan keskittyminen menee enemmän toisten kampittamiseen kuin asioiden edistämiseen. Paljoa ei "jääkiekkoperheestä" voida nykyisellään puhua.
Suomalaista jääkiekkoa on syytetty usein linjattomuudesta, eikä sekään erityisen hyvältä näytä, että Hietasen puheen ovat täysin ristissä Liigan puheenjohtaja Jyrki Sepän viesteihin verrattuna. Seppä lausui syyskuun alussa, että joukkuemäärää on tarkoitus pienentää. Poiketen siis aiemmista suunnitelmista.
Kaksi jääkiekkojohtajaa ja kaksi täysin eri näkemystä. Kimpoilua ja epäjohdonmukaisuutta. Siltä on suomalainenjääkiekkojohtajuus näyttänyt.
Aition tietojen mukaan tällä hetkellä tähtäin on saada muutoksia alkaen kaudesta 2027-28 lähtien kahden joukkueen vähentämisestä Liigassa. Käytännössä sarjamallit voisivat tuolloin olla 14 ja 10 joukkuetta.
Hiekka tiimalasissa alkaa aidosti loppumaan. Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen vieraili MTV:n vieraana Tulosruudussa. Vastauksista käy vahvasti ilmi, että ensi kaudella tuskin tullaan vielä muutoksia näkemään. Ainakaan merkittäviä. Kuten lokakuun alussa tässä artikkelissa käy ilmi.
Pattitilanne ei sinänsä yllätä, mutta vielä helmikuussa hotellista poistui iso joukko tyytyväisiä jääkiekkovaikuttajia. Muutoksia tarvitaan ja nyt niitä aletaan työstämään. Jippii, siitä olemme kaikki samaa mieltä.
Ongelma tiedetään: muutoksista kyllä puhutaan ja niitä ainakin näennäisesti toivotaan, mutta jarruja on liikaa.
Todellisuudessa keskustelu sarjan avaamisesta ja rakenteiden muuttamisesta on ollut kulisseissa keskustelun aiheena jo ikuisuuden. 2020 -luvun taitteessa, ennen koronaa muuan seurajohtaja nosti osakkaiden kesken aiheen esille. Tuloksetta. Vastaavia ulostuloja kulisseissa on ollut vuosien aikana muitakin.
Se vain alleviivaa nyt nähtyä. Halua muutokselle on, mutta ei riittävällä tahdolla.
Marraskuun päätös tulee olemaan Suomi-kiekon yksi merkittävimmistä. Löydetäänkö yhteinen linja vai ajetaanko Liigan paatti kunnolla päin jäävuorta.
Keskusteluissa on ollut vahvasti esillä se, että osakkaiden kesken päätöksiin pitää saada kahden kolmasosan enemmistö. Teoriassa näin on. Mutta historian valossa vastaavia tilanteita ei juuri ole. Jos koskaan. Käytännössä osakkaiden täytyisi siis löytää kaikille vähintään tyydyttävä ratkaisu josta olla samaa mieltä.
Asiasta voi kysyä lisää puheenjohtaja Sepältä.
Vain yksi asia on varmaa. Talo on tulessa. Ja se on palanut jo pidempään. Nyt kulisseissa yritetään hätäpäissään sammutella isoimpia paloja ja pitää seurat tyytyväisinä ja pitää nykyinen sarja käynnissä. Se näyttää tekemättömältä paikalta.
Ei olisi yllättävää, että yksi päätös jo ensi kaudeksi nuijittaisiin maaliin. Se liittyy pudotuspelien tulonjakoon. Osa seuroista olisi taas hetken tyytyväinen.
Jos lopulta osalle riittää ja irtaantuminen tapahtuu. Niin monen jääkiekkojohtajan on syytä etsiä peiliä käteensä. Ruoho ei välttämättä ole sen vihreämpää aidan toisella puolella, mutta ainakin se on konkreettinen teko asioiden eteen. Ja sitä ihmettä Suomessa ei ole vuosiin tapahtunut.
Muutoksia sarjajärjestelmään on yritetty tehdä ikuisuus. Nyt hiekka tiimalasissa alkaa olla loppumassa. Johtajien perään on kyselty. Nyt Liigan toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen ja Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Heikki Hietanen tulivat esiin.
Vähän jäi lopulta käteen.
Jääkiekkojohtajista toivoo usein, että edes joku avaisi suunsa – kunnes sitten joku avaa, silloin muistaa taas miksi he yleensä ovat hiljaa.
