Mestis-seuran tiukka ulostulo heijastaa isompaa tuskaa – ”Suomalainen jääkiekko pitäisi ottaa huostaan!”
Mestiksessä pelaava Joensuun Kiekko-Pojat otti tiukasti kantaa jääkiekon sarjajärjestelmäuudistukseen. Suomalainen jääkiekko on vedellyt jo vuosia vihkoon. Leijonien menestys on hautonut alleen isoimmat ongelmat ja niitä on Liigan suunnalta väistelty vuodesta toiseen. Suomalainen jääkiekko on heitteillä, kirjoittaa Aition Anssi Mertaranta.
Joensuun Kiekko-Poikien puheenjohtaja Jukka Ropponen sanoitti sen, minkä moni on jo pitkään nähnyt: suomalainen jääkiekko on ajautumassa kriisiin. Moni sanoo, että kriiseissä mitataan johtajia, mutta nykytilanne kertoo paljon jääkiekon johtohahmoista. Mitä he tekevät? He vaikenevat ja piileksivät. Ja kun vaikenevat ja piileksivät, onko johtaja silloin johtaja lainkaan?
Kuten Ropponen aiheellisesti muistuttaa, sarjajärjestelmäuudistuksesta on luvattu tiedottaa elokuussa. Nyt on lokakuu, eikä vieläkään tiedetä missä mennään. Mitään ei tapahdu, mikään ei etene. Tilanne on suoraan sanoen häpeällinen. Ei ehkä ole enää sanaa, joka riittäisi kuvaamaan nykyistä kaaosta. Vai onko joku eri mieltä?
On melkein yhdentekevää mitä taustoilla tapahtuu, kun asiat näyttävät julkisuuteen tältä. Ja ongelma on, että se on näyttänyt tältä jo ikuisuuden.
Aition useat sisäpiirilähteet epäilevät, että sarjajärjestelmäuudistusta tuskin saadaan vielä kaudelle 2026-27 voimaan. Niin vaiheessa taustalla asiat toistaiseksi ovat. Kello tikittää ja aika alkaa yksinkertaisesti tulemaan vastaan.
Vaarana on, että vaikka nyt pika-aikataululla jotain saataisiinkin, lopputuloksena olisi joka tapauksessa pannukakku pienine muutoksineen. Jatkuva jahkailu maksaa jatkuvasti aikaa ja pahimmassa tapauksessa kokonaisia kausia. Ja kaikki kuhnailu syö lajin kehitystä.
Liiga on ollut pysähtyneisyyden tilassa, ja sen seuraukset näkyvät kaikkialla. Kiinnostus hiipuu, pelien merkitys häviää, eikä aidosta kilpailusta ole tietoakaan. Juniorisarjat ovat ruvella, U20-sarja on laajennettu tehottomaksi, eikä nykyinen kehitys enää palvele ketään. Ei suuria, ei pieniä.
Pelitavallinen osaaminen, joka oli aikoinaan Suomi-kiekon kansainvälinen etu, tuntuu olevan kirosana. Pelaajapolku on täysin hämärtynyt. Suomalaiset nuoret pelaajat karkaavat Pohjois-Amerikkaan – eivätkä vain unelmoimaan NHL:stä, vaan pelaamaan yliopistosarjoja, koska kokevat siellä kehittyvänsä paremmin. Ja he taitavat vielä olla oikeassa.
Samaan aikaan kotimainen Liiga täyttyy ulkomaalaisista täytepelaajista ja uransa ehtoopuolella olevista nimistä. Missä on kotimainen tähtiloisto? Sami Vatanen ja Teemu Hartikainen ovat tärkeitä nimiä, mutta eivät yksin riitä. Ja vielä suurempi kysymys on: missä on aidosti urheilullinen sarja, jossa on mahdollisuus nousta ja pudota, kilpailla ja kehittyä? Vaikka Liigan synkeä nykykehitys on täysin kiistatonta, löytyy silti nykytilanteelle täysin käsittämättömästi puolustelijoita.
Viime kevään Liigakarsinnat toivat pientä piristystä sentään Suomi-kiekkoon. Mutta vain pientä. Ja todellisuudessa nykymuodossa mahdollisuus nousta on pelaamalla on haave, joka ei tule tapahtumaan.
Jääkiekko on Suomessa ammattilaislaji, mutta Liigan osakassopimus pakottaa muut sen panttivangeiksi. Pienillä seuroilla ei ole halua päästää irti vallasta, vaikka koko järjestelmä mätänee käsiin. KKV tutkii jo onko Liiga laittomasti järjestetty. Siinäkin asiassa Liigan puheenjohtaja Jyrki Seppä piiloutuu tutkintarauhan taakse.
Kun näitä kaikkia asioita luettelee, se vain osoittaa, miten päin mäntyä asioita on johdettu ja hoidettu.
Tilanne ei ole toivoton, mutta vaatii tekoja nyt. Nyt ollaan jo niin syvällä, että korjausliikkeistäkin huolimatta toipumiseen menee aikaa.
Muutos olisi toteutettavissa, jos tahtoa löytyy. Mutta kun tahtoa ei ole, ei ole keinojakaan.
Lopulta kyse ei ole vain siitä mikä on oikea sarjamalli tai oikea joukkuemäärä. Kyse on siitä, että päätöksiä tehdään, nykyinen epätietoisuus ja välimallin puuhastelu on kaikkein typerintä. Saavutetuista eduista on vaikea luopua, mutta se on edessä Liigan osakkailla.
Nykytilanteesta kertoo paljon se, että osa seuroista on tyytyväisiä nykyiseen vetkutteluun. Osa on taas saanut tarpeekseen saamattomuudesta.
Alkaa olla viimeisiä hetkiä herätä. Mutta merkkejä heräämisestä ei ole. Historia ei tule muistamaan kauniilla tavalla niitä, jotka tilanteen tähän ajoivat.
Tilanne on nimittäin jo liki sellainen, että jos suomalainen jääkiekko olisi lapsi, se pitäisi ottaa huostaan. Niin käy, kun jätetään heitteille.
