Nuoruuden ylipaino kummittelee yhä Eija Kantolan mielessä – ”Minuun on jäänyt päälle asetus, että koen itseni isoksi”

Viime vuosina Eija Kantola, 59, on herännyt talvella yhä useammin auringonpaisteeseen. Laulaja ja hänen puolisonsa Ari Pekka Kuismin viettävät nykyisin osan pimeästä vuodenajasta Espanjan lämmössä. Siellä päivärutiineihin kuluu vähintään kymmenen kilometrin lenkki.

– Yleensä kävelemme vähän eri reittejä ja välillä pysähdymme syömään ja juomaan jotakin. Pidämme maisemien vaihtumisesta, ja siksi en ole halunnut vuokrata asuntoa aina samasta paikasta, Eija kertoo.

Tänä vuonna pari vietti koko tammikuun Kanariansaarilla Playa del Inglesissä. Alkuvuosi on esiintyville artisteille rauhallista aikaa, ja Eijakin teki reissun aikana vain yhden keikan viikossa paikallisessa Iskelmä-baarissa. Kanarialla törmäsi myös suomalaisiin viihdealan tuttuihin.

– En tässä iässä kaipaa enää 10–15 keikan kuukausitahtia. Sopiva määrä on 5–10 keikkaa, jotta ehdin palautua, Eija sanoo.

Eija on kyllä ehtinyt keikkailla elämänsä aikana. Hän aloitti laulamisen jo 14-vuotiaana bändissä, jossa hänen setänsä soitti rumpuja. Esiintymisiä oli paljon yksityistilaisuuksissa sekä nuorisoseurojen- ja työväentaloilla.

– Opin laulamaan yleisön edessä jo nuorena, vaikka toki esiintymisessä oli alkuun epävarmuutta. Sen sijaan ei tuntuisi vieläkään luontevalta pitää esitelmää tai puhetta. Olen ollut aina sellainen, etten johda porukassa keskustelua, vaan keskityn tarkkailemaan.

Hän sanoo, ettei koe asiaa ongelmaksi, vaan on hyväksynyt sen osaksi luonnettaan. Ikä on tuonut kuitenkin itsevarmuutta.

– En enää mieti, tykkääkö joku minusta tai ei. Tai jos joku kuiskuttelee nurkassa, en pohdi, puhuukohan se nyt minusta.

Laulajan ura ei auennut nuorelle Eijalle hetkessä, vaan hän valmistui vuonna 1987 sairaanhoitajaksi. Sen jälkeen Eija työskenteli Harjavallan psykiatrisessa sairaalassa ja jatkoi laulamista harrastuksenaan. Satakunnasta hän muutti silloisen kumppaninsa kanssa Helsinkiin, jossa hän työskenteli tutkimushoitajana lasten syöpään liittyvässä tutkimusprojektissa.

Vuosien mittaan Eija myös osallistui useisiin laulukilpailuihin. Menestystä ei kuitenkaan tullut.

– Ajattelin jo, että laulajan ura oli nähty. Heitin hanskat tiskiin ja lopetin keikkailun kokonaan puoleksitoista vuodeksi. Sitten kipinä löytyi uudestaan.

Vuoden 1992 Tangomarkkinoilla Eija kruunattiin tangokuningattareksi. Sen jälkeen – eli jo 33 vuoden ajan – hän on elättänyt itsensä täysin laulajan työllä.

– Alkoi tuntua, että osaankin tämän jutun. Saavutin jotain, josta olin pienestä asti haaveillut, ja onnistuin luomaan siitä ammatin. Se on tuonut itsevarmuutta, joka on heijastunut myös yksityiselämään.

Tangovoiton jälkeen Eija joutui totuttelemaan julkisuuteen ja katseisiin uudella tavalla. Lapsuudessa ja nuoruudessa hänellä oli ollut ylipainoa.

– Olin lapsena suorastaan lihava. Nuoruudessa alkoi jojoilu: olen testannut kaikki maailman dieetit greipistä ja kananmunista kaalikeittokuuriin.

Eija muistelee, että vielä ylioppilasjuhliensa aikaan hän ei ollut sinut oman kehonsa kanssa. Hän koki olevansa ”isossa kunnossa”.

– Lopulta kuluttava keikkaelämä vei kilot, ja keho muotoutui vähän huomaamatta tällaiseksi. Toki tein päätöksen, että en koske huoltoasemien pulliin ja leipiin.

Hoikistumiseen liittyi myös ristiriitaisia ajatuksia.

– Koska aikaisemmin ulkonäkööni ei ollut kiinnitetty huomiota, niin totta kai hoikistumisen jälkeen myönteinen palaute tuntui erityisen hyvältä. Minuun on jäänyt kuitenkin päälle jokin asetus, että koen itseni yhä isoksi. Hätkähdän aina, jos joku sanoo minua hoikaksi. Ehkä ajatus isokokoisuudesta tulee siitä, että olen pitkä, 173 senttiä.

Kokeilujen kautta Eija on löytänyt ruokavalion, joka sopii hänelle.

– Minulla sopii vähähiilihydraattinen ruokavalio, enkä syö leipää tai muuta turvottavaa. Perusta on proteiineissa ja hyvissä rasvoissa. Riisin ja pastan sijaan syön kasviksia.

Vaikka Eijan julkinen ura on kestänyt vuosikymmeniä, hänestä ei ole saatu revittyä skandaaliotsikoilta. Nykyinen kumppani Ari Pekka on kulkenut rinnalla jo vuodesta 2006 asti. Pari asuu Kirkkonummen Veikkolassa.

– Uskon, että olen tehnyt edellisissä suhteissani kaikki mahdolliset virheet. Tässä aikuisiän suhteessa suurimmat särmät ovat hioutuneet. Olemme myös samantyyppisiä, aika rauhallisia ihmisiä.

Elämänvaihe tuntuu seesteiseltä, sillä uusperheen kaikki neljä lasta ovat jo aikuisia. Eijan ainokainen, edellisessä liitossa syntynyt Nea-tytär, on nyt 25-vuotias ja asuu Helsingissä.

– Tietty huoli kulkee äidin mielessä aina, vaikka kuinka huomaisi, että lapsi pärjää. Viimeksi Nea soitti, voinko tulla hänen kanssaan pesemään ikkunoita. Ilman muuta menin, kun äidin tukea ja apua vielä huolitaan.

Eijan elämää tasoittaa sekin, että pitkiä keikkamatkoja on nykyisin vähemmän eikä esimerkiksi Lappiin singahdeta yleensä yhden esiintymisen vuoksi. Haastattelua edeltävänä iltana Eija palasi puolilta öin kotiin Veikkolaan nukkumaan.

– Valvominen on käynyt iän myötä raskaammaksi. Onneksi bändissä on monta kuskia eikä minun tarvitse itse ajaa. Olen hyvä nukkumaan, mutta jos unen saaminen venyy aamuviiteen, en osaa nukkua kahdeksan tunnin unia.

Vuosi sitten keväällä Eijalle tehtiin kuusikymppishuolto – sillä nimellä hän leikkisästi kutsuu lonkkiensa tekonivelleikkausta. Laulajalla oli ollut jo pitkään molemmissa lonkissa nivelrikkoa.

– Lääkäri sanoi aikanaan, että ei ole muuta vaihtoehtoa kuin leikkaus. Kun et enää kestä, ota yhteyttä.

Pikkuhiljaa leposärky alkoi käydä ylivoimaiseksi varsinkin kyljellä nukkuessa.

– Soitin muutamalle kaverille, jotka olivat käyneet läpi saman leikkauksen. Päädyin siihen, että kipuja ei tarvitse enää kestää. Varasin ajan toimenpiteeseen yksityispuolelle ja peruutin muutaman keikan.

Eija kiittelee, että hänellä on ollut lapsesta asti erittäin kattava sairauskuluvakuutus. Se maksoi toimenpiteen, jossa molempiin lonkkiin asennettiin tekonivelet. Leikkauksen teki Ortonissa ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Tuomo Karila. Eija nostettiin liikkeelle jo leikkauksen jälkeisenä päivänä, sillä varhainen liikkeellelähtö nopeuttaa toipumista.

– Kannattaa myös tehdä myös huolellisesti kuntouttavat jumppaliikkeet, joihin saa ohjeet. Pystyin lähtemään Italiaan jo kolmen viikon kuluttua leikkauksesta. Toki mukana oli hyvät tukisukat ja kävelysauvat.

Kuntoutumisessa auttoi, että Eija on pitänyt aina huolta kunnostaan ja liikuntarutiineista. Pari kuukautta leikkauksen jälkeen hän pystyi taas pelaamaan lentopalloa ja harjoittelemaan kuntosalilla.

– Puolen vuoden kuluttua sain juoksuluvan, mutta en ole koskaan ollut mitenkään innokas juoksija.

Lentopallon Eija löysi ensimmäisen kerran jo alakouluiässä. 14-vuotiaana hän pääsi treenaamaan mestaruussarjassa pelaavien Euran Raikun naisten kanssa.

– Kun laulukeikkoja alkoi olla viikonloppuisin, minua vaadittiin valitsemaan lentopallon ja laulamisen välillä. Tuntui tylsältä lopettaa pelaaminen sen takia.

Eijan tauko lentopallosta kesti peräti 34 vuotta, mutta lopulta hän aloitti lajin uudestaan. Nykyisin Eija pelaa useissa naisten- ja sekajoukkueissa.

– Voin harjoitella neljä kertaa viikossa, jos keikat antavat myöten. Harjoitusten välillä on kuitenkin oltava aina yksi välipäivä, jolloin palaudun.

Välipäiviä tarvitaan siksikin, että lentopallo rasittaa polvia. Eijalla on nivelrikkoa myös molemmissa polvissaan. Vasen polvi leikattiin jo vuonna 1985 ja toisen kerran kymmenen vuoden kuluttua. Oikea polvikin on operoitu kertaalleen 1990-luvulla.

– Kummassakaan polvessa ei ole kuitenkaan tekoniveltä.

Eija toivoo, että voisi tulevaisuudessa viettää talvisin yhä pidempiä aikoja lämpimässä. Haaveiden toteuttamista ei kannata enää lykätä hamaan tulevaan.

Elämän rajallisuus tuli Eijaa vastaan kaksi vuotta sitten, kun hän menetti äitinsä. Tämä menehtyi 85-vuotiaana myeloomaan, verisyöpään.

– Tarkemmin äiti kuoli koronan jälkitautiin, jonka vuoksi sydän petti. Syöpä olisi vielä voitu saada aisoihin, mutta äidin yleiskunto meni niin heikoksi, että mitään ei ollut tehtävissä.

Eija on vanhempiensa ainoa lapsi. Kun äidin sairaus eteni, Eijasta tuntui, että tämä yritti viimeiseen asti suojata häntä ja hänen Nea-tytärtään tulevalta.

– Ei saanut sanoa, että loppu oli tulossa. Ehkä hän itsekin toivoi, että selviäisi vielä.

Eijan 84-vuotias isä on hyvässä kunnossa. Tytär ja isä suunnittelevat myös yhteistä reissua, jolle lähtevät perinteisesti mukaan myös Eijan tytär ja isän haitarinsoittokaveri.

– Yritän elää terveellisesti, etten itse ainakaan edesauttaisi sairastumista mihinkään tautiin. Lähestyvä kuusikymppisyys tuntuu jotenkin epätodelliselta.

Ystävien seurassa Eija on huomannut, että ikä on aika usein vain numeroita.

– Minulla on monen ikäisiä ystäviä, ja heistä näen, että ihmisten kunto vaihtelee joka iässä paljon. Neljän naisen lentopallokaveriporukassani yksi on kolmekymppinen ja toinen minua muutaman vuoden vanhempi. Heidänkin kanssaan olen huomannut, että yhdistävä tekijä ei ole ikä, vaan mielenlaatu.