Kun luottamus katoaa, katoaa tulevaisuus – Luottamuskriisin kovin hinta nähdään tänään nuorissa, ja se kertoo aikamme muutoksesta

Marraskuun harmaa iltapäivä. Istun takapenkillä kuutosen ratikassa, joka kaartaa kellertävien joulu­valojen koristamalta Lasi­palatsin kulmalta kohti Rautatieasemaa. Käsissäni on Sitran äsken julkaisema tulevaisuuskatsaus Mitä jos nuoret menettävät uskonsa tulevaisuuteen?

Aikamme suurimpia kysymyksiä on, mitä tapahtui luottamukselle, joka on historiallisesti ollut yhteiskuntien ja ihmisten välillä tärkein liima ja elinehto.

Ihmiskunnan historiassa elämä ja kuolema ovat riippuneet siitä, onko pystytty luottamaan vierellä seisoviin ihmisiin vaaran hetkellä.

Luottamus ihmisten välillä on hyvin alkukantainen voima, joka kehittyi keskeisimmäksi selviytymisstrategiaksi. Aivomme ovat oppineet lukemaan toistemme ilmeitä ja eleitä ja osaamme edelleen aistia ympärillämme olevia epäluotettavuuden hienovaraisia merkkejä.

Mutta moderni maailmanjärjestys on mullistanut kaikissa meissä olevan syvän perusasetelman ja tilanteiden lukutaidon.

Nykypäivänä olemme koko ajan yhteydessä tuhansiin ihmisiin, joihin emme koskaan tutustu fyysisesti tai henkilökohtaisesti. Asioim­me sosiaalisten alustojen, kasvottomien organisaatioiden, digitaalisten verkostojen ja algoritmien kanssa.

Joudumme luottamaan joka päivä digitaalisiin järjestelmiin tai tekoälyyn, joita ymmärrämme yhä vähemmän.

Teknologia on muuttanut täysin tapamme luottaa ja olla itse luottamuksen arvoisia.

Evoluution muovaamat luottamusmekanismimme, kuten kyky aistia uhka tai valehtelu mikroilmeistä, eivät toimi samalla tavalla somen keskustelupalstoilla tai syötteissä. Luotamme yhä vähemmän ihmisiin, mutta enemmän algoritmeihin ja koneiden verkostoihin.

Silti meissä jokaisessa elää yhä syvä tarve löytää edes yksi ihminen, joka ymmärtää meitä ja joka pysyy rinnallamme ehdoitta. Tämä kaipuu ei ole sattumaa vaan kaiku ihmislajin pitkästä historiasta, ajasta, jolloin yksin jääminen merkitsi kuolemaa tai hengenvaarallista eroa yhteisöstä.

Maailmasta on tullut niin monimutkainen ja anonyymi, että luottamusta on vaikea rakentaa perinteisin keinoin.

Se, mikä ennen tuntui vakaalta luottamussillalta kahden ihmisen tai lähiyhteisön välillä, on tänään muuttunut häilyväksi verkoksi ihmisiä ja teknologiaa, jossa on entistä vai­keampi erottaa totuus valheesta.

Ja tämä luottamuspula näkyy kaikkialla. Emme voi enää luottaa edes suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen ja sen pysyvyyteen.

Talousnobelisti Joseph Stiglitz kuvaa Yhdysvaltoja ilma­piiriksi, jossa kehenkään ei luoteta. Sama ilmiö on tunnistettu tutki­joiden mukaan myös kasvavana trendinä Euroopassa.

Tiedettä ja asiantuntijoiden uskottavuutta haastetaan yhä julkeammin. Tieteen kenttää häiritsevät salaliittoteoriat, väärä informaatio ja ­ideologiset kiistat. Lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista epäilee rahoittajien vaikuttavan tieteellisten tulosten luotettavuuteen.

Kehityksen taustalla vaikuttaa yhteiskunnan kasvanut monimutkaisuus ja teknologian murros. Toisaalta ihmiset ovat aiempaa tietoisempia vallanpitäjien ja instituutioiden virheistä, mutta samalla informaatiotulva ja digitaalinen viestintäkulttuuri itsessään synnyttävät epäluuloa.

Uusimmat viestintäteknologiat, kuten tekoälyn tuottamat kuvat ja videot sekä sosiaalinen media, nakertavat luottamusta vyöryttämällä jatkuvasti todisteita siitä, että jokin taho jossain on aina valehdellut tai salannut jotain.

Luottamuskriisin kovin hinta nähdään tänään nuorissa. Suomessa on totuttu ajattelemaan, että nuoruus ja vahva tulevaisuudenusko kulkevat käsi kädessä. Perinteisen hyvinvointivaltion aikana sukupolvi toisensa jälkeen on voinut luottaa siihen, että ahkeruus ja koulutus takaavat paremman huomisen.

Nuorten usko tulevaisuuteen horjuu. Optimistisesti omaan tulevaisuuteensa suhtautuvien suomalaisten nuorten osuus romahti lähes viidenneksellä lyhyessä ajassa.

Mistä luottamuksen horjuminen kumpuaa?

Nuorten omat toiveet tulevaisuudelleen ovat varsin samankaltaisia kuin aiemmilla sukupolvilla: vakaa työpaikka, kohtuullinen toimeentulo, turvallinen arki, oma asunto ja ennen kaikkea elinkelpoinen planeetta, jossa elämä voi jatkua.

Mutta nämä asiat eivät näytä nuorille enää itsestään selvästi saavutettavilta. Pysyvä työura on vaihtunut pätkätyöhön ja tekoälyn tuomiin uhkakuviin. Edellisten sukupolvien saama eläketurva ei ole enää todennäköinen.

Ilmastonmuutos varjostaa kaikkea tulevaisuudessamme ja nuori sukupolvi kokee ennen näkemätöntä epävarmuutta. Jännite omien toiveiden ja yhä todennäköisemmältä näyttävän tulevaisuuden välillä kasvattaa tunnetta sukupolvien välisestä epäoikeudenmukaisuudesta.

Nuorten luottamususkon hiipuminen vaikuttaa tänään jo kaikkeen talouskasvusta syntyvyyteen, kansakunnan osaamistasosta demokratian toimivuuteen ja jopa maanpuolustustahtoon.

Ihmisyhteisöt eivät voi toimia ilman luottamusta. Jokainen ostos ja kaupankäynti, jokainen sairaanhoitajan antama lääke, jokainen auton pysähtyminen liikennevaloissa tapahtuu vain siksi, että oletamme toistemme noudattavan sääntöjä ja moraalia edes jossain määrin.

Ja luottamus kannattaa. Korkean luottamuksen maissa ihmiset voivat aina paremmin, yhteiskunnat ovat poliittisesti vakaampia. Ja koska kansantalous on suurelta osin luottamuksen psykologiaa, myös yritykset menestyvät luottamuksen oloissa taloudellisesti paremmin.