Nuoret miehet kokevat pahan olonsa takana olevan kaksi kilpailevaa trendiä

Olet tutkinut ja tehnyt väitöskirjasi hybridimieheydestä, jossa perinteisesti maskuliinisina ja feminiinisinä pidetyt identiteetit sekoittuvat. Mistä se on kehittynyt?

1960-luvulta alkaen naisasialiike ja sukupuolten tasa-arvo ovat saaneet laajempaa kannatusta ja yleistä legitimiteettiä. Paljon puhuttu suuri paha valkoinen heteromies joutuu omaksumaan tasa-arvoa ja feminiinisyyttä tukevia tai muihin vähemmistöihin liittyviä identiteettielementtejä tuottaakseen vähintään strategisesti vaikutelman, ettei kuulukaan tähän etuoikeutettuun blokkiin.

Edellyttääkö yhteiskunta aiempaa enemmän näitä taitoja?

Suomen työelämä on eurooppalaisittain korostuneen segregoitunutta, mutta meilläkin yhä enemmän miehiä toimii työpaikoissa, joissa sukupuolten jako ei ole niin voimakas. Esimerkiksi palvelu- tai hoiva-aloilla tarvitaan herkkyyttä, joustavuutta ja tunnetaitoja. Suhteessa perinteisiin miesvaltaisiin ja miesenemmistöisiin teollisuuden paikkoihin on laadullinen ero, vaikka samoja taitoja joutuu omaksumaan ”vanhoissakin” ammateissa.

Olet tutkinut miesten halua pitää terveydestään huolta. Liittyykö sekin työelämän murrokseen?

Monilla aloilla näkyy se, mitä Juha Siltala on kutsunut työelämän huonontumiseksi: siis kokemus oman aseman epävakaudesta ja lisääntyneestä kiireestä. Asiantuntijatehtävissä rekrytointiprosessit ovat kilpailtuja, ja voidakseen pärjätä niissä pitää näyttää tietynlaiselta. Ulkonäön koetaan ilmaisevan hyvää stressinsietokykyä. Monet miehet myös ajattelevat, että työn tahti on kiristynyt. Se tekee terveydestä ja omasta kehosta yhden huollettavan projektin muiden rinnalle.

Voiko terveyskiinnostusta pitää huonontuneen työelämän positiivisena ulkoisvaikutuksena?

Itselläni ei ole hirveän vahvoja näkemyksiä siitä, että asioiden pitäisi olla niin tai näin. Kriittisemmät tutkijat korostavat, että kilpailu suosii niitä, joilla on parempi kotitausta, paremmat geenit ja eväät hyvältä näyttämiseen ja terveyteen. Hoivavastuun jakamisen suhteen kilpailu voi tarkoittaa sitä, että kymmentuntisen päivän ja kahden tunnin treenin jälkeen hiekkalaatikon reunalle tai kotitöihin ehtii vielä vähemmän kuin aikaisemmin. Toisaalta miehet saavat koko ajan terveitä elinvuosia lisää. Olisi ehkä epähumaania sanoa, että väärin sammutettu tämä tulipalo.

Mediassa on kirjoitettu paljon nuorten miesten kiinnostuksesta kosmetiikkaan, hajuvesiin ja muuhun kauneudenhoitoon. Johtuuko trendi kilpailusta?

Eiköhän se valu alaspäin nuorempiin sukupolviin. Vuosituhannen ensimmäisellä vuosikymmenellä oltiin jossain määrin niin sanotuilla normaaleilla työmarkkinoilla. Kilpailupuhe vaikutti olevan nykyistä vähäisempää. Nyt puhutaan entistä enemmän omasta markkina-arvosta sekä työssä että esimerkiksi parisuhdemarkkinoilla. Huoli ja kamppailu statuksesta ei välttämättä ole vähentynyt, vaikka poikien käytössä oleva keinorepertuaari oman kehon huoltamiseen on entistä laajempi. Sosiaalisessa mediassa pojille markkinoidaan yhtäaikaisesti sekä kilpailullista asennetta että kuntoilu- ja ihonhoitovinkkejä.

Ovatko statuskilpailu ja hybridimieheys ristiriidassa keskenään?

Tässä on rinnakkain käytännön taso ja identiteettien ja symbolien taso. Sukupuolen ilmentämistavat vaikkapa sosiaalisessa mediassa ottavat eri symboleita, merkkejä ja merkityksiä käyttöön aika joustavasti. On tyylikästä rikkoa sukupuolieroa ja napsia paloja maskuliinisuuksista ja feminiinisyyksistä ja jopa kaupallistaa sitä. Mutta kun katsotaan ajankäyttötilastoja OECD-maista miesten ja naisten välillä, niin miehet osallistuvat yhä merkittävästi naisia vähemmän kotitöihin. Nuorisobarometrissä monien poikien huolet kohdistuvat omaan suhteelliseen pärjäämiseen ja maahanmuutosta johtuvaan suomalaisen sosiaalivaltion murenemiseen siinä missä tytöt pelkäävät eniten ilmastonmuutosta.

Suomessa poikien ja tyttöjen väliset erot koulumenestyksessä ja koulutustasossa ovat kasvussa. Mitä pitäisi tehdä?

Maailmanlopun pasuunoita poikahuolesta on soiteltu hyvin paljon ja pitkään. Sisällissodan jälkeisen poikatyön ajatus oli, että pojille luontaista aktiivisuutta pitäisi ohjailla. Täten heistä tulisi kunnollisia kansalaisia ja tuottavia työntekijöitä ja he irrottautuisivat nationalismin väkivaltaisimmista muodoista. Nykykeskustelu on jatkunut 1980-luvulta miltei samoin sanankääntein. Yhä olisi yllättävää, jos rakenteellinen tasa-arvo nitkahtaisi lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä naisten hyväksi. Pistäisin silti paukkuja siihen, että pojat pysyvät kyydissä ja säilyttäisivät luottamuksen ympäröivään yhteiskuntaan. Mutta nykytilanne tuskin on heille korostetun vaarallinen heidän suhteellisen toimeentulonsa näkökulmasta.

Nuorten miesten keskuudessa tuntuu silti pesivän katkeruus. Onko se vastareaktio hybridimieheyteen?

Olen juuri perannut kollegani kanssa [opiskelijoiden mielenterveysjärjestö] Nyyti ry:n kyselyn avovastauksia alle 30-vuotiaiden miesten mielenterveyteen vaikuttavista asioista. Sieltä löytyy kaksi kilpailevaa trendiä nuorten miesten pahalle ololle. Yhtäältä suomalaista miehen mallia pidetään hirveän kapeana, eikä siihen kuulu tunteista puhuminen tai mielenterveyden hoitaminen. Toisaalta tavallisiksi, perinteisiksi miehiksi itsensä kokevat valittavat, että heiltä edellytetään ylijoustamista, mielin kielin olemista ja feminististä maailmankuvaa.

Nuo kaksi kuulostavat opituilta stereotypioilta, joiden ympärille sukupuolikysymys on politisoitunut.

Uuskonservatiiviset toimijat hyödyntävät sitä hyvin sosiaalisessa mediassa. Suomi on omaksunut sukupuolten tasa-arvon hirveän vahvaksi kansallisen identiteettinsä osaksi. Jos haluat tällä hetkellä olla kapinallinen yksityisajattelija, progressiivisen yleisviestin vastustaminen voi olla jännittävää. Se vetoaa niihin, jotka kokevat, etteivät ole olleet feminismissä saamapuolella. Kun tutkin tällä hetkellä ruokasisältöä tekeviä miesinfluenssereja, monet heistä ja heidän seuraajistaan kokevat, että kasvissyönti ja ilmastohuoli ovat hegemonisia ja lihansyönti ajautumassa marginaaliin.

Söisivätpä ihmiset lihaa edes ravintosuositusten mukaan.

Kyllä. Symbolitasolla ihmiset elävät melko erilaista elämää kuin todellisuudessa. Jos tutkimusaineistoja ei ole hankittu haastattelemalla ihmisiä vaan tekemällä muunlaista seurantaa tai vaikka ajankäyttötutkimuksia, ne antavat ymmärtää, että maailman muutos on hitaampaa kuin muutospuhe antaa ymmärtää.

Mitä ajattelet paljon esillä olleista kyselytutkimuksista, joiden mukaan tyttöjen ja poikien arvomaailmat kasvavat vauraissa maissa vauhdilla erilleen?

En olisi ihmeissäni, jos asia olisi näin. Ehkä työmarkkinoihin ja suhteelliseen statukseen liittyvät kriisit koskevat herkemmin miesten identiteettiprojekteja. Elinympäristön koetaan muuttuvan huonommaksi, luonnonkatastrofia pukkaa päälle, eikä talouskasvu ollutkaan ikuista. Se aiheuttaa paniikkimielialaa itse kussakin, ja tytöt ja pojat ovat sosiaalistuneet purkamaan sitä eri tavoin. Siitä voi mennä siihen, ovatko esimerkiksi sotatekniset ajattelutavat ja kielikuvat syyllisten kuriin laittamisesta historiallisesti miehille ominaisempia ratkaisumalleja.

Tätä kutsuttaisiin herkästi toksiseksi maskuliinisuudeksi. Et kuitenkaan pidä termistä. Miksi?

Se on semanttisesti uskomattoman höntti käsite, jota voidaan siirrellä päättelyketjussa milloin mihinkin kohtaan toimimaan kätevänä selityksenä. Kriittisen miestutkimuksen näkökulmasta se, että miehet tekevät kollektiivisesti huonoja ja vahingollisia asioita eli ovat toksisesti maskuliinisia, ei ole johtopäätös vaan lähtökohta. Lisäksi kahtiajaolla myrkylliseen ja terveeseen mieheyteen buustataan tervettä mieheyttä eikä valmenneta ylittämään sukupuolten välisiä rajoja. Välttämättömänä lopputuloksena on, että miehestä on tultava mies sen sijaan, että hänestä tulisi hyvä ihminen.