Tuulilasi

Nissan säilytti Noten sävelet, mutta muokkasi sovitusta

Nissan säilytti Noten sävelet, mutta muokkasi sovitusta

Nissanin musiikkimiehet ovat ahertaneet seitsemän vuoden ikään ehtineen Noten kanssa pitkää päivää.
Teksti Timo Nurmi
Kuvat Joonas Vuorinen
Mainos

Tulos näkyy jo päältäpäin; vaikka korin perusmuoto on ennallaan, kulmikas tila-automaisuus on karistettu autosta lähes olemattomiin. Ei ihme, että maahantuoja uskaltaa lausua ääneen tavoittelevansa "paljon, paljon" suurempaa myyntiä kuin ensimmäisen sukupolven Notella.

Poistuvaa Note-sukupolvea ensirekisteröitiin Suomessa viime vuoden tammi-lokakuussa eli ennen uuden saapumista noin 500, kun Nissanin syömähammasta eli Qashqaita pantiin kilpiin karkeasti kahdeksan kertaa enemmän.

Tutustuimme uudistuneeseen Noteen kansainvälisessä esittelyssä viime kesänä (TL 10/13), ja nyt oli aika ottaa autoon tuntumaa Suomessa.

Tuontimallisto koostuu yhdestä bensiinimoottorista (1,2 l/80 hv) sekä yhdestä dieselkäyttöisestä voimanlähteestä (1,5 l/90 hv). Varustetasoja ovat Visia City, Visia, Acenta ja vain dieselmoottorin pariksi saatavilla oleva Tekna.

Ajoon otettiin dieselmoottorinen ja Tekna-varusteltu Note, joka on malliston seitsemästä versiosta kallein.

Lue Nissan Note 1.5 DCI Teknan kattava koeajo Tuulilasin numerosta 1/2014.

Seuraa Tuulilasin tallin ja automaailman tapahtumia Facebookissa

Julkaistu: 30.1.2014