Apu

Niilo Syväoja makasi sängyssä, eikä halunnut syödä – ”Asuin eroavien vanhempieni luona ja reagoin kuin murrosikäinen”

Niilo Syväoja makasi sängyssä, eikä halunnut syödä – ”Asuin eroavien vanhempieni luona ja reagoin kuin murrosikäinen”
Niilo Syväoja oli partiolainen, lapsinäyttelijä ja reppureissaaja. Sitten tuli pysähdys, joka vei sängynpohjalle. Työvoimatoimiston sivuilta hän löysi tien takaisin arkeen. Nyt hän auttaa nuoria, jotka etsivät suuntaansa.
Julkaistu: 8.12.2020

Nuori mies hymyilee ja tervehtii koko päivän aamiaista tarjoavassa kahvilassa Helsingin Kalliossa. Niilo Syväojasta, 29, on vaikea uskoa, että muutamia vuosia sitten hän oli niitä nuoria miehiä, joita luonnehditaan syrjäytyneiksi tai vakavassa syrjäytymisvaarassa oleviksi.

Kaksivitonen mies makasi lapsuudenkotinsa sängyssä, katseli ”motivaatio­videoita” YouTubesta, velloi vanhoissa asioissa, ei löytänyt mielekkyyttä mistään. Pahimmillaan hän ei jaksanut edes nousta sängystä eikä halunnut syödä, vaan paastosi niin, että se alkoi olla vaarallista. Mitä oikein tapahtui, ja miten nyt ollaan tässä tilanteessa?

Syväoja oli pärjääjätyyppiä: hyvin toimeentulevan nelilapsisen espoolaisperheen esikoinen, joka menestyi koulussa, harrasti monipuolisesti ja oli kiinnostunut etenkin kulttuurista. Hän kävi partiossa, näytteli, soitti bändeissä ja seurusteli Kallion taidelukiolaisen kanssa.

Niilo Syväoja muistelee lämmöllä nuorten poikien näyttelijäporukkaa Tummien perhosten koti -elokuvassa.

Syväoja valittiin 16-vuotiaana pääosaan Leena Landerin romaaniin Tummien perhosten koti perustuvaan elokuvaan, jonka ohjasi Dome Karukoski.

Viisi vuotta aiemmin Helmiä ja sikoja -elokuvassa esiintynyt Niilo näytteli poikakotiin saapuvaa Juhania, jonka perhetragedian syvyys paljastuu vasta elokuvan loppupuolella.

Elokuva oli katsoja- ja arvostelumenestys, ja se oli Suomen Oscar-ehdokas. Alalla on tunnetusti monenlaista toimijaa ja vallankäyttäjää, mutta siitä, miten ”7–8 nuoren jätkän porukkaa” ohjattiin Tummien perhosten kodissa, Syväojalla on vain hyvää sanottavaa.

– Meillä oli mahtavaa, ja kaikkia kohdeltiin tasapuolisen hienosti. Olen kuullut myöhemmin alan sisältäkin, että ne olivat harvinaisen hyvähenkiset ja onnistuneet kuvaukset.

Reppureissaajan romahdus

Ylioppilaskirjoitusten ja siviilipalveluksen jälkeen mieli alkoi poltella maailmalle. Se oli helppoa: ei ollut asuntoa, opiskelu- tai työpaikkaa, mutta kylläkin aikaa ja näyttelijän- ja muista töistä kertyneitä säästöjä.

Nuorukainen asui kotona ja osti vaatteet kierrätyskeskuksesta, koska tiesi, että kymmenellä eurolla viettää hyvän päivän monessa kaukomaassa.

– Olin ehtinyt nähdä siihen ikään paljon kuolemaa, kärsimystä, kriisiseutuja ja ympäristötuhoja – etenkin tällaiseksi espoolaiseksi kultalusikka suussa syntyneeksi skidiksi, Niilo Syväoja kertoo.

Niilo oli aina halunnut lähteä määrittelemättömälle matkalle. Se alkoi hyppäämällä Pietariin vievään pikkubussiin Kampista ja jatkui Trans-Mongolian rataa pitkin Mongoliaan, Kiinaan, Uuteen-Seelantiin, Indonesiaan…

Hän teki vapaaehtoistöitä, asui hostelleissa, sohvasurffasi, liftasi ja ansaitsi yöpaikan ja ruoan työnteolla. Kun sama paikka alkoi kyllästyttää tai viisumi umpeutui, hän siirtyi reppuineen eteenpäin.

Pysähdys tuli nelisen vuotta sitten, kun Niilo oli 26-vuotias. Hän sai kuulla, että vanhemmat eroavat. Ero oli kaikille vaikea, mutta esikoinen otti sen lapsista raskaimmin. Hän palasi Suomeen ja muutti vanhempiensa luo.

– Olin ehtinyt nähdä siihen ikään paljon kuolemaa, kärsimystä, kriisiseutuja ja ympäristötuhoja – etenkin tällaiseksi espoolaiseksi kultalusikka suussa syntyneeksi skidiksi. Ehkä se kaikki jysähti päälle samalla kun vanhempien ero, joka oli kuin repeämä todellisuudessa. Mä romahdin: jumituin lapsuudenkotiin, nukuin ja kelasin asioita.

Apu löytyi työvoimatoimiston kautta

Vaikka Niilo oli jo nuori aikuinen, ero vei tietyn perusturvallisuuden ja raamit, jonka varassa oli voinut elää maailmankiertolaisen elämää. Hän tajusi, että oli pitänyt avioliittoa pyhempänä instituutiona kuin tajusikaan, ja perhettä ikuisesti pysyvänä yksikkönä.

Kun asiaan yhdistyi ahdistus maailman ja ympäristön tilasta, omasta sukupuoli-identiteetistä, mieheksi kasvamisesta ja siitä, miten välttää sen tuhoisat mallit ja reagointitavat, oli valmis.

"Päivistäni puuttuivat rakenne ja rutiini, ne olivat yhtä mössöä. En ollut saanut rahoitusta taideprojekteille ja aloin miettiä, mitä olen tehnyt ja mitä osaisin."

– Olin ollut lapsesta asti tavallaan pikkuaikuinen: aina aktiivinen, huolehtinut asioistani ja nuoremmista sisaruksistani. Nyt asuin eroavien vanhempien luona, olin heille vihainen ja reagoin kaikkeen kuin murrosikäinen. Jos joku luulee olevansa kovinkin valaistunut tai edes aikuinen, suosittelen viikkoa omien vanhempien kanssa, Niilo sanoo ja alkaa nauraa.

Vihan ja toivottomuuden lisäksi Niiloa piinasi syyllisyys: miksi murehdin tällaisia, kun planeetta on tuhoutumassa ja sille pitäisi tehdä jotain. Toisaalta jokin osa hänestä tiesi, että vaihe on ohimenevä ja jotenkin tarpeellinenkin.

Selviytymistä helpotti, ettei hänellä ollut päihdeongelmia ja lapsuudenkodista löytyi tukikohta.

Asioiden kääntöpuoli oli, että kun Syväoja hakeutui nuorisopisteen terveydenhoitajalle hakemaan ammattiapua, hän oli liian hyvässä kunnossa saamaan sitä. Tilaa ei tunnistettu, etenkin kun hän arveli ”feikanneensa turhan hyvin, kun oli parempi päivä”.

Käänne tapahtui, kun Syväoja vietti yksin aikaa perheen mökillä. Hänelle tuli tunne, että nyt tämä saa riittää, nyt olen valmis tekemään jotain.

– Päivistäni puuttuivat rakenne ja rutiini, ne olivat yhtä mössöä. En ollut saanut rahoitusta taideprojekteille ja aloin miettiä, mitä olen tehnyt ja mitä osaisin. Menin työvoimatoimiston sivuille, huomasin Nuorten Akatemian projektiassistentin paikan ja sen vaatimukset. Piti olla työelämän ulkopuolella, yes, alle 29-vuotias, yes, ja kokemusta oli muun muassa vapaaehtoistyöstä.

– Pääsin kiinni arkeen ja sain kalenterihommia, jotka oli vain tehtävä, eikä siinä voinut jäädä vellomaan omaan merkityksettömyyden tunteeseen, Niilo Syväoja kertoo.

Oppisopimuksella nuorisoyhteisöohjaajaksi

Viikon päästä hakuilmoituksen täyttämisestä Niilo oli haastattelussa, ja toisen viikon päästä hän aloitti työt.

Hänelle tarjottiin vuoden sopimusta, ja se tuntui aluksi mahdottomalta. Niin pitkä sitoutuminen yhteen paikkaan ja toimistotyöhön oli jotain täysin uutta.

– Se oli kuitenkin juuri sitä, mitä tarvitsin. Pääsin kiinni arkeen ja sain kalenterihommia, jotka oli vain tehtävä, eikä siinä voinut jäädä vellomaan omaan merkityksettömyyden tunteeseen. Nyt toivon, että pystyn auttamaan mahdollisimman monia tuntemaan itsensä arvokkaiksi ja turvassa oleviksi, vaikka juuri sillä hetkellä ei olisi menossa mitenkään loistokas elämänvaihe.

Nyt hän on työskennellyt vuoden Nuorten Akatemian Paikka auki -ohjelman projektiassistenttina, ja opiskelee työn ohella oppisopimuksella nuorisoyhteisöohjaajan ammattitutkintoa.

Hän on myös mukana syväekologisessa Ikikaiku-säätiössä, jonka tarkoitus on tutkia, opettaa ja edistää kestävää elämän­tapaa.

"Ymmärsin, että sota-aikojen traumat ja se kasvatus, jota silloin käytettiin, ovat osa myös vanhempieni sukupolven elämää ja siirtyneet heihin."

Luja yhteys isän kanssa mielipide-eroista huolimatta

Vaikka suomalaisessa yhteiskunnan turvaverkossa on puutteensa, Niilo Syväoja korostaa oppineensa maailmalla reissatessaan arvostamaan sitä. Hän vitsailee pyrkivänsä seuraavaksi ”iloiseksi veronmaksajaksi”, jotta apua ongelmiin olisi jatkossakin saatavilla muillekin kuin varakkaille.

Ymmärrys on lisääntynyt muutenkin; omasta kriisistä oli myös tiettyä hyötyä.

– Minun piti päästä sinuiksi tilanteen, maailman ja itsessänikin piilevän julmuuden kanssa. Se vei aikaa, ja muiden ihmisten huolestuminen aiheutti riitoja – mutta ne olivat hyviä riitoja. Puhuin vanhempieni kanssa avoimemmin ja enemmän kuin koskaan aiemmin, henkilökohtaisista asioista, mutta myös maailman ja yhteiskunnan tilasta.

Etenkin isänsä kanssa Niilolla on tiivis yhteys. Läheskään kaikesta ei olla samaa mieltä eivätkä keskustelut olleet aina helppoja, mutta ne olivat tärkeitä. Samoista teemoista hän on puhunut kaveripiirissä.

– Ymmärsin, että sota-aikojen traumat ja se kasvatus, jota silloin käytettiin, ovat osa myös vanhempieni sukupolven elämää ja siirtyneet heihin.

Syväoja luennoi asioista, jotka ovat hänelle läheisiä ja yhteiskunnassa pinnalla etenkin nuorilla: kestävistä elämäntavoista, kaupunkiviljelystä, vapaaehtoistyöstä, uudenlaisista asumisyhteisöistä, yhdenvertaisuudesta, työn ja siihen liittyen elämän mielekkyyden tärkeydestä.

– En minäkään väitä tietäväni hyvästä elämästä sen enempää. Kaikki me hapuillaan täällä enemmän tai vähemmän sokeina.

Aina ei voi eikä tarvitse mennä hyvin

Mitä Niilo Syväoja sanoisi niille, jotka pitävät nuorten ajatuksia ”punavihreän Helsinki-kuplan haihatteluna” ja ilmastoahdistusta turhana – tai niille, joiden mielestä ihmisen on elettävä saman yhtenäiskulttuurin mallin mukaan kuin takavuosikymmeninä?

Nuori mies on pitkään hiljaa.

– Ainakin sen, että aina ei voi eikä tarvitse mennä hyvin. On absurdia ajatella, ettei ihmisillä saisi olla vaikeuksia eikä heikkouksia. Pitää olla tietoinen omista etuoikeuksista: niistä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, mutta toisen ihmisen asemaan asettuminen on osa ihmisyyttä.

Syväoja toivoo, että ”jos ylipäätään oltaisiin vähemmällä tuomitsemisella ja arvostelulla”.

– En minäkään väitä tietäväni hyvästä elämästä sen enempää. Kaikki me hapuillaan täällä enemmän tai vähemmän sokeina, hän hymähtää.

Syväoja korostaa olevansa kiitollinen Paikka auki -ohjelmassa ja työssään kohtaamilleni kokeneille ammatti-ihmisille ja kaikille, jotka osaavat auttaa ja kohdata ihmisiä eri elämäntilanteissa.

– Eivät nuoret ole lähtökohtaisesti laiskoja tai haihattelijoita, vaan he etsivät mielekkäitä elämänpolkuja ja kestäviä työ- ja muita elämänmuotoja – ja ne ovat erilaisia kuin aiemmilla sukupolvilla. Se on osa elämän kiertokulkua.

– Meitä kaikkia tarvitaan, jotta ylipäätään voimme elää tällä planeetalla. Pitää antaa tilaa uusille elämäntavoille ja erilaisille tavoille olla ihminen. Silloin kaikkien on helpompi elää ja hengittää.

Paikka auki -ohjelma

  • STM:n rahoittama avustusohjelma, jonka tarkoitus on auttaa nuoria ja osatyökykyisiä työllistymään.

  • Paikka auki -ohjelma sai alkunsa RAY:n rahoittamana vuonna 2014, mutta sen tulokset olivat niin hyviä, että ohjelmaa päätettiin jatkaa ja laajentaa nuorista osatyökykyisiin. Nykyisin sitä koordinoi Nuorten Ystävät ry.

  • Koordinaatiohankkeen ohjelmapäällikön Marjo Riitta Tervosen mukaan kaksi kolmasosaa löytää 1–12 kuukauden sisällä noin vuoden kestävän Paikka auki -työn loppumisesta työ- tai opiskelupaikan. Lisää: www.apu.fi.

Kirjaudu ja lue
Haluatko lukea koko jutun?
Voit jatkaa lukemista kirjautumalla palveluun. Lukeminen on maksutonta.
Kommentoi »