Avun juttu johti somevyöryyn – Suomessa pelätään sotaa, mutta miksi samalla olemme jo toistemme kurkuissa kiinni?
Eri mieltä voi olla – mutta sen voi tehdä myös sivistyneesti. Toisinaan kannattaa miettiä kenen pussiin pelataan, kun suomalaiset ovat itse asettuneet murtamaan omaa yhtenäisyyttään, muistuttaa päätoimittaja Samuel Savolainen.
Nasima Razmyar kertoi tuoreeltaan Avun laajassa haastattelussa kokemuksistaan rasismista ja jatkuvasta kyseenalaistamisesta. Kyse ei ole vain Razmyarista tai hänen edustamastaan puolueesta – vaan hänen kokemuksensa kuvaavat laajempaa ilmiötä, joka koskee yhä useampia julkisuuden henkilöitä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Wille Rydman väitti heinäkuussa X:ssä, että Razmyar "kannattaa järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä on suomalaisille haitallista". Viestin alle kerääntyi yli 150 kommenttia, joissa väitettiin Razmyaria "viholliseksi" ja "vieraan tahon agentiksi". Raakoja väitteitä, oli mitä mieltä hyvänsä Razmyarista ja hänen edustamastaan politiikasta.
Sama retoriikka näkyi myös Avun jutun kommenttien yhteydessä. Razmyarin edustamasta politiikasta saa vapaassa maassa olla eri mieltä, mutta on myös tunnistettava milloin menee överiksi.
Politiikan penkkiurheilussakaan ei voi olla niin, että kaikki, joiden kanssa ollaan eri mieltä, ovat vihollisia – tai kommunisteja tai natseja. Näin ei aidosta keskustelusta tule koskaan mitään.
”Myös mediassa on syytä katsoa peiliin. Olemme mukana luomassa keskusteluilmapiiriä.”
Tämä on toki vain yksi tapaus. Keskustelukulttuurissa on kuitenkin jo pitkään ollut synkeitä piirteitä. Argumentit jäävät taka-alalle ja tilalle on tullut julma retoriikka. Kaava somessakin ja sen algoritmeissa on sama: kovaäänisin kerää huomion, rakentava keskustelu jää varjoon.
Myös mediassa on syytä katsoa peiliin. Olemme mukana luomassa keskusteluilmapiiriä ja mediassa käydään suuri osa julkisesta keskustelusta.
Ruokimmeko tai tulemmeko ruokkineeksi poliittista tai aatteellista vastakkainasettelua vai luommeko tilaa rakentavalle keskustelulle?
Tätä kysymystä on syytä pohtia jatkuvasti.
”Ei ole heikkouden merkki myöntää, että nykyinen tila on kestämätön.”
Tiedämme kyllä jokainen, miltä hyvä keskustelu aidosti kuulostaa. Ei ole heikkouden merkki myöntää, että nykyinen tila on kestämätön. Eikö yhteistyöllä rakennetusta Suomesta löytyisi edes vähäistä konsensusta siihen, että haluaisimme enemmän rakentavaa keskustelua? Puoluekannasta riippumatta.
Voi myös miettiä, että millaisten voimien pussiin pelaamme, jos suomalaiset vain riitelevät keskenään ja murtavat itse omaa yhtenäisyyttään. Itänaapurissa sellaista kehitystä ei ainakaan harmiteltaisi.
