Nasima Razmyar on asunut Suomessa yli 30 vuotta ja rakentanut tänne elämänsä.

Silti hänen isänmaallisuuttaan kyseenalaistetaan ja epäillään.

Nyt hän puhuu suunsa puhtaaksi.

Haastattelua on kulunut kaksi minuuttia ja 45 sekuntia, kun Nasima Razmyar alkaa puhua kuolemasta. Hän kertoo, ettei tiedä, miten voi koskaan kestää ja käsitellä omien vanhempiensa menettämistä.

He ovat hänelle kaikki kaikessa. Perhe on ollut tiivis siitä asti, kun isä, äiti, Nasima ja pikkuveli tulivat pakolaisina Suomeen ja muuttivat Helsingin Käpylään, valkoiseen kerrostaloon, jonka pihalla oli hieno kallio.

Nyt on tarkennettava, että vanhemmat ovat elossa ja voivat hyvin. Razmyarin äiti on paraikaa tyttärensä kotona hoitamassa tämän kipeää lasta. Isä puolestaan on toivottanut tervetulleeksi heidän nykyiseen kotiinsa Käpylään, kattanut olohuoneeseen pieniä muffinsseja, viinirypäleitä ja muita herkkuja, ja on nyt viereisessä huoneessa.

Razmyar on ehdottanut, että tapaamme vanhempien luona, sillä täällä Käpylässä ovat lähtökohdat sille elämälle, jota hän on elänyt. Vanhemmat kannustivat aina häntä, puskivat eteenpäin ajatuksella, että jos Nasima ei jotain tee, niin kuka sitten. Samalla he kamppailivat itse paikastaan. Synnyinmaassa riehui sota, ja uudessa kotimaassa töitä ei koskaan löytynyt.

– Kyllähän mä edelleenkin näen isän kasvoissa sen surun ja menetyksen ja semmoisen jopa epäonnistumisen, Razmyar sanoo.

Jos haastattelupaikka on vähän epätavallinen, niin ovat myös Razmyarin sanat kuolemasta ja menetyksistä. Puheenaihe ei ole tyypillisin, jolla suomalainen poliitikko aloittaa haastattelun. Sen voi ajatella kertovan jotain Razmyarista.

Hän uskaltaa puhua vaikeista, henkilökohtaisista asioista.

Hän on myös tottunut puhumaan niistä.

Ja toisaalta, hän ei kiertele, vaan menee suoraan kohti sitä, mitä moni muu välttelisi.