Nasima Razmyar on asunut Suomessa yli 30 vuotta ja rakentanut tänne elämänsä.

Silti hänen isänmaallisuuttaan kyseenalaistetaan ja epäillään.

Nyt hän puhuu suunsa puhtaaksi.

Haastattelua on kulunut kaksi minuuttia ja 45 sekuntia, kun Nasima Razmyar alkaa puhua kuolemasta. Hän kertoo, ettei tiedä, miten voi koskaan kestää ja käsitellä omien vanhempiensa menettämistä.

He ovat hänelle kaikki kaikessa. Perhe on ollut tiivis siitä asti, kun isä, äiti, Nasima ja pikkuveli tulivat pakolaisina Suomeen ja muuttivat Helsingin Käpylään, valkoiseen kerrostaloon, jonka pihalla oli hieno kallio.

Nyt on tarkennettava, että vanhemmat ovat elossa ja voivat hyvin. Razmyarin äiti on paraikaa tyttärensä kotona hoitamassa tämän kipeää lasta. Isä puolestaan on toivottanut tervetulleeksi heidän nykyiseen kotiinsa Käpylään, kattanut olohuoneeseen pieniä muffinsseja, viinirypäleitä ja muita herkkuja, ja on nyt viereisessä huoneessa.

Razmyar on ehdottanut, että tapaamme vanhempien luona, sillä täällä Käpylässä ovat lähtökohdat sille elämälle, jota hän on elänyt. Vanhemmat kannustivat aina häntä, puskivat eteenpäin ajatuksella, että jos Nasima ei jotain tee, niin kuka sitten. Samalla he kamppailivat itse paikastaan. Synnyinmaassa riehui sota, ja uudessa kotimaassa töitä ei koskaan löytynyt.

– Kyllähän mä edelleenkin näen isän kasvoissa sen surun ja menetyksen ja semmoisen jopa epäonnistumisen, Razmyar sanoo.

Jos haastattelupaikka on vähän epätavallinen, niin ovat myös Razmyarin sanat kuolemasta ja menetyksistä. Puheenaihe ei ole tyypillisin, jolla suomalainen poliitikko aloittaa haastattelun. Sen voi ajatella kertovan jotain Razmyarista.

Hän uskaltaa puhua vaikeista, henkilökohtaisista asioista.

Hän on myös tottunut puhumaan niistä.

Ja toisaalta, hän ei kiertele, vaan menee suoraan kohti sitä, mitä moni muu välttelisi.

Demaripomo Nasima Razmyar on erikoinen poliitikko. Hän kannattaa järjestelmällisesti kaikkea sitä, mikä on suomalaisille haitallista, alkoi perussuomalaisten kansanedustajan, entisen elinkeinoministeri Wille Rydmanin tviitti X:ssä heinäkuussa.

Sitä seurasi erilaisia väitteitä ja yli 150 kommenttia, sellaisia kuin:

Nasima ei ole suomalainen, eikä suomalaiseksi tule.

Onkohan Nasima isänsä tavoin Venäjän talutusnuorassa?

Nasima on vihollinen.

Moni kommentti oli avoimen vihamielinen ja halventava, eikä niitä voi tässä toistaa. Niissä myös väitettiin, että Razmyar olisi jonkinlainen vieraan tahon agentti, joskus islamin, joskus Venäjän asialla. Myös perussuomalainen vaikuttaja Matias Turkkila vihjasi omassa tviitissään, että Razmyarin poliittisiin toimiin vaikuttaisi hänen isänsä tausta. Turkkilasta tuli elokuun alussa Riikka Purran erityisavustaja.

– Niin, variaatio on laaja, minkä kaiken asialla olen. Se on absurdia ja järkyttävää. Pahinta on, että ihmiset eivät välttämättä erota oikeaa ja väärää, Razmyar sanoo.

– Suomi on minulle kaikki kaikessa, samoin Suomen turvallisuus.

Nasima Razmyar on kansanedustaja ja Sdp:n 1. varapuheenjohtaja. Ensimmäisen kerran hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2015. Kaksi vuotta myöhemmin hän siirtyi Helsingin apulaispormestariksi kuuden vuoden ajaksi. Eduskuntaan hän palasi 2023.

Hän on Suomen kansalainen, asunut Suomessa yli 30 vuotta. Hän on naimisissa suomenruotsalaisen Johan Fagerin kanssa, ja heillä on kaksi lasta. Silti hänen suomalaisuuttaan ja isänmaallisuuttaan epäillään jatkuvasti.

– Se on äärimmäisen loukkaavaa. Totta kai se myös satuttaa, mutta oikeastaan se tekee vihaiseksi, hän sanoo.

Yksi moottori puheille oli eduskunnan äänestys rajaturvallisuuslain eli käännytyslain jatkamisesta. Razmyar äänesti sitä vastaan. Hän korostaa, ettei se tee hänestä Venäjä-mielistä eikä tarkoita, ettei hän kantaisi huolta Suomen turvallisuudesta. Hänen mielestään olisi kuitenkin pitänyt löytää ratkaisu, joka ei ole vastoin kansainvälistä oikeutta.

– Pienen maan etu on varjella sääntöjä ja sopimuspohjaa. Se suojelee lopulta meitä.

Kaikkia poliitikkoja kritisoidaan, mutta harvaa niin kuin Razmyaria.

– Se ei ole sitä, että olet huono poliitikko, vaan että olet vääränlainen ihminen etkä edusta tätä kansaa. Koen rasismia nykyisin paljon enemmän kuin lapsena.

Hän muistaa lapsuudesta vain yksittäisiä kertoja, jolloin joku on sanonut jotain ikävää hänen taustastaan.

Razmyarista tuntuu, että keskustelu on raaistunut ”ihan valtavasti”. Hän on miettinyt, johtuuko se tästä ajasta vai siitä, että puolueen varapuheenjohtajana hänellä on aiempaa enemmän valtaa.

– Mietin, onko se enemmän pahuutta vai ilkeyttä. Varmaan sekä että, ehkä enemmän kuitenkin ilkeyttä.

Kesällä Razmyar ilmoitti, että tekee jatkossa aina rikosilmoituksen vihapuheesta. Jäi ilmaan, tekisikö hän sen myös Wille Rydmanin tviitistä. Nyt Razmyar sanoo, ettei tehnyt sitä. Kysymys on hänestä monisyinen. Seuraa pitkä selitys, joka menee tiivistetysti näin:

Kaikella on rajansa, myös politiikassa. Tietyt asiat on tuomittava, eikä niitä pidä kuitata hörhöpuheina. Mutta samalla on ymmärrettävä, että joillekin tällainen rikosilmoitus tai muu reagointi olisi vain sulka hattuun. Kun kansanedustajille on aiemmin ”puhemiestä myöten” tullut tuomioita, se ei ole vaikuttanut.

Razmyar kertoo miettineensä samaa, kun perussuomalaisten Teemu Keskisarja puhui elokuussa A-Studiossa väestönvaihdosta ja käytti rasistisia ilmaisuja. Sen jälkeen asiaa puitiin joka ikisessä uutismediassa.

– Mission accomplished. Sitä ne halusivat, ja sitä ne saivat, hän sanoo.

Razmyar ei haluaisi omilla kommenteillaan lisätä tällaisten lausuntojen näkyvyyttä, mutta hiljaisuuskaan ei ole hyvä ratkaisu. Siksi hän haluaa sanoa aiheesta pari sanaa.

– On ahdasmielistä ajattelua, että suomalaiseksi ei voi tulla. Ja on etnonationalistista ajattelua, että on yksi kansa ja yksi veri eikä sitä saa sotkea.

Usein kyse tuntuu olevan ihonväristä.

– Edelleen on Elovena-kuva siitä, miltä suomalainen ja suomalaisuus näyttää. Että ruskea ihminen ei voi olla suomalainen.

Nasima Razmyar oli Suomen ensimmäinen pakolaistaustainen kansanedustaja, ja hänestä on tullut näkyvä ja vaikutusvaltainen poliitikko. Viime eduskuntavaaleissa hän keräsi 14 108 ääntä, mikä oli 15:nneksi eniten koko maassa.

Hän on onnistunut yhdistämään itsessään asiallisen poliitikon ja trenditietoisen kaupunkilaisen, joka esimerkiksi viettää aikaa Flow-festivaalilla entisen pääministerin Sanna Marinin kanssa.

Sama näkyi jo hänen uransa alussa. Vuonna 2010 Razmyar, silloin 25-vuotias, valittiin ensin vuoden pakolaisnaiseksi ja sitten Tanssii tähtien kanssa -tv-ohjelmaan, jonka myötä hän tuli koko kansalle tutuksi.

Vanhempiensa kodin olohuoneen sohvalla istuva Nasima Razmyar on olemukseltaan rauhallinen ja hillitty. Vitriinissä on valokuva hänestä pienenä, ja vitriinin lasioven reunan alle on sujautettu hänen vaalilehtisensä. Ikkunalaudalla on puolestaan kehyksissä hääkuva sekä kuvat hänen lapsistaan.

– Kato, ihan samannäköinen kuin mä, hän vertaa omaa lapsuuskuvaansa ja toisen poikansa kuvaa.

Ennen kuin Razmyar tuli vanhempiensa luokse tänä aamuna, hän kävi kaupassa ostamassa pikakahvia ja kauramaitoa. Isällä on tapana hauduttaa teetä tunteja, mutta tytär haluaa aamuisin kahvinsa. Se jos mikä on suomalaista.

Samalla myös afganistanilaisuus on osa häntä, tietenkin.

– Se on läsnä pienissä yksityiskohdissa, niin kuin noissa, mitä noi nyt ovat, sokerikuorrutettuja manteleita, hän sanoo, ojentaa pöydällä olevaa kulhoa ja kehottaa maistamaan.

Toisaalta on hassua ajatella, että tällaiset mieltymykset ja tavat olisivat ihmistä määräävä tekijä.

Razmyar sanoo, etteivät hänen vanhempansa ikinä pakottaneet häntä johonkin muottiin. Tausta ei määritellyt sitä, mitä hän pystyi tekemään ja kehen hän saattoi rakastua. Razmyaria voi hyvällä syyllä pitää ”hyvin kotoutuneena”. Mitä mieltä hän on siitä, mitä Suomeen muuttavilta on kohtuullista vaatia?

– On pyrittävä oppimaan kieli ja työllistymään, koska muuten koko elämä voi olla odottelua. Ei se ole mikään elämä, että elää tukien varassa. Se ei ole yhteiskunnalle hyväksi, eikä se ole yksilölle hyväksi. Tukien pitää olla sellaisia, että ne kannustavat työntekoon ja opiskeluun.

Samalla todellisuutta on sekin, että pelkkä nimi voi estää pääsyn työhaastatteluun.

– Moni nuori sanoo, ettei riitä, että on syntynyt täällä ja osaa suomea. Ovet suljetaan joka kerta. Tässä maassa on edelleen paljon rasismia, niin rakenteellista kuin aika näkyvääkin.

Kun Razmyar puhuu, ääni pysyy tasaisena, vaikka asiaa on paljon. Välillä hän jää hakemaan sanoja – ei siksi, ettei tietäisi niitä, vaan siksi, että haluaa ilmaista asian niin kuin ajattelee. Hän sanoo tietävänsä, ettei tule koskaan kelpaamaan kaikille.

– Ihan sama, mitä sanon tai teen tai miten korostan isänmaallisuuttani, joillekin se ei tule ikinä riittämään, koska olen väärän värinen, vanhempani eivät ole suomalaisia, olen Afganistanista ja olen pakolainen.

Hän jatkaa, että on myös ihmisiä, jotka eivät ehkä ajattele näin, mutta joihin Wille Rydmanin tviitin kaltaiset ulostulot voivat vaikuttaa.

– Kun eri puolilla levitetään jotain, joku voi lukea sen totena. Enkä voi odottaa, että kaikki tuntevat taustani ja elämäni.

Kerrataan siis.

Nasima Razmyar syntyi Kabulissa, Afganistanin pääkaupungissa, vuonna 1984. Äiti Kamela oli työskennellyt toimittajana ja isä Daoud oli virkamies. Seuraavana vuonna syntyi pikkuveli. Vuonna 1989 isästä tuli Afganistanin Moskovan-suurlähettiläs, ja perhe muutti silloiseen Neuvostoliittoon. Koti Kabulissa jäi odottamaan paluuta. Sitä ei koskaan tullut.

Vuonna 1992 Afganistanin hallitus, jota Neuvostoliitto oli tukenut, kaatui ja alkoi verinen valtataistelu. Saman vuoden lokakuussa Razmyarit pakenivat Suomeen.

– Menetimme käytännössä ihan kaiken.

Ensin heidät sijoitettiin vastaanottokeskukseen, sitten löytyi asunto Rovaniemeltä. Siellä 8-vuotias Nasima ja veli menivät kouluun.

Nasima Razmyar on kertonut, miten halusi ennen ensimmäistä koulupäiväänsä oppia edes yhden sanan suomea ja harjoitteli peilin edessä sanomaan ”moi”. Kun hänet sitten esiteltiin luokassa, sana unohtui. Nasima olisi voinut jäädä yksin, mutta niin ei käynyt. Heti ensimmäisellä välitunnilla yksi tyttö kutsui hänet mukaan leikkeihin. Vaikka Nasima on luonteeltaan sosiaalinen, juuri sillä välitunnilla oli tärkeää, että tyttö otti ensimmäisen askeleen.

Melko pian perhe muutti Helsingin Käpylään. Nasima Razmyar heilauttaa kättään kohti ikkunaa.

– Olen tuossa viereisessä talossa kasvanut, hän sanoo.

Ikkunasta näkyy myös pihalla oleva suuri kallio, jolle Razmyarin perheellä oli tapana mennä grillaamaan, usein kanaa tai jauhelihasta tehtyä shish kebabia eli vartaita. Isä viittoi naapuritkin mukaan, ja ruoka jaettiin, vaikka sitä olisi ollut vähän.

Luonteeltaan tasaisesta Nasimasta tuli nopeasti perheensä tulkki ja asioiden hoitaja.

– Olen aina ollut aikuinen. Vastuuta tuli paljon, enkä koskaan saanut itkupotkuraivareita tai paiskonut teininä ovia. Mutta en ollut perheen isä tai äiti. Arvostin ja kunnioitin aina vanhempiani.

Rooliin vaikutti myös se, että hän näki, miten vanhemmat kärsivät. Äidin vanhemmat ja sisko kuolivat Afganistanissa, ja äiti menetti mahdollisuuden enää koskaan nähdä heitä. Surua oli tuskallista katsoa. Kotiin tullessaan Nasima alkoi kuulostella jo rappukäytävässä, kuuluuko sisältä itkua. Perheen toimeentulo oli tiukalla, ja aina piti miettiä, mihin rahat riittävät. Yrityksistä huolimatta vanhemmat eivät löytäneet töitä.

– Unelmoin siitä, että he menisivät aamulla töihin, eivätkä olisi täysin riippuvaisia minusta ja veljestäni.

Lukioikään tullessaan Nasima totesi, että hänen on itse päästävä töihin. Työpaikka löytyi Tullinpuomin Shelliltä Helsingissä.

– Paljon tein teksaspullia ja hodareita ja täytin maitotölkkejä hyllyyn. Muistan, etten tiennyt, mikä on lasinpesuneste.

Ensimmäisellä palkalla hän osti kotiin uudet pussilakanat.

Joitakin viikkoja sen jälkeen, kun Razmyarin perhe oli tullut Suomeen, heistä tehtiin ensimmäinen lehtijuttu. Se julkaistiin Avussa marraskuussa 1992. Siinä äänessä on Daoud Razmyar, mutta mustavalkoisessa kuvassa on myös Nasima. Hän katsoo suoraan kameraan, päällään vähän suurelta näyttävä takki ja käsissä lapaset.

Nyt Nasima Razmyar on julkisuuden vakiokasvoja, tuttu lukemattomista jutuista. Hän on kuitenkin säästynyt suuremmilta kohuilta. Mitä se kertoo hänestä?

– Tiedän, että jos jokin kohu tulee, se kohtelee kaltaistani naista eri tavalla kuin valkoista suomalaista miestä. Siksi varmistelen. Mietin aina tekemisistäni, miltä asia näyttää ja voiko siitä tulla jotain.

Hän myöntää, että varmistelu on välillä raskasta, ja toisaalta, kaikkea ei voi siltikään ennakoida.

– Mutta on aika vapauttavaa, kun elämässä ei ole luurankoja.

Ehkä eniten julkista vääntöä on liittynyt aikaan, jolloin Razmyar oli Helsingin apulaispormestari ja kokoomuksen Jan Vapaavuori pormestari. Puhuttiin huonoista väleistä, ja he kritisoivat toisiaan myös julkisuudessa. Vähän yllättäen Razmyar kertoo, että on sittemmin kohdannut Vapaavuoren monissa tilaisuuksissa ja miettinyt, olisiko kiistat voitu välttää.

Loppujen lopuksi he ajattelivat monesta asiasta samalla tavalla ja halusivat viedä Helsinkiä eteenpäin.

– Opin hänen kauttaan paljon johtamisesta, Razmyar sanoo sitten.

Mitä siis opit?

Razmyar aloittaa kehumalla Vapaavuoren tarmokkuutta viedä asioita eteenpäin, taitoa ajatella isommin ja uskaltaa ottaa riskejä. Mutta johtamistyylissä oli piirteitä, jotka eivät hänestä ole tätä päivää.

– Johtamiselta vaaditaan tiettyä kunnioittamista. Voit olla ponteva loukkaamatta ihmisiä. Voit sanoa asioita tiukasti ilman, että huudat. Opin paljon, minkä tyyppinen johtaja itse haluan olla.

Lapset ovat iän myötä kiinnostuneet siitä, mitä äiti tekee, kun ei ole kotona. Miksi sun työssä ei ole etäpäiviä? Voisitko lopettaa työt? Näitä Nasima Razmyarin 9- ja 6-vuotiaat lapset ovat viime aikoina häneltä kyselleet.

– No, en nyt ihan vielä! hän on vastannut.

Hän lainaa presidentti Tarja Halosen ajatusta: tärkeää ei ole se, kuka rikkoo lasikaton, vaan kuinka monta tulee perässä.

– Mielestäni ei ole vielä tullut riittävästi perässä ihmisiä, jotka edustaisivat sitä moninaisuutta, jota tässä maassa on.

Politiikka ei kuitenkaan ole hänelle enää kaikki kaikessa. On tullut mieleen, että ehkä sitä voisi tehdä jotain muutakin.

– Politiikka on tosi raakaa, sisältä ja ulkopuolelta. Se on monesti hyvin yksinäistä työtä.

Jos on tarve purkaa paineita, Razmyar suuntaa lenkille tai kuntosalille tai puhuu miehensä kanssa. Kotona saa itkeä, jos itkettää.

Razmyar puhuu lastensa kanssa suomea, mies ruotsia ja hänen vanhempansa daria. Hiljattain nuorempi pojista pohti, oliko hän tehnyt oikein päiväkodissa, kun oli toiminut sääntöjen mukaan, vaikka kaveri ei siitä tykännyt. Razmyar on puhunut lasten kanssa myös rahasta. Hän itse muistaa, kuinka toivoi lapsena, että isän kirpputorilta hankkimat vaatteet olisivat edes oikean kokoisia. Mutta kotiin tuli se tuulitakki, mikä oli sattunut löytymään.

Hänestä on tärkeää, että lapset ymmärtävät rahan arvon, mutta jos hän haluaa ostaa lapsilleen jotain, hän tekee sen.

– Taustani takia voisin ehkä ajatella, että rahaa pitää säästää, mutta ajattelen päinvastoin: rahaa pitää käyttää ystäviin, perheeseen, ruokaan ja ravintoloihin. Mieheni on hankenilainen ja Excel-ihminen. Hänellä on enemmän se säästöajatus.

Nasima Razmyar nousee sohvalta ja kutsuu isäänsä. Hän kehottaa kysymään tältä jotain. Millainen Nasima oli lapsena?

– Hän oli hyvin fiksu, myötätuntoinen, rohkea. Äkkiä hän kasvoi ja alkoi kysellä paljon. Hän oli hyvin aktiivinen, Daoud Razmyar sanoo englanniksi.

Onko politiikka muuttanut häntä?

Seuraa darinkielinen keskustelu isän ja tyttären välillä. Sitten Nasima kääntää: Isä sanoo, että politiikassa pitää olla vahva mieli, sillä muuta vaihtoehtoa ei ole. Hänestä Nasima on oppinut pelin hengen. Isän mielestä tytär on joutunut kovettamaan itseään, vaikka tämä ei sitä itse myönnä. Sisin on kuitenkin pysynyt. Hän tunnistaa kyllä tyttärensä.

Nasima Razmyar käy hakemassa toisesta huoneesta kaksi valokuva-albumia. Ne ovat seuranneet perhettä Afganistanista asti. Muuta heillä ei ole sieltä jäljellä. Albumien muovien alla on jo kellastuneita kuvia suvusta ja pienestä, totisesta Nasimasta, joitakin myös ajasta Moskovassa.

Kuvat vähän naurattavat häntä: katso nyt tätäkin! Ne ovat omaa historiaa, mutta kaukaa. Ne eivät kerro, kuka ja millainen ihminen hän on nyt.

– Tunnen vahvasti, että olen suomalainen. Ja lapseni ovat suomalaisia, Nasima Razmyar sanoo.

Hän lisää, että suomalaisuus merkitsee eri ihmisille eri asioita. Hänelle itselleen se on – kaikesta kyseenalaistamisesta huolimatta – ihmisten välistä luottamusta, sisua, rehellisyyttä ja tietynlaista vaatimattomuutta. Ja sitä, että asiat hoituvat.

– Eikö minulla ole täysi oikeus itse määritellä, kuka ja mikä minä olen?

Nasima Razmyar

Ikä: 41

Perhe: Puoliso Johan Fager sekä 9- ja 6-vuotiaat lapset

Ura: Kansanedustaja ja Sdp:n 1. varapuheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu. Toimi Helsingin apulaispormestarina 2017–2023. Työskenteli aiemmin väkivaltaa kokeneiden naisten kanssa Monika-Naiset liitossa. Vuoden pakolaisnainen 2010.