Kehuilla voi olla jopa pysyviä haittoja – Listasimme 4 asiaa, jotka mieluummin kannattaa sanoa itselle ja läheiselle

Englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä. Arikkeli on alun perin julkaistu 6. kesäkuuta 2024.

Kuvittele, että tunnet olosi alakuloiseksi ja riittämättömäksi. Joku sinulle läheinen ihminen haluaa auttaa sanomalla jotain rohkaisevaa. Miten olisi vaikkapa: ”Olet täydellinen juuri tuollaisena.” Olipa mukavasti sanottu!

Todellisuudessa nämä ovat kenties petollisimmat sanat, jotka meille voidaan sanoa tai jotka sanomme itse itsellemme, kun olemme surullisia tai epävarmoja. Sanat aiheuttavat voimakasta kognitiivista dissonanssia: ”Tämäkö on täydellistä?” ihminen pohtii (kun kohteliaisuuden aiheuttama hetkellinen hehku hiipuu). Sitä seuraa loogisesti jompikumpi kahdesta päätelmästä: joko kurja nykytilanne jatkuu ilman toivoa paremmasta tai syy onnettomaan oloon löytyy ulkomaailmasta. Ensimmäinen päätelmä johtaa täydelliseen synkkyyteen; toinen taas vihaiseen kapinaan pahantahtoista universumia vastaan.

Totuus on se, että et ole täydellinen, eikä kukaan muukaan ole. Tämä on äärimmäisen hyvä uutinen: jos pystyt hyväksymään tämän tosiasian, voit yrittää kehittää sekä itseäsi että elämääsi parempaan suuntaan. Se puolestaan tekee sinusta onnellisemman.

Meillä ihmisillä on luonnollinen taipumus liioitella hyviä ominaisuuksiamme ja verrata itseämme edullisesti suhteessa muihin ihmisiin. Tätä kutsutaan ”itsensä ylikorostamisen harhaksi” (”self-enhancement bias”), ja se vääristää käsityksiämme monin eri tavoin. Tutkijat osoittivat kuuluisassa kokeessa 1980-luvulla, että jopa 80 prosenttia autoilijoista luuli olevansa keskimääräistä parempia kuskeja. Tavallinen autoilija tietää, ettei tämä voi pitää paikkaansa, mutta saattaa silti ajatella niin itsestään.

Ihmisillä on myös tapana yliarvioida omat myönteiset moraaliset ominaisuutensa: he pitävät itseään todennäköisesti esimerkiksi ahkerina, rehellisinä ja lämminsydämisinä. Lisäksi heillä on taipumus liioitella muiden ihmisten kielteisiä ominaisuuksia, kuten laiskuutta, kylmyyttä ja epärehellisyyttä. Tämä koskee erityisesti nuoria ja keski-ikäisiä aikuisia, jotka arvioivat olevansa keskimääräistä parempia ihmisiä useilla eri mittareilla mitattuna.

Yksi selitys tälle on se, että pyrimme tätä kautta suojelemaan itseämme henkiseltä tuskalta, joka syntyy negatiivisesta vertailusta muihin ihmisiin. Vuonna 2013 neurotieteilijät julkaisivat Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa artikkelin, jossa he osoittivat fMRI- ja PET-tutkimusten avulla, että ylemmyyden tunne suhteessa muihin ihmisiin stimuloi dopamiinin vapautumista, mikä puolestaan hillitsee toimintaa tietyillä aivoalueilla, kuten etummaisen pihtipoimun dorsaalisessa osassa, joka on yhteydessä ahdistuksen tunteeseen.

Kuten odottaa saattaa, ihmiset, jotka eivät harjoita itsetehostusta, näyttävät kärsivän enemmän kuin ne, jotka tekevät niin. Vaikka syy-yhteyden suunta ei ole selvä, jotkut tutkijat ovat väittäneet, että itseään realistisesti arvioivilla ihmisillä on muita useammin mielialahäiriöitä, kuten masennusta. Ilmiö tunnetaan myös nimellä ”masentava realismi”.

Jos joku siis sanoo, että olet upea, suorastaan täydellinen, sanat tyydyttävät itsetehostuksen tarvetta. Juuri sen vuoksi hyvää tarkoittava läheinen tekeekin niin. Samaa voi sanoa myös itse itselleen; itsensä ylikorostamisen harhan ympärille on kehitetty kokonaisia psykologisia menetelmiä, kuten itsepuhetta, jossa itsetuntoa parannetaan myönteisten väitteiden avulla. Al Franken parodioi tunnetusti tätä menetelmää Saturday Night Live -hahmonsa Stuart Smalleyn kautta, jonka tunnuslause oli ”Olen tarpeeksi hyvä, olen tarpeeksi älykäs, ja hitto soikoon, ihmiset pitävät minusta!”

Vaikka oman erinomaisuuden korostaminen saattaa tuntua hetken aikaa hyvältä, se ei ole pitkän aikavälin ratkaisu elämän ongelmiin. Ennemmin tai myöhemmin ihminen joutuu väistämättä kohtaamaan tuskallisen totuuden. Journal of Personality and Social Psychology -julkaisussa esitellyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että kun yliopisto-opiskelijat yliarvioivat omat akateemiset taitonsa, heidän mielialansa ja positiivinen affektinsa koheni: toisin sanoen he kokivat enemmän onnen tunteita. Mutta paremmuuden illuusio ei suinkaan johtanut parempaan akateemiseen menestykseen. Itse asiassa opiskelijat eivät useinkaan täyttäneet akateemisia odotuksiaan, mikä aiheutti osaltaan heikompaa itsetuntoa pitkällä tähtäimellä.

Kaikki tämä viittaa siihen, että tapamme kehua jatkuvasti toisiamme (etenkin lapsia) itsetunnon kohottamiseksi lyhyellä aikavälillä on todennäköisesti yhteydessä nuorten mielialahäiriöiden räjähdysmäiseen kasvuun pitkällä aikavälillä. Tämä voi myös selittää sen, miksi nykyään niin monet nuoret kokevat muun maailman olevan heitä vastaan: ”Jos minä kerran olen mahtava, ongelmani ovat varmasti muiden aiheuttamia.” On täysin ymmärrettävää, että jotkut katkeroituvat ja näkevät tilanteen epäoikeudenmukaisena, kun heidän todellinen menestyksensä opinnoissa tai työelämässä ei vastaakaan heidän itsetehostuspropagandaansa.

Niinpä edessämme on dilemma: haluamme tuntea olomme paremmaksi ja saada muut ihmiset tuntemaan olonsa paremmaksi, mutta taipumuksemme pyrkiä tähän itsetehostuksen kautta on lyhytikäinen ratkaisu, joka voi aiheuttaa pysyviä haittoja. Esittelen seuraavaksi neljä hyödyllisempää ja rehellisempää asiaa, joita meidän kannattaisi sanoa itsellemme ja muille.

1. Et ole täydellinen, mutta olet normaali.

Sen sijaan, että yrittäisit tukahduttaa kielteisiä tunteita, ryhdy korostamaan itsellesi ja muille, että te kaikki olette normaaleja kaikkine puutteinenne. Tuska, oli se sitten fyysistä tai henkistä, kertoo siitä, että jokin on pielessä. Yleensä tulkitsemme sen merkiksi siitä, että jokin meissä on rikki tai epänormaalia. Tätä tulkintaa tukee kulttuuri, joka pyrkii diagnosoimaan henkisen epämukavuuden hoitoa vaativaksi sairaudeksi sen sijaan, että se olisi vain osa normaalia elämää. Masennuksen tai ahdistuksen muodossa esiintyvä henkinen tuska voi toki olla oire sopeutumishäiriöstä tai tila, joka vaatii lääketieteellistä hoitoa. Mutta henkinen ja emotionaalinen tuska on sinänsä kenties kaikista normaalein asia elämässä. Jos et ole ikinä kokenut surun tai riittämättömyyden tunteita, se kertoo, että sinussa on melko varmasti jokin vialla.

2. Hyväksy itsesi.

Omien puutteiden hyväksyminen on järkevämpää kuin se, että yrittäisit vakuuttaa itsellesi, ettei niitä ole olemassa. Itse asiassa myötätunto itseä kohtaan – tuomitsemisen tai epärehellisyyden sijaan – saa ihmisen tuntemaan enemmän myötätuntoa myös muita kohtaan. Vuonna 2020 tutkijat havaitsivat, että kun ihmiset hyväksyivät omat puutteensa, he alkoivat suvaita myös kumppaneidensa ja tuttaviensa puutteita paremmin. Omien epätäydellisyyksien hyväksyminen merkitsi asioiden tunnustamista ilman tuomitsemista, sen myöntämistä, että virheiden tekeminen on inhimillistä, ja tuskan tietoista havainnointia.

3. Pyri kehittämään itseäsi.

Sen tunnustaminen, että ”minulla on tällä hetkellä tällainen puute” ei tarkoita sitä, että ”minulla tulee aina olemaan tämä puute”. Päinvastoin, itsensä hyväksyminen voi ja sen tulisikin edistää kehitystä parempaan suuntaan. Jos olet opetellut vieraan kielen aikuisiällä, tiedät, että on äärimmäisen tärkeää suhtautua alkuvaiheen taitamattomuuteen huumorilla. Se kannustaa sinua kehittymään ja voit harjoitella uutta kieltä ja tehdä virheitä nolostumatta. Kannattaa kuitenkin välttää omien taitojen yliarvioimista: et edisty, jos teeskentelet jo osaavasi kieltä sujuvasti. Sama pätee mihin tahansa puutteeseen.

4. Vältä muiden syyllistämistä.

Kuten todettua, itsetehostuksen suurin ongelma on se, että ennen pitkää ihminen tulee tuskallisen tietoiseksi omasta epätäydellisyydestään. Sillä hetkellä havaitsemme kognitiivisen dissonanssin, jossa kaksi eri uskomusta (olen erinomainen, en ole erinomainen) ovat jännitteisessä ristiriidassa keskenään. Tämä jännite voi saada ihmisen hakemaan selitystä tilanteelle jostain ulkopuolelta: minä olen luonnostaan erinomainen, mutta ulkopuoliset voimat tai ihmiset estävät minua toteuttamasta itseäni. Tämä voi toisinaan olla tottakin, mutta useimmiten kyseessä on vain yksi itsepetoksen muoto, joka aiheuttaa paljon murhetta. Tutkijat ovat osoittaneet, että ihmiset, joilla on heikko kyky säädellä omia tunteitaan, syyttävät usein toisia ihmisiä huonoista valinnoistaan. Tällainen itsepetos voi hetkellisesti hälventää kielteiset tunteet itseä kohtaan, mutta tutkijat suosittelevat, että vastuun ottaminen omista valinnoista on parempi pitkän aikavälin strategia kielteisten tunteiden hallitsemiseksi.

Vielä yksi vinkki: yritä nähdä omat ja muiden puutteet uudessa valossa, ei niinkään puutteina, vaan kiehtovina arvoituksina, jotka täytyy ratkaista. Jos pidät arvoituksista, olet varmaankin huomannut, että aluksi nautit niistä, jotka on helppo ratkaista, mutta kyllästyt nopeasti ja kaipaat enemmän haastetta. Jos arvoitukset taas ovat liian vaikeita, niihin yksinkertaisesti turhautuu.

Sama periaate pätee esimerkiksi urheilun harrastamiseen tai jonkin soittimen opetteluun. Jokaisella taitotasolla on olemassa kultainen keskitie liian helpon ja liian vaikean välillä. Nautintoa tuottava vyöhyke siirtyy yhä ylemmäs, kun taidot karttuvat ja vaikeustaso nousee. Elämän haasteet ovat kuin arvoituksia. Itse arvelen, että tutkijoiden havaitsema mielen pahoinvoinnin lisääntyminen nykypäivänä johtuu suurelta osin siitä, että kun käytämme itsetehostusta välttääksemme ponnistelun aiheuttaman epämukavuuden, jäämme tahattomasti jumiin nautintoa tuottavan vyöhykkeen alapuolelle tässä itsensä kehittämisen kiehtovassa pelissä.

Eikä sinussa ole mitään parannettavaa, koska olet jo täydellinen? Onpa tylsää!

©2024 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.