”Väitettiin, ettei jalkapallo kerta kaikkiaan sovi naisille” – Naisten jalkapallon arvostus nousee, mutta silti naisjoukkueen budjetti vastaa yhden saman seuran miespelaajan palkkaa
Euroopassa suuret seurat alkoivat sysätä rahaa naisten jalkapalloon, mutta mitä tapahtuu Suomessa? Selvitimme, millaisen matkan laji on kulkenut 1970-luvulta näihin päiviin. Jalkapallon naisten MM-kilpailut alkavat 20.7.
Kirkkonummelaisen omakotitalon sohvalla on monenlaisia kangasnukkeja. Niistä yhdellä on perinteinen Suomi-verryttelyasu, joka liittyy Suomen satavuotisjuhliin vuonna 2017.
Muuta urheiluesineistöä ei Elisabeth Rehnin kotona juuri näy, mutta kaikki tavarat eivät muuton jäljiltä ole vielä paikoillaan. Sinikeltainen – Ukrainan väreihin sopiva – jalkapallo löytyy kuitenkin kaapista nopeasti.
Ja tarinoita jalkapallosta riittää.
Moni ei ehkä tiedä, että Rehn on ollut tärkeä taustavaikuttaja suomalaisessa jalkapallossa 1970-luvulta alkaen. Hän oli tuolloin perustamassa Grankulla IFK:n naisten joukkuetta ja toimi sen joukkueenjohtajana viiden vuoden ajan.
Viime vuonna tuli kuluneeksi 50 vuotta naisten jalkapallon sarjatoiminnan käynnistymisestä Suomessa, ja elokuussa 2023 on kulunut puoli vuosisataa ensimmäisestä Suomen naisten maaottelusta.
– Olen itse nuorena lähinnä harrastanut hiihtoa. Jalkapallo tuli elämääni mieheni Oven kautta, hän vaati 1970-luvun alussa, että käynnistän mimmijoukkueen Granissa, Rehn kertoo.
Ove Rehn oli Palloliiton puheenjohtajana vuosina 1974–1975 ja mukana muun muassa Grankulla IFK:n seuratoiminnassa, maajoukkueen joukkueenjohtajana. Hän ajoi myös naisjalkapalloilun asiaa lajiliitossa.
Puolisonsa kanssa Rehn kulki monissa lajiin liittyvissä tilaisuuksissa ja puhui naisten jalkapallon puolesta. Vuonna 1971 hän jakoi mitaleita ensimmäisille naisten Suomen mestareille cup-muotoisen turnauksen päätteeksi.
Samalla tiellä Rehn jatkoi ministerinä ollessaan esimerkiksi Tyttöfutisvuoden suojelijana vuonna 1992. Palloliitto kutsui hänet vuonna 2013 ensimmäisenä naisena liiton kunniajäseneksi.
– Minua pyydetään usein puhujaksi. Ilman muuta on melkein velvollisuuteni puhua naisten puolesta.
Rehn on ollut tienraivaaja muun muassa ensimmäisenä naisena Suomen puolustusministerinä, ja hän on myös kohdannut vastustusta sukupuolensa takia, kuten kokivat ensimmäiset suomalaiset naisjalkapalloilijatkin.
Grankulla IFK:n naisten joukkue koostui alkuun alueen suomen- ja ruotsinkielisistä lukiolaistytöistä. Virallisesti sen toiminta käynnistyi vuonna 1974 ja pelit liigassa vuotta myöhemmin.
– Naisten osa oli kyllä aika hirvittävä, mutta se istui siihen ajanjaksoon. Hyvä luoja, mitä sanoja ja eleitä heitettiin pelikentän laidalta, se oli aivan uskomatonta. Kaikki ruumiinosat käsiteltiin. Väitettiin, ettei jalkapallo kerta kaikkiaan sovi naisille.
Puolustus- ja tasa-arvoministerinä Rehn törmäsi samaan ajatusmaailmaan.
– Minun oli hyvin vaikea saada läpi naisten asepalvelusta. Sain tappouhkauksenkin, koska ”maanpuolustus on niin tärkeää, ettei siinä nainen voi olla johdossa”. Nytkin eri urheilulajeissa ja Olympiakomiteassa on käynyt ilmi, että on vielä paljon taisteltavaa, valistettavaa ja todistettavaa.
Nykyisin Rehnin pojantyttärentytär pelaa Grankulla IFK:ssa, ja isoisoäiti eli gammelfamo seuraa edelleen jalkapalloa. Maailma urheilun ympärillä on muuttunut ja naisurheilijat ovat esillä enemmän kuin ennen. Rehn ei perusta kaikkien ikivanhojen häirintätapausten nostamisesta julkisuuteen Me too -kampanjan myötä mutta iloitsee, että esimerkiksi kiusaamisesta ja muista epäkohdista puhutaan nykyisin avoimemmin ja niihin puututaan konkreettisesti.
Hän suree sitä, että miesten jalkapallossa liikkuu niin suuria rahamääriä, että kyse on pelaajien taitojen sijaan kaupankäynnistä ihmisillä. Naisten puolella pohjataso on niin matala, etteivät pienet prosenttikorotukset auta.
Jotain mittasuhteista kertoo se, että naisten joukkueita pyöritetään usein budjetilla, joka vastaa yhden saman seuran miespelaajan palkkaa. Esimerkiksi kärkijoukkue FC Barcelonan naisten liikevaihto oli kaudella 2021–22 ennätykselliset 7,7 miljoonaa euroa, miesten 1017 miljoonaa.
– Pitäisi olla joku uskomaton jumala, joka viheltäisi pelin poikki ja sanoisi, että nyt lähdetään kaikki samalta tasolta. Tämähän on utopiaa, mutta se on hyvä pitää mielessä, Rehn sanoo.
Vaikka Suomessa ei ole päästy tähän itseään ruokkivaan kehään ja lupaavat pelaajat suuntaavat edelleen usein ulkomaille, Rehn ei pidä tilannetta huonona.
– Kansallisessa liigassa tehdään merkityksellistä työtä ja tiedostetaan ongelmat. Suomea kunnioitetaan ja arvostusta on tullut.
Naisten jalkapalloa tutkinut Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin yliopistonlehtori Riikka Turtiainenkaan ei katso, että Suomi olisi sinänsä pudonnut kehityksen kelkasta. Helmarit selvisi vuoden 2022 EM-turnaukseen ja paikalla oli paljon suomalaisia, kenties ensi kertaa kisamatkalla, kannustamassa nimenomaan naisten joukkuetta.
– EM:iin pääsy oli iso juttu, vaikka tulos ei ollut toivottu. Ehkä mediassakin nousi liian suuret odotukset kovasta lohkosta.
Suurseurojen satsausten taustalla on ollut bisnesvainu: ne ovat haistaneet potentiaalin kokonaan uudenlaisen yleisön tavoittamiseen. MM-kisoihinkin on myyty yli miljoona lippua.
– Ulkomailla isoja paikallisotteluja ja Mestarien liigan matseja on myyty loppuun. Viime EM-turnauksessa finaalin liput arvottiin jo samaan tapaan kuin miehillä.
Naisten jalkapallon kehityksen tiellä on kuitenkin yhä suuria esteitä. Riikka Turtiainen katsoo, että lajin kansainväliset katto-organisaatiot FIFA ja UEFA eivät tue naisten kehitystä tarpeeksi.
– Juhlapuheista on vielä matkaa siihen, että naisten jalkapallon tärkeys käytännön tasolla otettaisiin vakavasti. Toistaiseksi laji on ollut hyvin Eurooppa- ja USA-keskeinen. On kiinnostavaa nähdä, milloin Latinalaisen Amerikan maat alkavat joukolla nousta mukaan arvokisojen mitalitaistoihin.
Turtiainen muistuttaa, että urheilu on ollut niin miehinen, vanhanaikaisten sukupuoliroolien ja maskuliinisen ylivallan ympärille rakentunut kokonaisuus, ettei sitä ole laajemmin kyseenalaistettu kuin vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana. Enää se ei ole voinut pysytellä sivussa länsimaisen tasa-arvon kehityksestä, miesten omana juttuna.
– Naisetkin ovat tyytyväisenä katsoneet miesten kisoja, kun muuta ei ole ollut. On ajateltu, että miesten arvokisat ja mestarien liiga ovat naisillekin merkityksellisempiä. Englannissakin naiset olisivat halunneet pelata 1920–1970-luvuilla, mutta miespäättäjät kielsivät sen. Tätä ei voi kääntää naisten viaksi. Millaista olisikaan, jos naiset olisivat saaneet pelata 1800-luvun lopulta asti tauotta?
Turtiainen katsoo, että tämän taustan takia on turha syyllistää yleisöä ja etenkään naisia siitä, että he eivät ole seuranneet naisten urheilua. Tasokkaasti televisioituja turnauksia hidastuksineen on ollut tarjolla vasta vähän aikaa.
”Millaista olisikaan, jos naiset olisivat saaneet pelata 1800-luvun lopulta asti tauotta?”Riikka Turtiainen, tutkija.
Mediassa naisten jalkapallon käsittely on muuttunut selvästi vuoden 2009 Suomen EM-turnauksen jälkeen. Vielä silloin uutisoinnissa tartuttiin pelillisten seikkojen sijaan enemmän Laura Österberg Kalmarin äitiyteen.
Vaikka hän ohitti turnauksen aikana Jari Litmasen kaikkien aikojen maalintekijätilastossa, media kertoi futismammasta ja raportoi siitä, montako äitiä kentällä kulloinkin oli. Österberg Kalmarin mies oli tukenut hänen uransa jatkoa ja kosketus palloon oli säilynyt ”samettisena” puolen vuoden äitiyslomasta huolimatta.
– Jos naispelaaja halusi tulla julkisuuteen, oli otettava kaikki se huomio, minkä sai. Nykyisin he halutessaan rohkeammin pitäytyvät vain urheilussa. Somen kautta uraa voi rakentaa tahtomallaan tavalla muutenkin, Turtiainen sanoo.
Esimerkiksi monet ruotsalaispelaajat sekä Yhdysvaltain Megan Rapinoe ovat ottaneet sosiaalisessa mediassa hyvin kantaaottavan roolin ja nostaneet esille jalkapallokulttuurin sisäisiä asioita sekä yhdenvertaisuuskysymyksiä.
– Naisurheilijat ovat palloilussa joutuneet enemmän perustelemaan omaa urheilijuuttaan, joten he ovat olleet tahtomattaankin vaikuttajia aina, kun ovat esillä. Heillä on tuplatehtävä. Esimerkiksi Rapinoe on käyttänyt mediatilansa tehokkaasti ja edistänyt uraansa, mutta ottanut myös räväkästi kantaa urheilukulttuurin tasa-arvon ja vähemmistöjen puolesta maailmanlaajuisena julkkiksena.
Turtiainen pitää Rapinoeta kiinnostavana esimerkkinä. Hänellä on lyhyet, vaihtelevasti siniset, pinkit tai liilat hiukset, eikä hän arkaile suorasukaisissa lausunnoissaan, vaikka ne jakavat mielipiteitä. Hän on siis enemmän sellainen, jollaisena miesurheilijat on totuttu näkemään. Urheilumenestys on mahdollistanut hänelle tämän linjan.
Urheilumediakin on viime vuosina muuttunut. Taustalla on Me too -kampanjan lisäksi se, että urheilujournalismissa on alettu viime aikoina nostaa entistä enemmän esiin häirintätapauksia ja muita epäkohtia sekä yhteiskunnallisia näkökulmia.
Turtiaisen mukaan mediassa tiedostetaan nyt laajemmin se, että naisten urheiluakin pitää käsitellä urheilu edellä.
Entä mitä on luvassa Australian ja Uuden-Seelannin turnauksessa? Turtiainen arvelee, että koska osa jalkapallon ystävistä boikotoi miesten MM-otteluiden seuraamista Qatarista, kiinnostus voi olla nyt tavallista suurempaa.
– Minua kiinnostaa myös se, saadaanko nyt rakennettua jalkapallokulttuuria kisojen järjestäjämaihin, joissa rugbylla on vahva asema. Lisäksi Australian huippuhyökkääjä Sam Kerrissa on ainekset kulttihahmoksi.
Jutun taustana on käytetty myös Johanna Ruohosen kirjaa Naisten laji. Kirja jalkapallosta. S&S 2022 sekä Riikka Turtiaisen artikkelia ”Tässä ovat Käldin enkelit”. Mediavälitteistä arvokisahuumaa naisten jalkapallon EM-kotikisoissa. Kasvatus & Aika, 2010, 4:2.
