Jalkapallo kasvaa maailmalla naisten sarjoissa, mutta Suomi nukkuu: ”Missä ovat investoinnit?”

Englantilainen Naisten Superliiga ja viime vuosien arvokisat ovat tuoneet naisten jalkapallon parasta katsojapotentiaalia voimakkaasti esille. Ajoitus on ollut etenkin eurooppalaisin silmin herkullinen. Espanjasta tuli maailmanmestari. Vanhat jättimaat väistyivät toistaiseksi kärjestä. Superliiga kasvaa ja kasvattaa asemaansa. Yhdysvaltoihin tulee toinen huippusarja – tai yksi lisää, jos otetaan myös yliopistourheilun merkittävä asema huomioon.

Mitä Suomessa pitäisi kokonaisuudesta oppia? Miten suomalaiset huippupelaajat pääsevät jatkossakin lajin eliittitasolle? Kuinka korkealla futiksen katto naisilla on?

Aition haastattelemat suomalaiset jalkapallovaikuttajat avasivat lajin porrastellen etenevää kehitystä, joka määrittelee myös suomalaispelaajien onnistumista.

Etenkin Englannissa panostukset ovat olleet merkittäviä. Espanjan ja Hollannin sarjoista on tullut ammattilaissarjoja minimipalkkavaatimuksilla. EM-kisojen voimasuhteet ovat suoraa seurausta tälle kehitykselle.

‒ Vallan vaihtuminen tässä vaiheessa ei ollut uutta ja yllättävää. Voimasuhteet ovat olleet aiemminkin kääntymässä Eurooppaan. Yhdysvallat oli sukupolvenvaihdoksessa heikompi kuin osattiin ennustaa. Euroopassa on tehty suuria muutoksia aikaisempina vuosina ja se alkaa näkyä. Englannin, Espanjan ja Hollannin nousut ovat investointien sekä sarjojen kehittymisen ansiosta, Kuopion Palloseuran akatemiajohtaja Mari Savolainen muistuttaa.

Koko lajin kannalta kehityksen keskipisteeseen nousee eliittisarjojen tason lisäksi se, kuinka laajalle huippufutis ulottuu globaalisti ja kansallisesti.

‒ Arvokisoissa tapahtunut vallanvaihto oli totta kai pelille hyvä. Jenkit ja toinen kestomenestyjä Saksa eivät pärjänneet. Siellä on Saksassa pidetty palaveria, kun ensin miehet vetivät omat kisansa ihan vihkoon ja naiset jäivät alkulohkoon. Se on skandaali siinä maassa. Pelille on kuitenkin hyvä, että uusia tulee. Nigeria on ollut aikaisemminkin hyvä, mutta junnukisojen perusteella tulee muitakin ja Etelä-Amerikassa sama, Suomen maajoukkueen päävalmentaja Marko Saloranta sanoo.

‒ Nyt tietysti vielä kiintiöt vaikuttivat menestykseen. Euroopassa on maita, jotka olisivat helposti voineet pelata tässä turnauksessa. Eurooppa on vieläkin vahvoilla, mutta muualta tuleva kilpailu selkeästi kovenee, ja se on hyvä.

Futiksen eliitissä kasvavaa kakkua rientävät jakamaan muutkin kuin suomalaiset.

‒ Englannin sarja on tällä hetkellä kaikista seksikkäin, johon kaikki pelaajat haluavat. Investoinnit, valtavat katsojamäärät, hype sarjan ympärillä. Oikeastaan voidaan sanoa, että kaikki pelaajat haluavat Englantiin, eivät vain kaikista parhaat, Savolainen jatkaa.

Suuri kysymys kuuluu, että pysyykö Helmarit kyydissä? Aiemmat arvokisapaikat ja tuore Helmarien Italia-voitto huhtikuussa ovat olleet osoituksia siitä, että joukkueena Suomi pysyy toistaiseksi isojen maiden tuntumassa. Myös Helmareissa on ollut käynnissä sukupolvenvaihdos, jolta on sopinut odottaa positiivisia tuloksia, mutta mitä tästä pitäisi ajatella kokonaisuutena?

Maajoukkueen päävalmentaja Saloranta vastaa puhelimeen ensimmäisten karsintapelien ja sen jälkeen tehdyn Englannin reissun jälkeen. Tottenham ja Leicester kohtasivat FA Cupin välierässä, jossa pelasi kolme suomalaista: Eveliina Summanen, Olga Ahtinen ja Jutta Rantala. Englannin Superliigassa suomalaisia pelaa tällä hetkellä yhteensä viisi kappaletta.

‒ Tänä vuonna Italian cupin finaalissa on suomalainen, Espanjan cupin finaalissa on suomalainen, Englannin cupin finaalissa on suomalaisia kaksi. Ruotsissa kaksi voitti viime vuonna cupin ja tänä vuonna siellä on taas suomalainen. Englannissa juuri nämä seurat eivät vielä taistele sarjan mestaruudesta, mutta ovat siinä vahvassa keskikastissa ja nyt maistavat cup-menestystä.

Nykytilanne oli Salorannan näkemyksen mukaan talveen asti ihanteellinen juuri isoissa sarjoissa pelaaville. Vuoden alkupuolella joidenkin pelaajien roolit pienenivät, osittain loukkaantumisten myötä.

‒ Isossa kuvassa tilanne on tällä hetkellä tosi hyvä. Ei tarvitse mennä kuin pari vuotta taaksepäin, niin tosi harva Ruotsissakaan pelaavista oli mestaruudesta kamppailevissa joukkueissa. Nyt Mestarien liigaan menneissä Ruotsin ja Norjan joukkueissa pelasi pelaajiamme. Tuo tilanne on parantunut merkittävästi ihan parissa vuodessa.

Savolainen kommentoi tilannetta suomalaisen pelaajatuotannon ja Kansallisen liigan vinkkelistä kriittisemmin. Pitää saada vielä enemmän, vielä isompiin seuroihin, isoimmissa sarjoissa.

‒ Ultimaattiselle huipulle pitää saada lisää hyviä pelaajia, joilla voi tienata myös siirtokorvauksia. Kuinka monta pelaajaa voimme tuottaa sinne? Englannissa ja Yhdysvalloissa meillä on pelaajia isoissa rooleissa. Muiden maiden jättiseuroissa, jotka menestyvät sekä sarjassa että Mestarien liigassa seuratasolla, ei ole yhtään suomalaista. Sinne meidän pitää saada pelaajia lisää. Esimerkiksi Lyoniin, PSG:iin, Wolfsburgiin, Bayern Müncheniin.

Entäpä riittääkö Helmareita huipulla jatkossa? Onko suomalaisen naisfutiksen kehitys tällä hetkellä kestävää? Kaataako sijalla 27 maailmanrankingissa oleva Suomi jatkossakin edellään olevia maita ja selviääkö se jatkossakin arvokisoihin?

Joukkueena ja yksilöinä huoli Helmareista on lähivuosien sijaan kauempana tulevaisuudessa. On olemassa huoli siitä, miten kotimainen pelaajamassa voi. Jonkinlaisen palloilupeleille tyypillisen piirteen myötä parhaat lahjakkuudet pääsevät jatkossakin ulkomaille, mutta merkityksellistä on miten kaikkien muiden käy.

‒ En ole huolestunut siitä, mitä tapahtuu viiden vuoden päästä. Ahtinen, Rantala, Summanen ovat kaikki alle 30-vuotiaita. Eva Nyström on syntynyt vuonna 2000, Katariina Kosola vuonna 2001, Oona Sevenius ja Lotta Lindström 20004. Tulossa on pelaajia, jotka viiden vuoden päästä pystyvät breikkaamaan isossa roolissa isossa seurassa. On tulossa lisää näihin rooleihin, jotka ovat vasta 30-vuotiaita silloin. Sitten on seuraava kori, jolla on mahdollisuus päästä isoihin seuroihin, Savolainen luettelee.

Kuopiossa toimiva Savolainen on eniten huolissaan siitä, miten etenkin pelaajamassa voi kymmenen vuoden päästä. Hän on kiitollinen nykyisen seuransa panostuksiin useamman ammattilaisen palkkaamisessa, mutta kokonaisuutena suomalaisseurat saavat tiukkaa kritiikkiä.

‒ Siihen vaikuttaa meidän oma sarjamme. Kansallisessa liigassa on käytännössä kolme ympäristöä, jotka toimivat ammattimaisesti, ihan tarkkaan polarisoiden kaksi. Liigaan tarvitaan useampi seura, joka panostaa ja investoi ammattimaiseen arkeen. Jos edes vaikka kuusi saataisiin.

Saloranta kertoo, etteivät suurten seurojen agentit etsi ja löydä pelaajia Suomen sarjapelejä katsomalla. Tyttömaajoukkueiden menestys arvokisapeleissä ja arvoturnauksissa on ollut keskeinen reitti kovempiin sarjoihin.

‒ Keskeisin syy, miksi meidän pelaajistamme ollaan kiinnostuneita tuolla, on tyttömaajoukkueidemme pärjääminen maaotteluissa. Tyttömaajoukkueet ovat pärjänneet 17–19-vuotiaita kärkijengejä vastaan hyvin, Saloranta sanoo.

‒ Totta kai tärkeintä on, että parhaat pelaajamme saavat siellä kovia pelejä kovia vastaan, mutta pelit ovat myös näyteikkuna.

Ulkomailla kansallisissa sarjoissa pelaavia suomalaisia naispelaajia on tällä hetkellä 53. Tämän lisäksi tulevat Yhdysvaltain yliopistosarjassa pelaavat.

‒ Nuorimmat täyttävät tänä vuonna 16. Se on itsessään hyvä, mutta näkyy hieman Kansallisessa liigassa, jossa kynnys pelata liigaa on hieman liian matala. Kilpailukyky parhaille nuorille pelaajille on haaste, Saloranta miettii.

‒ Massan tulevaisuus kotoisessa sarjassamme on ongelma ja huolestuttaa minuakin.

Aiemmin pelaajana ja sittemmin valmentajana nähty Maiju Ruotsalainen kertoo arjen realiteeteista.

‒ Kyllähän monessa seurassa pitää vielä taistella niistä realiteeteista. Jo Ruotsiin siirryttäessä nähdään ero amatöörisarjan ja ammattilaisen tai ammattimaisen sarjan välillä.

Arki on muovattu jalkapallon ympärille, eikä toisinpäin.

‒ Täällä käydään useimmissa seuroissa ensin koulussa ja töissä, ja sitten mennään siitä jääneellä energialla harjoittelemaan jalkapalloa. Ruotsissa ja yksittäisissä kärkiseuroissa Suomessa arki toisinpäin, treeni tulee ensin aamupäivällä, Ruotsalainen sanoo.

Suomessa kärkiseurat pystyvät tarjoamaan hyvät olosuhteet ja valmennusta. Se ei kuitenkaan yksinään riitä, jos sarjapelit eivät ole läpi vuoden kilpailullisia.

‒ Jos sarja ei tarjoa KuPSin tai HJK:n pelaajille vaativuutta, vaikuttaa se negatiivisesti koko sarjaan, Ruotsalainen miettii.

Treeneissä ei ole aina tarjolla edes kokonaista kenttää. Valmennuksessa on osaamista, mutta ei hartioita. Jos erinomainenkin päävalmentaja toimii samaan aikaan video- ja maalivahtivalmentajana, on yksinkertaisesti mahdotonta odottaa, että hän olisi paras mahdollinen vaihtoehto kaikilla osa-alueella.

‒ Jos mietitään joukkueiden rakenteita täällä, niin osassa seuroja kilpailua ja nuorten pelaajien mallia on pystytty säilyttämään. Jos taas lahjakas nuori jää liian pitkäksi aikaa ympäristöön, jossa joutuu itse nuorena kantamaan vastuuta, on homma vaikeampaa. Kovan vaatimustason kansainvälisissä peleissä sen arjen rinnalla on vaikeampaa.

Korkeimmalla huipulla Superliigan kehitys on tällä hetkellä ihailtavaa. Katsomot pullistelevat katsojia. Pelin taso paranee. Sarja maksaa jo mainittavan hyviä korvauksia pelaajilleen.

Jotain samanlaista tapahtui miesten futiksessa vuosituhannen vaihteessa, kun Valioliiga muuttui Bosman-säännön ja kansainvälisten miljardööriomistajuuksien myötä. Suomen kultainen sukupolvi pelasi Valioliiga-uransa pois, mutta seuraavat suomalaispelaajat eivät enää pärjänneet kovenneessa kilpailussa, kun kovaa massaa tuli etenkin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Nyt samantyyppinen kehitys olisi periaatteessa mahdollinen, mutta kansalliset panostukset hidastavat tätä.

‒ Esimerkiksi japanilaisia pelaajia on jonkin verran Englannissa ja Ruotsissa, kovan tason pelaajia, mutta Japanissa on pistetty paljon rahaa omaan sarjaan. Japaniin halutaan myös kovan profiilin europelaajia, Saloranta avaa.

Afrikan maat ja nousevat Itä-Euroopan maat vievät todennäköisesti kiivaimmin tulevaisuuden pelipaikkoja.

‒ Kuten Etelä-Euroopassa, on Puolassa ja joissain muissa Itä-Euroopan maissa osaaminen, lajikulttuuri, kaikki. Mietimme jo 10–15 vuotta sitten, että sitten kun Etelä- ja Itä-Euroopassa vanhoillinen asenne naisfutikseen muuttuu ja sen arvo tajutaan, me olemme kusessa.

Brexitiin ja työlupiin liittyen Superliigaan pääsemisen vaatimustasona on oma pisteytyssysteemi, minkä takia pelaajia ei voi hankkia vapaasti. Käytäntö on erilainen kuin miesten sarjoissa. Tämä antaa toisaalta hyvin eurosarjoihin levinneille suomalaispelaajille mahdollisuuksia.

‒ Pelaajan tarvitsee pelata tietyissä sarjoissa riittäviä minuutteja. Joukkueen sijoitus ja maajoukkue-edustukset lisäävät pisteitä, Ruotsalainen luettelee.

Esimerkiksi Suomen Kansallinen Liiga ei siis riitä sellaisenaan riittävien pisteiden saavuttamiseen.

‒ Tämä asia ylikorostaa nyt Brittein saarten, Skotlannin ja Irlannin pelaajia. Nyt sarjassa ovat käytännössä kaikki heidän maajoukkuepelaajansa, Savolainen sanoo.

Samaan aikaan naisten sarjojen erikoinen poikkeusjärjestely antaa etuja isoille seuroille. Pelilupaa voi anoa maksamalla pistekriteerien alle jäävien erillisellä käsittelyllä.

‒ Nyt siellä on paljon keskustelua siitä, että se naisten järjestelmä pitäisi muuttaa, koska se ei enää palvele Superliigaa. Nyt Superliiga ei ole täysin vapaa liiga, ja se aiheuttaa sen, että isot on isoja ja isot voi rellestää miten haluaa, Savolainen alleviivaa.

Saloranta mainitsee poikkeusmenettelyistä yhden tuoreen suomalaistapauksen.

‒ Lotta Lindströmin siirto HJK:sta London City Lionessesiin ei ollut yksinkertainen, vaan prosessi meni poikkeuskäsittelyn kautta. Häneen oltiin valmiita panostamaan, ja minunkin kommenttejani kysyttiin.

Lindströmin siirto 3,5-vuotisella sopimuksella oli upea asia HJK:lle ja pelaajalle itselleen. HJK sai pelaajasta siirtokorvauksen. Englannin sarjojen kehityksen kannalta asia ei ole aivan niin yksiselitteinen. Pienet seurat eivät saa kurottua eroa umpeen pelkällä kykyjenetsinnällä.

Riittävät pisteet täyttävät pelaajat ovat myös isojen tiedossa, mutta kaikkien rahat eivät riitä heihin. Heidän takanaan tulevien lupausten kuten Lindströmin hankintaan poikkeusjärjestelyllä on varaa ensisijaisesti isoilla seuroilla.

‒ Ihan hälyttävä tilanne ei ole. Mestaruussarjan puolellakin on seuroja, joissa omistajat ovat nyt pumpanneet toimintaan rahaa, eikä siirto ole kiinni muutamasta tuhannesta punnasta, Saloranta pohtii.

‒ Brexitillä on ollut vaikutusta myös muihin maajoukkueisiin. Ennen suomalaisia poikamaajoukkueiden pelaajia siirtyi tasaisesti Englannin akatemiajoukkueisiin. Nyt heitä menee työlupavaikeuden takia enemmän Italiaan.

Kaikki eurooppalaiset sarjat eivät ole kehittyneet kirkkaimman kärjen osalta Superliigan vauhdissa. Jopa Mestarien liigan finaalissa ollut useita kertoja olleella Lyonilla on vaikea saada kovimpia pelaajia.

‒ Superliigan jälkeen seuraavaksi portaaksi Euroopassa voidaan laskea suurjoukkueet Barcelona, PSG, Lyon, aiemmin Bayern ja Wolfsburg. On ollut isoja jättejä, joilla sarjat eivät ole olleet niin hyviä. Nyt isojen jättien, ehkä poissulkien Barcelona, on vaikea saada parhaita eurooppalaisia pelaajia, jotka haluavat Englantiin, Savolainen kertoo.

Tämä vyöryy portaittain eteenpäin ja alaspäin. Näihin sarjoihin siirtyvät seuraavaksi suurimpien sarjojen pelaajat.

– Tämä vie nyt esimerkiksi Ruotsista pelaajia. Ruotsi oli ennen huippusarja, nyt se ei ole enää samalla tasolla. Se mahdollistaa suomalaisille pelaajille lähtöä Ruotsiin. Ympäristö on ammattimainen, Ruotsissa on ammattimaisempaa toimintaa. Damallsvenskanissa pitää olla ammattilaissopimus, paitsi omilla kasvateilla, mutta heilläkin pitää olla minimipalkka. Suomessa suurin osa on harrastepohjaisia.

Superliigan lisäksi kovin sarja löytyy Yhdysvalloista. Nyt Yhdysvaltoihin on lisäksi tulossa toinen ammattilaissarja. Saloranta kehuu sarjaa, muttei usko tällä hetkellä sen kilpailukykyyn kirkkaimman kärjen osalta.

‒ Yhdysvaltain houkuttelevuus on noussut. Euroopan sarjoista ei ole pakko lähteä palkkojen takia. Eurooppalaisilla maajoukkuepelaajilla on lisäksi matkustaminen, mikä on otettava tiukassa kalenterissa huomioon. Ihan ykköskategorian pelaajia sinne tuskin siirtyy. Eteläamerikkalaisille hyppäys on helpompi. Heistäkin ehkä ihan parhaat saattavat valita Euroopan pelillisen tason takia.

Urheilun ikuisuuskysymys liittyy rahojen riittämiseen. Naisten jalkapallossa tilanne on lupaavampi Englannin tavoin siellä, missä on vankka seurakulttuuri ja kannattajapohjaa valmiiksi myös miesjoukkueen fanien puolelta. Iso osa Superliigan seuraajista on valmiiksi samojen miesten seurojen kannattajia. Vastakkainasettelun sijaan on saatu luotua eräänlaista myötäasettelua.

Arsenal rakentaa kuitenkin naisten joukkueelleen omaa identiteettiä. Seura on yhteinen, on yhteiset harjoituspuitteet ja kentät, mutta edustusjoukkueiden identiteettejä rakennetaan muuten kuin roikkumalla isoveljen hihassa.

Sitten on vielä fiksu nuoriso. Menestyvissä seuroissa jalkapalloon on syntynyt yhteisöjä, joissa etenkin uudet sukupolvet kannattavat oman seuransa joukkueita sarjaan ja sukupuoleen katsomatta. Vastakkainasettelu ei ole poissa, mutta se eristäytyy kauemmas lajin ytimestä, ja siitä on tulossa muiden kuin laji-ihmisten möykkää jalkapallon laidoilla, sosiaalisen median pimeissä takahuoneissa.

Tämä melu peittyy ainakin 30 000 Arsenal-fanin kannustuksen alle.

Seurakulttuurin yhtenäisyydellä on selkeä riippuvuus siihen, kuinka paljon eri sarjojen joukkueet hyötyvät toisistaan olosuhteissa, markkinoinnissa ja yleisössä. Tämä on osa-alue, jossa isojen seurojen ympärillä on eniten kasvunvaraa ja tilaa kehitykselle.

Saloranta allekirjoittaa tähän liittyen väitteen siitä, että kaikissa Euroopan sarjoissa pitää tarkkailla kärjen lisäksi niiden leveyttä, sarjojen kehitystä mestariehdokkaiden takana. Tämä ratkoo osaltaan koko naisfutiksen tulevaisuutta.

‒ Saksassa sarjan taso on hyvä, mutta toistaiseksi jos mietitään kuka voittaa mestaruuden, on kyseessä kolmen kauppa, Saloranta sanoo.

Tätä voi muuttaa nykyisten pääsarjajoukkueiden lisäksi täysin nykykuplan ulkopuolelta, missä valtavia yhteisöjä on naisten pääsarjojen ulkopuolella. Ilmiötä tarkastelemalla on vaikea keksiä perusteita sille, miksei laajentuvan kasvun potentiaalia olisi etenkin suurissa eurooppalaisissa seuroissa Englannin ja Euroopan muiden nykyisten suurseurojen piirissä.

Esimerkiksi Borussia Dortmundin naisten joukkue on kiivennyt nyt alimmalta sarjatasolta pari tasoa ylöspäin, ja sen tavoitteena on olla Bundesliigassa 2027.

Olosuhteista tavoite tuskin jää kiinni. Vaikka Dortmundin naisjoukkueesta ei ikinä tulisi Arsenalin 30 000 katsojan keskiarvolla toimivaa jättiä, niin kuinka todennäköistä on, että tuon kokoluokan jalkapalloyhteisö ei onnistuisi tuomaan vähintään muutamia tuhansia uusia katsojia peliviikoittain naisfutiksen pariin?

‒ Kaikki seurat, kuten Manchester United, ovat huomanneet kehittyvän buumin panostettuaan naisseuraan. Kulttuuri ja hyvät puitteet ovat olleet valmiina, Saloranta muistuttaa.

Ruotsalainen muistuttaa, että joskus on tarvittu myös fanien vetoapua.

‒ Ruotsissa varsinkin Hammarby on ymmärtänyt naisfutiksen suosion seurassaan, ja se alkaa olla aika iso nyt. Fanit käynnistivät osaltaan sen päättämällä, että he käyvät nyt myös naisten peleissä. He tekivät asiasta tapahtuman ja loivat tunnelman.

Suomessa seurapohja rakentuu huterammin. Seurakulttuurin ammattimaisuutta ei mitata ainoastaan pelaajien palkkioilla. Kokonaisuus rakentuu naimisissa olosuhteiden ja toimiston kanssa.

– Kun menen katsomaan täällä meidän seurojen treenejä, niin näen että meillä on hyviä valmentajia. Mutta sitten kun menen ulkomailla katsomaan toimiston puolelle, paljonko siellä on väkeä, ja johdetaanko toimintaa ammattimaisesti, niin siinä meillä on iso ero. Tämä laajenee tapahtumiin, yhteistyökumppanien hankkimiseen, ja itse asiassa tietysti pelaajien arkeen asti, Saloranta huomauttaa.

– Sellainen korkealuokkainen urheilumanagerien ammattikunta puuttuu naisjalkapallosta kokonaan, ja oikeastaan myös isosta osasta koko suomalaista urheilua.

Kun Suomessa Veikkausliigankin useat seurat ovat taloudellisesti melkoisia kivirekiä vedettäväksi, ei samanlaisia jalkapallokeskittymiä ole tarjolla läpi Suomen. Seurat toimivat ohuella henkilöstöllä ja vapaaehtoistoiminnalla. Amatöörivoimin.

– Ruotsissa esimerkiksi FC Rosengård ei enää pärjää pelillisesti Euroopan suurimpien jengien kyydissä, mutta siellä on arviolta 60-70 henkeä ottelutapahtumassa. Se on organisoitu siten, että toimiston puolella on enemmän kuin yksi henkilö vastaamassa kokonaisuudesta.

Kaikki panostukset eivät tule paikalliselta sponsorilta tai makkaramyynnistä. Savolainen muistuttaa, kenen omistuksessa Kansallinen Liiga on.

– Englannissa liitto teki isot investoinnit. Missä ovat Palloliiton investoinnit? Palloliitto ei ole investoinut sarjaan penniäkään. Tuet tulevat kansainvälisten FIFAn ja UEFAn kautta. Palloliitto omistaa sarjan, Veikkausliiga on osakeyhtiö.

Resepti yhteisestä pohjasta Veikkausliigan kanssa ei istu Kansalliseen Liigaan sellaisenaan, sillä Hongan konkurssin myötä vain kolmella sarjan seuralla (KuPS, HJK ja Ilves) on edustus myös Veikkausliigassa. Loput joukkueista ovat naisfutiksen erikoisseuroja tai seuran miesjoukkue löytyy alemmilta sarjatasoilta.

Yksittäisiä mahdollisia lähivuosien kiintopisteitä on kyllä kehittymässä Vaasaan ja Seinäjoelle, joista molemmista löytyy nyt Kakkosen joukkue VPS:n ja SJK:n alta. Kakkosesta löytyy myös Gnistan. Ykkösessä Veikkausliiga-seuran naisjoukkue on FC Lahdella.

Ehkä nämä ympäristöt laajentavat tulevaisuudessa Kansallisen Liigan laadullista arkea, ja tuottavat uusia Helmareita sekä parhaiden sarjojen ammattilaisia.

Yksi askel eteenpäin ei kuitenkaan riitä, jos maailmalla askeleita eteen otetaan samaan aikaan kolme.