Hyperloopin uskotaan mullistavan lähekkäin sijaitsevien suurkaupunkien välisten liikenteen. Tulevaisuudessa Turku ja Tampere ovat Helsingin lähiöitä, Lontoon-matkalla voi piipahtaa Pariisissa lounaalla ja interraililla suhahdetaan kaupungista toiseen puolessa tunnissa.

Hyperloop muistuttaa junan ja vanhanaikaisen putki­postin risteytystä: vaunu kulkee suljetussa putkessa, joka on alipaineistettu, eli sen sisältä on pumpattu suurin osa ilmasta pois. Kun ilmanvastusta ei ole, päästään suuriin matka­nopeuksiin.

Hyperloopin uskotaan kulkevan 1 000–1 200 kilometriä tunnissa eli vielä nopeampaa kuin nykyiset lentokoneet. Lentämiseen verrattuna matkantekoa nopeuttaa myös se, että hidastavat lentokenttärutiinit jäävät pois.

Keksinnön nosti puheenaiheeksi vuonna 2013 Elon Musk, joka tunnetaan muun muassa sähkö­autoyhtiö Teslan perustajana.

Hyperloopin testiratoja on jo pystytetty maailmalla, ja ensimmäisen julkisen yhteyden pitäisi avautua 2020-luvulla. Sen verran suuria teknisiä haasteita sen tiellä kuitenkin yhä on, että kestänee useita vuosikymmeniä ennen kuin hyperloop-yhteyksistä tulee arkipäivää.

Ilman kuskia liikkuvia robottiautoja testataan jo, ja sama kehitys jatkuu pian ilmailussa.

Etenkin lyhyillä matkoilla robottilento­koneita tai -helikoptereita kokeillaan lähi­tulevaisuudessa.

Kun katsotaan vähän pidemmälle, paluun voi tehdä liikenneväline, joka nautti suurta suo­siota viimeksi 1900-luvun alussa: ilmalaiva. Sen uuteen tulemiseen saattavat johtaa esimerkiksi öljyvarojen hupeneminen ja tarve vähentää hiili­dioksidipäästöjä merkittävästi.

Ilmalaivalla voidaan kuljettaa kohtuullisella vauhdilla ja ympäristöystävällisesti isoja ihmismääriä. Moderni ilmalaiva voi kulkea maapallon ympäri yhdellä tankkauksella ja ottaa kyytiin satoja matkustajia. Maailmalla onkin jo visioitu nykyisten risteilyalusten kaltaisia ilmalaivoja ja lentäviä hotelleja.

Lentokoneet voivat silti säilyttää suosionsa, mutta silliin moottoriteknologian saralla täytyy tehdä mullistavia keksintöjä. Sellainen voisi olla esimerkiksi tapa ottaa hiilidioksidi­päästöt talteen ja muuttaa ne vaarattomiksi.

Myös lentonopeudet saattavat kasvaa. Nykyiset matkustajakoneet kulkevat noin 800 kilometriä tunnissa, ja äänen nopeuden rajana pidetään tuhannen kilometrin tunti­nopeutta. Concorden kaltaisia ääntä nopeammin kulkevia lentokoneita on historian saatossa nähtykin, mutta suuren öljynkulutuksen vuoksi niillä lentäminen ei ollut taloudellisesti kannattavaa.

Mitä jos keksittäisiin keino, jolla nopeiden lentokoneiden polttoaineen kulutus laskee merkittävästi? Kuinka lujaa voisimme lentää paikasta toiseen? Kaikkien aikojen nopein lentokone oli tiedustelukone, joka kulki lähes 3 500 kilometriä tunnissa. Jos 60-luvun teknologialla päästiin näin lujaa, moisten nopeuksien ei pitäisi olla mahdottomia tulevaisuudessakaan. Lentäjillä piti tosin olla painepuvut, jotta he pysyivät hengissä lennon ajan, ja ilmanvastus kuumensi konetta niin paljon, että sen runko piti rakentaa titaanista.

Ilmanvastuksesta ja monista muista ongelmista päästäisiin, jos voisimme lentää avaruuden kautta. Silloin kaikki paikat maailmassa voivat olla vain parin tunnin matkan päässä toisistaan. Ei enää kymmenien tuntien kaukolentoja.

Nopeuksien kasvaessa myös koneiden ulkonäkö muuttuu. Tällöin esimerkiksi ikkunat saatetaan poista. Lentämisen kannalta niistä on vain haittaa, sillä jokainen koneen runkoon tehty reikä heikentää sitä. Tulevaisuudessa ikkunat voivatkin korvautua upotetuilla näytöillä.

Avaruusturismi ottaa jo nyt ensiaskeliaan. Avaruudessa on käynyt tähän mennessä seitsemän turistia, ja vielä useampi on varannut satoja­tuhansia euroja maksavan reissun, jolla lennetään yli sadan kilometrin korkeuteen.

Voisiko avaruusmatkailusta tulla suurten massojen ilmiö? Yksi matkantekoa helpottava ratkaisu olisi avaruushissi.

Sen periaate esiteltiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1895, ja pitkään keksintö esiintyi vain tieteiskirjallisuudessa. Tekniikan kehittymisen myötä avaruushissiin on alettu suhtautua vakavammin. Käytännössä se tarkoittaa kaapelia, joka nousisi avaruuteen asti. Sitä pitkin voisi kulkea hissi, joka kuljettaisi tavaraa ja ihmisiä.

Kun avaruuteen nousuun ei enää tarvittaisi rakettimoottoreita, polttoainekustannukset pienenisivät murto-­osaan nykyisestä. Hissikaapeliin soveltuvat kevyet mutta vahvat materiaalit ovat vielä äärettömän kalliita valmistaa, mutta kenties tälläkin saralla tehdään uusia keksintöjä.

Mitä avaruudessa sitten tehtäisiin? Ainakin alkuvaiheessa avaruusmatkailun on arveltu tarkoittavan lomailua maan kiertoradalla sijaitsevassa hotellissa. Tulevaisuudessa hissin pääteasemalta voisi kuitenkin myös lähteä varsinaiselle avaruus­matkalle, vaikkapa kohti muita planeettoja.

Tulevaisuuden hotellihuone muuttuu asukkaan mukaan. Se muistaa ihmisen mieltymykset ja mukautuu hänen toiveisiinsa. Koska seinässä on digitaalinen näyttö ja sängyssä sähköiset jouset, tapetin kuvio ja patjan kovuus muuttuvat juuri sellaisiksi ihminen haluaa. Kun asukas nukkuu, sensorit valvovat unen laatua ja voivat esimerkiksi nostaa tai laskea huoneen lämpötilaa.

Tätä kaikkea ei tarvitse välttämättä sataa vuotta odottaa, sillä unenlaatua mittaavia sänkyjä on hotelleissa jo nyt. Jatkossa jopa wc-istuin kerää tietoa ja kertoo aamutoimien jälkeen, mitä ruokavaliosta puuttuu ja antaa ravintosuosituksen.

Tulevaisuuden hotelli ei myöskään ole enää välttämättä pelkkä hotelli. Kun kaupungeista kasvaa jättimäisiä megapoliksia ja kiinteistöjen hinnat nousevat, samasta tilasta pitää saada enemmän irti. Sama huone voikin olla päivällä toimisto ja illalla hotellihuone, jonka kalustus muuttuu teknologian avulla.

Kauppojen, virastojen ja koulujen arvellaan muuttuvan tulevaisuudessa robottiautoiksi, tai oikeastaan liikkuviksi huoneiksi. Tulevaisuudessa matkan ensimmäinen hotelli­huone voi olla sen ensimmäinen kulku­neuvo, jossa liikutaan kohti varsinaista kohdetta. Tämä ei ole sinänsä kaukana vaikkapa yöjunista tai ruotsinlaivoista, mutta nyt samanlainen matkustustapa tulee kaikkialle.

Tai sitten oma koti voi olla hotellihuone. Tulevaisuuden asunnot ovat monitoimisia: ne tuottavat auringon avulla sähköä, 3D-printterien avulla tavaroita ja modernien sisäviljely­järjestelmien avulla ruokaa. Asunto myös kierrättää kaiken jätteen.

Kun vielä rakennusmateriaalit kevenevät, kodeista tulee moduleita, joita voi liikutella paikasta toiseen. Niillä voi olla jossakin oma kotipesä, johon ne ovat telakoituneena. Kun on aika lähteä matkalle, koti siirretään vaikkapa ilmalaivan kyytiin. Siellä elämä jatkuu samojen seinien sisällä, ja perille päästäessä rakennus telakoituu esimerkiksi kylpylään.

Matkailun tulevaisuudesta ei voi puhua mainitsematta ilmastonmuutosta. Arvellaan, että sen vuoksi osaa nykyisistä kohteista ei ole tulevaisuudessa enää olemassa. Jäätiköt ja saarivaltiot ovat nykynäkökulmasta kaikkein ilmeisimpiä uhreja. Yhdet paikat sulavat, toiset hukkuvat.

Myös lentäminen saattaa hankaloitua: turbulenssin määrä kasvaa epämiellyttäväksi ja joissakin paikoissa kenttä voi olla niin kuuma, että pehmeälle asvaltille ei voi laskeutua. Planeetan lämpenemisen myötä rauhattomuus lisääntyy, ja osa kohteista muuttuu niin turvattomiksi, että niihin ei voi enää matkustaa. Riski tulla ryöstetyksi tai kaapatuksi kasvaa.

Toiset kohteet säilyvät toki rauhallisina. Yhdessä visiossa Suomen Lapista tulee raharikkaiden suosima ökykohde, jonka kalleimpiin lomakeskuksiin tavallisilla suomalaisilla ei ole edes varaa.

Luonnonvarojen tuhoutumisen ja eläin­lajien katoamisen myötä syntyy myös uudenlaisia nähtävyyksiä. Siinä missä nyt käydään katsomassa sotamuistomerkkejä, tuleva turisti­kohde voi olla vaikkapa saimaannorppien muisto­merkki, jonka luona turistit ottavat toisistaan kuvia.

Keinot simuloida todellisuutta kehittyvät huimaa vauhtia. Jo nykytekniikan avulla voi kokea varsin uskottavan ilmalennon New Yorkin pilven­piirtäjien seassa tai jäätikön yllä. On todennäköistä, että virtuaaliset kokemukset ovat ennen pitkää aivan todellisen tuntuisia ja kaikki aistit kattavia. Ihminen voi nähdä, kuulla, tuntea, haistaa ja maistaa. Tämä tekee mahdolliseksi virtuaalimatkustamisen.

Syntyy nykyisen Disneylandin kaltaisia virtuaali­puistoja, joissa voi kokea kaukaisia paikkoja tai vaikkapa maailman, jota ei enää ole: jaetun Berliinin, 1920-luvun Pariisin, faaraoiden Egyptin... Tai sitten voi nähdä paikkoja, joita ei ole koskaan ollutkaan. Kun todellisuus ei aseta rajoja, miksipä emme loisi puhtaita mielikuvitusmaailmoja, joissa eivät päde normaalit fysiikan lait? Tulevaisuudessa matkakokemuksia voi myös tallentaa todentuntuisiksi kokemusmuistoiksi, joihin voi palata aistimaan uudestaan tuon hetken.

Virtuaaliteknologian kehityksen myötä syntyy uusia ammatteja. Yksi niistä on sijaismatkustaja. Hän matkustaa kaukokohteisiin ja välittää siellä kokemansa muille reaaliajassa. Näin yhä useampi pääsee kokemaan eri paikkoja. Virtuaalimatkailu ei tosin välttämättä poista oikean matkailun tarvetta. Se voi myös olla tapa tutustua kohteisiin ennen varsinaista matkaa.

Todennäköistä on sekin, että virtuaalitodellisuus ja niin sanottu oikea todellisuus yhdistyvät. Jo nyt puhutaan lisätystä todellisuudesta. Kun teknologia paranee entisestään, se mahdollistaa esimerkiksi todentuntuiset virtuaalimatka­oppaat.

Gracelandin kierroksella voi saada oppaakseen Elviksen itsensä. Ja kaupunkilomalla rinnalla voi kulkea vaikkapa puhuva pandakarhu, joka tuntee paikat kuin olisi asunut alueella vuosikymmeniä.

Robotit kehittyvät yhä näppärämmiksi. Tällä hetkellä parhaat mallit juoksevat ja tekevät voltteja sekä etu- että takaperin. Pian niille voidaan jo opettaa pikkutarkkuutta vaativia tehtäviä, kuten ruuan­laittoa.

Robottikokit voivat toistaa pilkuntarkasti huippukeittiömestarin reseptit. Kun vielä raaka-­aineet liikkuvat yhä nopeammin paikasta toiseen, maailman parhaiden ravintoloiden konseptit on helppo monistaa paikkaan kuin paikkaan. Tämän myötä matkailijan ei tarvitse enää lähteä kiertämään Tokion izakaya-ravinto­loita tai yrittää saada varausta Kööpen­hami­nan Nomaan, sillä samaa ruokaa saa mistä vain.

Aito elämys kiinnostaa silti matkailijoita tulevaisuudessakin. Robotin tekemä on aina vain kopio, kun taas ihmisen kokkaamasta annoksesta voi löytää kiinnostavia virheitä ja inhimillisyyttä. Itse ravintolan sijainnilla ja illalliskokemuksella on myös entistä suurempi merkitys. Maailman huippuravintoloista voi tulla matka­kohteita, joihin mennään viettämään vaikka koko loma.

Haastattelimme tätä juttua varten henkilöitä, jotka pohtivat työkseen maailman tulevaisuutta: Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufvaa, tulevaisuudentutkija Elina Hiltusta, Marriott-hotelliketjun kehitysjohtaja Tuomas Laaksoa, lentokonetekniikasta väitellyttä Jussi Aaltosta ja tulevaisuuden­tutkija Risto Linturia.

Kysyimme, miten matkailu muuttuu seuraavien sadan vuoden sisällä. Visioiden erilaisuus yllätti. Joissakin skenaarioissa lennetään avaruuteen asti, toisissa matkustaminen loppuu lähes kokonaan. Miksi näin?

”Tämä on tyypillistä tulevai­suuden­tutkimukselle. Emme lukittaudu yhteen tulevaisuudenkuvaan ja sano, että 50 vuoden päästä maailma on tällainen, vaan mietimme erilaisia skenaarioita”, Elina Hiltunen selittää.

Samoilla linjoilla on Mikko Dufva. ”Pyrimme kartoittamaan erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia sen perusteella, mitä on tapahtunut aiemmin, mitä tapahtuu juuri nyt ja minne ollaan mahdollisesti menossa. Mietimme sitä, mikä on varmaa ja mikä on epävarmaa. Etenkin epävarma on kiinnostavaa”, hän sanoo

Kun kysyimme tulevaisuuden matkailuun vaikuttavia ilmiöitä, tietyt asiat nousivat lähes poikkeuksetta esiin. Luonnonvarojen ehtyminen, ilmastonmuutos ja näistä seuraava yhteiskunnallinen levottomuus voivat muuttaa matkailutapoja dramaattisesti.

Vielä suurempaa roolia näytteli kuitenkin teknologia. Suurin osa tämän jutun visioista perustuukin teknisiin keksintöihin, joiden arvellaan mullistavan maailmamme. Osa niistä tuntuu todella utopistisilta. Jussi Aaltonen kehottaa kuitenkin muistamaan, että ihmisillä on tapana yliarvioida lähitulevaisuudessa tapahtuvia muutoksia mutta aliarvioida kaukaista tulevaisuutta.

”Jos joku olisi kysynyt asian­tuntijoilta 1900-luvun alussa lento­matkustamisen yleistymisestä, vastaukset olisivat olleet skeptisiä. En usko, että kukaan matkustaa esimerkiksi kymmenen vuoden kuluttua hyperloopilla yhtään mihinkään, mutta sadan vuoden päästä asiat ovat aivan toisin.”