Näin kehityt paremmaksi päätöksentekijäksi
Terveys ja hyvinvointi
Näin kehityt paremmaksi päätöksentekijäksi
Kiireisessä elämänvaiheessa mieli tahtoo usein kuormittua niin, että on vaikea suunnitella tulevaa tai toimia tehokkaasti hetkessä. Älä huolestu! Tilannetajusi rientää avuksi, jos maltat vain kuunnella sitä.

Ihminen tekee vuorokaudessa 2 500–10 000 päätöstä, mutta kuinka moni niistä on paras mahdollinen siinä tilanteessa? Entä jos mentaalinen päätöksentekokompassi osoittaakin aivan väärään suuntaan?

Jos et tiedosta suuntaa, saatat vaipua selviytymistilaan sen sijaan, että saavuttaisit tasapainoisen, hyvään suorituskykyyn ja hyvinvointiin johtavan tilan.

Pysähdytkö riittävän usein pohtimaan tietoisesti, miten teet päätöksiä ja kuinka voisit tehdä niitä entistä paremmin? Tilannetaju eli tilannetietoisuus ohjaa päätöksentekoamme havaintojen kautta. Päätöksentekoa ohjaa usein myös aikapaine. Mieli on rajallinen, eikä se useinkaan pysty kovin tarkkaan prosessointiin. Siksi syntyy virheellisiä tulkintoja.

Miksi tilannetaju katoaa?

Mielessä pyörivät hoitamattomat työt ja arjen huolet. Ärsykkeet, stressi ja liiallinen informaatio tukkivat aivoja. Kuormituksen kasvaessa hallinnan tunne alkaa kadota ja muisti pätkiä. Ylikuormassa ihmisen valtaa putkinäkö. Päätöksentekoprosessi alkaa ontua. Mieli alkaa tuottaa pelon ja epävarmuuden tunteita.

Miten kuormaa voi vähentää?

Stressin sietämisessä ja hallitsemisessa keskeistä on tottuminen ja kokemusten kautta tuleva itseluottamus. Stressin säätämistä voi myös opetella. Jos stressiä ei ohjaa tietoisesti, siitä voi tulla ongelmia.

Ratkaisu on tunteiden, ajatusten ja kehon valmentaminen. Kyse on tietoisesta kyvystä rentouttaa ja rauhoittaa kehoa ja mieltä.

Muuta tietoisesti tapojasi

Huonoista tavoista irtipääseminen on avain oman elämän standardien nostamiseen. Selvitä, mitä haluat muuttaa ja tee suunnitelma. Kirjoita muistiin ärsyke, joka saa sinut toimimaan väärin. Luo voimakas ja epämiellyttävä tunne siitä, mitä tapahtuu, jos et saa ärsykettäsi kuriin. Pohdi palkinto, luo velvoite ja vastuu toimia oikein.

Muuta yhtä asiaa kerrallaan. Etene lyhyin askelin, kohti pysyvää muutosta.

Lähde: Helena Åhman ja Harri Gustafsberg: Tilannetaju (Alma Talent).

Kuvitus: Anu Ikävalko

Juttu on julkaistu Eevan numerossa 11/2017.

Kommentoi »