Muunsukupuolinen Valo Vesikauris on nähnyt läheltä transihmisten syrjinnän: ”Usein transvastaisuudesta tehdään vitsi, läppä, vaikka se on satuttavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa”

Tätä haastattelua ei ollut aivan helppo saada. Transsukupuoliset kohtaavat häirintää ja syrjintää, eikä moni halua puhua omilla kasvoillaan ja nimellään siitä, että kuuluvat sukupuolivähemmistöön.

– Harva kokee turvalliseksi lähteä tämmöiseen juttuun. Vaatimukset ovat aika kovat, kun pitäisi kertoa itsestä, omasta taustasta, omista kokemuksista ja lisäksi vielä asiantuntijan näkökulmasta. Suomessa ei ole paljon ihmisiä, joilla on resursseja tähän. Se on ymmärrettävää, avaa Valo Vesikauris syitä sille, miksi hän oli lukuisista ihmisistä ainoa, joka haastattelu­pyyntööni vastasi.

Valo on muunsukupuolinen. Hän ei siis ole mies eikä nainen. Nämä vaihtoehdot ovat useimmiten ainoat, jotka yhteiskunta tunnustaa. Kaikilla ihmisillä kun on syntyessään määritelty sukupuoli.

– Yleensä tämä määrittely tehdään vauvan sukuelinten perusteella. Se on arvaus. Jos se menee oikein, kyseessä on cissukupuolinen (henkilö, joka kokee sukupuoli-identiteettinsä vastaavan syntymässään määriteltyä biologista sukupuolta), mutta jos arvaus on mennyt joko osittain tai kokonaan väärin, on kyseessä transsukupuolinen, Valo kertoo.

Valo määriteltiin syntymässä tytöksi, ja siten häntä myös kasvatettiin. Hän ei oikein ymmärtänyt, mitä tyttöys tarkoittaa.

– Pitkään oli niin, että koska minulle sanottiin, että olen tyttö, niin kaipa mie sitten olen.

Pieneltä eteläkarjalaiselta paikka­kunnalta kotoisin olevaa Valoa kiusattiin koulussa. Vuonna 2014 hän muutti Tampereelle, jossa ei ollut samanlaista juoruilu­kulttuuria kuin pienellä paikka­kunnalla.

– Kaipasin ja sain enemmän tilaa olla oma itseni ja etsiä itseäni.

Pian tämän jälkeen Valo kuuli sanan muunsukupuolinen ja haki netistä tietoa. Sukupuolen moninaisuuden osaamis­keskuksen sivuilla kerrottiin, mitä termi tarkoittaa. Se oli suuri oivallus – siellä puhuttiin hänestä!

Tämän jälkeen asiat loksahtivat kohdilleen. Valo löysi itselleen sanat, identiteetin ja oman yhteisön.

Nyt Valo Vesikauris on 28-vuotias, asuu Helsingissä ja ottaa aktiivisesti osaa transihmisten aseman parantamiseen sekä ihmisoikeustyöhön. Hän on Trans­-yhdistyksen puheenjohtaja. Trans ry toimii yhteisölähtöisesti ja kaikki sen hallituksen jäsenet ovat transtaustaisia.

Vertaistuki eli se, että voi puhua syrjinnästä ja vähemmistöstressistä on yhteisössä tärkeää.

– Saan paljon tukea läheisiltäni ja muilta aktivismia ja ihmisoikeustyötä tekeviltä. Tiedän, etten taistele ihmisoikeuksien puolesta yksin. Se auttaa jaksamaan. Kohtaamani vihapuheen ja häirinnän lisäksi saan myös tukea ja kannustusta. Positiiviset kommentit ja kiitokset merkitsevät paljon enemmän kuin sata öyhötys­kommenttia.

Läheisten tuen lisäksi Valo kertoo saavansa voimaa nähdessään, että hänen tekemällään työllä on vaikutusta.

– Se on sitä, kun saan palautetta, että pitämäni luento on ollut opettavainen ja se on herättänyt uusia ajatuksia. Tai sitä, kun kuulen, että tekemäni aktivismi luo toivoa alaikäisille transihmisille. Tai kun järjestän mielenosoituksen, jonne saapuu satoja ihmisiä. Silloin tunnen, ettei tekemäni työ ole turhaa.

Valon mielestä olisi hyvä, että kuva trans­­ihmisistä eri medioissa olisi moninaisempi kuin vain ne muutamat, jotka asiasta puhuvat.

– Mutta se ei ole kaikille turvallista, eikä siten mahdollista.

Turvattomuutta luo erilainen häirintä, ulossulkeminen, pelko perheenjäsenten reaktioista, väkivallan uhka, ennakko­luulot ja ongelmat vaikkapa terveyden­huollossa.

Valo toivoo aktiivista kaikenlaiseen sukupuolisyrjintään puuttumista.

– Usein transvastaisuudesta tehdään hymyissä suin vitsi, läppä, vaikka se ”läppä” on satuttavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa. Toivoisin siihen puututtavan matalalla kynnyksellä. Pitäisi kyseen­alaistaa omia ennakkoasenteitaan muita kohtaan ja sitä, minkälaisia oletuksia muiden sukupuolesta tekee.

Oletusten tekeminen on Valon mukaan inhimillistä, eikä kaikkea voi osata heti. Mokia sattuu jokaiselle, mutta on eri asia, miten niihin suhtautuu.

– Piittaamattomuus ei ole ok. Jos kiinnostaa olla transihmisten puolella, haluaa oppia kömmähdyksistään. Ihmisten olisi tärkeää olla valmiita ottamaan palautetta omasta toiminnasta.

Valo listaa vaikeita asioita, joita hän toistuvasti kohtaa, koska on transihminen ja naiseksi usein mielletty: näkymättömyyden kokemus, se miten huonosti yhä ymmärretään, että on olemassa muitakin sukupuolia kuin mies ja nainen, lomakkeet, sukupuolittava kieli, tytöttely…

Ja sitten on ne vessat ja pukuhuoneet, jotka aina nousevat esiin, kun aiheesta keskustellaan julkisuudessa.

Aihe on myös populistien herkkua. Viime­keväisen translakiuudistuksen käsittelyn aikaan jotkut sen vastustajat sanoivat olevansa huolissaan siitä, että uudistuksen myötä miehet voisivat muuttaa sukupuolimerkintänsä ja hakeutua vaikka uimahalleissa naisten puku­huoneisiin.

Valon mielestä tällaisissa asenteissa ei ole kyse huoli naisten turvallisuudesta.

– Samat ihmiset, jotka ovat olleet niin kovin huolissaan cismiesten halusta tunkeutua naisten pukuhuoneisiin, eivät ole huolissaan siitä, että Suomi on Euroopan toiseksi väkivaltaisin maa naisille, tai halunneet tehdä oikeasti mitään seksuaali- ja lähisuhdeväkivallan kitkemiseksi.

Ihmiset, jotka vastustivat translaki­uudistusta, vastustivat Valon mukaan myös raiskauslainsäädännön uudistusta, joten: ”Siitä paistaa läpi, ettei heidän aikeissaan ole koskaan ollut naisten puolustaminen, vaan transihmisten, ja eri­toten transnaisten, polkeminen”.

Valo kertoo pelkäävänsä ääri­oikeistolaisen retoriikan ja poliittisten tavoitteiden yleistymistä ja valtavirtaistumista.

– Nyt saavutetut edistysaskeleet eivät ole kiveen hakattuja, vaan niitä pyritään jatkuvasti murentamaan ja viemään pois niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen vastustajat ovat aktiivisia vaikuttajia ja pelkään, että heillä on enemmän energiaa ja että he saavat jatkuvasti laajemmin tukea kuin ihmisoikeuksien puolustajat.

Valon mukaan se, että hän ja yhteisönsä muut jäsenet kohtaavat entistä enemmän vihapuhetta saattaa johtua kevään eduskuntavaaleista sekä siitä, että translakiuudistuksen myötä aihe oli totuttua useammin esillä myös perinteisessä mediassa. Valon mukaan puhe on väkivaltaisempaa, sävy on koventunut.

– Sonnan määrä on lisääntynyt ja siitä on tullut entistä julmempaa.

Transyhteisöllä on monta tavoitetta Suomessa. Yksi oli eduskunnan hyväksymä sukupuolen vahvistamista koskeva lakiuudistus. Vaikka se hyväksyttiin, on siinä transyhteisön mukaan puutteita, kuten se, että alaikäisillä ei ole oikeutta korjata juridista sukupuoltaan.

– Orpon hallitusohjelmassa ei mainita sateenkaari-ihmisiä yhdelläkään sanalla. Tämä on mielestäni huolestuttavaa ja kertoo karusti siitä, ettei nykyisenlaista hallitusta kiinnosta lainkaan edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia seuraavien vuosien aikana.

Muita tämänhetkisiä tavoitteita on translasten ja nuorten itsemäärittely, syrjintään ja transvihaan puuttuminen sekä muunsukupuolisten olemassaolon tunnustaminen. Pikkujuttuja, hän hymyilee.

Valo on tottunut tekemään vaikuttamis­työtä, mutta kertoo jatkuvasti itsekin miettivänsä, kertoako olevansa muun­sukupuolinen ja korjatako väärin­sukupuolittamista. Konservatiivisilta, äärioikeistolaisilta ja kristillisiltä, uskontoon nojaavilta ihmisiltä tulee hänelle ja muille todella paljon viha­kirjoittelua.

– Sosiaalisessa mediassa transihmisiin kohdistettu kiusaaminen, maalittaminen ja uhkailu on lisääntynyt viime vuosina voimakkaasti ainakin itsellä ja omassa yhteisössä, kuvailee Valo monien syitä vaieta omasta sukupuoli-identiteetistään.

– Kellään ulkopuolisella ei pitäisi olla valtaa määritellä sitä, onko ihmisen kokemus omasta sukupuolesta uskottava. Myös kolmannen sukupuolimerkinnän käyttöönottoa pitää edistää, Valo sanoo.

Yhteiskunnallisen syrjinnän muotoja on Valon mukaan esimerkiksi se, kun virallisissa lomakkeissa kysytään, onko täyttäjä mies tai nainen, koska juridisia sukupuolia Suomessa on vain kaksi.

Valo ei ole lähtenyt omaansa virallisissa papereissa muuttamaan, sillä vaihtoehdot nainen tai mies eivät vastaa hänen sukupuoli­-identiteettiään.

Valolla on haave: hän haluaisi vielä joskus korjata juridisen sukupuoli­merkintänsä sellaiseksi, kuin itse tuntee.

– Haaveilen, että jonain päivänä minun ei enää tarvitsisi olla aktivisti, vaan voisin keskittyä elämääni, kivaan ja hyvään.

– Ja että sen saisi tehdä ilman, että minun tarvitsisi jatkuvasti puolustella olemassaoloani ja pyrkiä edistämään omia ja läheisteni ihmisoikeuksia.