Muistinmenetys voi olla lyhyt muistikatkos – mutta joskus potilaalta puuttuu kokonaan käsitys omasta elämänhistoriastaan
Totaalisessa katkoksessa tietty ajanjakso on hävinnyt tietoisuudesta kokonaan, valikoivassa potilas taas ei tiedä vaikkapa menneensä naimisiin tai synnyttäneensä lapsen, kirjoittaa psykiatri Hannu Lauerma.
Kirjallisissa ja elokuvallisissa trillereissä esiintyy varsin usein muuan psykiatrinen häiriö, joka elävässä elämässä ja terveydenhuollon tilastoiduissa diagnooseissa on äärimmäisen harvinainen. Se on psykogeeninen, vanhalta suomenkieliseltä nimeltään ”sielusyntyinen” muistinmenetys eli amnesia. Sellainen, jota ei selitä esimerkiksi rankka päihtymys, niin sanottu tyrmäystipoilla aikaansaatu vajoaminen sekavuustilan kautta tajuttomuuteen, tai pään vamma.
Amnesia saattaa ilmetä niin, että ulkoisesti aivan normaalilla tavalla edeltävästi käyttäytynyt ihminen havahtuu joko unesta tai kesken valvetilan siihen, että hän on itselleen vieraassa ympäristössä tietämättä kuinka on sinne päätynyt. Mitään merkkejä tilanteen kemiallisesta tai fysikaalisesta aiheuttajasta ei ole. Syntyvää ahdistuksen tunnetta ei juuri vähennä se, jos päällä olevat vaatteet ovat vieraita, ja hallusta löytyy tavaroita, joita ei tiedä ennen nähneensä.
Muistikatkos voi olla lyhytkin, mutta joskus potilaalta puuttuu myös kokonaan käsitys omasta elämänhistoriasta ja identiteetistä. Silti järjen käyttö ja päättely onnistuu: potilas voi esimerkiksi huomata tunnistavansa vain omalle ammatilleen ominaisia instrumentteja, tai omaavansa jonkin kapean alan erityistietoa.
Totaalisessa katkoksessa tietty ajanjakso on hävinnyt tietoisuudesta kokonaan, valikoivassa potilas taas ei tiedä vaikkapa menneensä naimisiin tai synnyttäneensä lapsen.
”Häiriöiden diagnostiikka on vaikeaa siksi, etteivät useimmat lääkintäalan ammattilaisetkaan ole koskaan nähneet tai tunnistaneet sellaista.”
Apua haettaessa hoitovastuussa on ensisijaisesti psykiatrian erikoislääkäri, joka selvittää taudinkuvan luonteen, ja joko yksin tai yhdessä muiden spesialistien avulla koettaa jäljittää voisiko muistikatko johtua muusta tekijästä kuin mielensisäisestä hämmennyksestä. Sellaisen on yleensä aiheuttanut poikkeavan vakavaa varhaislapsuuden traumatisoitumista tavalla tai toisella koskettava uusi psyykkinen trauma.
Diagnostiikkaa helpottaa suuresti jos potilaalla on aiempi kokemus vastaavasta, tai hänellä on ilmennyt amnesian sukulaisilmiöitä. Niitä ovat muun muassa tilapäiset niin sanotut dissosiatiiviset tunto- tai näköpuutokset tai näennäiset raajahalvaukset.
Näissä halvauksissa ei ole kysymys liikehermojen vauriosta, vaan siitä, että esimerkiksi yritettäessä ojentaa kättä sen koukistajalihakset lukittavat automaattisesti liikkeen.
Jos näin on käynyt juuri kun potilas on esimerkiksi raivostuneena halunnut lyödä seuralaistaan, diagnoosi on miltei varma. Keho ei tottele myllertävän ristiriitaista mieltä.
Näiden häiriöiden diagnostiikka on vaikeaa vain siksi, etteivät useimmat lääkintäalan ammattilaisetkaan ole koskaan nähneet tai tunnistaneet sellaista. Oire voi myös tuntua niin käsittämättömältä, että sitä pidetään teeskentelynä – jollaiseksi se toki voikin paljastua.
Hoidossa psyykenlääkkeiden merkitys on hyvin pieni eikä sähköhoitokaan auta. Ensisijainen hoito on psykoterapia, ja terapeutin olisi hyvä olla kokenut.
