Apu

”Minä niin sydämestäni toivon, että jälkeläisiäsi raiskataan” – vihapuhetta tutkijalle

2

Vihapuhe ahdistaa, mutta tutkija Karin Creutz otti vihaajat osaksi tieteellistä tutkimusta.

Vihapuhe tulee iholle. Keskustelupalstoilla on kyselty Karin Creutzin osoitetta ja mietitty porukalla, pitäisikö lähteä tutkijan luokse pikku vierailulle. Hänen työpaikalleen on uhattu tulla.

Henkilökohtaisesti tutkijalle osoitettu ”Minä niin sydämestäni toivon, että sinun jälkeläisiä raiskataan” -viesti hätkähdytti.

Tuolloin raskaana ollut Karin Creutz otti heti yhteyttä viestin lähettäjään.

– Oletko ihan tosissasi? Toivotko oikeasti, että jonkun lapsia raiskataan?

Näin ei ollut, viestin lähettäjä lauhtui.

Karin Creutz työskentelee Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa Helsingin yliopistossa. Hän tutkii viranomaiskokemuksia ja -näkemyksiä vaihtoehtoyhteisöissä. Väitöskirja sosiologiassa käsittelee kollektiivisuuden tuottamista ja symbolisia rajanvetoja median islamkeskusteluissa 2000-luvulla.

Pitkät keskustelut vihaajien kanssa

Kun tutkimusaiheissa on islam, maahanmuutto ja terrorismi ja tutkija puhuu niistä julkisuudessa, kansalaiset heräävät.

Karin Creutzille tulee viestejä eri somekanavista ja sähköpostilla. Tutkija vastaa kaikille, jos ehtii ja jos sielu sietää. Hän on käynyt nettifoorumeissa kommentoimassa kritisoijien sekaan.

Hän kokee osallistumisen yhteiskunnalliseksi velvollisuudekseen, mutta myös palkitsevaksi.

– Joidenkin ihmisten kanssa minulle on syntynyt vuosien mittaisia keskusteluja.

Lue myös: Alan huippu vai sylkykuppi – vihapuhe piinaa tutkijoita

Onko vihapuheesta hyötyä?

– En näe vihapuheessa mitään hyötyä. Olisi eri asia, jos se toimisi ukkosenjohdattimena vihalle ja väkivallalle, mutta aggressiivinen keskusteluilmapiiri saattaa myös lisätä aggressioita, Creutz sanoo.

– Minun kohdallani se on saattanut minut keskusteluyhteyteen erilaisten ihmisten kanssa, mikä tietysti on hyvä asia. Paremmassa yhteiskunnallisessa tilanteessa yhteys olisi syntynyt asiallisen kritiikin seurauksena.

Suurin osa Creutzin vihaajista on miehiä, turhautuneita sellaisia.

Voiko vihapuheesta oppia jotakin?

Kyllä, sen että viha laantuu nopeasti.

– Kun viha tai halveksunta on väistynyt, pystyy keskustelemaan rakentavasti. Olen ymmärtänyt asioita, joissa olen itse toiminut väärin ja itse suhtautunut leimaavasti. Olen myös ymmärtänyt, mitä leimatuksi tuleminen saa aikaan.

Karin Creutz huomauttaa, että myös vihapuhujat joutuvat vihan ja rankan nettikiusaamisen kohteiksi.

Hän ei halua elää kuplassa, jossa kaikki ovat samaa mieltä.

– Joskus raskaan tv-lähetyksen jälkeen saan lukea, kuinka tyhmä ja vastenmielinen olen. Silloin on kyllä takki aika tyhjänä. On varmaan inhimillistä, että ajoittain tulee epävarma olo. Mutta koskaan tämä ei ole vaikuttanut siihen, mitä sanon.

"Joskus saan hyviä nauruja"

Jotkut vihaajat kiroilevat, toiset ovat taitavia, ironisia sanankäyttäjiä. Creutzin mielestä vihapuhuja ei anna kohteelleen ihmisarvoa.

– Mielestäni puheessa ei ole mitään humoristista. Se on vallankäytön väline. Mutta olen kyllä joskus saanut hyviä nauruja minusta kirjoitetuista jutuista ja spekulaatioista, Creutz kertoo.

– Yhdessä keskustelussa minun todetaan olevan kommunisti, islamisti ja feministi, se on varmaan kaikista hauskin. ”Helsingin yliopiston hutkija” on myös monesti naurattanut.

Vihapuhe on uhka tieteen koskemattomuudelle ja tieteilijöiden halulle puhua julkisuudessa.

– Se saattaa myös aiheuttaa pelkoa ja uupumusta eli heikentää tutkijoiden työhyvinvointia, Creutz toteaa.

Julkaistu: 5.2.2019