”Kun hän ensimmäisen kerran kävi minuun fyysisesti käsiksi, kiskoi hiuksia, kuristi ja paiskoi päin kirjahyllyä, silloin sekä pelkäsin että epäilin ihmistä johon olin kiintynyt. Mietin, ettei tämä voi olla normaalia. Kyseessä oli kuitenkin ensimmäinen oikea poikaystäväni ja pidempi suhteeni. Kun hän sitten seuraavana päivänä naureskeli tapahtuneelle ja kevyesti olkiaan kohauttaen käänsi kaiken minun syykseni, ajattelin minun olevan se epänormaali, kun olin koskaan edes epäillyt häntä ja hänen käytöstään.”

Ratkaisukeskeinen terapeutti Jenni Kiviniemi ylläpitää Narsismi.info -nettisivustoa sekä Facebook-ryhmää, jossa jäsenet voivat puhua kokemuksistaan ja saavat toisiltaan arvokasta vertaistukea. Kiviniemi kuunteli asiakkaidensa kertomuksia narsistisesta puolisosta, ja hämmästyi siitä, kuinka samankaltaisia tarinat olivat.

– Monen sadan ihmisen kertomukset kuulostivat kuin yhdeltä tarinalta. He kuvasivat kokemuksiaan ihan samoilla sanoilla ja lauseilla. Aluksi se ihmetytti, mutta minulla on oma kokemus taustalla, niin oli helppo ymmärtää ihmisten kokemusta ja tavoittaa se tunnemaailma.”

Miltei jokaisen tähän lehteen haastatellun kertomuksessa ensimmäinen kummastusta herättävä merkki on raivokohtaus. Alussa, rakastumisen huumassa, toisen käytöstä pyritään selittämään parhain päin.

”Minulla ei ollut kokemusta väkivallasta, ajattelin ettei minulle tapahdu sellaista. Luulin että hän ei uskalla luottaa minuun ja annoin tilaa. Kymmenen vuoden jälkeen tajusin, ettei tilanne ollut vieläkään muuttunut.”

”Minua pakotettiin luopumaan minulle tärkeistä asioista, kun ex-mies kertoi suhteen alkuvuosien aikana jo minussa olevista vioista ja kun minua suhteen loppuaikoina lyötiin.”

”Tilanne aiheutti toivottomuutta, väsymystä, turhautuneisuutta, masentuneisuutta, pelkoa, kuolemanpelkoa, itsetuhoisia ajatuksia, raivoa, uhmaa, ahdistusta, voimakasta häpeää siitä, miten olin niin huono ihminen kaikin puolin.”

” Elin 13 vuotta pelon, uhkailun alla, minusta tuli ihmisraunio, joka pelkäsi puolison kotiin tuloa, puolison kanssa ulkona liikkumista, pelkäsi elää ja masennuin. ”

– Henkistä väkivaltaa voi kuvata meillä kansanterveysongelmana, siitä kärsivät nimenomaan läheisessä suhteessa olevat, ei se näy ulkopuolisille. Narsismiin liittyy impulssikontrollin puute, hetkellisessä tapaamisessa ihminen pystyy kyllä hyvin hillitsemään itsensä, mutta ei niissä läheisissä ihmissuhteissa, koska ne vaativat pitkäjänteisyyttä, Kiviniemi kuvailee.

Normaaliin parisuhteeseenkin kuuluu erimielisyyksiä ja hankaluutta, jotka kuitenkin pystytään jollain tavalla ratkaisemaan. Kaikki ilkeys, tietämättömyys ja itsekkyys eivät ole merkki narsismista.

– Yksi hyvä kysymys itselle on tämä: Onko tämän ihmisen lähellä minulla täysin mahdotonta elää hyvää, tasapainoista ja onnellista elämää. Narsistin kanssa hankaluudet ovat jatkuvia, on myrsky, sitten tyyntä, tyyntä ennen myrskyä. Häiriöisen lähellä elävä kyllä tietää tämän syklin, se toistuu koko ajan, Kiviniemi kuvailee.

Kiviniemi käyttää termiä koukku. Narsisti alistaa ylistämällä, hän on taitava aistimaan toisen tarpeet. On inhimillistä kaivata kehuja ja kannustusta. Hyvä vaihe voi kestää jopa kuukausia. Kiviniemi vertaa tätä kiduttajalta saatuun armoon.

– Se tuntuu siksi niin hyvältä, kun muu aika on niin äärimmäisen raskasta ja ahdistavaa, painajaismaista. Hyvittelyvaihe kestää määrittelemättömän ajan, yleensä muutaman kuukauden enintään, niin sehän tuntuu paremmalta kuin tämä normaalielämä, kontrasti on niin iso. Ja ihminen jää odottamaan sitä lisää ja lisää.

”Hyvät hetket olivat todella hyviä, hän oli dramaattinen ja suureleinen romanttisten tekojensa suhteen, vaikka teko itsessään olisi ollut kuinka pieni tahansa. Ne hetket olivat niitä, joita varten elin ja joita toivoin. Uskoin, että vielä jonakin päivänä jokainen hetki olisi hyvä. Mutta niin surulliselta kuin se kuulostaakin, en voi sanoa meillä olleen suhteen ensimmäisen puolen vuoden jälkeen hyviä kausia.”

Läheisten luottamus narsistiseen henkilöön loppuu, mutta siltä on vaikea erota. Huonon kohtelun sietokyky kasvaa. Henkinen väkivalta alkaa salakavalasti ja normaaliuden raja hälvenee.

Eräs vastaaja kuvaili kokemaansa väkivaltaa jopa vähäiseksi, sitä tapahtui 2–3 kuukauden välein.

”Mies ylpeili, että kuristamisesta ei jää jälkeä.”

Ahdistavasta tilanteesta muotoutuu ikään kuin uusi normaali.

”Jos asiat eivät menneet niin kuin hän halusi, tavarat lensivät, mökötystä, huutamista naaman edessä, julkista nöyryytystä, valveilla pitämistä. Samalla kun hän oli pelottava, vaativa, hän osasi toisessa hetkessä olla hurmaava, suojeleva, tunteissa mentiin hetkessä toiseen, mutta koko ajan sai olla varpaillaan.”

”Kiusaaminen oli ihan järkyttävää, ei antanut nukkua, piti meteliä, ja aamulla piti mennä töihin.”

”Aluksi luulin, että kyseisessä suhteessa oli ensihuuma niin voimakas, että olimme koko ajan kahdestaan ja että hän ei vain tykännyt, kun puhuin parhaan ystäväni kanssa puhelimessa. Sitten aloin tajuamaan, että en vain saanut olla tekemisissä parhaan ystäväni kanssa, en saanut selata puhelinta rauhassa, huomasin että, en ollut yksin missään vaiheessa, mulla ei ollut ollenkaan omaa tilaa hengittää.”

”Olin välillä helpottunut, että kunhan olen varuillani enkä tee virheitä – onko jääkaappi 5 cm liikaa auki tai vesihana liian kauan auki, oli parempi jakso. Jos hän vetäytyi omiin oloihinsa eikä haastanut riitaa, se oli hyvää aikaa.”

Väkivallan uhkaa seuraa varautuminen tuleviin tilanteisiin.

”Nukuin lastenhuoneen lattialla veitsi maton alla ja puhelin aina mukana.”

”Mietin jopa, kuka voisi ottaa mun rakkaat eläimeni, jos mulle käy jotain. Olin varma, että jompikumpi meistä päätyy vielä mullan alle. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt.”

”Viikonloppuisin mieheni joi ja tiesin, että hän heittää minut ulos ainakin kerran, oli sää mikä tahansa. Vein ulkovarastoon lämpimiä vaatteita, joskus ruokaa, peittoja, kengät ja piilotin avaimet alushousuihin. Joskus valmistauduin niin, että raivasin valmiiksi vaatekomerosta tilaa piiloa varten. Joskus niin, että jätin lastenhuoneen ikkunan auki, jotta pääsen mieheni sammuttua sohvalle, kiipeämään ikkunasta sisään, jos hän oli laittanut ulko-oven takalukkoon.”

”Aloin varautua miettimällä päässäni, miten pääsemme mahdollisimman nopeasti pois tarvittaessa ja pidin kirjaa, missä mitkäkin tavarat on, mikäli tarvitsee nopeasti pakata. Keräsin myös rahaa säästötililleni salaa pieniä summia kuukaudessa, sillä puolisoni kontrolloi rahankäyttöäni ja tiesin, etten pääse muuttamaan ilman pientä rahavarastoa.”

”Suojelin lapsiani pyytämällä heitä menemän huoneisiinsa, myötäilin puolisoani joka tilanteessa, jotta hän ei räjähdä ja asetuin hänen puolelleen tilanteissa, joissa olisin halunnut olla lasteni puolella ja tiesin tilanteet epäreiluksi, tiesin myös sen, että asettumalla lasteni puolelle, he kärsivät tilanteesta vielä enemmän, sillä puolisoni kostaa sen heille käytöksellään.”

Suurin osa haastatelluista on naisia, mutta myös miehillä on kokemuksia narsistisesta puolisosta:

”Aloin varautua tuleviin raivoamisiin vasta siinä vaiheessa, kun oma jaksamiseni oli jo jonkin aikaa ollut koetuksella ja turhautumiseni määrä oli jo korkealla. Minun piti etukäteen huolehtia, että kotiavaimet, auton avaimet, lompakko ja puhelin ovat jo valmiiksi takin taskussa, jos on pakko äkkiä lähteä pois. Opin tuon sen jälkeen, kun minut lukittiin vähissä vaatteissa talon ulkopuolelle pakkassäällä.”

Väkivallan uhrit saattavat myös syyllistää itseään tapahtuneesta. Kiviniemen mukaan paraneminen on mahdollista, kun on päässyt riittävän etäälle epäterveestä suhteesta.

– Jos ihminen on tunnistanut, että tätä se on, mitä hänen ympärillään on tapahtunut, ja on päässyt pois siitä omasta kuplasta, valemaailmasta ja joutunut ymmärtämään ja hyväksymään, sehän on hirveä kohta, joudut miettimään, oliko mikään totta missä elin. Henkinen väkivalta, manipulointi ja nöyryytys, ne eivät ole koskaan sen kokijan syytä, ei ikinä, se on aina tekijän syy, Kiviniemi painottaa.

Huono kohtelu jättää jälkensä uhriin vielä suhteen päätyttyä.

”Vieläkin pelkkä autolla vastaan ajokin saa sydämen hakkaamaan ja pelkäämään mitä hän nyt keksii. 15v henkistä ja lopuksi fyysistä väkivaltaa tekee syvät arvet.”

Haastatellut ovat hakeneet apua viranomaisilta ja terveydenhuollosta. Usein avunsaanti vaikeutuu, koska narsistinen puoliso saattaa hurmata viranomaiset, tai uhri pelkää kertoa totuutta.

”Kriisikeskuksessakin kävimme, mutta puolisoni puhui siellä ummet ja lammet saaden minut näyttämään hysteeriseltä. Kun pitkään syytöksiä kuuntelee, menee itseluottamus ja oppii itsekin näkemään itsessään ja käytöksessään vikaa, menee vuosia ja vaatii paljon tukea oppia näkemään asia viimein toisella tavalla.”

”Hain apua neuvolasta ja terveydenhoitaja teki lastensuojeluilmoituksen. Se ei johtanut mihinkään siksi, että ex-mies pakotti minut soittamaan sosiaaliviranomaisille ja valehtelemaan, että keksin koko jutun. Hän seisoi vieressä, kun soitin sinne. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa, pelkäsin.”

”Toivoin että joku muu olisi puuttunut tilanteeseen, jotta minä en olisi saanut siitä lisää vihaa päälleni. Toivoin että naapuri olisi soittanut poliisit, kun varmasti kuuli huutoni.”

Narsistien uhrien tuki ry valmistelee sosiaaliviranomaisille opasta, kuinka tunnistaa narsistin uhri. Kiviniemi toivoo, että terveysalan ammattilaiset hankkisivat tietoa persoonallisuushäiriöistä.

– Myös ymmärtäminen tunnetasolla, mitä tämä aiheuttaa, miltä se tuntuu, mistä kaikesta joudut kärsimään, mitä se aiheuttaa elämään. Ei auta sanoa pariskunnalle, että keskustelkaa, pyrkikää sopimukseen.

Olisi tärkeää kuulla uhria yksin, sillä yhteisissä tapaamisissa väkivaltaa kokenut menee helposti lukkoon, eikä uskalla kertoa asioista suoraan.

– Moni on kuvannut, että siinä tilanteessa alkaa epäillä itseään. Olen neuvonut, että laita paperille ne asiat, mitä pitää sanoa. Voit sanoa, että kirjoitit ylös koska sinua pelottaa ja ahdistaa tämä ihminen, Kiviniemi neuvoo.

Viranomaisavusta on toki myös hyviä kokemuksia.

”Lastensuojelussa oli loistavia tyyppejä. Siellä on miestyöntekijä, jota ex ehkä paremmin kuuntelee.”

”Soitin itse 112. Olin silloin piilossa ulkovarastossa. Lopulta minulla oli siihen rohkeutta ja ajattelin, että näin ei voi jatkua. Olin henkisesti niin väsynyt ja sitten onneksi kaikki paljastui ja sain apua. Mieheni tuomittiin yhteensä seitsemästä pahoinpitelystä ja vuosia jatkuneesta, ihmisoikeuttani loukkaavasta käytöksestä puolen vuoden ehdolliseen vankeustuomioon sekä maksamaan minulle korvauksia henkisestä kärsimyksestä ja lääkärikuluista.”

Ihmismielellä kestää kauan toipua nöyryytyksestä, alistamisesta ja vähättelystä. Silti on tärkeää, ettei jää ikuisesti uhrin rooliin, itseään voi kutsua myös selviytyjäksi.

– Kun se menneisyys on käsitelty ja puhuttu, on äärimmäisen tärkeää pyrkiä katsomaan eteenpäin. Mikä on minun hyvä tulevaisuus, mitä minä tarvitsen, että voin olla onnellinen, Kiviniemi toteaa.

– On tärkeää miettiä omia rajoja. On tärkeää oppia pitämään rajoista kiinni. Ja tiedostaa se tunne, kun joku ylittää minun rajoja, mitä minä voin sille tehdä: Voisinko sanoa vaikka ei.”

Väkivaltaisesta suhteesta selvinnyt osaa arvostaa tavallista elämää, normaaleja ihmissuhteita. Oma vahvuus ja selviytymiskyky nousevat pinnalle. Tämä näkyy myös haastateltavien tulevaisuuden toiveista.

”Toiveeni on tukea kotia, jossa ei ole uhkaa ja jossa kaikilla on hyvä olla ja elää sellaisena kuin on.”

”Toivon että osaisin nukkua ilman että heräisin johonkin kamalaan uneen menneisyydestä, toivon että uskaltaisin vielä rakastua.”

”Elämäni näyttää nyt valoisalta ja varovasti toivon, että vielä joskus voisin ihastua ja uskaltaa rakastaa jotain ihmistä. Sen ihmisen pitää olla sydämeltään todella eheä ja kaunis, jotta voisin ajatellakaan parisuhdetta elämääni.”

”Tiedän olevani nyt paljon aiempaa vahvempi ja ympärilläni olevat ihmiset kohtelevat minua kuten minua olisi aina pitänyt kohdella. Itselläni vain kesti hieman kauemmin tajuta oma arvoni.”