Apu

Miksi huippututkijat jättävät Suomen? ”Yliopistot eivät sitoudu tutkijoihinsa” – syöpätutkija Juha Klefström muuttaa San Franciscoon

Miksi huippututkijat jättävät Suomen? ”Yliopistot eivät sitoudu tutkijoihinsa” – syöpätutkija Juha Klefström muuttaa San Franciscoon
Syöpätutkimuksen huippunimen Juha Klefströmin missio on parantaa syöpä ja tehdä se Suomessa. Häntä harmittaa, että Suomi ei edelleenkään sitoudu tieteellisen tutkimuksen rahoitukseen. Se vie tärkeää osaamista ulos maasta.
Julkaistu: 1.4.2022

Huhtikuussa – jos korona suo – suomalaisen syöpätutkimuksen huippunimi, professori Juha Klefström pakkaa kimpsunsa ja lentää San Franciscoon. Kyseessä ei ole lomamatka, vaan muutto toiselle mantereelle. Viime marraskuussa tutkimusryhmänsä kanssa läpimurron rintasyöpätutkimuksessa tehneelle Klefströmille on tarjottu mahdollisuutta tehdä vuosi tutkimustyötä Kalifornian yliopistossa.

– Ai tulenko takaisin? Työsopimukseni Helsingin yliopiston kanssa loppuu tänä vuonna, eikä kukaan ole tarjonnut uutta. En ole ajatellut näillä ikälisillä siirtyä Linnanmäen vuoristoradan jarrumieheksi, 56-vuotias tutkijaprofessori veistelee.

Vaikka hän puhuu pilke silmäkulmassa, sanojen takaa kuultaa pettymys.

– Yliopistot eivät panosta tutkijoihinsa. Ajatellaan, että tutkijat eivät tarvitse vakinaisia työsuhteita, vaan löytävät kyllä palkkansa apurahojen kautta. Näin on myös niiden kohdalla, jotka tuovat ­yliopistolle mainetta ja rahaa. Tutkijat jäävät lopulta aivan yksin. Siksi monet häipyvät muualle.

Vaikka tutkija muuttaisi pysyvästi ulkomaille, hän voi yleensä pitää pientä tutkimusryhmää Suomessa pienellä palkalla. Silloin suomalainen yliopisto saa ansiot tutkijan ulkomailla tekemästä työstä.

– Kutsun tätä nollasitoutumiseksi: työnantaja ei sitoudu työntekijöihinsä millään tavalla eivätkä nämä yliopistoon. Seurauksena yliopiston yksiköistä tulee aavekaupunkeja. Ulospäin näyttää kuin niissä olisi valtavasti tutkimusryhmiä, mutta tosiasiassa kynnelle kykenevät ovat ulkomailla – ja siellä tehtyjen keksintöjen omistusoikeudet menevät toisaalle.

Hän on tähän asti pysynyt Suomessa lähinnä perhesyistä. Nyt lapset ovat nuoria aikuisia: esikoinen opiskelee kemiantekniikkaa ja kuopus saa ensi vuonna valkolakin. Isä voi nostaa vapaasti kytkintä.

– Minua on pidätellyt Suomessa myös monen säätiön, kuten Syöpäsäätiön, rahoitus. Keräyksiin rahaa lahjoittaneet suomalaiset ovat mahdollistaneet ryhmäni tutkimukset. Olen siksi halunnut, että suomalaiset potilaat hyötyisivät ensimmäisinä tekemästämme työstä.

Kalifornia räjäytti tajunnan

Klefström väitteli tohtoriksi vuonna 1997 kuuluisan suomalaisen syöpätutkijan, akatemiaprofessori Kari Alitalon tutkimusryhmästä. Väiteltyään hän sai paikan Lontoossa sijaitsevasta tunnetusta syöpätutkimuskeskuksesta.

Klefström työskenteli siellä alan gurun, professori Gerard Evanin kanssa. Kun Evan muutti San Franciscoon, Klefströmille tarjoutui mahdollisuus ­lähteä hänen mukaansa. Seuraavat kolme vuotta hän toimi tutkijana Kalifornian ­yliopistossa, minne hän on jälleen huhtikuussa lähdössä.

– Kokemus oli tajunnan räjäyttävä. Päivät olivat pitkiä, mutta työtä tehtiin innoituksen vallassa. Koko talo kipinöi uutta innovaatiota ja luovuutta.

Kaliforniassa Juha Klefströmistä tuli isä. Esikoisen syntymä vei ajatukset kotimaahan, jossa lapsen olisi parempi kasvaa. Siellä olivat myös isovanhemmat, eikä sosiaaliturva ollut sidottu työpaikkaan, kuten Yhdysvalloissa, jossa työttömäksi jäädessä voisi päätyä jopa kadulle. Vuonna 2003 perhe palasi Suomeen. Klefström perusti oman tutkimusryhmänsä Helsingin yliopiston Meilahden kampukselle, joka eli kulta-aikaansa.

– Ympärillä oli lahjakkaita kollegoita ja teräviä opiskelijoita, jotka halusivat parantaa syövän. Se innosti, innostaa yhä.

Mutta huippututkijat alkoivat kadota maailmalle. Katoon vaikutti työnantajan ”nollasitoutuminen” ja vaikeus saada tutkimusrahoitusta. Valtio lupaa tutkimusrahoja, mutta kun jostain pitää nipistää, niistä karsitaan ensimmäisenä.

– Ilman säätiöitä ja niiden järjestämiä keräyskampanjoita meillä ei juuri tapahtuisi syöpätutkimusta. Minusta on ­kohtuutonta, että Suomessa verovaroja ei ohjata riittävästi tutkimukseen. Sen sijaan odotetaan, että suomalaiset ­rahoittaisivat tutkimusta nettotuloistaan eli lahjoittamalla keräyksiin.

Mitä tapahtuisi, jos Suomessa ei ­tehtäisi lainkaan syöpätutkimusta?

– Saisimme uusia lääkkeitä kymmenen vuoden viiveellä muihin Pohjoismaihin verrattuna, Juha Klefström sanoo.

Elämäntehtävänä parantaa syöpä

Miehen vaatimaton missio on parantaa syöpä. Se on ollut johtotähti ­nuoresta saakka.

– Syöpälääkäri-isäni koki työn usein vaikeaksi. Hänen aikanaan ei ollut olemassa sellaista tietoa syövästä, joka olisi etukäteen paljastanut oikean hoidon, mikä potilasta parhaiten auttaisi.

Juha Klefströmin miettiessä mitä alkaisi opiskella, markkinoilla oli jo joitakin täsmälääkkeitä, mutta isot kysymykset olivat yhä ratkaisematta. Genetiikan vallankumous oli kuitenkin avannut aivan uusia mahdollisuuksia keksiä, millaista hoitoa itse kullekin syöpää sairastavalle pitäisi antaa. Niinpä hän haki opiskelemaan biologiaa ja genetiikkaa.

– Minulla on ollut pikkupojasta asti ­tutkijan innostunut mielenlaatu: koin ­olevani löytöretkeilijä. Sen pitäisi aina olla tutkimuksen lähtökohtana – ei se, riittääkö leipä veneessä Amerikkaan asti, vaan polttava halu päästä perille, loppumatka vaikka nälkää nähden. Riskinotto mahdollistaa mullistavien löydösten tekemisen. Tällaisia tutkijoita on toisaalta yliopistoissa helppo käyttää hyväksi – ja on aina käytettykin. Yliopistot voisivat tässä petrata tunnistamalla tutkimuksen tekemisen oikeaksi päivätyöksi, johon liittyy myös jossain määrin perinteiset työn­antajat vastuut.

Klefström muistaa, että kun hän aloitti opintonsa, muutamat itsepäiset tutkijat puhuivat, että ihmisen oma immuuni­järjestelmä voisi tuhota syövän. Heitä ­halveerattiin. Mutta kuinkas kävi? 2010-luvulla levinnyttä melanoomaa ­r­­yhdyttiin hoitamaan uudella lääkkeellä, joka auttoi immuunijärjestelmän soluja hyökkäämään syöpäsoluja vastaan ja tuhoamaan niitä. Osa potilaista sai siitä pitkäkestoisen hyödyn ja on yhä elossa.

– Otti aikansa ennen kuin ymmärrettiin, että immuunijärjestelmän solut osaavat tuhota syöpäsoluja. Nyt meillä on hoitoja, jotka toimivat. Olen tavannut henkilön, joka on immuunihoitojen ansiosta parantunut levinneestä melanoomasta. Hetki oli koskettava. Miten saataisiin sama tapahtumaan rintasyövässä, joka on naisten ja työikäisten yleisin syöpä?

Itsemurhakoneistolla syövän kimppuun

Klefströmin oma tutkimusryhmä etsii uusia lääkeaineita, jotka laukaisevat syöpäsoluissa MYC-syöpägeenin virittämän itsemurhakoneiston sillä tavoin, että syöpäsolujen kuolema herättäisi elimistön immuunipuolustuksen hyökkäämään syöpää vastaan. MYC on yksi yleisimpiä syöpägeenejä, joka esiintyy lähes kaikissa yleisimmissä syövissä.

– Jos pystymme lääkkeiden avulla ­kytkemään tämän itsemurhakoneiston päälle, lopputulos olisi, että ohjelma kytkeytyy päälle vain syöpäsoluissa. Silloin lääkkeiden sivuvaikutukset terveisiin kudoksiin olisivat olemattomat.

Viimeisintä läpimurtoa edelsi mini­rintasyöpämallin luominen. Siinä ei olisi onnistuttu ilman rintasyöpäpotilaita, jotka lahjoittivat tutkijoille rintasyöpäkudosta. Ongelmana oli, että kudos menetti solujen kasvualustana käytetyssä geelissä hormonireseptorinsa.

– Keksimme aika nopeasti, että reseptorit säilyivät, jos käytettiin sellaisia geelejä, jotka kohdistivat soluihin riittävästi painetta. Mutta koe onnistui vain hiiren kudosnäytteillä. Ihmisen rintasyöpä­näytteistä reseptorit edelleen katosivat.

Viime syksynä Klefströmin tutkimusryhmään kuuluva tohtori Pauliina Munne sai älynväläyksen tuijottaessaan laboratoriossa rikkinäistä sentrifuugia sekä pahvilaatikossa olevia kuulalaakereita. Mitä jos kuulalaakereita ripottaisi näytteiden päälle ja vetäisi niitä toiselta puolelta magneetilla? Syntyisikö silloin geeliin riittävästi painetta, jonka avulla ihmisen syöpäsolujen hormonireseptorit säilyisivät näytteessä?

– Tutkimusryhmän opiskelija keksi hakea magneetin rikkinäisestä mikro­aaltouunista. He heittivät kuulat ja magneetin eri puolille geeliä. Näin sisäinen paine tuli geelistä ja ulkoinen kuulista ja magneetista. Kun he aamulla katsoivat mikroskooppiin, hormonireseptorit ­s­uorastaan loistivat solujen sisällä.

Keksinnön ansiosta hormonireseptorien toimintaa voidaan nyt tutkia paljon paremmin, ja hormonipositiivista rintasyöpää sairastavien hoidoksi voidaan kehittää toimivampia lääkkeitä. Löydös on merkittävä, sillä valtaosa rintasyöpäpotilaista sairastaa tällaista syöpää.

– Keksivä tutkimus on pitkälti sattuman kauppaa. Ei tiedä, meneekö läpimurtoon kuukausi, vuosi vai kymmenen. Löytämisen riemu on aina yhtä koukuttavaa.

Judosta ideoita syöpätutkimukseen

Eläkepäivistä Klefström ei haaveile. Moni tutkija tekee löytöjä läpi elämänsä.

– Toivoisin, että kymmenen vuoden päästä suurin osa nykyisistä tutkimuksistani olisi siirtynyt labrasta kliinisiin testauksiin. Olemme jo nyt parantaneet syövästä paljon hiiriä, mutta aika näyttää, miten ideat toimivat ihmisillä.

Klefström soittaa kitaraa tutkijoiden rockbändissä. Hän harrastaa myös judoa.

– Siitä saa ideoita työhön. Judossa käytetään vastustajan voimaa. Syöpääkään ei voi taltuttaa muulla tavalla kuin kääntämällä sen voima sitä itseään vastaan.

Juha Klefström

  • Syntyi: 10.2.1966 Helsinki

  • Ura: tohtori 1997, tutkijana Imperial Cancer Research Fundissa Lontoossa 1998–99 ja Kalifornian yliopiston syöpäkeskuksessa 2000–2002, oma tutkimusryhmä Helsingin yliopistossa 2003–, nyt Suomen Syöpäinstituutin Säätiön tutkijaprofessori.

  • Asuu: Helsingissä ja ­keväästä alkaen USA:ssa.

  • Harrastus: musiikki, judo.

  • Ajankohtaista: Klefströmin tutkimusryhmä löysi keinon, jolla voidaan kehittää uusia hormonihoitoja rintasyöpään. Muuttaa huhtikuussa vierailevaksi tutkijaksi Kalifornian yliopistoon. Jatkaa tutkimusryhmänsä toimintaa myös Suomessa.

1 kommentti