Pappi ja kirjailija Vehka Kurjenmiekka: "Nuorille Jeesus ei ole enää samalla tavalla vitsi kuin kymmenen vuotta sitten" – Mistä se johtuu?

Minusta on yhtäkkiä tullut yhteiskunnallinen vaikuttaja, Vehka Kurjenmiekka ihmettelee.

Hän on pappi ja kirjailija, joka aloitti loppuvuodesta Radio 1:n Kulttuuriykkösen Perjantaistudion vakiokeskustelijana ja Kirkko & kaupunki -lehden kolumnistina. Niiden myötä yleisö on laajentunut fantasiakirjallisuuden ystävistä ja someyleisöstä ja on syntynyt maine nuorisokuiskaajana.

– Nuorissa on aika vähän nihilismiä ja kyynisyyttä. Luotan nuorten toiveikkuuteen ja siihen, että se ruokkii muutosvoimaa. Esimerkiksi isot ympäristömielenosoitukset on lähteneet siitä, kun Greta Thunberg on tosi nuorena osoittanut mieltä.

Kurjenmiekka ihailee myös yhdysvaltalaisnuoria, jotka Tiktokissa pitävät rohkeasti esillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia, vaikka hallinto pyrkii hiljentämään heitä.

Vehka Kurjenmiekka on huolissaan nuorisokulttuurin amerikkalaistumisesta, joka köyhdyttää kieltä. – Välillä itsekin joudun miettimään, että mikä on vaikka vicious circle. Onko se tässä nyt noidankehä vai sittenkin koston kierre?

Kirkosta on aivan viime aikoina kuulunut kummia: zoomerit ovat kiinnostuneempia uskonnosta kuin heidän vanhempansa, etenkin nuoret miehet. Tilastoihin ilmiö ei vielä ole ehtinyt, mutta kirkon väellä on vahva tuntuma asiasta. Ruotsissa se nousi esiin Nuorisobarometrissa 2025, jossa Jeesus nimettiin tänä vuonna trendaavaksi vaikuttajaksi.

– Nuorille Jeesus ei ole enää samalla tavalla vitsi kuin kymmenen vuotta sitten, Vehka Kurjenmiekka vahvistaa.

Hänen työpaikkansa on kirkon kehitysyhteistyöjärjestössä Suomen Lähetysseurassa, joka järjestää kansainvälisiä rippileirejä Orivedellä. Nyt Kurjenmiekka on pappi, aiemmin hän on tehnyt nuorisotyötä muissa rooleissa kesästä 2012 asti.

– Kun silloin rippileirillä puhui Jeesuksesta, niin jengi piti sitä vähän nolona. Tällä hetkellä nuoret pohtivat mielellään uskon ja hengellisyyden kysymyksiä. Vähän aikaa sitten suosittua oli mystiikka ja nyt taas henkilökohtaisen uskonnollisuuden tavat ja sen pohtiminen, mihin uskoo.

Mistä on kysymys? Miksi nuoret ovat luopuneet ironiasta ja kääntyvät kohti Jeesusta?

– Maailma on nyt paljon synkempi: ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyy, Euroopassa soditaan, palestiinalaisten alueella soditaan, Jenkeissä on täyskaaos. Uskonnon yksi tärkeimpiä tehtäviä on antaa toivoa ja syytä uskoa parempaan, Kurjenmiekka muistuttaa ja lisää:

– Ei enää voi uskoa pelkkään ihmiseen, kun ihminen mokailee koko ajan.

Millainen on se jumala, jonka puoleen ihminen tässä tilanteessa kääntyy?

– Tähän mulla on kaksi vastausta. Toisaalta se on rakastava ja lohdullinen Jumala. Ja sitten etenkin niille, jotka elää sorron, väkivallan ja ahdistuksen keskellä, on tärkeää Jumalan äärimmäinen oikeudenmukaisuus. Jos kohtaa hirveästi pahaa, kaipaa Jumalaa, joka vakuuttaa, että pahuus tuomitaan.

Kurjenmiekka ei kuulu niihin pappeihin, jotka tykkäävät puhua vain armosta, eikä varsinkaan niihin, joiden mukaan pitää olla ”armollinen itseään kohtaan”. Hän kutsuu sitä armolätinäksi.

– Ihmisellä on houkutus määritellä itse, mikä riittää, asettua itse itsensä tuomariksi. Mutta kristinuskon pointti on, että Jumala on se, joka armahtaa, ja ihmisen tehtävä on toimia armosta käsin ja kasvaa paremmaksi. Ei usko voi olla pelkkä lempeyden ja levon automaatti. Se on myös sitä, että kohtaa oman epätäydellisyytensä aina uudestaan.

Vaikka armollisuus on suosiossa, sen toisesta puolesta eli tuomiosta ei kovin paljon kirkossa puhuta. Kurjenmiekka ei arkaile pohtia avoimesti tuomiopäivää.

– Ajattelen, että rangaistus on siinä, että joutuu kohtaamaan sen, että on ollut itsekäs ja julma, vaikka Jumala on äärettömän hyvä. Joutuu tavallaan kasvotusten sen kanssa, miten on elänyt, ja näkemään sen Jumalan rakkaudesta käsin.

Vehka Kurjenmiekka lukee Raamattua aamukahvia juodessaan. – Se on keskustelua Jumalan kanssa. Kun sitä tekee säännöllisesti, pysyy yhteys hyvänä.

Vehka Kurjenmiekalta ilmestyi vastikään kirja Jouka Lumisalon ihastumisoppi (Aula & Co), joka on taikuudella maustettu rakkausromaani. Hän itse luokittelee sen feelgoodiksi, vaikka teema on vakava: hyväksikäyttö ja psyykkinen manipulointi.

– Feelgood kertoo että tarina päättyy hyvin. Lukija voi turvallisesti lukea rankoista aiheista ilman pelkoa kärsimys pornosta.

Kioskikirjallisuutta Ihastumisoppi ei kuitenkaan ole, eikä se noudata lajityypin kaavaa, jonka mukaan jännite syntyy väärinkäsityksistä ja virheellisistä odotuksista. Ihastumisopissa jännite – tai oikeastaan erotiikka – syntyy rehellisyydestä ja apposen avoimesta vuorovaikutuksesta. Kurjenmiekka näyttää, että paljon puhuttu suostumus ei ole välttämätön paha vaan oikeastaan aika kuumaa.

– Suostumus avaa meille paljon mahdollisuuksia fyysisessä läheisyydessä, koska onhan se nyt paljon miellyttävämpää tietää, että toinen nauttii siitä. Silloinkin kun kaipaa jotain villimpää, se on helpompaa kun pystytään puhumaan siitä ja kertomaan, mitä kumpikin toivoo.

Kurjenmiekka kritisoi uskomusta, että on kyse on kehollisuudesta, ihminen tietäisi vaistonvaraisesti, miten toimia. Kun kysyy, niin silloin saa myös vastauksia.

– Haluan myös nuorille välittää, että seksistä puhuminen on terveellistä. Kysymysten kysyminen ei tarkoita, että olisi huono tai pihalla vaan että haluaa olla mahdollisimman hyvin kartalla.

Pelko siitä, että rajoista keskustelu tappaa seksuaalisen jännitteen, tuntuu koskevan enemmän keski-ikäisiä kuin nuoria. Miksi näin? Eikö kaiken pitäisi olla helpompaa, kun on kokenut?

– Nuoria kyllä hermostuttaa, mutta heillä ei ole vielä kaavoja, että miten asioiden pitäisi mennä. Heillä on iso halu saada tietoa, ja he ovat vielä avoimia.

Rippikoulussa Kurjenmiekka avaa keskustelun sillä, että kaikissa ihmissuhteissa tärkeimpiä sanoja ovat kiitos ja anteeksi. Ne pitää osata. Ystävyydessä ja parisuhteessa kaikkein tärkeintä on luottamus, ja se syntyy vain kommunikaatiosta.

– Alusta asti on hyvä oppia keskustelemaan, miltä tää susta tuntuu ja mitä sä tästä ajattelet ja onko sulla kaikki ok, ja myös opetella itse vastaamaan niihin rehellisesti. Kun asettaa itsensä haavoittuvaiseksi, antaa toiselle mahdollisuuden olla tukena. Se on riskialtista, mutta se on myös ainoa tapa luoda luottamus.

Kurjenmiekka puhuu avoimesti kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään ja ADHD:stään. Tuoreen kirjan päähenkilöllä Joukalla on autismin kirjon piirteitä. Hän esimerkiksi karsastaa rivien välistä lukemista.

Erilaiset diagnoosit ja muut psyykeä kuvaavat termit eivät kummeksuta nykynuoria, joille ne tulevat jatkuvasti vastaan sosiaalisessa mediassa.

– Internet on mahdollistanut sen, että voi saada tietoa ja kokemuksia. Mä tunsin itseni Juupajoella tosi erilaiseksi ja kummalliseksi, kunnes pääsin kirjaston koneella nettiin. Alkoi avautua, että on muitakin nuoria, joilla on kaikenlaista.

Toisaalta diagnoosit saattavat saada liikaakin huomiota. Kurjenmiekka pohtii, missä kohtaa somevaikuttajalle voi käydä niin, että hän alkaa avoimuuden sijaan esiintyä.

– Helposti siitä tulee brändin rakentamisen väline, hän sanoo.

Kurjenmiekankin haastatteluissa toistuvat kaksi teemaa: pappeus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö. Hän muistuttaa, että ne ovat kuitenkin vain pala elämää ja nousevat julkisuudessa esiin siksi, että ne kiinnostavat ihmisiä.

– En mieti joka päivä, että mulla on bipo tai että mä oon pappi, hän sanoo.

Nuorten mielenterveysdiagnoosit ovat lisääntyneet nopeasti, mutta vielä ei oikein tiedetä, missä määrin se kertoo oireilun pahenemisesta ja missä määrin siitä, että nykynuoret hakevat apua aiempia sukupolvia hanakammin. Kurjenmiekan näkemys on, että kyse on molemmista.

– Nuoret on vahvasti kosketuksissa ajan henkeen, koska todellisuus on heille aika uusi, Kurjenmiekka muistuttaa.

Siksi koronaeristys iski pahiten nuoriin. Lisäksi maailma näyttäytyy nyt poikkeuksellisen turvattomana ja tulevaisuus synkältä.

Toisaalta ennen zoomereiden syntymää tuli vallalle kasvatusihanne, jossa kaikkein tärkeintä oli tunteiden sanoittaminen. Nyt nuoret osaavat pyytää tukea ja uskovat ansaitsevansa sitä. Aikuiset kutsuvat sitä kriisiksi.