Rauhoitan mieleni aloittamalla joulunvieton jo elokuussa
Pahoitan ihmisten mielet mieluummin ennakoimalla joulua reilusti kuin sekoamalla ruokakaupan kinkkurallin seassa aattoviikolla, kirjoittaa vastaava tuottaja Hanna Parhaniemi.
Kuulun siihen harvenevaan osaan kansaa, joka kirjaa menonsa ylös vielä paperiseen kalenteriin. Tykkään siitä, että kokonaiset kuukaudet levittyvät silmieni eteen. Monipolviset merkinnät painuvat paremmin mieleeni, kun lapsen harrastus on kehystetty pilvellä, läheisen syntymäpäivän kohdalla on sydäntarra ja poikkeuksellisen päivän kohdalla iso huutomerkki.
Saman kalenterin välissä on tietenkin myös listoja. Allekkain ovat esimerkiksi asiat, joita haluan remontoida kotona, mitä vihanneksia olen kylvänyt keväällä mihinkin pikkupurnukkaan, ja mitä olen neulonut kuluvan vuoden aikana.
”Elän monessa muussa asiassa kädestä suuhun -meiningillä, mutta joulun kanssa haluan sylitellä kaikessa rauhassa.”
Joululahjat 2025 -sivun pohjan tein viime tammikuussa. Silloin on helppo muistaa, kenelle sitä onkaan tapana laittaa lahjat. Aaton jälkimainingeissa tulee usein myös paljon parempia joululahjaideoita mieleen kuin juuri ennen aattoa.
Tuon sivun myötä tiedän myös, että viime joululta kaappeihin jäi neljä rullaa lahjapaperia sekä muutama uusiokäyttöön lahjapussukka. Kirjauksen vieressä on arvio, montako rullaa ostoslistalle kannattaa laittaa tänä vuonna jäämistön lisukkeeksi.
Juuri jouluun liittyvien asioiden listaaminen tuntui erityisen hyvältä tänä vuonna, sillä joulusta irti päästäminen oli poikkeuksellisen vaikeaa. Yli kymmeneen vuoteen sain mahdollisuuden olla muistini mukaan viikon vapaalla. Nuo päivät sain todellakin levätä, sillä olin valmistautunut pyhiin sen verran antaumuksella.
”Ihmisten stressi oli käsinkosketeltavaa. Ärsytys tarttui.”
Elän monessa muussa asiassa kädestä suuhun -meiningillä, mutta joulun kanssa haluan sylitellä kaikessa rauhassa. On nimittäin aika ihana tunne, kun joulukuussa voi lähinnä tuuditella itseään kohti sitä varsinaista päivää sitä mukaa, kun lapset tyhjentävät suklaakalenterit herkuistaan.
En halua olla se rouva, jota kohti aikoinaan ruokakaupassa työskennellessäni kiihdytin sähkötrukilla hammasta purren, kun hän tai kukaan muukaan ei hysterialtaan kyennyt väistämään mitään eikä ketään. Oli jouluviikko. Kylmäallas tyhjeni sitä mukaan joulukinkuista, kun sain lapattua uuden lastin trukin päältä sisään. Ihmisten stressi oli käsinkosketeltavaa. Ärsytys tarttui.
Mieluummin ärsytän nyt kanssaihmisiä sillä, että ilmoitan neuloneeni jo muutaman parin joululahjasukkia varastoon odottelemaan. Jos joku pahoittaa mielensä siitä, etten aio kulkea hermot kuralla vuoden parhaimpana aikana, s'il vous plait vaan.
Fiilistelen vaarallisen avoimesti elokuisina päivinä herkullisimpia jouluruokia mielessäni – rapsakkakuorista porkkanalaatikkoa, uunilämmintä saaristolaisleipää graavilohiköntillä, mehukkaita persimoneja ihan kaiken kanssa. Ai niin, ja meidän oma joulupukkimme, jos luet tätä, niin saat jo pian tekstiviestin aattobuukkauksesta. Onhan kohta enää sata yötä jouluun.
Jos toisen ennakointi vie yöunet, kannattaa siirtää ajatus niihin, joille joulunpyhät tarkoittavat vain työpäiviä muiden joukossa. Haastattelin muutama vuosi sitten naista, johon verrattuna minun jouluvalmisteluni ovat lapsenkengissä. Hän tekee vuorotyötä terveyskeskuksessa ja on jouluaaton lähes poikkeuksetta töissä. Kun joulu on valmiina kuukausitolkulla, hän saa nauttia siitä aina hetken kerrallaan silloin, kun pystyy. Ne hetket kultaavat arjen.
No miksi et venytä joulua toisesta päästä, joku voi kysyä. Joulukuun lopussa ajattelen tietenkin jo kevätistutuksia. Ja sitä seuraavaa joulua.
