Jarmo Sultsi, 50, häpesi pitkään masennustaan ja lääkitsi sitä oluella – 13 vuoden sairastamisen jälkeen elämässä on uutta toivoa

Nyt olisi faija ylpeä, sain kerrankin melkein täydet pisteet jostain, Jarmo Sultsi naurahti työterveyslääkärin vastaanotolla. Ilme vakavoitui kuitenkin nopeasti. Masennuskysely puhui karua kieltä, jonka lääkäri vahvisti: vakava masennus.

Tuosta hetkestä ja diagnoosista on 13 vuotta. Sen jälkeen Jarmo on raksittanut saman kyselyn lukuisia kertoja. Tunnen, että olen ärtynyt koko ajan. Kyllä. Moitin itseäni kaikesta, mikä menee pieleen. Kyllä.

Pitkään Jarmo ajatteli, että ehkä tämä on ohimenevää. Kyllä se tästä. Mutta masennuksesta tulikin kuin varjo, joka on seurannut häntä vuosia. On kausia, kun se on pysytellyt taustalla, ja aikoja, kun se on astunut näkyvämmin esiin.

Ennen kuin Jarmo sai masennusdiagnoosin vuonna 2012, hän oli voinut huonosti jo pitkään. Hän oli jatkuvasti ärtynyt, eikä ilo tuntunut syttyvän oikein mistään. Kaikki oli tasaisen harmaata. Aamulla kokin töihin, iltapäivällä kotiin. Iltaisin lasten lätkätreenejä tai sirkuskoulua.

Perheen kolme lasta olivat syntyneet lähekkäin, eikä kukaan perheestä nukkunut hyvin. Jarmon olo oli väsynyt, ja parisuhde katosi sumun keskelle.

Jarmo oli huomannut, että välillä hänen mielialansa heittelehtivät ääripäästä toiseen. Hän saattoi saada kiukkukohtauksen likaisesta tiskipöydästä tai lattialla pyörineistä vaatemytyistä. Tai sitten hän löysi itsensä murehtimasta, mitä jos lapsille tapahtuisi jokin haaveri koulumatkalla.

– Olen suomalainen mies, enkä puhunut vaihtelevista mielialoistani kenellekään, Jarmo sanoo.

Jarmo oli tuolloin 37-vuotias, ja lähestyvät pyöreät herättivät ikäkriisin.

– Koin, etten ole saavuttanut mitään. Töissä mietin, että täällä minä työntelen tätä roskakärryä enkä ole edennyt mihinkään.

Lopullinen niitti masennukselle oli avioero vuonna 2012. Vaikka päätös oli yhteinen, se musersi. Oli rankkaa erota lapsista. Syyllisyys ja epäonnistumisen taakka kuristivat kurkkua.

Jarmo on itsekin eroperheen lapsi, joten hän alkoi murehtia, kärsivätkö lapset yhtä paljon kuin hän aikoinaan.

– Psykiatri suositteli pitkää sairauslomaa, mutta en ottanut sitä vastaan. Työni kokkina piti pääni kasassa.

Jarmo Sultsi ajatteli pitkään, että masennus olisi ohimenevää. Niin ei käynyt.

Jarmo Sultsin rakkaus ruoanlaittoon oli syttynyt Maunulan yhteiskoulun kotitaloustunneilla. Opettaja oli kasannut pöydälle perunoita, seitiä, munia, tilliä, jauhoja, mannasuurimoita ja puolukoita. Niistä sai kehitellä pää- ja jälkiruoan.

– Tein muusia, kalapuikkoja ja tilli-voikastiketta sekä vatkattua puolukkapuuroa. Sain arvosanaksi 10+. Olin niin fiiliksissä luovuudestani.

Työ kannatteli Jarmoa pitkään. Ruokaa laittaessa hän tunsi merkityksellisyyttä. Mutta kun masennus syveni, into työhön katosi. Se tuntui musertavalta.

Erosta oli kulunut muutama kuukausi, kun Jarmo tapasi tulevan puolisonsa. He muuttivat nopeasti yhteen ja menivät naimisiin vuonna 2016. Rakkaushormonit peittivät pahan olon alleen, kunnes parin vuoden päästä masennus alkoi taas ottaa roolia.

Tuttu mantra palasi: en ole saavuttanut mitään. Jarmo oli myös kyllästynyt ruoan laittamiseen. Aamuisin tuntui, ettei hän jaksa enää yhtään serviisiä.

Sama kaava tuntui toistuvan elämässä. Jarmo sai rakkaudesta, työstä tai lapsistaan hetkeksi innostusta ja iloa. Sitten masennus alkoi ottaa valtaa. Pahin oli kuitenkin vielä edessä.

Parin vuoden kuluttua Jarmo kohtasi elämänsä kovimman pettymyksen. Avioliitto ajautui kriisiin.

– Ryvin itsesäälissä ja koin, ettei minulla ole syytä elää. Menin ihan sekaisin. Syytin itseäni ja syyllistin puolisoani. Miehisyytenikin oli koetuksella. Lasten valokuvia katsoessani kuitenkin tiesin, että minulla on yksi syy pysytellä pinnan yläpuolella.

Jälkeenpäin Jarmo on oivaltanut, että masentuneella ei ole reservissään voimavaroja millekään ylimääräiselle. Kun tulee vastoinkäymisiä, syvään päätyyn putoaa saman tien.

Edessä oli jälleen masennuskysely ja tuloksena vakava masennus. Olen niin onneton, etten enää kestä. Kyllä. Tunnen olevani erittäin huono ja arvoton. Kyllä.

– Kerroin psykiatrille myös mielialanvaihteluistani, jotka olivat ihmetyttäneet minua jo pitkään. Saatoin yhdessä hetkessä olla lempeä ja toisessa hyökkäävä.

Psykiatri vahvisti epäilyt ja diagnosoi epävakaan persoonallisuushäiriön. Se avasi paljon eletystä elämästä ja käytöksestä.

– Minussa oli monta persoonaa. Kiltti Jarmo, kyyninen ja ilkeä Jarmo, ylirakastava Jarmo. Eri persoonat saattoivat tulla esiin tunninkin sisällä. Olin myös jatkuvasti epävarma itsestäni ja mustasukkainen.

Jarmo sai lääkityksen, joka tasaa tunnereaktioiden voimakkuutta. Jäljelle jäi tasainen Jarmo. Muutkin tyypit ovat olemassa, mutta lääkitys pitää ne taustahahmoina.

Pitkät kävelylenkit Wilma-koiran kanssa ovat tukeneet Jarmon paranemista.

Helmikuussa 2024 Jarmo katseli vierestä, kun vaimo pakkasi tavaransa ja otti toisen koiran mukaansa. Se oli sokki. Eron jälkeen millään ei ollut väliä. Jarmo jäi sängynpohjalle. Hän ei liikkunut eikä syönyt kunnolla. Pahaa oloaan hän lääkitsi keskioluella.

– Kaikki läjähti samaan paskaläjään. Taas epäonnistuin. Koin järkyttävää syyllisyyttä siitä, etten osaa hoitaa parisuhteitani. Oma hyvinvointi ei kiinnostanut enää pätkän vertaa.

Vielä kymmenen vuotta sitten masennus ja sairauslomat hävettivät, ja Jarmo pyyteli poissaolojaan anteeksi esihenkilöiltään. Nyt hän otti sairausloman kiitollisena vastaan, häpeämättä.

– Masennus ei ole enää tabu, vaan siitä on tullut uusi normaali. Myös työpaikalla on suhtauduttu hyvin. Omassakin lähipiirissä on masennuksesta kärsiviä. Yhtä kaveria olemme potkineet persuksille, että menisi ammattilaisen juttusille.

Jarmo alkoi julkaista Tiktok-videoita. Se oli tapa tehdä masennusta ja avioeroa näkyväksi. Videoissa esiintyi yksinäinen mies ja koira. Mukana oli teksti: Syvissä vesissä. 12 vuotta viemäristä alas.

Jarmo huomasi, että masennus tuntui olevan peruskauraa. Hän alkoi saada kannustavia viestejä:

”Kyllä se aikanaan helpottaa ja happi alkaa kulkea.”

”Suurin osa miehistä taantuu suhteen aikana. Keskity siihen, mitä voit olla, älä siihen, mitä olit.”

Eräältä juuri eronneelta Jarmo sai oivalluksen.

– Parisuhde pysyy hengissä vain, jos sitä jaksaa rakentaa koko ajan. Minulla masennus torpedoi homman. Se vei voimani kaikelta muulta.

Kolmen kuukauden sairausloman Jarmo käytti itsetutkiskeluun: millaisen loppuelämän haluan viettää?

– Täytin viime kesänä 50 vuotta, joten päätin, että nyt on viimeinen hetki satsata omaan hyvinvointiin. Tuli myös tunne, että haluan masennuksen aiheuttamasta ankeudesta eroon.

Marraskuussa 2024 Jarmo palasi töihin. Hän oli aiemmin ollut se tunnollinen työntekijä, joka joustaa ja hoitaa muidenkin työt oman hyvinvointinsa kustannuksella. Nyt hän on pysytellyt lestissään.

– Pääsin myös työnantajan tukemaan terapiaan. Terapeutin sanat voivat olla välillä kovia, mutta niitä ei parane säikähtää, vaan pitää vain alkaa työstämään esiin nousseita asioita.

Jarmo on alkanut haaveilla uudesta parisuhteesta. – Jos jotain olen oppinut, niin sen, että puhumista kaikista tunteista ei saa koskaan lopettaa.

Jarmo aloitti myös elämäntaparemontin.

– Kävin perjantaisin ostamassa bisseä, mutta huomasin, että tölkki pyöri pöydällä monta tuntia. Alkoholi ei enää maistunut.

Jarmo alkoi syödä aamupuuroa. Lounaalla hän otti lämmintä ruokaa aiempaa vähemmän ja täytti lautasta salaatilla. Työpäivän jälkeen hän vei Wilma-koiran pitkille kävelyille, jätti tupakat polttamatta ja venytteli päälle. Olo alkoi muuttua energisemmäksi ja unet paranivat. Maaliskuuhun mennessä painosta oli lähtenyt kymmenen kiloa.

– On ollut mieletön tunne, kun olen päässyt eroon riippuvuuksista, jotka ovat hallinneet minua. Se on siirtänyt hallinnantunteen minulle ja kasvattanut itsetuntoani. Että näin sitä voi viisikymppinenkin kehittyä ihmisenä, Jarmo nauraa.

Tulevaisuus ei masenna eikä pelota minua. Kyllä. Alkuvuonna 2025 lääkäri määritteli Jarmon masennuksen remissioon, koska oireet ovat lieventyneet.

Jarmo kuvaa omaa oloaan ”kevääksi”. Olo on toiveikas ja valoisa, vuosien aivosumu on väistynyt.

– Jokainen aamu, kun herään hyvään oloon, saa voittajafiiliksen aikaan.

Kariutuneet avioliitot harmittavat, mutta katua Jarmo ei osaa.

– Hyvän ystäväni vakiolohdutus on, että valinnat, jotka olen aikoinani tehnyt, tuntuivat silloin hyviltä. Jos niitä alkaa jossitella, siihen menee loppuelämä. Hän on erittäin oikeassa.