Piskuinen ja ketterä Microlino on katumaasturin vastakohta, josta huokuu viimeistelty laatuvaikutelma

Microlinon historia on automaailmassa lyhyt, mutta startup-yrityksenä jo mittava ja täynnä kiemuroita. Optimisesti liikkeelle lähtenyt projekti on kuitenkin kasvanut tekijöidensä yritysten ja erehdysten kautta.

Ajatuksessa on ideaa. Urbaaneilla alueilla autossa on harvoin edes kahta matkustajaa. Päivittäiset ajomatkat jäävät usein alle 40 kilometriin. Pysäköintitila on kortilla. Iso sähkö-SUV ei ole paras mahdollinen ratkaisu.

Microlinon ensimmäinen konsepti esiteltiin Geneven autonäyttelyssä vuonna 2016, ja apuna sen kehityksessä oli Zürichin ammattikorkeakoulu. Tuotantoon haluttiin pikaisella aikataululla. No, näin ei käynyt. Lähellä kuitenkin oltiin. Tuulilasi koeajoi tuon Microlinon ensiversion jo lähes kuusi vuotta sitten.

Tuotantoa ei saatu käyntiin, koska edes L7e-ajokin valmistus ei ole yksinkertaista. Tuotantopaikka vaihtui useampaan kertaan. Monilta loppui jo usko. Tekijöiltä itseltään ei kuitenkaan. Nyt tuotanto pyörii, mutta se on edelleen melkoista käsityötä.

Microlino 2.0 -versiot valmistaa italialainen Cecomp Torinon kupeessa. Ensimmäisten satojen valmistettujen kappaleiden kohdalla tuotantomäärä oli 10 ajoneuvoa päivässä. Siitä on tultu jo noin 20 kappaleen päivätuotantoon, mutta se on vielä kaukana massavalmistuksesta, jotta kustannuksia saataisiin alemmas. Tuhannes Microlino rullasi ulos Torinon tehtaalta viime vuoden lopulla. Tavoitteena on lopulta 7500 ajoneuvon vuosituotanto.

Valmistuspaikkojen, komponenttien ja rakenteiden muuttuessa Microlino 2.0 on nyt turvallisempi kuin mitä ensimmäiset versiot olivat. Rakenteet ovat esimerkiksi selvästi paremmat kuin tavallisissa mopoautoissa. Runko on valmistettu esimerkiksi syvävedetyistä teräsosista. Kori on valmistettu teräksestä ja alumiinista. Jousitus on automainen – sekä etu- että taka-akselilla on erillisjousitus.

Myös sähkömoottori on uusi, ja se ei enää sijaitse taka-akselilla vaan alustan keskellä. Moottorin teho on 12,5 kW (17 hv), ja vääntöä on tarjolla varsin kohtalaiset 118 Nm. Näillä eväillä saavutetaan aivan riittävä 90 km/h huippunopeus. Kiihtyvyys nollasta viiteenkymppiin sujuu noin viidessä sekunnissa.

Kuten ”oikeissa” sähköautoissa, myös Microlinossa akku on sijoitettu alustaan. Litiumioniakusta on kolme eri versiota. Hinnat alkaen -mallissa akun kapasiteetti on 6 kWh, mikä riittää teoreettisesti 91 kilometrin toimintamatkaan. Lataus hoituu kotitalouspistorasiasta. Auton oma pieni 1,35 kW laturi lataa akun neljässä tunnissa nollasta 80 prosenttiin.

Keskikokoinen akku on kooltaan 10,5 kWh, jolloin toimintamatka kasvaa 177 kilometriin. Se latautuu 80 prosenttiin kolmessa tunnissa 2,6 kW:n teholla. Tuo akku oli myös ajamassamme Microlinossa. Huippuversiossa on 14 kWh akku, jonka toimintasäde on 230 kilometriä. Latausteho säilyy 2,6 kW:ssa.

Tuotannon viivästyminen on johtanut useiden asioiden hiomiseen. Kurkkaus korin alle, korin koputtelu, oven sulkeminen… Microlinosta huokuu viimeistelty laatuvaikutelma.

Ja vaikka rakenteet sympaattisen ulkokuoren alla ovat vaihtuneet, Microlinon konsepti on säilynyt samana. Sisälle astutaan avaamalla keula eli suuri etuovi. Sitten takapuoli penkkiin, ja ovi vedetään kiinni. Ovea ei tarvitse kiskoa vaan vetää se ainoastaan kiinni; sähköinen sulkemisavustin hoitaa loput. Ulos päästään käänteisessä järjestyksessä.

Ohjaamossa on askeettinen tunnelma – samantapainen kuin Citroën Amissa. Muoviosat ovat kovapintaisia. Pieni kolmipuolainen ratti on vitsikkään sporttinen. Valitettavasti siinä ei vain ole sen paremmin korkeus- kuin etäisyyssäätöäkään. Moni joutunee siis tekemään kompromisseja ajoasennon suhteen. Myös digitaalisen mittariston näkyvyys kärsii, kun ratin kehä peittää osittain tärkeitä tietoja – kuten esimerkiksi akun varauksen.

Penkki sentään siirtyy noin kymmenen senttimetriä. Sivuttaistukea tai suurta istuinmukavuutta ei tosin ole tarjolla.

Kun nykyautoissa on totuttu valtaviin näyttöihin, Microlinossa on tultava toimeen minimaalisen ”infotainment-näytön” kanssa. Erilaisia näkymiä on seitsemän. Radiota ei ole, mutta kännykältä ladattavaa soittolistaa varteen on pieni kannettava kaiutin.

Myös ilmastointi puuttuu, mutta lämmitys löytyy. Puhalluksessa on kolme tasoa, mikä riittänee, jotta tuulilasi ei huurru. Takaikkuna sulaa sähkövastuksien avulla. Kaksi liukuikkunaa ohjaamon sivuilla ja kattoluukku tarjoavat lisäksi suoran ilmanvaihdon sisätilojen tuulettamiseen.

Säilytyslokerot on piilotettu kuminauhojen taakse. Tavaratila avataan joko kaukosäätimellä tai infotainment-painikkeella. Kontin tilavuus on peräti 230 litraa. Ei huonosti ajokille, jonka kokonaispituus on pienempi kuin VW Golfin akseliväli. Ja kokonaispituudesta puhuttaessa – Microlinon voi laittaa parkkiin poikittain eli kohtisuoraan reunakiveä vasten. Näin ulos voi nousta suoraan jalkakäytävälle.

Microlinon ratissa tuntee olevansa julkkis. Päät kadunvarrella kääntyvät, sen verran erikoinen ilmestys Microlino on. Sympaattisen sähkösurriaisen olemuksessa on jotain lelumaisen söpöä.

Microlino on myös yllättävän hauska ajettava. Se on leikkisä ja ketterä pieni kirppu, joka on omimmillaan ahtaissa paikoissa. Ja koska akku sijaitsee pohjalevyssä, painopiste on matalalla. Microlino kulkee siis yllättävän vakaasti. Kuskia oikeasti hirvittää ajaa mutkiin sellaista nopeutta, minkä Microlinon ominaisuudet mahdollistavat.

Mukavaa ei kyyti kuitenkaan ole. Vaikka jousituksen huolehdittavana on vain reilun 500 kilon massa, meno on turhan jämäkkää. Pikkuruiset ja kapeat renkaat välittävät pienimmätkin tien epätasaisuudet kabiiniin.

Jarrutusenergiaa otetaan talteen; ja määrä on vakio. Siinä on etunsa ja haittansa. Talteen otetun energian määrä on pienempi, mutta jarrutuntuma on erittäin hyvä. Ohjaustuntuma on myös erinomainen ilman avustusta. Muutenkin avustimia on niukasti. ABS, turvatyynyt ja ESP loistavat poissaolollaan. Se kannattaa tiedostaa ratin takana.

Sveitsissä Microlinoa myy iso AMAG-ketju, ja Microlinojen hinnat alkavat Sveitsissä 17 900 frangista. Se on noin 18 700 euroa. Se on paljon L7e-luokan ajokista, koska samalla rahalla saa jo oikean auton – ja vähän käytettynä myös perhekäyttöön taipuvan menopelin.

Myynti alkoi Sveitsissä viime vuonna ja on laajentunut jo hiljattain muualle Eurooppaan – ja laajenee edelleen. Yksi haaste on se, että L7e-luokkaa ei lasketa mukaan ajoneuvokannan päästöjen alentamiseen. Siksi sitä ei tueta eli Microlino ei hyödy sähköauton myynnistä kuten muut sähköautovalmistajat. Myös se pitää Microlinojen hinnat kalliina.

Geneven autonäyttelyssä helmi-maaliskuun vaihteessa Microlinosta esiteltiin myös L6e-luokan versio eli mopoauto, jonka huippunopeus on rajattu lukemaan 45 km/h. Sillä tähdätään tietysti niihin maihin, missä mopoautolla ajamiseen ei vaadita 18 vuoden ikää.