Merikilpikonnista melkein jokaisella on muovia vatsassaan – Siitä ei päästä eroon satoihin vuosiin, vaikka merien saastuttaminen muovilla loppuisi tänään

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä.

Niinkin äskettäin kuin 1960-luvulla tai jopa sen jälkeen, toisin sanoen Tom Hanksin elinaikana ja muutaman vuoden sisällä siitä, kun maailmassa otettiin käyttöön ensimmäiset pankkiautomaatit ja ehkäisypillerit, lähes kaikki maapallon merikilpikonnat elivät täysin muovitonta elämää.

Ne kuoriutuivat muovittomilla rannoilla ja kaivautuivat muovittoman hiekan alta pinnalle. Ne taapersivat muovittomiin vesiin ja mutustelivat muovittomia leviä ja meduusoita. Ne söivät ja elivät ja kuolivat muovittomassa elämänkierrossa.

Merikilpikonnat voivat elää jopa satavuotiaiksi, joten monet näistä yksilöistä ovat yhä elossa. Mutta ne eivät enää elä siinä maailmassa, johon ne syntyivät. Muoveja on nykyään kaikkialla, eikä pelkästään valtamerissä ja rannoilla vaan myös näissä elinympäristöissä elävien eläinten sisällä.

Tutkijat ovat tutkineet valekarettikilpikonnan poikasia Floridan rannikolla ja havainneet, että yli 90 prosenttia pikkuruisista, vain parin tuuman mittaisista poikasista on niellyt muovia. Kilpikonnien kasvettua täysikasvuisiksi lukemat näyttävät vieläkin synkemmiltä.

”Olen tehnyt ruumiinavauksia merikilpikonnille 1990-luvulta asti ja joka ikisen yksilön sisältä on löytynyt muovia”, sanoo luonnonsuojelututkija Brendan Godley Exeterin yliopistosta.

Ihmiset ja meidän muovimme ovat mullistaneet eläinten elinympäristöt vain muutamassa vuosikymmenessä. Tilanteen korjaaminen voi kestää kauan, niin kauan, että monet nykyiset lajit eivät luultavasti koskaan ehdi näkemään sitä päivää. Vaikka merien saastuttaminen muovilla loppuisi heti huomenna, ”arvioisin, että kestää vähintään 250 vuotta” ennen kuin merikilpikonnilla on mitään toivoa elää muovitonta elämää, sanoo villieläinten tautien genomitutkija David Duffy Floridan yliopistosta.

Tämä arvio on ehdoton minimi. Todellisuudessa kilpikonnat eivät välttämättä enää koskaan palaa muovittomaan elämään, josta ne saivat nauttia kymmenien miljoonien vuosien ajan ennen kuin ihmisen keksinnöt mullistivat kaiken.

Muovi aiheuttaa merikilpikonnille monenlaisia ongelmia. Hylätyt kalastussiimat ja -verkot voivat repiä kilpikonnien räpylät rikki tai kietoutua niiden kaulan ympärille. Pyydykseen takertunut kilpikonna ei voi nousta pintaan haukkaamaan happea ja hukkuu. Kilpikonnat voivat tukehtua muovipusseihin, jotka muistuttavat erehdyttävästi meduusoita, ja pussit aiheuttavat myös hengenvaarallisia tukoksia niiden suolistoon.

Vielä senkin jälkeen, kun nämä muovinkappaleet alkavat hajota (missä voi kestää kymmeniä tai jopa satoja vuosia valtameressä), niistä syntyvät mikromuovin palaset aiheuttavat yhä vaaroja. Merilevää etsivät kilpikonnanpoikaset nielevät usein pullojen, kanistereiden tai kertakäyttöpakkausten palasia, jotka voivat olla kooltaan jopa yli 15 prosenttia eläimen koko pituudesta.

Nieltyjen palojen rosoiset reunat voivat puhkaista kilpikonnan suolen. Tylppiä muovinpaloja voi myös kertyä kilpikonnan ruuansulatuskanavaan, kunnes eläin alkaa niiden vuoksi välttää oikeaa ravintoa. Duffyn tutkimusryhmän mukaan poikasen sisälle kertynyt muovi voi toisinaan muodostaa yli prosentin sen kokonaispainosta. Vaikka muovi tulisikin ulos ruuansulatuskanavan loppupäästä, se voi jättää jälkeensä myrkyllisiä kemiallisia lisäaineita tai raskasmetalleja, joita polymeereihin on matkan varrella kertynyt ja jotka voivat jäädä muhimaan kilpikonnan kudoksiin.

Muovit voivat myös tukahduttaa koralliriuttoja, jotka tarjoavat elinympäristön useille merikilpikonnalajeille, sekä muokata kilpikonnien pesimisrannat uuteen uskoon. Merikilpikonnanaaraiden on nähty hautaavan muniaan epähuomiossa muoviroskan alle. Muovien kertyminen rannoille saattaa jopa pahentaa ongelmallista vinoumaa joidenkin kilpikonnapopulaatioiden sukupuolijakaumassa.

Monien muiden matelijoiden tavoin myös merikilpikonnan sukupuoli määräytyy lämpötilan mukaan. Ilmastonmuutos tekee hiekasta kuumempaa, jolloin monissa populaatioissa naaraiden osuus kasvaa kestämättömän suureksi; jo useilla rannoilla Floridassa ja Australiassa on havaittu, että yli 90 prosenttia syntyvistä poikasista on naaraita. Lämpöä pidättävän muovin saastuttaessa edelleen rantoja kriisi todennäköisesti vain pahenee.

Vaikka muovisaasteen päätyminen luontoon saataisiin loppumaan heti huomenna, muovit aiheuttaisivat todennäköisesti edelleen ongelmia kilpikonnille, vaikka onkin vaikeaa arvioida, kuinka kauan. Muoveja on ollut olemassa vain sadan vuoden ajan, eikä tutkijoilla ole vielä selkeää käsitystä siitä, kuinka kauan voimme olettaa erilaisten muovien säilyvän. Varmaa on vain se, että muovien hajoamisaika on pidempi kuin niiden tähänastinen historia.

Muovien massatuotannon alkuvuosina 1940-luvulla tuotetut polymeerit ovat olemassa vielä tänäkin päivänä. Mereen päätyvä muovipussi ei välttämättä muutaman sadan vuoden päästä enää erotu paljaalla silmällä, sanoo Shreyas Patankar, soveltava fyysikko Ocean Wise -luonnonsuojelujärjestöstä. Muovin hajoamisesta syntyvien pikkuruisten palojen arvellaan kuitenkin säilyvän luonnossa paljon pidempään, jolloin ne kuljettavat myrkkyjä ympäriinsä.

Materiaalitutkija Brian Love Michiganin yliopistosta antaa hyvin karkean arvion eräiden erityisen kestävien muovien, polyolefiinien hajoamisajasta. Polyolefiineja käytetään yleisesti pulloissa, naruissa ja jopa kasvomaskeissa. Niiden häviämiseen kokonaan saattaa mennä monta ihmisen elinikää, jopa tuhansia vuosia.

Myös merikilpikonnat ovat hämmästyttävän pitkäikäisiä, mutta tämä ominaisuus saattaa toisaalta olla niille haitaksi. Monet saavuttavat sukukypsyyden vasta kolmannella tai neljännellä vuosikymmenellään, joten vaikka muovit häviäisivät taianomaisesti meristä, kestäisi vielä pitkään ennen kuin kokonaan uusi sukupolvi uisi näissä turvallisemmissa vesissä. Eikä ole mitenkään varmaa, että muovittomassa ympäristössä kuoriutuvien kilpikonnien sisällä ei olisi lainkaan muovia.

Ihmisen istukasta ja jyrsijän sikiön kudoksista on löydetty nanomuoveja, eli saasteita, joita niihin on voinut kertyä vain äidin välityksellä. Jos vastaavaa tapahtuu myös merikilpikonnien munille, kuten jotkut tutkimukset osoittavat, muovitaakka siirtyy aina vain eteenpäin seuraavalle sukupolvelle, sanoo biologi Heather Seaman Florida Atlantic -yliopistosta.

Kilpikonnien tulevaisuus näyttää tämän vuoksi synkältä. Luonnonsuojelubiologi Diana Sousa Guedes Porton yliopistosta toteaa, että vaikka muoviroskan päätyminen luontoon saataisiin loppumaan, on hyvin mahdollista, että yksikään tuleva merikilpikonnien sukupolvi ei voi elää täysin vapaana muoveista. Lajin tulevaisuus voi silti olla valoisampi kuin miltä se tällä hetkellä näyttää. Jokainen muovinkappale, jonka ihmiset keräävät pois valtameristä, ja jokainen pala, joka ei päädy sinne alun perinkään, on yksi roska vähemmän kuormittamassa luontoa vielä vuosisatojen tai -tuhansien päästä, yksi roska vähemmän vahingoittamassa merieläimiä, viiltelemässä niiden ruumista ja tukkimassa niiden suolistoa.

Vaikka muovi säilyisi luonnossa miten pitkään, se tuskin koituu lopulta merikilpikonnan kohtaloksi: ilmastonmuutos, elinympäristöjen tuhoutuminen ja laiton pyydystäminen ovat todennäköisempiä syitä lajien häviämiselle. Godley ei kuitenkaan ole erityisen huolissaan eläinten kuolemisesta sukupuuttoon; jotkin populaatiot ovat itse asiassa elpyneet viime vuosina. Esimerkiksi merinahkakilpikonnat ”ovat sinnitelleet jo 90 miljoonaa vuotta”, hän mainitsee. Hän uskoo, että oma lajimme, kuten myös muovintuotantomme, kuolee todennäköisesti pois ennen niitä.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.