Mercedes-Benz 280 TE vm. 1978 – Mercedeksen ensimmäinen farmarikori oli heti hitti

USA:ssa toden teolla 1990-luvulla alkanut ja kulovalkean lailla kaikkialle levinnyt katumaasturivillitys ei näytä laantumisen merkkejä, ja farmari on uuden auton korimallina jo lähes harvinaisuus. Perinteisen Mercedeksen E-luokan kohdalla sellaisen vielä saa, mutta uuden ajan sähköiseen EQE-perheeseen farmaria ei ole enää tulossa.

Audi ja BMW sen sijaan tarjoavat farkkua yhä myös sähköversioihinsa, vaikka niille ei Euroopan ulkopuolella hirveästi kysyntää riitä – ja Euroopassakin farkkukansa käy yhä harvalukuisammaksi.

On vuosi 1977, ja paikka on Frankfurtin autonäyttely. Mercedeksen osastolla on esillä W123-koppaiseen Stuttgartin ylpeyteen jotain täysin uutta. Kyseessä on merkin ensimmäinen T-malli, eli S123. T-kirjain tulee sanoista Tourism & Transport, jolla mallille haetaan hieman ylevämpää olemusta. Suomalaisittain kyseessä on kuitenkin ihan arkisesti farmari. Suomessa nuo autot menevät seuraavina vuosina kaupaksi lähinnä dieseleinä, mutta Saksassa pöhistään huippuversio TE 280:stä. Toki dieselpuolellekin on tarjolla hieman myöhemmin miehekäs 300 TD, Mercedeksen ensimmäinen turbodiesel. Sama moottori – toki muunneltuna – joka oli vauhdittanut jo C111-testiauton hieman aikaisemmin yhdeksään uuteen maailmanennätykseen ja reippaasti yli 300 km/h nopeuksiin. Hieman erikoisesti turbodieselin myynti alkoi USA:ssa ennen Eurooppaa. Esimerkiksi John Lennon omisti sellaisen.

Myös suora 2,7-litrainen bensakuutonen on vahva ja kestävä renki. Moni pitää sitä – ja S/W123:a yleisestikin – yhtenä kaikkien aikojen parhaista E-Mercedeksistä. Joku voisi kutsua TE:tä jopa hemiksi, sillä polttokammiot ovat puolipallon muotoiset. Polttoaineen suihkutuksella ja neliventtiilitekniikalla varustettu kone tarjoaa kuskin kaasujalan alle 177 hevosvoimaa. Ilman polttoaineen suihkutusta tehoa on 156 heppaa. Kyyti on siis tuon ajan mittapuulla varsin ripeää. Tuulilasin mittauksissa vuonna 1978 auto kiihtyi automaattivaihteisena satasen vauhtiin. 12,8 sekunnissa. Virallinen arvo oli 10,2 sekuntia. Auton huippunopeus on noin 200 km/h.

Mercedes-Benz 280 TE vm. 1978

• Moottori 2 746 cm3 suora bensiinikuutonen
• Teho 130 kW (177 hv) / 6 000 r/min
• Vääntö 234 Nm / 4 500 r/min
• Kiihtyvyys 0-100 km/h 10,2 s
• Huippunopeus 200 km/h
• Keskikulutus 13,1 l/100 km
• Tyhjäpaino 1 560 kg
• Tavaratila 523–1 500 l

Tähtifarkkujen myynti alkoi toukokuussa 1978, ja meidän tarkastelumme kohteena on nyt yksilö heti valmistuksen alkuvuosilta: auto on osa Mercedeksen omaa kokoelmaa. Vihreä auto näyttää yhä hyvältä, sellaiselta kuin Mercedekset pitkään näyttivät.

Keulalla on klassinen Mercedeksen maski, jonka molemmilla laidoilla on kaksi isoa ympyrän muotoista valoumpiota. Keulalla törröttää tähti ympyrän keskellä. Kromissa ei olla säästelty.

Auton kori on selkeälinjainen ja ikkunat isot – nyky- autoihin verrattuna se on hieman kuin ruumisautoa katselisi. Perä ei ole nykyisen farkkumuodin tapaan viisto vaan kulma on melko pystyhkö. Takalasi on suorasfaan jättikokoinen, ja takavalot ovat puolestaan nykymittapuulla hellyyttävän sirot. Valot eivät ole suoranaisesti vielä muotoiluelementti tai tapa kerätä katseita.

Lähemmäs 1600-kiloisen ja 4,73 metriä pitkän auton alla pyörivät 14-tuumaiset 195/70-pyörät. Siis tuohon aikaan melkoiset läskit. Se hämää hieman mittasuhteita. Auton keltavihreä väri näyttää maittavalta. Se on kuin katselisi lautasella vaaleaa hernesoppaa. Nykyiseen Eemeliin sitä olisi vaikea kuvitella, mutta S123:ssa tämä väri on ilo silmälle.

Klassikko-Mercedeksen matkustamo on yleensä aina herraskainen paikka matkustaa, mutta nyt on käsissä jotain erikoista. Ja sanokaa mitä sanotte, 70-luvulla osattiin olla tyylikkäitä ja rohkeita verhoilumateriaalien kanssa. Kauttaaltaan vihreäksi verhoiltu kabiini sopii todella kivasti yhteen puisten koristelistojen kanssa. Tämä on suurinta retrohuutoa tällä hetkellä. Moni ottaisi vastaavan verhoilun empimättä heti olohuoneeseensa.

Keskikonsoli on leveähkö ja matala, kännykälle ei ole tarvittu vielä latausasemaa. Muutenkin säilytyspaikkoja pikkuesineille on vähän. Ehkä ihmiset tarvitsivat aikoinaan vähemmän ollakseen tyytyväisiä.

Automaattivaihteiston vipu on miehekäs, ja vaihtaminen on selkeää sahalaitaista kaaviota pitkin. Kaaviosta löytyvät kirjaimet P, R, N, D, S ja L. Ensimmäiset neljä ovat tuttuja kaikille, sporttisempien pelien ystävät tuntevat myös S-kirjaimen. L tarkoittaa puolestaan moottorijarrutuksen maksimointia.

Radiokasettisoitin on sijoitettu melko alas, eli siihen joutuu hieman kurottelemaan. Soitin on Blaupunkt Essen, saksalaista laatua sekin. Soittimesta löytyy jopa edistyksellinen Autoreverse-toiminto. Halvoissa nauhureissa kasetti piti kuuntelun jälkeen poistaa kasettipesästä, kääntää se, asettaa se uudelleen pesään ja painaa käynnistyspainiketta. Menettely oli hankala ja tietenkin ajon aikana vaarallinen, koska se vei huomion liikenteestä. Sehän ei Mercedeksen filosofiaan istunut.

Kolme pyöreää mittaria tarjoavat kaiken tarvittavan informaation kuljettajalle erittäin selkeästi. Nopeusmittari on suurimpana keskellä. Ratti on lähes purjelaivan ruorin kokoinen ja se jo yksistään pakottaa ajoasennon hieman oudoksi – etenkin kun sekä penkin että ratin säätövarat ovat aika vaatimattomat.

Lyhyellä koeajolla auton ikä ei pahemmin tunnu. Siis ainakaan pahassa. Kyyti on joustavan leppoisaa. Ratti on iso, mutta siinä on tehostus. Rattia saa pyöritellä kuin ruoria, jotta auto kääntyy. Moottori on alakierroksilla laiska, mutta herää eloon 4 000 kierroksen jälkeen. Toista se on nykyisellä sähköisellä aikakaudella, kun perheautokin lähtee kaasua kevyesti painamalla kuin hauki kaislikosta.

Takapenkillä on kohtalaiset tilat aikuisellekin, ja istuma-asento on varsin rento. Liian rennoksi ei asento pääse toki valahtamaan, koska niskatukia ei takapenkkiläisille ole. Ryhdikkäästi istuttaessa pää osuu puolestaan helposti kattoon.

Verhoiltu tavaratila on tyylikäs, mutta ei kovin selkeän muotoinen. Pyöränkotelot ja toisella laidalla nököttävä varapyörä ahmaisevat käytettävissä olevasta tilasta yllättävän ison siivun. Nostokynnys on nykyautoihin verrattuna todella matala. Takaluukku ei aukea kovin ylös – vai olisivatkohan koeajoyksilön nostojouset vain hieman väsähtäneet. Pidempi autoilija kolhaisee helposti pään luukun alareunaan.

Olemme myytyjä. Tämä auto on timantti. Saman ovat huomanneet monet muutkin.

Ennen kuin Mercedes esitteli ensimmäisen T-mallinsa Frankfurtissa vuonna 1977, merkin johtokunnassa elettiin tulisilla hiilillä. Johtokunta oli aika lailla jakautunut kahtia. Moni epäili sitä, miten työläishenkinen farkkukori istuisi ylvään edustusmerkin mallivalikoimaan; lifestylefarkku-sanaa ei tietysti ollut vielä keksittykään.

Silloinen Mercedes-pomo Werner Breitschwerdt kuitenkin runnoi päätöksen auton valmistuksesta läpi. Myyntitavoite ensimmäiselle kokonaiselle myyntivuodelle, eli vuodelle 1979, oli 18 000 autoa. Se ylitettiin noin 10 000 autolla. Yhteensä W123-farkkuja valmistettiin lopulta vuoden 1986 alkuun mennessä noin 200 000 kappaletta. Näistä lähes joka kymmenes oli 280 TE -versio.

Ja loppu on sitten historiaa – joskaan historiaa ei tehty kovin nopeasti. Farmarit ovat kyllä olleet vahva osa Mercedeksen mallistoa noista päivistä lähtien, mutta käytettyinä niiden hinnat ovat kalvenneet erikoisempien ja kauniimpien korimallien rinnalla. Mutta aika kultaa kaiken. Nykyään W123-sarjan hyväkuntoisista farkkukorisista autoista maksetaan jo maltaita.

Jos vastaan tulee hyvä tarjous tai yksilö, kannattaa siis harkita. Kannattaa kuitenkin muistaa, että auton ensimmäisiä mallivuosia vaivasivat ruosteviat, jotka saatiin aisoihin vasta vuodesta 1982