Oli lokakuun loppu, vuosi 1991, olin täyttänyt 20. Oltiin liikkeellä Tuomaksen, Eben ja Airin kanssa, oli saavuttu Helsingin Pitkäsillanrantaan ravintola City Marathoniin.

Alkamassa oli Kingston Wall -yhtyeen häröilevä jami-ilta, Freak Out -klubi.

Petri Walli istui lattian keskellä, sylissään intialainen luuttu. Pian alkoi ihmeellinen muminaspiikkaus, sitten hämyintro. Lavalle asteli kohta mies pitkätukassaan, basisti Jukka Jylli. Saapui rumpukioskinsa taakse yhtyeen uusin jäsen, Sami Kuoppamäki, mun ikäinen kundi, miten toi voi osatakaan vetää noin hienosti.

Jatkui jamittelu, tarjoiltiin coverbiisejä itämaustein, Pink Floydia, jotain afrikkalaista, Zappaa, bluesia, Hendrixiä. Rumpu- ja bassobattleja. Ja mitä hämärää sieltä nyt tulikaan.

Lavalle kampesi muutakin sakkia. Kohta siellä jo nuorimies Mikko von Hertzenkin kilkutteli symbaaleja. Oli Piirpaukeen tyyppejä, Ismaela Sanea ja Sakari Kukkoa.

Ikkunan edessä hippinaisten siihen nostama megalippu todisti Make love, not war. Ravintolasalissa oli tiheää, lämmintä, jossain kulmassa tuoksui imelänmakealta.

Ilta ulkona oli kolea, mutta sitähän ei salissa mitenkään voinut enää havaita. Me oli kuultu tätä bändiä jo aiemmin, Kaivarissa oli hikoiltu ja Tavastialla oli todistettu, kuinka trio oli pyyhkinyt hämmentävän makeilla omilla biiseillään muilla aikakauden yhtyeillä pöytää. Bändi oli tarjonnut Kingston-komppia, rockin uutta tietä ja vienyt matkalle, missä keikka oli pyhä lupaus vapauden valtakunnasta.

Eihän Suomessa oltu koettu tällaista yhdistelmää nuoruuden voimaa, taitoa ja sielua.

Kingston Wall tulisi tekemään kolmessa vuodessa kolme levyä, jotka jäisivät historiaan. Jonka levynkannetkin olivat matkoja tuhannen ja yhden yön tarinoiden maahan, jonka yllä lentävällä matolla musisoi suomalainen trio, jonka soitossa henki virtasi.

Seuraavan kolmen vuoden aikana Kingston Wall tulisi myös määrittelemään sitä, mihin suuntaan progen, metallin ja rockin – ja konemusan, trancen – nimeen vannoneet nuoret tulisivat katsomaan. Kingston Wallin kitaristi-lauluntekijä-bändiliideri Pete Walli kasvaisi samalla sukupolvensa cooleimmaksi jäbäksi, joka vaihtaisi lennosta tyyliään hapsutakista ja batiikista sliipattuun city slickeriin. Mies, joka sauhuisi samaan virkkeeseen Ior Bockin hörhösaagoja ja kummallisia puheita rakkaudesta. Sitä tyyliä nuoret seuraisivat, hahmoa, joka hyppäisi telkkarissa benjihypyn ja taikoisi kitaralla ihmeitä.

Pete oli outolintu, jonka lentoa me katsoisimme ihastellen, että toi jätkä on niin kurko. Vaikka sen jutuissa alkaisi olla entistä enemmän hämäryyksiä ja levyihin ilmestyä ihmeellisiä symboleja ja kohtalokkaita viestejä. Me seurattaisiin Peten lentoa siihen asti, kunnes lento katkeaisi.

Kun istuimme lattialla City Marathonin lattialla lokakuussa 1991, Kingston Wall -yhtyeen viimeiseen keikkaan oli aikaa kolme vuotta. Ja alle neljä vuotta siihen kesäkuun päivään, kun Petri Walli heittäytyisi Töölön kirkon tornista kuolemaansa.

Mutta Kingston Wallin henki ja tuotanto jäivät elämään huumauksen kokeneiden nuorten mielissä. Uusintajulkaisuja levyistä ilmestyi jo ysärin lopulla, sitten tuli konemuusikoiden trance-remixauksia. Suomeen syntyi monia yhtyeen musiikille omistettuja tribuuttibändejä.

Tuli yhtyeen arkistoista koottuja livelevyjä, isoja cd- ja dvd-bokseja. Järkättiin Freak Out -kiertueita ja Von Hertzenin veljeksillä rikastettu Kingston Wall by JJylli, Kuoppis ja VHB -kiertue, joka vuonna 2019 myi paikat turvoksiin kaikkialla.

Vuonna 2015 tuli ulos Viljami Puustisen loistokas Kingston Wall – Petri Wallin saaga -kirja, jossa tuli lihaksi se, mitä bändi merkitsi. Kirja kirjasi kansiin myös Petri Wallin kujanjuoksun, askel askeleelta vajoamisen huumaavien kokemusten ja salaliittojen maailmaan, mielenterveyden tuolle puolen.

Tänä vuonna Kingston Wall on taas ajankohtainen. Tammikuussa ilmestyi Kimmo Aroluoman kirjoittama Kingston Wallin perintö -kirja ja huhtikuussa ilmestyi yhtyeen ykköslevy I uudelleenmiksattuna ja -masteroituna.

Ja huomenna perjantaina 8.9. 2023 uudelleen julkaistaan kakkoslevy II. Yhtyeen kanssa jo 30 vuotta sitten töitä tehnyt livemiksaaja Robert Palomäki on kaivanut albumien taustanauhoista esiin niitä sävyjä, joilla entinen tehty kuulostaa samaan aikaan uudelta ja täysin tutulta.

Mutta Petri Wallin kohtalo ei ole unohtunut. Itsemurhaan päätynyt Walli jätti jälkeensä paljon kysymyksiä. Miksi hän ei osannut hakeutua ajoissa hoitoon? Saisiko hän nyt sellaista apua, joka voisi pelastaa pahimman yli? Olisiko kukaan voinut auttaa?

Nyt 52-vuotiasta Samulista parikymppisen Samulin kirkassilmäinen fanitus rock-tähti Pete Wallia kohtaan tuntuu suloiselta, mutta nuoruuteen kuuluvan sokealta. Emme nähneet mielen syvyyksiin päätäpahkaa syöksyvää ihmistä, näimme idolin. Janosimme rock-tähden ympärillä leijuvaa tähtipölyä. Eikä siinä mitään, sellainen kuuluu tuohon ikään.

Eikä yhtyeen ympärillä pyörinyt 90-luvun mediahälykään tarjonnut eväitä huomata artistin alamäki. Isoista eleistään tunnetulla kulttuurin kentällä taiteilijoiden mielenterveyden ongelmat helposti hautautuvat kovin usein myös erityisen persoonan ja päihteiden väärinkäytön alle.

Paljon tällä saralla on silti vielä tehtävää, sen osoitti tänä kesänä myös kirjailija Miki Liukkosen traaginen tapaus. Mikin muistolle on perustettu keräys, joka on kerännyt Mieli ry:lle jo yli 70 000 euroa.

Kun yhtyeen ykköslevy I ilmestyi keväällä uudelleen, Kingston Wallin jäljelle jääneet jäsenet rumpali Sami Kuoppamäki ja basisti Jukka Jylli halusivat muistaa Petri Wallia ja antaa tukeaan mielenterveystyölle.

Niin syntyi suomalaisen Makia Clothing -vaatefirman kanssa yhteistyössä Tribute to Kingston Wall -mallisto, jossa oli villiä bändipaitaa, lippistä ja pipoa, pöytävalaisinta ja lentävää mattoa. Hillitön mallisto myi melkein saman tien loppuun. Jokaisesta ostetusta tuotteesta on ohjautunut kahdeksan prosenttia Mieli ry:n tukemiseksi.

Keräyksen tuotto ei ole vielä selvillä, mutta se jo lämmittää mieltä, että itämaisella hengellä lastatun KW-maton ostamalla voi antaa pienen roposen tuiki tärkeään mielenterveystyöhön. Ja odottaa sen päällä ensi keväänä ilmestyvää kolmoslevyä uudelleen julkaisuun.

In the mirror land

The only way to get rid of your fears is to face

Them precisely as they are in your own

Imagination

In the mirror land

Every word you say is about your self

In the mirror land

There's always two in one in everyone

In the mirror land

(Kingston Wall: Get rid of your Fears)