Mondo

Matkailun trendit 2019


Vedenalaisia ravintoloita, yksilöllisiä hotelleja ja suosikkisarjojen perässä matkailua. Etsimme vuoden kiinnostavimmat trendit.
Teksti Kati Kelola
Kuvat Sami Viljanto

1. Leffojen ja sarjojen perässä maailmalle

Elokuvat ja televisio-ohjelmat ovat innostaneet matkustamaan jo kauan, mutta nyt leffa- ja sarjamatkailusta on kasvanut massailmiö.

Pankin on räjäyttänyt Game of Thrones, jota on kuvattu ympäriinsä, esimerkiksi Kroatiassa, Espanjassa ja Islannissa. Mutta missään ei sarjaan perustuvaa matkailua ole viety pidemmälle kuin Pohjois-Irlannissa, jossa siitä on rakennettu matkailuvaltti.

Upeissa maisemissa sijaitsevia kuvauspaikkoja voi kiertää niin omatoimisesti kuin opastetusti. Tarjolla on myös elämyspaketteja, joissa voi vierailla sarjaan kruunuja valmistaneessa kultasepänpajassa, kokeilla glampingia kuvauspaikkana toimineessa metsässä ja nauttia GoT-illallisen – tai vaikkapa iltapäiväteen…

Sherlock-sarjan faneille puolestaan avautui nyt joulukuussa Lontooseen Sherlock Holmes -pakohuone, josta povataan jättihittiä. Pelissä pääsee ratkomaan mysteerejä sarjan lavasteissa ja kuvauspaikoilla – jos onnistuu saamaan lipun. Pakohuoneen ensimmäinen kuukausi myytiin loppuun hyvissä ajoin ennakkoon.

Leffapuolen jättiuutuuksia ovat ensi kesänä ja syksynä Disneylandiin Kaliforniaan ja Disney Worldiin Floridaan avautuvat Star Wars: Galaxy’s Edge -teema-alueet.

2. Uudet ultrapitkät reitit

Lokakuussa rikottiin uusi maailmanennätys, kun Singapore Airlines lensi tähän asti pisimmän yhtäjaksoisen reitin Singaporesta Newarkiin, Yhdysvaltoihin. Matkaa kertyi yli 15 000 kilometriä, ja pituutta lennolla oli 18,5 tuntia.

Ultrapitkät eli yli 12 tunnin lennot lisääntyvät. Aiemmin tänä vuonna Qantas avasi runsaan 14 000 kilometrin reittinsä Lontoosta Australian Perthiin ja Cathay Pacific yli 12 tunnin pituisen yhteyden Hongkongista Yhdysvaltojen pääkaupunkiin Washingtoniin. Myös esimerkiksi Qatar Airways lentää suoraa, noin 17 tunnin lentoa Dohasta Uuden-Seelannin Aucklandiin.

Ultrapitkät lennot ovat mahdollisia lentokonetekniikan kehityksen ansiosta. Koneet ovat muun muassa aiempaa kevyempiä, ja niiden polttoaineenkulutus on tehokkaampaa kuin vanhoissa konetyypeissä. Ajatus 18 tunnin istumisesta ahtaassa koneessa ei tosin herätä riemua. Mutta jos pitkiä lentoja tekee, suora lento on hiilidioksidipäästöjen kannalta välilaskua parempi vaihtoehto.

3. Hotellit yksilöllistyvät

Kun ketjujen hotelleista pyrittiin aikaisemmin tekemään samanlaisia kaikissa kaupungeissa, nyt trendinä on erilaisuus. Esimerkiksi espanjalaisen designhotelliketjun Room Maten hotellit ovat omia ”persooniaan”, joilla on kohdekaupungin piirteitä heijasteleva nimi ja luonne: Barcelonassa toimii ketjun hotelli Pau, Firenzessä Luca, Méxicossa Valentina ja niin edelleen. Äskettäin San Sebastiániin avautunutta Gorkaa kuvataan tyyppinä ”matkailua rakastavaksi luovaksi ekstrovertiksi”, ja tilojen sisustus on sen mukainen. Ketjun jokaisen hotellin taustalla on eri suunnittelutoimisto.

4. Hassen siivelle! …tai no, ei ihan.

Vaikka kaikki haluavat nyt olla yksilöllisiä, valmismatkojen suosio on, yllättävää kyllä, kasvussa. Osasyynä on valmiin paketin tarjoama helppous kiireisen elämän keskellä, mutta myös epävarmat ajat tekevät turvallisista vaihtoehdoista houkuttelevia: matkailijat kokevat, että järjestetyllä matkalla heistä huolehditaan hädänkin hetkellä.

Kiinnostavinta trendissä on valmismatkan ja yksilöllisen matkailun yhdistyminen. Enää valmismatkallakaan ei tarjota kaikille samaa, vaan matkanjärjestäjien valikoimissa on koko ajan yhä enemmän aktiviteetti- ja retkivaihtoehtoja sekä eri matkailijatyypeille suunnattuja konseptihotelleja. Palveluita löytyy esimerkiksi maalauskursseista joogaan ja kuntoilutunteihin sekä lasten kokkikursseihin. Konseptina voi olla myös paikallisuus, mikä on huomioitu hotellin arkkitehtuurissa, ruuissa ja opastetuissa kierroksissa.

Valmismatkojen suosiolle voi tosin olla kätevyyttä ja turvallisuutta kepeämpikin syy: arvellaan, että myös Love Island -tosi-tv-sarja on antanut vauhtia valmismatkabuumille.

5. Illallinen veden alla

Yhä useampi meistä valitsee kohteensa Instagramissa tai muissa sosiaalisen median palveluissa näkemiensä kuvien perusteella. Niinpä visuaalisuudesta ja erottautumisesta on tullut aina vain tärkeämpää eri palveluille. Wow-efektiä haetaan nyt esimerkiksi vedenalaisilla ravintoloilla ja hotelleilla.

Vedenalaisia elämyksiä on ollut aikaisemminkin, mutta nyt entistä useampi villeistä suunnitelmista näkee päivänvalon. Esimerkiksi maailman ensimmäisen vedenalaisen ravintolan aikoinaan perustanut, Malediiveillä sijaitseva Conrad Maldives Rangali Island -luksushotelli avasi loppuvuodesta osittain veden alla sijaitsevan lomahuoneiston. Siellä merenalaista elämää, koralleja ja kaloja, voi tutkia vaikkapa vuoteesta käsin makuuhuoneessa, jonka seinät ovat lasia.

Euroopan ensimmäinen vedenalainen ravintola Under avautuu ensi vuonna Norjaan. Maan eteläkärjessä, Lindesnesissä, sijaitsevassa arkkitehtonisesti vaikuttavassa ravintolassa vieraat voivat katsella Pohjois-Atlanttia viiden metrin syvyydessä samalla kun nauttivat kala-ateriaansa.

6. Hyvinvointitrendi saapuu lennoille

Iltadrinkin korvaa nykyään yhä useammin aamulenkki. Juhlinnan sijaan moni hakee lomiltaan hyvää oloa ja lepoa. Nyt hyvinvointiin satsataan myös lentoyhtiöiden palveluissa. Esimerkiksi Swiss Air ja United Airlines ovat alkaneet tarjota meditaatiosovellus Headspacea osana koneen viihdetarjontaa.

British Airwaysin selkänojien näytöiltä voi lisäksi katsella esimerkiksi venyttelyohjeita, ja Cathay Pacific tarjoaa hengitys- ja joogaliikeopastusta. Moni yhtiö, kuten Air France, kehittää nyt myös lentokoneaterioita terveellisempään suuntaan.

Kentillä pikaruokaravintolat ovat jo vaihtumassa terveellisimpiin vaihtoehtoihin, eivätkä lentoyhtiöt halua jäädä kehityksestä jälkeen. Tosin tarjoilu yli kymmenen kilometrin korkeudessa asettaa ruualle jatkossakin omat vaatimuksensa. Korkea ilmanala muun muassa vaimentaa ruuan makua.

7. Tee hyvä työ, siivoa.

Hyvät teot matkalla vaativat aiempaa vähemmän aikaa ja yhdistyvät osaksi muuta matkailuelämystä. Esimerkki tällaisista ovat matkoilla tapahtuvat siivoustempaukset, joista monet liittyvät luonnossa liikkumiseen. Sukellusreissulla saatetaan samalla putsata koralleja niihin takertuneista verkoista, ja Amsterdamin kanavaristeilyllä poimitaan maisemien katselun lomassa roskia haaviin kanavasta.

Ruotsalaisten lanseeraama plogging taas yhdistää lenkkeilyn ja roskien poimimisen. Siivoaminenkaan ei siis ole enää ankeaa, vaan elämys, josta saa hyvän mielen ja kerrottavaa kotona.

8. Dogmaattiset annokset

Ravintolamaailmassa tekijät laativat nyt itselleen yhä tiukempia sääntöjä ja rajoituksia. Esimerkki tästä on muun muassa zero waste -ajattelu eli se, että ruuan valmistuksesta ei synny jätettä. Kaikki mahdollinen uusiokäytetään. Ravintoloiden raaka-aineet myös tuotetaan yhä lähempänä, jopa ravintolan omalla maatilalla, ja menyyssä on saatettu erikoistua perinnelajikkeisiin, kuten tiettyyn karjarotuun. Monta kertaa maailman parhaaksi ravintolaksikin valittu Noma on puolestaan lanseerannut äärimmäisen kausiruuan. Esimerkiksi merenelävien sesongin aikaan kaikissa annoksissa on mereneläviä jossain muodossa.

9. Hajautetut hotellit

Hotellin ei enää tarvitse sijaita vain yhdessä rakennuksessa. Kiotoon avattiin tänä syksynä Japanin ensimmäinen ”hajautettu hotelli” eli hotelli, jonka osat sijaitsevat eri rakennuksissa – ja vieläpä eri puolilla keskustaa. Enso Ango -hotelli toimii viidessä rakennuksessa, esimerkiksi baarirakennukseen kävelee huoneista kymmenisen minuuttia, ravintolaan viisi. Ajatuksena on, että hotelli ikään kuin liukenee osaksi paikallista elämää, ja matkailija pääsee osaksi tätä kokemusta.

Hajautetun hotellin, albergo diffuson, idea on alun perin Italiasta jo 1980-luvulta. Ajatuksena on pyrkiä elvyttämään autioituvia kyliä tuomalla niihin matkailijoita ja tuloja. Hajautettuja hotelleja on syntynyt eri puolille Eurooppaa, esimerkiksi Sloveniaan, Kroatiaan ja Portugaliin. Parhaillaan sellainen on tekeillä myös Sveitsin pienimmäksi kyläksi kutsuttuun Corippoon. Rakennustöiden on tarkoitus valmistua keväällä 2020. Vakituisia asukkaita alppikylässä on enää vähän yli kymmenen.

10. Bleisure- ja soolomatkat

Sekä bleisuren eli työtä ja huvia (business & leisure) yhdistelevien matkojen että yksinmatkailun suosio on nousussa. Ilmiöt eivät ole uusia, mutta ne kiinnostavat nyt aiempaa enemmän. Esimerkiksi Britanniassa soolomatkailu on kasvanut edellisvuodesta 12 prosenttia. Se on etenkin 35–44-vuotiaiden suosiossa. Soolomatkailussa kiinnostaa vapaus tehdä mitä itseä huvittaa. Se on myös helpompaa kuin ennen. Palveluja ja tietoa on saatavilla paljon, ja Facebookin tai Instagramin ansiosta matkalla ei tarvitse koskaan olla kokonaan ”yksin”. Bleisure-matkoilla lyhyeen työmatkaan lisätään päivä tai pari omaa lomaa reissun alkuun tai loppuun.

Julkaistu: 6.1.2019