Maryan Abrulkarim: Sota koettelee ihmisyyttä

Vuonna 2013 sain kutsun Lapsen Maailma -lehden toimitukselta keskusteluun kirjailija Heikki Hietamiehen kanssa. Aiheena oli lapsuudessa koettu sota ja sen vaikutukset.

Minulla ja Heikillä on välissämme ainakin kaksi sukupolvea ja olemme kokeneet erilaiset sodat eri maanosissa, silti meille syntyi yhteys. Monen ikäiseni kanssa minun olisikin mahdotonta jakaa kokemuksiani ja niiden vaikutusta elämääni samalla tavalla kuin se oli mahdollista Heikin kanssa.

Heikki on kirjoittanut sotakokemuksistaan ja moni meistä on nähnyt Heikin kirjan pohjalta tehdyn elokuvan Äideistä parhain, joka käsittelee sotapakolaisuutta Ruotsissa. Keskustelustamme mieleeni jäi erityisesti Heikin kuvaus ikävästä: ”Minulla oli ikävä, niin ikävä kuin ihmisellä voi olla.” Samastuin siihen, vaikka minulla, toisin kuin Heikillä, oli osa perheestäni mukana Suomeen sodan keskeltä muuttaessamme. Heikin näkemykseen siitä, ettei lapsia pidä erottaa vanhemmistaan, oli myös helppo samastua.

Suomi oli syystä kiitollinen Ruotsille avusta ja lasten vastaanotosta, vaikka keskustelu siitä, millaisiin olosuhteisiin lapset pääsivät tai joutuivat Ruotsissa, on ollut vähäistä. Heikin kirjan pohjalta tehty elokuva on tuonut sen osaltaan näkyviin.

Uutiskuvat näyttävät nyt järkyttäviä tilanteita Ukrainasta. Huoli ukrainalaisista ja halumme auttaa on kova. Se ilahduttaa. Mutta samaan aikaan unohdetaan se, että Ukrainassa elää myös erilaisia vähemmistöjä, joiden asema ennen sotaa on ollut heikko. Huolemme ukrainalaisista soisi ulottuvan myös näihin. Rauhanpuolustajat kirjoitti jo 2018 Ukrainan romaniväestön tilanteesta.

Ukrainan kauhea tilanne on aiheuttamassa myös suuren pakolaisaallon. Jo nyt voi sanoa, että keskustelumme turvapaikanhakijoista ja pakolaisista on ollut monella tapaa tähän asti ongelmallista ja epäeettistä.

Suomessa on keskusteltu esimerkiksi ankkurilapsista, termi, jonka nykyinen eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho populisoi. Siinä lapset nähdään ei-toivottuna ryhmänä, koska he saattavat hakea perheenyhdistämistä Suomessa.

Ikään kuin halu elää turvassa perheensä kanssa olisi väärä tai perheen tuen merkitys vähäisempi turvapaikkaa tarvitseville lapsille. Sota koettelee kohteita, mutta myös meitä todistajia ja kaikkien ihmisyyttä.

Osa meistä saattaa ajatella, ettei nyt ole oikea hetki puhua tästä tai tuosta, kun Ukraina palaa.

Väitän kuitenkin, että juuri nyt on oikea hetki käydä myös vaikeat keskustelut, kuten Natoon liittyminen tai ”toivotun” pakolaisen ihonväri.

Sodan julmuudet ovat tuttuja liian monelle maailmassa ja vaikka länsi näyttäytyy demokratian ja vapauden puolustajana, valitettavasti myös USA:n armeijan ja Naton taakseen jättämät lukemattomat orvot, lesket ja pommitetut kaupungit kertovat tekopyhästä suhtautumisestamme sotien uhreihin. Milloin heidän elämillään on väliä, milloin ei?

Presidentti Paasikiven mukaan tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku. Tämä ei tarkoita, että Putinin argumentit, joilla hän pyrkii oikeuttamaan laittoman hyökkäyksensä Ukrainaan, olisivat paikkaansa pitäviä. Eivät ole.