Maailman suurin luola sai 13 kilometriä lisää pituutta – Mammuttiluolan uusi ennätyspituus on 676 kilometriä – Huimaavat kuvat
Matkailu
Maailman suurin luola sai 13 kilometriä lisää pituutta – Mammuttiluolan uusi ennätyspituus on 676 kilometriä – Huimaavat kuvat
Mammuttiluola Yhdysvaltojen Kentuckyssa houkuttelee syvyyksiinsä vuosittain yli kaksi miljoonaa kävijää.
Julkaistu 8.10.2021
Apu

Kentuckyssa Yhdysvalloissa sijaitsee maailman suurin yhtenäinen luolasto. Se sai tuoreessa kartoituksessa 13 kilometriä lisäpituutta. Mammoth Caven ­kansallispuistossa sijaitsevan Mammuttiluolan käytävien pituudeksi on nyt vahvistettu 676 kilometriä.

Mammuttiluola pääsi ennätysten kirjoihin vuonna 1969, kun sen tunneleita oli dokumentoitu 105 kilometrin pituudelta. Luola on valtava monitasoinen labyrintti, jonka tunnelit kulkevat maan alla ristiin rastiin. Se on muodostunut sadan miljoonan vuoden aikana kallioperän kalkkikiven liuetessa veteen.

Mammuttiluola on Unescon maailmanperintökohde, jossa vierailee vuosittain yli kaksi miljoonaa kävijää. ­Luolissa voi ihailla näyttäviä tippukivimuodostelmia.

Luolan poikkeuksellisen rikas maanalainen elämä koostuu yli 130 kasvi- ja eläinlajista. Yksi erikoisuuksista on ­silmätön eteläinen luolakala.

Mammoth Caven kansallispuisto kartalla

Kuvia Mammuttiluolasta 130 vuoden takaa
1893
1892
1892
1891
Kommentoi »