Luulitko, ettei kissa osaa noutaa niin kuin koira?

Alkuperäisen englanninkielisen The Atlanticin jutun voit lukea tästä linkistä.

Puolisoni kertoo mielellään tarinaa siitä, kuinka kissamme Calvin paljasti noin vuoden ikäisenä rakastavansa noutamista. Eräänä iltana puolisoni heitti kissan villapallon sen kummempaa ajattelematta huoneen poikki ja ällistyi, kun Calvin syöksyi lelun perään, poimi sen suuhunsa ja kipitti takaisin mieheni luo laskeakseen pallon tämän jalkojen juureen.

Seuraavien kuukausien aikana uudesta leikistä tuli Calvinille pakkomielle. Joka ilta päivällisen jälkeen se alkoi vaatia noutamisleikkiä maukumalla ja tökkimällä pohkeitamme. Se tunki tassujaan taskuihimme etsien esineitä, joita voisimme heittää sille. Ihmettelimme hassunkurista kissaherraamme, joka käyttäytyi niin omituisen koiramaisesti.

Tosiasiassa Calvin ei ole mikään poikkeustapaus mitä noutamiseen tulee. Noutavat kissat ovat vähemmistö, mutta eivät erityisen pieni vähemmistö, sanoo kissojen käyttäytymiseen erikoistunut asiantuntija Mikel Delgado Feline Minds -yrityksestä. Aiheesta on vain vähän tutkimustietoa, mutta eräässä suppeassa tutkimuksessa vuodelta 1986 kävi ilmi, että lähes 16 prosenttia kissoista harrasti omistajiensa mukaan noutamista.

Delgado, joka itse omistaa kolme noutavaa kissaa nimeltä Ruby, Coriander ja Professor Scribbles, käy parhaillaan läpi tuoreempaa ja huomattavasti laajempaa tutkimusaineistoa, jota ei ole vielä julkaistu. Aineiston mukaan noutavien kissojen osuus saattaa olla jopa suurempi. (Lisäksi 1980-luvulla tehdyssä tutkimuksessa oli kenties joitakin metodologisia puutteita: ”noutaminen” oli yksi monista ”tempuista”, joita omistajat ilmoittivat kissojensa osaavan; vaihtoehdoista löytyivät myös esimerkiksi ”kiinnostava käytös” ja ”kaiken ymmärtäminen.”)

Se, että noutaminen on jopa melko yleistä kissojen keskuudessa, ei tee siitä yhtään vähemmän outoa. Yhden esineen toistuva noutaminen, varsinkaan toiselle lajille, ei ole tavallinen ilmiö luonnossa. Lemmikkikoirat (varsinkin noutajat) noutavat, koska olemme jalostaneet ne tekemään niin. Ihmiset olettavat jo koiranpentujen käyttäytyvän näin, joten pennuille heitellään ahkerasti palloja ja ne palkitaan runsaasti niiden noutamisesta. Sen sijaan kissojen kohdalla ”noutamistaipumusta ei ole pyritty aktiivisesti jalostamaan”, sanoo eläinten käyttäytymistieteilijä Wailani Sung San Francisco SPCA -eläinsuojeluyhdistyksestä.

Noutaminen onkin eräänlainen paradoksi: se on syvälle kissojen villiin luontoon juurtunut käyttäytymismalli, jonka leikkimielinen suhde ihmisiin on houkutellut esiin.

Vaikka noutavat katit näyttävät olevan vähemmistössä, jotkut kissat osaavat noutaa kuin luonnostaan. Vuonna 2023 tehdyssä vertaisarvioimattomassa tutkimuskäsikirjoituksessa, jota ei ole vielä julkaisu tieteellisessä lehdessä, tutkittiin kissanomistajia, joilla oli yhteensä 1 154 noutavaa kissaa. Tutkimuksessa havaittiin, että lähes 95 prosenttia eläimistä osasi noutaa ilman koulutusta.

Evoluution näkökulmasta tämä käy järkeen. Noutaminen on pohjimmiltaan vain tapahtumaketju, joka koostuu neljästä vaiheesta: tarkkaileminen, jahtaaminen, suuhun nappaaminen ja palaaminen. Näistä kolme ensimmäistä ovat osa petojen klassista saalistuskäyttäytymistä, sanoo Broad Institute -tutkimuskeskuksen evoluutiobiologi Kathryn Lord, jolla on myös ollut noutava kissa lemmikkinä.

Palaaminen saattaa olla ketjun villi kortti. Ekologi Christopher Dickman Sydneyn yliopistosta huomauttaa, että kissoilla ei yksineläjinä ole minkäänlaista luontaista tarvetta jakaa saalistaan muiden kanssa. Hän ei ole juurikaan havainnut noutamiskäyttäytymistä luonnossa tutkimillaan kissaeläimillä, eikä toisaalta myöskään niillä puolella tusinalla kotikissoja, joita hän on elämänsä aikana omistanut.

Kissoilla on kuitenkin olemassa tiettyjä käyttäytymismalleja, jotka liittyvät noudetun kuorman kuljettamiseen. Kissojen henkisestä hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä vastaava johtaja Sarah Ellis International Cat Care -järjestöstä huomauttaa, että kissaemot tuovat elävää saalista pennuilleen, jotta nämä oppisivat saalistamaan, ja sekä uros- että naaraskissojen on havaittu siirtävän ruokaansa turvallisempiin paikkoihin ennen sen syömistä.(Ellisillä itsellään on ollut useita noutavia kissoja.)

Dickmanin mukaan on mahdollista, että kun kissoja alettiin kutsua yhä useammin sisälle koteihin ja kehua tuhoeläinten hävittämisestä, noutamisen kaltaista toimintaa saatettiin palkita, jolloin se vahvistui entisestään. Ulkoilevat lemmikkikissat ovat surullisenkuuluisia siitä, että ne kantavat kotiin luonnonvaraisia lintuja, jyrsijöitä, sammakkoeläimiä ja matelijoita. Mitä sisäkissoihin tulee, karvaisen esineen jahtaaminen ja sen järsiminen ja kuljettaminen turvalliseen paikkaan tarjoaa keinon vastata leikin avulla kissan saalistustarpeeseen, joka voi muuten jäädä tyydyttämättä.

Kissojen tapa noutaa esineitä ei varsinaisesti vedä vertoja labradorinnoutajalle. Tutkimuskäsikirjoituksessa havaittiin, että useimmat yli 900 kyselyyn vastanneesta omistajasta leikkivät kissansa kanssa noutamista enintään kymmenen kertaa kuukaudessa, ja yleensä nämä harvinaiset leikkituokiot alkoivat ja päättyivät nimenomaan kissan, ei ihmisen aloitteesta.

Tämä pätee ainakin minun kohdallani. Kun Calvin haluaa noutaa lelua, se suorastaan vaatii sitä, eikä välitä tippaakaan siitä, mitä me olemme sillä hetkellä tekemässä (syömässä, nostelemassa painoja, valmistamassa ruokaa kirjaimellisesti tulella). Kun Calvin saa tarpeekseen, se vain pudottaa pallon suustaan ja astelee pois, joskus jopa kesken takaa-ajon. Myös Delgadon kissat ”tekevät sitä hyvin pitkälti omilla ehdoillaan”, hän sanoo.

Tämä on linjassa sen kanssa, miten kissojen ja koirien käyttäytymisen uskotaan eroavan toisistaan. Kumpikin laji nauttii kunnon takaa-ajosta, mutta koira saa keskimäärin huomattavasti enemmän mielihyvää ihmisen tottelemisesta ja miellyttämisestä. Olemme jo tuhansien vuosien ajan jalostaneet koiria reagoimaan kehuihin, ja nykyään ne osaavat jopa tulkita ihmisten ilmeitä ja kehonkieltä. Kissat puolestaan pitävät omistajiaan pikemminkin ”vain paristoina”, jotka saavat lelut liikkumaan, toteaa Ellis.

Jos noutaminen on luonteeltaan sosiaalista – eli kaksi olentoa, jotka tulkitsevat toistensa vihjeitä – kissoilla on siihen vähemmän luontaista taipumusta.

Lajien väliset erot noutamisessa voivat osittain johtua myös ihmisten odotuksista. ”Useimmat ihmiset vain olettavat, että kissat eivät nouda ja että vain koirilla on tapana tehdä niin”, sanoo eläinten käyttäytymisen asiantuntija Zazie Todd, joka on kirjoittanut kirjan Purr: The Science of Making Your Cat Happy.

Useampikin kissa saattaisi noutaa, jos vain kiinnittäisimme asiaan huomiota tai rohkaisisimme niitä tekemään niin, varsinkin niiden ollessa nuoria. Monet ovat onnistuneet kouluttamaan kissansa noutamaan naksuttimien ja herkkujen avulla. Delgado myös huomauttaa, että voi vaatia jonkin verran kärsivällisyyttä selvittää, millaisia leluja kissa mieluiten noutaa.

Esimerkiksi Calvin säntää hulluna pörröisten ja hiirtä muistuttavien lelujen perään, kun taas Lordin noutavalla kissalla oli pakkomielle koruhelmistä. Myös monet koirat ovat nirsoja sen suhteen, mitä ne vaivautuvat noutamaan, sanoo Sung. Koirille tarkoitettujen puru- ja noutolelujen valikoima nyt vain sattuu olemaan laajempi ja niitä myös markkinoidaan ahkerammin kuin kissanleluja.

Se, miksi jotkut kissat suostuvat noutamaan leluja ja toiset eivät, on yhtä suuri mysteeri kuin se, miksi ne ylipäätään noutavat mitään. Useat asiantuntijat kertovat tavanneensa tällaista käyttäytymistä erityisesti pentuaikana, jolloin eläimillä on ehkä tarve kokeilla, miltä ”saalistaminen” tuntuu.

Monesti noutamisvietti hiipuu iän myötä, sanoo Sussexin yliopiston psykologi Jemma Forman, yksi tuoreen tutkimuskäsikirjoituksen tekijöistä. Taustalla voi olla myös geneettinen taipumus, kuten koirilla: aiheesta tehdyt harvat tutkimukset viittaavat siihen, että tietyt seuralliset ja itsevarmat kissarodut, kuten siamilainen ja abessinialainen, ovat taipuvaisempia noutamaan.

Delgadon kolme kissaa, jotka ovat siskokset, osaavat kaikki noutaa, vaikkakin vaihtelevissa määrin. Toisaalta vaikka Calvin on innokas noutaja, sen veli, Hobbes, ei tunnu hoksaavan mistä on kyse. Hyökättyään lelun kimppuun se livistää sen kanssa mieluummin peiton alle kuin tarjoaa sitä meille.

Noutava kissa voi kaikessa outoudessaan tuntua entistäkin erityisemmältä niille, joilla on onni kohdata sellainen itse. Kissojen kanssa kymmeniä vuosia työskennellyt Delgado omistaa vasta nyt ensimmäiset noutajakissansa.

”Olin aina hieman kateellinen” ihmisille, joiden kissat osaavat noutaa, hän myöntää. Hän oli aivan innoissaan, kun hänen tyttökissansa alkoivat noutaa leluja.

Ymmärrän tunteen. Calvin on minusta riippuvainen monissa asioissa: ruoan ja veden saamisessa, hampaiden harjauksessa, eläinlääkärikäynneissä. Mutta kun se kutsuu minut varta vasten leikkiin mukaan, pääsen osaksi sen maailmaa, jolloin suhteemme tuntuu erityisen läheiseltä. Se haluaa pitää hauskaa, mutta ilmaisee samalla haluavansa tehdä sen minun kanssani. Kun Calvin pudottaa lelun jalkojeni juureen, se antaa minulle aivan kirjaimellisesti lahjan.

©2023 The Atlantic Monthly Group. Kaikki oikeudet pidätetään. Jakelu: Tribune Content Agency, LLC.

Käännös: Apropos lingua.