Mitä nunnaluostari tekee keskellä Turkua? Tarjoaa Ruisrock-majoitusta

Kerrostalon sisäpihalla on pieni, hyvin hoidettu pala puutarhaa, jossa ruusut kukkivat vielä ensilumen aikaan. Sitä suojelee läsnäolollaan Pyhän Birgitan­ patsas. Olemme as­tumassa Turun keskustassa sijaitsevaan moderniin nunnaluostariin, jonka juuret ulottuvat 1300-luvulle saakka.

Meitä vastassa on sisar Dia, paikan abbedissa eli johtaja. Olemme sopineet, että hän näyttää meille ensin paikkoja ja kertoo sitten matkansa tavallisesta intialaistytöstä nunnaksi suomalaiseen, katoliseen luostariin.

Ensin käymme kirkossa, jonne pääsee luostarista käytävää pitkin. Se näyttää tavalliselta – on lasimaalauksia, pyhimysten kuvia ja suorat penkki­rivit. Katoliseksi kirkoksi sen paljastavat vain Neitsyt Marialle pyhitetty alttari, varattu­-valomerkillä varustettu ripittäytymishuone sekä penkkirivien pehmustetut polvistumistuet.

Turussa katolinen kirkko on suhteellisen vireä. Alueella asuu paljon katolilaisia maahanmuuttajia ja ulkomaalaisia työntekijöitä.

– Puolalaiset ovat suurin kävijäryhmä, mutta viime vuonna meillä kävi ihmisiä jopa 56:sta eri maasta. Aamumessu on viitenä päivänä viikossa. Sunnuntaisin kirkko on täynnä, sisar Dia kertoo.

Turun katolinen kirkko on vireä, koska alueella asuu katolilaisia maahanmuuttajia. Puolalaiset ovat suurin kävijäryhmä.

Katolisessa kirkossa on tapana polvistua rukoukseen. Polvistumistuet alkavat olla jo rispaantuneita.

Kirkosta löytyy alttari myös Neitsyt Marialle ja Jeesus-lapselle.

Nunnia luostarissa on kymmenen. Heistä suurin osa on alkujaan Intiasta, yksi on Italiasta ja kaksi Meksikosta. Heille on omistettu rakennuksesta oma, muilta suljettu kerroksensa.

Yksi kerros on varattu pitkäaikaisille naispuolisille opiskelijoille. Uskonnollista rajoitetta ei ole, mutta birgittalaisluostari ottaa pysyvämpään majoitukseen vain naisia. Opiskelijoita mahtuu asumaan yhteensä kymmenen. Keskellä päivää asukkaita ei näy.

Sisar Dia näyttää tyhjillään olevaa, yksinkertaista ja siistiä huonetta. Sänky, suihku, vessa, krusifiksi. Mitä muuta opiskelija kodiltaan kaipaisi?

– Huone on yksinkertainen, ja siellä voi nukkua hyvin. Luksusta siellä ei ole, nunna helähtää hersyvään nauruun.

Luostarin pääelinkeino on majatalo, joka sijaitsee luostarin yhteydessä.

Kaksi kerrosta rakennuksesta on varattu neljälle­kymmenelle hotellivieraalle, joista kuulemma monet palaavat takaisin. Paikan hiljaisuus ja rauhallisuus viehättävät kävijöitä. Turussa kun ollaan, tietyt paikalliset tapahtumat heijastuvat jopa seesteisen nunnaluostarin elämään.

– Kesällä käy eniten väkeä. Ruisrock-majoitus varataan seuraavalle kesälle jo elokuussa. Suomalaiselle Ruisrock on pyhäpäivä, sisar Dia sanoo ja nauraa jälleen makeasti.

Sisar Gennarina ja sisar Dia ovat osa kymmen­henkistä nunnaluostaria Turussa. Naapurikaupunki Naantali syntyi vuonna 1438 perustetun birgittalaisluostarin ympärille. Luostari lopetettiin uskonpuhdistuksessa, mutta katolilaiset nunnat palasivat Turun keskustaan vuonna 1986.

Ei ihme, että sisar Diaa naurattaa helposti, sillä pysyvä ilo on syy siihen, miksi hän valitsi elämän nunnana. Istumme majatalon aulaan. Siellä hän kertoo tulleensa kastetuksi alun perin Luzyksi. Hän kasvoi keskiluokkaisessa, katolisessa perheessä Intian Keralassa. Sisaruksia oli yhteensä neljä, kolme tyttöä ja kaksi poikaa. Maallinen tie, eli naimisiin meneminen ja perheen perustaminen, oli seudulla yleisin valinta. Molemmat sisaret olivat jo avioituneet, kun Luzy eli 22-vuotiaana naimattomana ja työskenteli sihteerinä.

– Silloin vanhempani sanoivat, että sinun tulee valita oma elämäsi ja päättää, mitä teet sillä. Henkistä puolta elämässä ei voi silmillä nähdä, mutta siitä oli tullut minulle tärkeintä, sisar Dia kertoo.

Sysäys uskon maailmaan tuli aikanaan kirkossa, jossa Luzy näki nunnia. Kiinnostus syttyi.

– Se oli lahja Jumalalta. Hän valitsee ihmisiä erilaisiin tehtäviin.

Meni jonkin aikaa, kun nuori nainen tunnusteli omaa tehtävänkuvaansa Jumalan leivissä. Hän ei halunnut aktiivista uraa, jossa toimittaisiin maailmassa tekemässä hyväntekeväisyyttä. Häntä viehätti enemmän hiljainen ja vaatimaton elämä. Lisäksi hänelle tärkeintä oli viettää runsaasti aikaa Jumalan kanssa.

Lopulta hän kuuli 1300-luvun alussa ruotsalaiseen ylhäisöperheeseen syntyneestä Pyhästä Birgitasta, joka oli synnyttänyt kahdeksan lasta, työskennellyt köyhien asialla ja perustanut luostarin. Pyhä Birgittakin oli valittu, vaikkei hän ollut enää nuori, eikä edes naimaton. Esimerkki inspiroi ja samalla pelotti sisar Diaa.

– Ajattelin, että Pyhä Birgitta on tehnyt suuria tekoja, ja minun tehtäväni maailmassa on varmasti hyvin pieni. Sitten kuulin sisältäni vastauksen: Sinä olet pieni, mutta sinäkin olet jäsen. Kehossa on erilaisia jäseniä, kuten silmät, nenä, suu, korvat. Ne kaikki ovat tärkeitä.

Niinpä 22-vuotias nainen hakeutui Intiassa nunnaluostariin. Nunnaksi ei noin vain pääse, ja polulla on useita askelmia.

Ensin kokeillaan luostarielämää ja tehdään pieniä askareita vanhempien sisarten johdolla. Koeajan jälkeen palataan kotiin. Jos haluaa jatkaa, luostariin kirjoitetaan kirje. Jos luostarin mielestä kokelas on osoittanut aitoa halua ja kykyä jatkaa, tulee hyväksymiskirje. Muuten kirjettä ei kuulu, ja hakijan on etsittävä itselleen muu ura.

Luzy, sittemmin Sisar Dia sai kirjeen ja läpäisi muutkin vaiheet. Kahden vuoden luostarielämän jälkeen hän muutti Intiasta Roomaan vuonna 1991. Suomeen hänet pyydettiin vuonna 1996, sillä vuonna 1986 perustetun Turun birgittalaisluostarin nunnat alkoivat olla jo iäkkäitä.

Ikuisen lupauksen sisar Dia teki Roomassa 33-vuotiaana vuonna 2000. Siitä saakka hänen sormeaan on koristanut kultainen sormus, joka symboloi uskollisuusvalaa Jumalalle. Vala sisältää lupauksen pysyä naimattomana ja elää tavoittelematta maallista rikkautta.

Nykyään sisar Dia paimentaa Turun luostariin saapuvia kokelaita.

– Jos ihminen haluaa nunnaksi, mutta ei ole siihen sopiva, sen kyllä huomaa. Jotkut luulevat, että kyse on siitä, että vain rukoillaan päivät pääksytysten, mutta ei se ole nunnan elämää.

Intialaisessa kulttuurissa tunnistetaan harvinainen ilmiö, jossa jotkut kokevat erikoiskutsun pyhittää elämänsä rukoukselle. He muuttavat autiomaahan tai vuorelle rukoilemaan, elämään ja kuolemaan. Nunnan taas on tärkeää elää kuuliaisesti senton eli päiväohjelman mukaan.

– Toimistossa on oma ohjelmansa ja luostarissa omansa. Tämä on kurinalaista elämää, johon tulee valmistautua. Jos vain haluaa nunnaksi, jotta voisi istua ja mietiskellä, siitä ei tule mitään.

Nunnaluostari elää pyörittämänsä majatalon turvin. Asiakkaina käy rauhasta nauttivia ihmisiä, mutta myös Ruisrock-kävijöitä.

Nunnan päivää jäsentää tarkka päiväohjelma. Birgittalaisluostarin majatalossa kaikki hoitavat kaikkia tehtäviä vuoroviikoin.

Esimerkiksi Turun birgittalaisluostarissa jokainen arkipäivä alkaa kello 5.45. Sisaret tapaavat kirkossa klo 6.10. Silloin luetaan ensimmäiset rukoukset ja lauletaan samat laulut, jotka ovat kaikuneet birgittalais­luostareiden kirkko­holveissa jo lähes 700 vuotta.

Seuraavaksi sisaret viettävät puoli tuntia meditoiden. Messu alkaa puoli kahdeksalta. Kahdeksalta mennään 20 minuutiksi aamupalalle. Sitten palataan omiin huoneisiin.

Kaikki nunnat tekevät töitä majatalossa, ja työt alkavat kello 9. Kello 11.40 vietettävän rukoushetken perään on lounas kello 12.00–12.45. Kun ateriahuone on siivottu, kaikilla on tunti omaa aikaa.

Työt jatkuvat kello neljään saakka. Sen jälkeen mennään yhdessä kirkkoon ja rukoillaan puolitoista tuntia.

Puoli seitsemän illallisella saa jo puhua. Siellä vaihdetaan päivän kuulumiset ja kerrotaan juoksevista asioista. Sen jälkeen työt jatkuvat, kunnes päivä päättyy kello 20.30 vartin mittaiseen iltarukoukseen, jossa kiitetään kuluneesta päivästä ja annetaan kaikki asiat Jumalan hoteisiin. Yhdeksältä nunnat ovat jo omissa huoneissaan.

– Vapaa-ajalla joku ompelee, toinen harjoittelee musiikkia. Minä itse luen kirjoja italiaksi, suomeksi ja latinaksi. Emme koskaan näe toisiamme ilman nunnakaapua. Aina, kun sisar tulee huoneestaan, hän on jo pukeutunut.

Patsaassa on Pyhä Birgitta, joka perusti ensimmäisen birgittalaisluostarin 1300-luvulla.

Intiassa syntyneelle sisar Dialle oli uravalintaansa miettiessään tärkeää, että hän saisi viettää työssään paljon aikaa Jumalan kanssa. Nunnana hänen arkeensa kuuluu joka päivä rukoilua, meditointia ja 1300-luvulta peräisin olevia hartauslauluja.

Sisar Dia on ollut ammatinvalintaansa erittäin tyytyväinen. Hän vierailee muutaman vuoden välein biologisten sisarustensa luona ja pitää heidän valitsemaansa perhe­-elämää kauniina tehtävänä. Joskus hänen veljensä on ärähtänyt, ettei nunna voi tietää tavallisten ihmisten huolista yhtään mitään.

Sisar Dia tuntee saaneensa uskosta voimaa. Kun oman lapsuudenperheen äiti kuoli, hänen sisarensa masentui vuosiksi. Sisar Dia ei, koska hän ajatteli sen olleen Jumalan tahto.

– Maailma, ihminen ja elämä ovat katoavaisia. Mikä ilo pysyy elämässä? Eivät raha, ammatti tai maallinen tunnustus tuo pysyvää iloa. Vain hengellinen elämä on katoamatonta. Vain henki jää.