Image

Kalle Kinnusen kolumni: Poika on tulossa kotiin

Kalle Kinnusen kolumni: Poika on tulossa kotiin
Luokkakokous 3 ei ole Renny Harlinin uran epätodennäköisin elokuva, kirjoittaa Kalle Kinnunen.
Julkaistu: 31.12.2020
Hollywood veti. 1980- ja 1990-luvuilla se palkkasi järjestelmällisesti muun maailman nousevia kykyjä ja kokeneempia ohjaajia. Jalan oven väliin sai myös Renny Harlin.
Paul Verhoeven tuli Hollannista, Guillermo del Toro Meksikosta ja Hongkongista saapui ensimmäisenä John Woo, joka olikin porukasta lopulta se, joka jätti pysyvimmän jäljen Hollywood-elokuvaan, etenkin toiminnan kuvakieleen. Jos tuolloin olisi visioinut, että 25 vuotta myöhemmin Harlin menee vuorostaan Hongkongiin ja ohjaa sikäläisittäin keskibudjetin leffan, absurdi ajatus olisi kannattanut pitää omana tietonaan.
1990-luvun alussa Renny oli nimittäin maailman parhaiten palkattu ohjaaja. Tämä huippuhetki on suomalaisessa kollektiivisessa tajunnassa sumentunut. Harlin-hehkutus meni meillä aikoinaan niin överiksi, että alan todellista arvostusta oli vaikea nähdä.
30 vuotta ja neljä kuukautta Die Hard 2:n jälkeen Suomen ensi-iltaan tulee hongkongilaistrilleri Bodies at Rest, joka ei ikimaailmassa olisi ylittänyt levityskynnystä maassamme, jos ohjaaja olisi joku muu. Sitä ei ole Aasian ulkopuolella nähty valkokangasjakelussa oikeastaan missään.
Elokuvassa on hetki, joka muistuttaa menneistä. Aikoinaan Harlin laittoi jokaiseen elokuvaansa silmäniskun kaukaisen kotimaansa asukeille. Suomen lipun tai Finlandia-vodkapullon vilahdus sai ylpeyden virtaamaan elokuvateattereissa Helsingistä Rovaniemelle.
Poikanne pääsi pitkälle, Harlin tuntui sanovan.
Bodies at Restin kantoninkielisessä dialogissa mainitaan hieman yllättäen Samuel L. Jackson. Se naurattaa. Enää Harlin ei lähetä terveisiä piskuiseen kotimaahansa. Silmäniskun ironia on universaalimpaa: muistattekos, olen entinen Hollywood-ohjaaja.
Seuraavan keikan perässä pitää vain mennä yhä erikoisempiin paikkoihin, kuten hongkongilaiselle ruumishuoneelle ja Suomeen ohjaamaan Sami Hedbergiä.
Harlinin ura on värikkyydessä vertaa vailla. Hänen elämästään on kuulemma ensi vuonna ilmestymässä kirja, joten pikakelataan tässä vain viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden leffat. Pohjakosketus oli Venäjän ja Georgian konfliktia opettavaisesti selittävä Viiden päivän sota (2011). Siitä puhuttaessa on toki mainittava, että sitä ei tilannut Georgian hallitus propagandakseen, ei, vaan rahoitusta junaili joukko hyväntahtoisia georgialaisia pisnesmiehiä.
Georgiasta tie vei Venäjälle kauhuleffan tekoon (Devil’s Pass), kolmeen kiinalaiselokuvaan ja vielä Dubaihin, jossa Harlin teki monikansallisen ryöstökeikkaleffan The Misfits ennen kuin nyt kesällä kuvasi Luokkakokous 3:n Suomessa. Väliin mahtui myös Herkules-aiheinen pseudohistoriallinen seikkailu, joka valmistui sattumalta samaan aikaan, kun Hollywoodista tuli toinen, merkittävästi suurempi Herkules-seikkailu.
Bodies at Restin ja kesällä kuvatun Luokkakokous 3:n kummankin koko budjetit ovat vähemmän kuin palkkiot, joita Harlin kuittasi uransa huipulla per elokuva.
Reissumiehen leipä on pieninä palasina maailmalla. Toisaalta ura todistaa, että ammattitaidolle ja kokemukselle lasketaan yhä arvoa. Seuraavan keikan perässä pitää vain mennä yhä erikoisempiin paikkoihin, kuten hongkongilaiselle ruumishuoneelle ja Suomeen ohjaamaan Sami Hedbergiä.
Elokuva kuitenkin toimii aivan hyvin. Siitä ei välity ajatus, että tekijät kokisivat olevansa kuolemattoman taiteen parissa, mutta ei vitutuskaan.
Kun 1990-luvun alussa tuntui, että Suomi on kulttuurijalanjäljeltään surkein länsimaa, tarvittiin Rennyä valamaan kansallista itsetuntoa. Välissä ehti mennä vuosia, ettei hän Suomessa viipyillyt. Henkilöhaastattelupyyntöön kotimaasta vastasi sihteeri ja sanoi käytännössä ei.
Hollywood-uran hiipuessa Harlinista tuli kameleontti, tai ehkä hän oli sitä aina, sekä ohjaajana että ihmisenä. Nyt hän jaksaa taas hymyillä Seiskassa esitellessään 35 vuotta itseään nuorempaa heilaansa, porilaista fitness-ohjaajaa.
He eivät jääneet odottamaan Luokkakokous 3:n ensi-iltaa Suomeen vaan ovat asettuneet aloilleen Bulgariaan. Siellä Rennyn pitäisi ohjata seuraava elokuvansa, amerikkalaisrahoitteinen ninjaleffa, joka joko tehdään tai sitten ei.
Entä Bodies at Rest? Se on mikrotason Die Hard -variaatio, jossa ei olla pilvenpiirtäjässä vaan ruumishuoneella. Pintapuolisesti siinä ei ole mitään, mistä ohjaajan heti tunnistaisi, ellei ole todellinen Harlin-kuvakielen ekspertti.
Elokuva kuitenkin toimii aivan hyvin. Siitä ei välity ajatus, että tekijät kokisivat olevansa kuolemattoman taiteen parissa, mutta ei vitutuskaan. Se on vikkelä liikkeissään, kuten Harlin itse.
Kalle Kinnunen on elokuvakolumnisti, joka näki Die Hard 2:n Bristolin parven keskeltä syyskuussa 1990.
Renny Harlin: Bodies at Rest. Ensi-ilta 18.12.
Kommentoi »