Apu

Lihavuustutkijan mukaan painosta töksäytteleviltä lääkäreiltä puuttuu ymmärrys valta-asemastaan: "Tosi traagisia tilanteita"

Lihavuustutkijan mukaan painosta töksäytteleviltä lääkäreiltä puuttuu ymmärrys valta-asemastaan: "Tosi traagisia tilanteita"
Avun Facebookissa nousi hiljattain kova keskustelu siitä, miten terveydenhuolto kohtaa ylipainoisen ihmisen. Potilas, joka kokee tulleensa kohdelluksi väärin, saattaa alkaa jopa vältellä lääkärikäyntejä.
Julkaistu: 21.11.2022

Lääkäri Pippa Laukka antoi Avulle hiljattain haastattelun lihavuudesta ja siitä, miten vaikea lääkärien on puuttua siihen vastaanotolla ilman, että asia leimaantuu läskivihaksi. Pippa Laukka on tuttu monelle Apu-klinikan hyvinvointiasiantuntijana ja television Olet mitä syöt -ohjelman keula­kuvana. Päätyökseen hän toimii Vihti-Karkkilan kuntayhtymän terveysjohtajana.

Artikkeli herätti Avun Facebookissa paljon keskustelua ja moni jakoi julkaisun kommenteissa omia kokemuksiaan lääkärikäynneistä.

Lihavuustutkija Hannele Harjunen Jyväskylän yliopistosta kävi läpi lukijoiden kommentteja Avun pyynnöstä. Reilut 20 vuotta lihavuutta ja lihavuuden kokemuksia tutkinut Harjunen huomasi, että esiin nousseet kokemukset olivat hyvin yleisiä ja hänelle aiemmista tutkimuksista tuttuja.

– Kun lihavat ihmiset puhuvat kokemuksistaan, tietyt paikat nousevat esiin. Yksi on terveydenhuolto ja siellä työskentelevien ihmisten kohtaamiset – terveydenhoitajien, sairaanhoitajien, lääkärien. Se on yksi yleisimmistä paikoista, joista puhutaan, Harjunen sanoo.

– Tuntuu, että asia, minkä vuoksi se nousee esiin on se, että ihmiset kokevat tulevansa siellä sivuutetuksi, kun keskitytään ainoastaan painoon.

"Erästä tuttua kuskasin päivystykseen, kun oli ollut pidempään kipeänä ja oli hengitysoireita. Apu jäi saamatta, kun lääkäri vain jauhoi painosta, päivystyskäynnillä!"
Lukijan kommentti

Monesti painosta aletaan puhua jo ennen kuin on kunnolla ehditty kertoa, miksi vastaanotolle on tultu.

– Paino halutaan nostaa välittömästi framille. Tämä kokemus koskee niin miehiä kuin naisia, monen ikäisiä, ja kaikki eivät tietenkään ole niin sanotusti lihavia. Painosta aletaan puhua usein silloinkin, kun ihminen on lääketieteen mittareilla normaalikokoinen.

Muut vaivat jäävät painon jalkoihin

Yksi ongelma on se, että muut vaivat sivuutetaan, mutta kuitenkaan ei anneta erityisesti apua painon työstämiseen. Harjusen mukaan asia jää usein siihen, että kerrotaan, että painoa pitäisi saada pois, mahdollisesti annetaan jotain esitteitä ja suosituksia tai aanelosia, joissa on ravitsemusohjeita.

– Lihavuusaktivistit ovat usein nostaneet esiin sitä, että kannattaako ylipainosta edes mainita, jos siihen ei tarjota apua.

Tutkimusaineistoista nousee esiin, että monella lihavalla on varsin pitkä lihavuustausta.

– Se ei siis mene niin kuin mainos- ja markkinamaailma antaa ymmärtää, että ylipaino hoidetaan kerran pois ja sitten sitä ei enää ole. Useimmat ovat enemmän tai vähemmän lihavia koko ikänsä tai pitkiä aikoja, joten he ovat todennäköisesti joutuneet kohtaamaan syrjivää käytöstä monta kertaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa Harjusen mukaan sitä, että jos lääkäri alkaa heti ensimmäiseksi puhua painosta, se todennäköisesti asettuu ihmisen mielestä samaan jatkumoon ikävästä ja syrjivästä käytöksestä eikä siihen kontekstiin, että lääkäri on hyvää tarkoittava ja huolestunut ihminen.

Lihavuustutkija Hannele Harjusta hämmästyttää, että edelleenkään ei ymmärretä sitä valtasuhdetta, mikä vallitsee lääkärin vastaanotolla ja siinä, miten lääkäri kohtelee potilasta.

– Lihavat ovat jo vuosia kertoneet, että he eivät saa oikeudenmukaista kohtelua. Sen totaalinen kieltäminen, että näin tapahtuu, tai että se on hyvää tarkoittavaa, minkä vuoksi sitä pitäisi ilmeisesti sietää – se kertoo, että on puute vallan ymmärtämisessä.

– Kaikki eivät ole samanlaisia, mutta nämä kokemukset ovat valtavan yleisiä, joten johtopäätös on, että tämä on se hallitseva tapa, miten asiaan suhtaudutaan.

Potilasta kohtaan voi osoittaa kunnioitusta ja ymmärrystä yksinkertaisella tavalla, Harjunen sanoo.

– Painon voisi ottaa puheeksi vaikka siten, että lääkäri kysyisi, haluatko puhua painostasi. Jonain kertana asiakas todennäköisesti haluaisi puhua siitä, toisena taas ei, jos hän on tullut vastaanotolle vaikka korvatulehduksen vuoksi.

"Huonosti voivat ihmiset jätetään pärjäämään yksinään ja sitten kun he itselääkitsevät syömällä niin heitä vielä halveksutaan, syyllistetään ja tuomitaan senkin päälle."
Lukijan kommentti

Ihmisen elämäntilanne jää vaille huomiota

Nykyään, kun ei ole varsinaisia omalääkäreitä, lääkäri ei useinkaan tiedä juuri mitään ihmisen elämäntilanteesta. Silti potilaan koon ja ulkonäön perusteella saatetaan tehdä vahvoja oletuksia ihmisen elämäntavoista.

– Sellaisissa kohdissa näkyy lihavuuden stigman vaikutus. Ylipäätään se ajatus menee metsään, että terveydenhuollon tehtävä on moralisoida ihmisen elämäntapavalintoja.

– Väitöskirja-aineistossani oli tapaus, jossa toipuvalle alkoholistille, joka ei ollut juonut alkoholia vuosiin, sanottiin, että kannattaisi lopettaa se oluen juonti. Päätelmä tehtiin ulkonäön perusteella. Yksi oli kertonut lääkärille, miten hänellä on ollut taloudellisesti niin tiukkaa, että ei ole voinut syödä kunnolla, on ollut pakko syödä kaikkein halvinta. Lääkärin ensimmäinen kysymys, kun ihminen oli kertonut aika traagisia asioita ja miten ei voi syödä niin kuin haluaisi tai edes välttämättä tarpeeksi, oli ”aijaa, oletko laihtunut?”

Se kertoo Harjusen mukaan siitä, että ihmisen elämäntilanne ohitetaan täydellisesti ja tuijotetaan vain "sokeasti maalia".

– Potilas osoittaa suurta luottamusta ja kertoo taloudellisesta tilanteestaan. Moni häpeää näitä asioita eikä halua kertoa niin intiimeistä seikoista, ja sitten kun niistä puhuu, ymmärrystä ei löydy.

– Sitten on esimerkiksi ihmisiä, joilta on kielletty painon perusteella lapsettomuuteen liittyviä hoitoja. Tosi traagisia tilanteita, joissa tehdään päätöksiä ihmisen perusinhimillisistä tarpeista painon perusteella.

Harjunen nostaa esiin Raisa Omaheimon Ratkaisuja läskeille -kirjasta (S&S) löytyvän esimerkin, jossa lääkäri alkaa antaa laihdutusvinkkejä kesken gynekologista tutkimusta. Omaheimo kirjoittaa, miten hän ”voimaantuneena läskinä” sanoo, että ei ala puhua laihduttamisesta, jos ei ole edes housuja jalassa.

– Tässä puuttuu ymmärrys valtasuhteesta, hierarkiasta, jossa lääkäri on korkeammalla. Vaikka olisi kuinka täpäkkä ja koulutettu ja korkeassa asemassa ammatillisesti, tässä tilanteessa potilas on altavastaaja. Toivon, että se ymmärrettäisiin paremmin ja syntyisi itsereflektio siitä, että tämä tilanne vaati sensitiivisyyttä.

Vakavia seurauksia

Pahinta on tietysti se, että ihminen alkaa painoon puuttumisen vuoksi vältellä lääkärissäkäyntiä.

– Se on tosi yleistä. Osittain syynä on se, ettei tule kuulluksi ja osittain se, että tulee huonosti kohdelluksi. On inhimillisesti ymmärrettävää, että ei halua tilanteeseen, jossa pelkää tulevansa loukatuksi tai että ongelmat, joista haluaa puhua, sivuutetaan.

– Ihmiset eivät halua käydä kuulemassa, miten he ovat huonoja ihmisiä ja lihoneet, mikä on helposti se tulkinta.

Asiaa tutkittaessa on käynyt ilmi tapauksia, joissa täysin hoidettavat sairaudet ehtivät lihavuuden stigman vuoksi pahentua, jolloin hoitamisesta tulee vaikeampaa, kalliimpaa tai jopa myöhäistä.

– Sivuuttamispuheella on tosi vakavia seurauksia. Julkisuudessakin on ollut kuuluisia tapauksia, joissa ihmisiä on pompoteltu vuosikausia eikä heitä ole tutkittu kunnolla, koska on keskitytty painoon. Sitten on käynyt ilmi, että heillä on hyvin vakava sairaus, jota ei ole diagnosoitu, ja että ei ole mitään enää tehtävissä.

– Toinen puoli on se, että tämä vaikuttaa myös keski- tai normaalipainoisten diagnosointiin. Tiettyjä sairauksia etsitään nohevammin lihavilta. Osa alidiagnosoidaan, jos ulkoinen olemus ei viittaa siihen, että hänellä olisi tietty sairaus. Samalla tavalla ulkonäköön tuijottaminen ja sen perusteella liian pitkälle viety johtopäätös vaikeuttaa heidän hoitoaan, joten lihavuuden stigma koskee tässä kohtaa kaikkia.

"Kyllä lääkärin kuuluukin sanoa, jos on paljon ylipainoa, mutta moni kaipaa tarkempia neuvoja siihen, miten sitä painoa pudotetaan. Ei riitä, että sanotaan: liiku ja syö vähemmän kuin kulutat."
Lukijan kommentti

Tarvitaan matalan kynnyksen palveluita

Jos menee lääkäriin ja heti ehdotetaan lihavuusleikkausta, se voi saada ihmisen takajaloilleen.

– Siinä tullaan sanoneeksi paljon enemmän kuin että ehdottaa lihavuusleikkausta – että et ole oikeanlainen, sinussa on paljon vialla. Nämä ovat asioita, jotka potilas kuulee, ei se että minulla on ratkaisu tähän.

Harjunen toivoo pelkän puheeksi nostamisen sijaan resursseja lihavuuden hoitoon, kuten ravitsemusneuvojan konsultaatiota tai Ison-Britannian tyyliin ilmaisia kuntosalikortteja lääkärin määräyksestä.

– Tarvittaisiin matalan kynnyksen ravitsemuspalveluita tai liikuntapalveluita, jotka ottavat huomioon ihmisten taloudelliset tilanteet. Sairastavuus ja lihavuus on yleisempää pienituloisilla ihmisillä, haja-asutusalueella, miehillä – nämä ovat THL:n tutkimia faktoja.

Silti näihin ei tarjota ratkaisuja, vaan ehdolla on vaikkapa liikennevaloratkaisuja ruokiin.

– Parasta lihavuuden hoitoa olisi se, että olisi vähemmän köyhyyttä ja ihmisillä olisi aikaa ja jaksamista huolehtia riittävästä liikkumisesta ja terveydestä. Silti sosiaalipolitiikan keinoja, jotka voisivat hyödyttää terveyttä, ei usein esitetä tässä kohtaa ratkaisuksi.

Usein unohdetaan, että liikkumiseen ja ruuanlaittoon ja sen suunnitteluun tarvitaan aikaa.

– Pienituloiset ihmiset, jotka tekevät useaa työtä tai raskaita töitä, joissa tarvitaan paljon energiaa, unohtuvat keskustelussa.

"Sitä varten en mene enää lääkäriin, ei niitä kiinnosta. Vastaus on: mene kotiin laihtumaan"
Lukijan kommentti

Harjunen uskoo, että paljon on kyse myös siitä, että työelämässä on monen sukupolven ihmisiä ja erilaisia oppeja.

– Lihavuutta on katsottu vain lääketieteellisen linssin kautta, mistä on opeteltava pois, sillä se merkitsee muutakin kuin lääketieteellistä seuraamusta tai asiaa.

Tietoisuus psykologisista ja sosiaalisista kehoon liittyvistä asioista on Harjusen mukaan silti laajemmalle levinnyttä kuin vielä parikymmentä vuotta sitten.

– Ylipäätään ammattilaisissa, jotka käsittelevät ihmisten kehoja, oli se sitten liikunta-ala, terveydenhuolto ala tai vaikka media, joka julkaisee paljon tähän liittyvää materiaalia, on tapahtunut selvästi edistystä. Olen ollut tällä kentällä aika pitkään, eikä keskustelua, mitä käytiin 2000-luvun alussa, voi verratakaan tämänhetkiseen. Tietyt ammattiryhmät ovat silti yhä hankalia tavoittaa.

Lihavuuden stigma täytyy tiedostaa

Miten tilannetta voisi sitten parantaa, niin että hoivahenkilökunnan ja asiakkaan näkökulmat kohtaisivat paremmin?

Harjusen mukaan ensimmäinen askel on se, että ollaan tietoisia lihavuuden stigmasta.

– Jos ihminen on saanut terveydenhoitoalan koulutuksen, se ei tarkoita, että hän olisi immuuni lihavuuden stigmalle tai siihen liittyville ajatuksille. Joskus näkee, että tiettyjen alojen edustajat uskovat, että koulutus tekee heistä objektiivisia. Ei se tee, he elävät silti samassa kulttuurissa ja yhteiskunnassa kuin me muut eivätkä he ole suojassa stereotyyppisiltä käsityksiltä tai ajatuksilta.

Osittain kyse on koulutuksesta, siitä miten yhteiskuntaa siinä käsitellään tai käsitelläänkö lainkaan.

– Jos itsereflektiota ei harrasteta, ihminen voi mahdollisesti tietämättään alkaa toteuttaa yhteiskunnassa vallitsevaa ajattelua omissa ammattikäytännöissään. Tietoisuuden kasvattaminen tästä kysymyksestä mutta tietysti myös potilaan kohtaamiseen liittyvät seikat ihan yleisesti.

Suomessa ei Harjusen mukaan voi tulla enää kenellekään yllätyksenä, että lihavuus ja paino ovat sensitiivisiä aiheita, joiden huonolla käsittelyllä voi aiheuttaa paljon pahaa.

– Urheilumaailmassa on viime aikoina nähty, mitä kehonkuvaongelmia ja syömishäiriöitä tästä voi seurata.

"En todellakaan halua, että lääkäri ottaa painoani puheeksi. Minulla on syömishäiriötausta ja yksikin varomaton sana voi taas nostattaa anoreksian osaksi elämääni."
Lukijan kommentti

Asiaa pyritään muuttamaan koulutuksella. Harjunen on itse mukana valtioneuvoston rahoittamassa, lihavuuden stigmaa käsittelevässä hankkeessa yhdessä Suomen Sydänliiton ja Syömishäiriöliiton kanssa. Hankkeessa on järjestetty työpajoja muun muassa päättäjille, medialle ja terveydenhoito- ja liikunta-alan ihmisille siitä, miten kaikilla tavoilla stigma vaikuttaa ja miten syrjivä käyttäytyminen on sen seurausta. Tutkimusryhmä on käynyt puhumassa myös esimerkiksi THL:n ja Husin tilaisuuksissa ja eri alojen opettajille.

– Hoiva-alalla on kaikkein ristiriitaisimmat tunteet tämän suhteen. Siellä on hoitovelvoite, mutta samaan aikaan pitää ymmärtää, että jotkut tavoista satuttavat tai eivät millään tavalla edistä sitä, mitä he ajattelevat sen edistävän. Uskon, että muutosta on tulossa, mutta hidasta on, eikä yksi hanke riitä millään tavalla ratkaisemaan asiaa.

Harjunen oli kuitenkin vaikuttunut siitä, millaista keskustelua aiheesta käytiin Avun Facebookissa.

– Se on hieno osoitus siitä, miten keskustelu on moninaistunut tämän asian suhteen. Kun joku auktoriteetti sanoo jotain, ei välittömästi uskota, että näin on pakko olla. Uskotaan, että jos oma kokemus on toisenlainen, niin sekin voi olla totta.

Lukijoiden kommentit ovat Avun Facebookista. Niitä on editoitu.

3 kommenttia