Kesken työpäivän Kaisan puhelin soi. Sydän muljahtaa, kun kännykästä kuuluu luokanvalvojan ääni: kuudesluokkalainen Arttu on karannut koulusta ja jättänyt reppunsa luokkaan. Poika ei vastaa kännykkäänsä, eikä häntä etsinnöistä huolimatta ole löydetty.

Koululle jääneistä tavaroista Kaisa tietää heti, että jotain vakavaa on tapahtunut. Hän pakkaa laukkunsa ja kiiruhtaa etsimään lastaan. Ennen lähtöä hän kirjoittaa esimiehelleen ja työkavereilleen sähköpostin. Ääneen Kaisa ei pysty lapsensa katoamisesta kertomaan. Itku meinaa tulla väkisin.

Arttu löytyy muutamaa tuntia myöhemmin kotoaan, Kaisan ex-miehen Timon luota. Silti huoli ei helpota. Äiti kuulee, että Arttua on kiusattu koulussa kuukausia.

13-vuotiaan Artun tapaus on hyvin tavallinen. Useimpien tutkimusten mukaan säännöllisestä kiusaamisesta kärsii viidestä viiteentoista prosenttia peruskoulun oppilaista. Lähes joka luokalla on ainakin yksi oppilas, jota kiusataan säännöllisesti. Osalla piina kestää koko kouluajan.

Suurin osa koululaisista ei kerro kiusaamisesta kenellekään.

Koulun käytävä kajahtelee oppilaiden huudoista. Tönitään, juoksennellaan, kikatetaan. Matkalla luokkaan Kaisa näkee joukon Artun kavereita. Pojat ovat käyneet monta kertaa heidän kotonaan leikkimässä. Nyt he katselevat tulijaa varuillaan. Kaisa vaistoaa, että pojat tietävät, miksi hän on tullut koululle.

Opettaja sulkee luokkahuoneen oven ja istahtaa pöytänsä taakse. Hän kertoo Kaisalle havainneensa kiusaamista jo syksyllä. Aluksi kohteena oli ollut yksi luokan tytöistä. Alkuvuodesta Arttu oli lakannut yhtäkkiä liikkumasta muiden poikien kanssa ja alkanut viettää välitunnit yksin. Pääkiusaajaksi paljastuu Artun paras kaveri.

Myöhemmin Kaisa saa selville, että kaikki oli lähtenyt liikkeelle kaverusten tekemästä kolttosesta: oli soitettu ovikelloa ja juostu karkuun. Artun omatunto oli kuitenkin alkanut kolkuttaa, ja hän oli käynyt pyytämässä anteeksi. Samalla hän tuli paljastaneeksi parhaan kaverinsa.

Aikuisten silmissä kunnollinen teko saattoi Artun ahdinkoon.

Kiusaamiseen ei syyllisty vain yksi tai kaksi oppilasta vaan koko luokka. Psykologian professori Christina Salmivalli painottaa kirjassaan Koulukiusaamiseen puuttuminen, että jokaisella ryhmän jäsenellä on rooli tapahtumissa.

Varsinaista kiusaajaa tukee usein yksi tai useampi apuri. Vahvistaja ei varsinaisesti osallistu kiusaamiseen, mutta vieressä nauramalla hän antaa ymmärtää hyväksyvänsä sen.

Kiusatulla voi olla puolustaja, joka yrittää saada toiset lopettamaan tai lohduttaa kiusattua kahden kesken. Suurin osa kuuluu hiljaisiin hyväksyjiin eli niihin, jotka seuraavat vierestä mutta eivät uskalla mennä väliin.

Koska silminnäkijöitä on useita, yksittäinen oppilas ei koe olevansa vastuussa tapahtumista. Yleisön läsnäolo kuitenkin pitää yllä kiusaamisen kierrettä.

Kaikilla ryhmillä on omat kirjoittamattomat sääntönsä. Luokassa ne voivat esimerkiksi edellyttää, että kiusatun kanssa ei saa olla kaveri tai että kaverista ei kannella. Sääntöjen noudattamisesta palkitaan ja rikkomisesta rangaistaan.

Kasvatustieteiden maisteri Laura Revon (ent. Kirves) Mannerheimin Lastensuojeluliitolle tekemästä selvityksestä käy ilmi, että jo pienet lapset ovat selvillä ryhmänsä sisällä vallitsevista säännöistä ja arvojärjestyksestä.

Kiusaaja on yleensä hierarkiassa korkealla. Toisaalta vain hyvässä asemassa oleva voi yrittää puuttua tapahtumien kulkuun ilman, että joutuu itse kiusatuksi.

Roolista tietyn ryhmän sisällä on usein mahdoton päästä eroon. Luokkakokous tarjoaa tähän hämmentävän aikamatkan: kun entiset luokkakaverit kohtaavat, solahtavat he tahtomattaan vuosien takaisiin rooleihin.

Koululta palattuaan Kaisa on raivoissaan: Miksi tilanteeseen ei ole puututtu aiemmin? Miksi vanhemmille ei ole kerrottu?

Äiti on tyrmistynyt opettajan ehdotuksesta siirtää Arttu toiselle luokalle. Miksi kiusattua pitäisi rankaista? Eikö kiusaajien kuuluisi kantaa vastuu teoistaan? Millaisen viestin siirto antaisi muille lapsille?

Kaisa käyttää kaiken vapaa-aikansa auttaakseen poikaansa. Artun isä on paljon matkoilla, joten valtaosan ajasta äiti joutuu ponnistelemaan yksin. Yhteistyö koulun kanssa sujuu paljon hitaammin ja nihkeämmin kuin Kaisa toivoisi.

Lukuisia kertoja hän törmää ”vaitiolovelvollisuuteen yksittäistä oppilasta koskevissa asioissa”. Hän ei saa tietää, onko kiusaajan tai kiusatun tytön vanhempiin oltu yhteydessä tai miten kiusaamiseen on puututtu. Koko luokan kesken opettaja ei halua asiasta keskustella. Kaisalle tulee tunne, ettei tilanteelle tehdä mitään.

Kun kiusaamisen annetaan jatkua, se arkipäiväistyy ja muuttuu sivustaseuraajien silmissä luonnolliseksi. Ajan kuluessa kiusattu alkaa näyttäytyä muiden silmissä yhä oudommalta. Uhrin ajatellaan jopa itse olevan syyllinen omaan ahdinkoonsa. Mitä tämä ikinä tekeekin, se tulkitaan kielteisesti.

Kiusaaminen alkaa erikoissuunnittelija Päivi Hamaruksen mukaan usein pienillä asioilla, joita uhrinkin voi olla vaikea pukea sanoiksi. Kiusaaja kokeilee kepillä jäätä. Jos uhri näyttää haavoittuvuutensa tai yrittää hyökätä takaisin ja muu ryhmä kannustaa, teot jatkuvat. Ajan kuluessa kiusaamisen keinot usein kovenevat.

Arkuuden, epävarman käytöksen ja huonon itsetunnon on todettu houkuttelevan kiusaajia. Tämä kertoo kuitenkin enemmän kiusaajasta kuin kiusatusta. Valtaa tavoittelevalla ja omaa asemaansa pönkittävällä kiusaajalla on tarve valita kohde, josta hän jo etukäteen arvelee saavansa voiton.

Alistaminen ei koskaan ole uhrin oma vika. Kuka tahansa voi joutua kiusatuksi.

Jos aggressiivisen käytöksen sallitaan jatkua, kiusaajalla on taipumus jatkaa toisten alistamista ja häiritsevää käytöstä koulussa, työelämässä ja muissa ihmissuhteissa. Kiusaajalla on myös muita suurempi riski sortua myöhemmin rikoksiin. Tilanteeseen puuttuminen on siis kiusaajankin etu.

Sitkeiden yritysten jälkeen Kaisa saa koululta kiusaajan vanhempien yhteystiedot. Puhelu on järkytys linjan molemmissa päissä. Petterin vanhemmilla ei ole ollut aavistustakaan, että heidän poikansa kiusaa. Perheet sopivat tapaamisen.

Petterin vanhempien olohuoneessa kohtaa kaksi 13-vuotiasta poikaa vanhempineen. Petterin äidin itkettyneistä kasvoista Kaisa näkee, että uutinen on ollut kova pala.

Kiusaamisen yksityiskohdista pojat vaikenevat yhä jääräpäisesti. Koska tenttaaminen ei ole tuottanut tulosta, vanhemmat ovat lukeneet läpi Petterin tekstiviestit. He ovat tyrmistyneitä viestien törkeästä sävystä. Aikuiset voivat vain arvailla, onko Arttu saanut viestejä ja jos on, kuinka loukkaavia niiden on täytynyt olla.

Petterin vanhempien aloitteesta laaditaan konkreettinen toimintasuunnitelma. Arttu saa päättää, miten entiset kaverukset kohtaavat toisensa seuraavana päivänä koulussa. Poika ei halua, että kiusaajat edes tervehtivät häntä. Petteri lupaa kunnioittaa Artun toivetta.

Lupaus pitää, ja kiusaaminen loppuu. Silti vajaan kahden viikon kuluttua Arttu karkaa koulusta jälleen.

Aikuisille on arvoitus, miten lapset kiusaavat. Yhden tutkijan mukaan valtaosa kiusaamisesta tapahtuu koulun alueella kouluaikana, mutta toinen uskoo sen leviävän pääosin internetin ja kännykän välityksellä kouluajan ulkopuolella.

Samaa mieltä asiantuntijat tuntuvat kuitenkin olevan siitä, että opettajalla on parhaat mahdollisuudet puuttua kiusaamiseen. Hän tuntee oman luokkansa ja oppilaiden väliset jännitteet ja muovaa omalla esimerkillään luokalleen toimintatavat ja säännöt.

Ensisijaisesti ongelmat tulisikin tutkijoiden mukaan selvittää koulussa. Vanhempiin ollaan yhteydessä vasta myöhemmin. Käytäntöä perustellaan muun muassa sillä, että jopa neljäsosa vanhemmista ei halua uskoa omaa lastaan kiusaajaksi. Lapsella voi kotona olla aivan toisenlainen rooli kuin kodin ulkopuolella.

Ryhmädynamiikkaan perehtynyt psykologi Aku Kopakkala pitää muiden tavoin johtajan roolia keskeisenä. Hänen mukaansa ryhmässä pitää voida turvallisesti ilmaista tyytymättömyyttä. Jos opettaja tai työpaikalla esimies ei kestä arvostelua, etsii ryhmä joukostaan syntipukin, johon tyytymättömyys kohdistetaan.

Kiusatun siirtäminen muualle on Kopakkalasta aina huono ratkaisu. Se ei poista tyytymättömyyttä. Ryhmä etsii uuden syntipukin.

Johtajan tehtävä on paitsi kestää kritiikkiä myös liittää yksin jäävät jäsenet osaksi porukkaa. Koulussa tämä on opettajan tehtävä.

– Kuraattorit ja psykologit jäävät kuviossa helposti statisteiksi, Kopakkala toteaa.

Onnistuakseen tehtävässään opettaja tarvitsee koko organisaation tuen.

Luokanvalvoja pukee välituntivalvojan keltaisen liivin päälleen ja pujahtaa remuavan lapsijoukon sekaan. Kukaan oppilaista ei tiedä, ettei hän ole vahtivuorossa.

Pian kännykkä opettajan taskussa piippaa. ”Odotamme kulman takana”, kuuluu lyhyt tekstiviesti. ”Ok, näen Artun”, opettaja kuittaa.

Kaisa jää katsomaan poikansa loittonevaa selkää. Rinnassa häivähtää ilo. Hänen pieni juonensa näyttää toimivan.

Arttu vilkaisee vielä nopeasti taakseen. Varmistaa, ettei kukaan näe äitiä. Sitten hän astelee arasti pihan laidalle ja jää nojailemaan yksikseen koulun seinään.

Matkalla töihin Kaisa itkee jälleen kerran.

Entisille koulukiusatuille tehdystä tutkimuksesta käy ilmi, että ystävien puuttuminen ja ryhmän ulkopuolelle jääminen kirpaisevat kiusaamisessa kaikkein eniten. Päiväkodeissakin kiusataan tavallisimmin nimenomaan sulkemalla leikkien ulkopuolelle.

Uhrin ulkopuolisuus ryhmästä voidaan rakentaa pienillä vihjeillä. Tuoreessa puheviestinnän väitöskirjassaan erikoistutkija Sanna Herkama osoittaa, että suurin osa koulukiusaamisesta kätkeytyy rivien väliin: ilmeisiin, eleisiin ja sisäpiirin vitseihin. Opettaja ei välttämättä vihjeitä ymmärrä, vaikka olisi vieressä kuulemassa.

Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi, kuulua joukkoon. Jo yhdenkin ystävän on todettu varjelevan kiusaamisen traumaattisilta vaikutuksilta. Lasta auttaa, jos hänellä on ystäviä myös kouluyhteisön ulkopuolella. Yhtä lailla vanhemmilta saadun hyväksynnän on huomattu lievittävän lapsen ikäviä kokemuksia.

Kevään aikana Artulle kertyy rutkasti poissaoloja. Jos aikuiset eivät ole varmistamassa reittiä, Arttu ei uskalla mennä kouluun. Toisinaan pakokauhu iskee kesken päivän. Pelkät kiusaajien äänet käytävällä saavat Artun kääntymään kannoillaan ja pakenemaan. Poika löytyy milloin kotoaan, milloin harhailemasta kaupungilta.

Äiti tekee kaikkensa: Lohduttaa, suuttuu, kannustaa, takavarikoi pojan kotiavaimet. Värvää samaa koulua käyvän isosiskon katsomaan välitunnilla veljensä perään, seuraa poikaansa salaa koulumatkan. Uhkailee piilottelevaa poikaansa poliisilla. Kotona riidellään ja pyydetään anteeksi.

Päivästä toiseen äiti pommittaa lastaan rohkaisevilla tekstiviesteillä, mutta ahdistus ei hellitä. ”En pysty menemään kouluun. Olen heikko”, poika viestittää äidille töihin. ”Olen pettänyt kaikki. Mulla menee huonosti.”

Pojasta tuntuu, ettei kukaan ymmärrä.

Kiusatuilla on usein vaikeuksia luottaa muihin. Pitkään jatkuessaan kiusaaminen alkaa murentaa itsetuntoa ja syöstä masennukseen. Se riistää kyvyn keskittyä ja lopulta myös motivaation oppia. Jäljet näkyvät vielä vuosien kuluttua.

Sosiaalisessa mediassa, tekstiviestien ja sähköpostin välityksellä kiusatuilla seurausten on todettu olevan vieläkin vakavampia. Loukkaavat sanat, kuvat tai videot leviävät nopeasti sähköisesti ja ovat pitkään kenen tahansa nähtävillä. Ne tavoittavat kohteensa missä ja milloin vain. Virtuaalimaailmassa myös viestien kieli on karkeampaa.

Uhri ei pysty puolustautumaan, koska hän ei välttämättä edes tiedä, kuka tai ketkä häntä kiusaavat. Kiusaaja taas ei välttämättä ymmärrä aiheuttavansa vahinkoa.

Erään karkumatkan jälkeen Kaisa saa tarpeekseen. Hän raahaa poikansa koulun sairaanhoitajan vastaanoton kautta rehtorin luo. Aikuisten silmien edessä luimistelee huppunsa alle käpertynyt hahmo. Kyyneleet valuvat pitkin pojan poskia.

Kaisa läksyttää rehtoria lepsusta suhtautumisesta ja vaatii, että pojan ahdinko otetaan vakavasti.

Aika koulukuraattorille järjestyy kahden viikon päähän. Odotus tuntuu ikuisuudelta. Ensimmäisestä karkumatkasta on kulunut kuukausi.

Parin viikon kuluttua koulusta kantautuu taas ikäviä uutisia. Luokanvalvoja on ärtynyt Artun häilyvästä käytöksestä. Lisäksi kahdelta aineenopettajalta tulee ukaasi: Arttu reputtaa, jos ei tee rästiin jääneitä kokeita.

Artun isä soittaa heti molemmille opettajille. Kumpikaan ei ole kuullut pojan ahdingosta.

Syyn selvittyä opettajat ovat valmiit tulemaan vastaan. Tehdään suunnitelma, jonka avulla tarvittavat pisteet saadaan kasaan. Välituntivalvojaksi naamioitunut kouluavustaja saattaa Artun uusintoihin.

Kiusattu ei pärjää ilman ympärillä olevien aikuisten apua. Ongelmaan puuttuminen on yhtä lailla koulun aikuisten kuin vanhempien velvollisuus. Artun tapauksessa koulun olisi pitänyt puuttua tilanteeseen jämäkämmin.

Etenkin ujot ja arat lapset hyötyvät, jos vanhemmat osallistuvat koulutyöhön tiiviisti. Sen on todettu suojelevan heitä kiusaamiselta.

Iso harppaus otetaan, jos pystytään siirtymään ongelmatapausten selvittelystä niiden ennakointiin. Esimerkiksi koulun aloitusta tulisi tukea vahvemmin.

Kiusaaminen on tutkijoiden mukaan uhka lapsen psyykkiselle kehitykselle. Jos kiusaamista halutaan tosissaan karsia, pitäisi tilanteisiin puuttua jo ennen kuin kiusaamista syntyy ja kiusatun ja kiusaajan roolit ehtivät vakiintua. Porukan ulkopuolelle jäämiseen pitäisi suhtautua vakavasti.

Päiväkodeissa paras ja ainoa tapa huomata kriittiset tilanteet on Laura Revon mukaan heittäytyä mukaan leikkeihin. Vain siten aikuinen pystyy huomaamaan vallankäytön lasten välillä ja puuttumaan, jos roolijako leikeissä on toistuvasti epätasa-arvoista.

Kaikkein tärkeintä on saada lapset pienestä pitäen kantamaan vastuuta toisistaan ja uskomaan, että on rohkeaa puolustaa kaveria ja kertoa kiusaamisesta. Ajattelemaan, että toisten alistaminen ei ole hyväksyttävä tapa tavoitella huomiota ja hyväksyntää. Eläytymään toisen asemaan ja pohtimaan, mitä kiusaamistilanteessa itse tekee tai jättää tekemättä.

Kesäloman jälkeen Arttu siirtyy yläasteelle tutun koulupihan toiselle laidalle. Loman aikana mieli on keventynyt. On tehty tavallisia asioita: käyty yhdessä ruokakaupassa, elokuvissa ja sienimetsällä. Isä on vienyt pojan kiipeilemään ja melomaan.

Uudella luokalla Arttu saa uusia kavereita.

Koulua on käyty kuukausi, kun uusi luokanvalvoja haluaa keskustella vanhempien kanssa. Hän on opettanut Arttua viidennellä luokalla ja ihmettelee pojassa tapahtunutta muutosta: ennen niin aktiivinen oppilas jättäytyy ryhmien ulkopuolelle eikä osallistu opetukseen. Osaamisessa ei ole huomautettavaa.

Vanhemmat eivät enää ylläty, ettei tieto kiusaamisesta ole kantautunut pihan poikki. Uusien kasvattajien asenteesta he sen sijaan äimistyvät. Tieto Artun taustoista luvataan heti välittää muille opettajille. Vanhempien toiveita kuunnellaan. Vihdoinkin heidän ei tarvitse taistella yksin.

Käynnit koulukuraattorilla jatkuvat. Sisällöstä Arttu ei halua kertoa, ja vanhemmat kunnioittavat hänen toivettaan.

Nykyään Arttu asuu vuoroin äidin, vuoroin isän luona kaksi viikkoa kerrallaan. Kikatus on palannut arkeen. Perhe on hitsautunut yhteen entistä vahvemmin. Lapset ovat saaneet nähdä äidissään tiikeriemon, joka ei anna periksi.

Koulupäivän puolessavälissä poika käy aina äidin luona syömässä. Ruokalaan Arttu ei vieläkään uskalla mennä. Kaisa luottaa, että ennen pitkää uuden kaveriporukan vetovoima päihittää kiusaajien pelon.

Artun, Kaisan, Timon ja Petterin nimet on muutettu.

Päivitetty 9.1.2021 – Alkuperäinen versio ilmestynyt 24.1.2013