Osa kouluikäisistä ei enää tunnista nälän ja janon tunnetta – Lasten mielenterveyden ongelmat räjähtivät, ja osittain syy voi löytyä vanhemmista

On keskiviikkoaamupäivä. Anita Puustjärven työpöydällä lojuu palapeli, jonka reunat ovat löytäneet paikkansa, mutta keskiosa on vielä kokoamatta. Puustjärvi kertoo kasaavansa palapelejä etäpalavereissa, jotta ei sortuisi multitaskaamaan eli lähettelemään sähköposteja palaverin aikana. Se säästää aivoja.

Kuopion yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian ylilääkärinä toimiva Puustjärvi kommentoi mediassa usein tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö ADHD:ta ja etenkin lasten ADHD-diagnooseja. Tänään hän on luvannut näyttää, millaista arki lastenpsykiatrialla on.

Tarkkaavaisuuden ongelmat liitetään monen mielessä erityisesti poikiin. KYS:n lastenpsykiatrisella osastolla 8–11-vuotiaiden levottomien ja käytöshäiriöisten poikien rinnalle on kuitenkin noussut toinen potilasryhmä.

– Ahdistuneet, viiltelevät, itsetuhoiset tai masentuneet 12–14-vuotiaat tytöt, Puustjärvi toteaa.

Keväällä 2023 tehdyn kouluterveyskyselyn mukaan masennus- ja ahdistuneisuusoireilu on lisääntynyt selvästi 8.- ja 9.-luokkalaisilla tytöillä. Lähes kolme neljästä kertoi vähintään yhdestä mielenterveysongelmasta, joihin laskettiin ahdistuksen ja masennuksen lisäksi myös syömishäiriöt ja itsetuhoisuus.

Pojat paistattelevat edelleen etenkin ADHD-tilastoissa. Vuonna 2023 noin 11 prosentilla alakouluikäisistä pojista oli Suomessa ADHD-diagnoosi.

ADHD-diagnoosit ovat selvästi yleisimpiä Itä-Suomessa. Pohjois-Karjalassa peräti 21,5 prosentilla 7–12-vuotiaista pojista on diagnosoitu tarkkaavaisuuden ja keskittymisen häiriö. ADHD-lääkkeitä syö Pohjois-Karjalassa lähes joka viides poika.

Myös Pohjois-Savossa, jossa Kuopio sijaitsee, ADHD-diagnoosi ja lääkitys on useammalla kuin joka kuudennella alakouluikäisellä pojalla.

Suomessa kirjoitetaan joka vuosi noin 60 000 lastenpsykiatrian lähetettä. Se tarkoittaa yli 160:a lähetettä joka päivä. Määrä on kolminkertaistunut koronapandemiaa edeltävästä ajasta, mutta nousua lähetemäärissä näkyi jo ennen pandemiaa.

Syitä tilanteeseen on etsitty kaikkialta.

Ylilääkäri Anita Puustjärven huoneeseen ovat kokoontuneet keskustelemaan myös Virpi Vauhkonen, Sari Toivanen ja Anne Kemppainen. Toivanen ja Kemppainen ovat toimintaterapeutteja, Vauhkonen lastenpsykiatrian ja -neurologian erikoislääkäri.

He katsovat, ettei lasten mielenterveysongelmien kärjistymiselle ole yhtä, yksittäistä syytä. Yhteiskunnassa on samaan aikaan tapahtunut useita lasten elämään vaikuttavia muutoksia.

Samalla, kun päiväkodeissa ja kouluissa on siirrytty isompiin ryhmiin ja vähemmän järjestelmällisiin ympäristöihin, lasten leikkiminen on vähentynyt, lasten ja vanhempien älylaitteiden käyttö lisääntynyt ja vuorovaikutusta on aiempaa vähemmän, Vauhkonen sanoo.

Someen ja peleihin keskittyvä vanhempi ei välttämättä huomaa lapsen tarpeita. Vanhemmat saattavat myös rauhoittaa tylsistyneen ja kiukuttelevan lapsen antamalla tälle puhelimen. Silloin lapsen ei tarvitse kestää tylsyyttä, vaikka se olisi tärkeää oppia.

KYSissä asiantuntijat kohtaavat sellaisiakin kouluikäisiä lapsia, jotka eivät tunnista nälkää tai janoa. Syynä on se, ettei kotona syödä säännöllisesti, tai syömiseen ei keskitytä, kun ruokailu tapahtuu aina ruudun äärellä.

– Voi ymmärtää, miksi on vaikeaa tunnistaa, mikä minua kiukuttaa ja mitä sille voi tehdä, kun ei tunnisteta edes sitä, mitä nälän tunteen kanssa voi tehdä, Vauhkonen sanoo.

Kouluikäisten perustason mielenterveyspalvelut ovat riittämättömiä, pirstaleisia ja puutteellisesti koordinoituja. Osa vanhemmista ei saa tällaisiin asioihin ohjausta, osa taas ei pysty muuttamaan omaa toimintaansa. Jotkut vanhemmat eivät koe sitä edes tarpeelliseksi.

Riittämättömät palvelut tarkoittavat usein myös sitä, että apua ei ole oikea-aikaisesti saatavilla. Silloin ongelma paisuu, ja lopulta päädytään erikoissairaanhoitoon.

Anne Kemppainen on huomannut osan vanhemmista tarvitsevan paljon ohjausta siihen, miten pienen lapsen kanssa ylipäätään ollaan.

– Varhainen vuorovaikutus ei ole mikään hieno sana, eikä sitä varten tarvitse käydä kouluja. Se on sitä, että olet lapsen kanssa ja saatavilla.

Vuorovaikutus on edellytys lapsen suotuisalle psyykkiselle kehitykselle.

Julkisuudessa eri asiantuntijat ovat pohtineet sitä, voiko ADHD-diagnoosien iso määrä Itä-Suomessa selittyä virhediagnooseilla, erilaisilla palvelujärjestelmillä tai sillä, että lapset saavat eri tavoin tukea koulunkäyntiin eri puolilla maata. Tutkimustietoa siitä, miksi ADHD-diagnoosien määrissä on niin näkyviä alueellisia eroja Suomessa, ei kuitenkaan ole.

ADHD-diagnoosien lisäksi myös esimerkiksi aikuisten psykoosisairaudet ovat Itä-Suomessa selvästi yleisempiä kuin lännessä. Syy tähänkin on epäselvä. Ainakin osittain taustalla vaikuttavat sosioekonomisiset syyt ja perimä, Puustjärvi sanoo.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, kuten yhteiskunnassa laajemminkin, näkyy välillä “lääkärikirjaefekti”. Silloin ihmiset paneutuvat johonkin häiriöön, lukevat oireista paljon ja vakuuttuvat siitä, että diagnoosi täsmää itseen tai lapseen.

Muiden kokemuksiin samastuminen on inhimillistä, Puustjärvi sanoo. Tutkimuksista tiedetään, että altistuminen somevaikuttajien kuvauksille esimerkiksi ADHD-oireista lisää seuraajien kokemia oireita ja nostaa itsediagnosoitujen häiriöiden määrää.

Asiantuntijat kuitenkin korostavat, ettei kaikkea vastuuta voi vierittää vanhemmille. Itseohjautuvuuden vaatiminen, älylaitteet, sosiaalisen median koukuttavuus ja esimerkiksi liikunnan väheneminen ovat koko yhteiskunnan läpileikkaavia muutoksia.

Joskus yllykkeet itsetuhoiseen käytökseen tulevat sosiaalisesta mediasta. Lasten vanhemmilla voi myös olla traumoja, päihdeongelmia, mielenterveysoireilua tai neuropsykiatrisia häiriöitä, joihin he eivät itse ole saaneet apua. Ylipäätään tuki ja turvaverkot ovat monilla vähissä.

Yleensä vanhemmat silti yrittävät parhaansa.

Voi käydä niinkin, että muulla perheellä kaikki on hyvin ja arki pyörii mallikkaasti, mutta yksi lapsista sairastuu psyykkisesti.

Keskipäivällä Puustjärvi suuntaa moniammatillisen tiimin kokoukseen. Siihen kuuluu lääkäreitä, psykiatreja, psykoterapeutteja, sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä, joilla on kokemusta lastenpsykiatriasta eri vuosikymmeniltä. Tiimissä mietitään monesta eri näkökulmasta potilaiden diagnooseja ja sitä, millaisesta hoidosta nämä parhaiten hyötyisivät.

Tänään kokoontuvassa tiimissä hoidetaan erityisesti tunne-elämän häiriöstä kärsiviä lapsia.

KYSin lastenpsykiatriaan tulee vuosittain noin 500 lähetettä. Niistä noin 350 tehdään poliklinikalle ja 20–40 tutkimus- ja hoito-osastolle. Lisäksi sata lasta lähetetään vuosittain KYSin akuuttiosastolle, joka hoitaa ympärivuorokautisesti lasten kiireellisiä mielenterveysongelmia. Kuopion lastenpsykiatrialla tarjotaan monelle psykoterapiaa, jossa hoitosuhteet voivat kestää vuosia.

Moniammatillisessa tiimissä on huomattu, että potilaat voivat vuosi vuodelta huonommin. Vielä parikymmentä vuotta sitten KYSissä hoidettiin lapsia, joita ei tänä päivänä edes otettaisi hoitoon. Oireet olisivat liian lieviä.

Koulua pidetään usein syypäänä lasten ongelmiin, mutta myös paikkana, jossa ongelmat pitäisi ratkaista.

Huonosti toimiva koulu ei aiheuta lapsella keskittymishäiriötä, autismia tai aistiyliherkkyyttä, Puustjärvi korostaa. Se voi kuitenkin voimistaa olemassa olevan häiriön aiheuttamaa haittaa.

KYSin lastenpsykiatrian yhteydessä toimii alakouluikäisten sairaalakoulu, Alava. Sen ulkonäkö on äkkivilkaisuilla kuin 1990-luvulta: käytävällä on luokkahuoneita, joissa oppilailla on omat pulpetit ja paikat. Alavan yksikkö onkin suunniteltu pieneksi ja turvalliseksi, erityisluokanopettaja ja vastuuopettaja Tarja Holopainen sanoo.

– Muokkaamme tiloja oppilaiden tarpeiden mukaisesti. Aistiärsykkeitä ja hälyä on pyritty rajaamaan. Se on koettu meidän oppilaille tosi hyväksi. Täällä tilat rauhoittavat oppilasta.

Alavan oppilaat tulevat KYSin lastenpsykiatrian tutkimus- ja hoito-osastoilta, avohoidosta sekä akuuttiosastolta. Osastojen kanssa tehdään moniammatillista yhteistyötä, jossa koulu toimii pedagogisena asiantuntijana.

Syksystä 2024 lähtien Alavassa on varattu kaksi koulupaikkaa alakouluikäisille, jotka eivät käy koulua. Tällaisia lapsia on arvioitu olevan Suomessa vähintään 4000. Tutkimusten mukaan muun muassa ahdistus ja masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja vanhempien päihdeongelmat voivat olla syynä kotiin jäämiselle.

Holopainen ja koulun rehtori Merja Laininen kertovat sairaalakoulun lasten usein janoavan aikuisen huomiota. Lasten omissa kouluissa ryhmäkoot voivat olla niin suuria, ettei opettaja tai ohjaaja ennätä jokaisen luokse.

Aiemmin tänään yksi oppilas oli kontannut kesken oppitunnin Holopaisen jalkoihin ja avannut tämän kengännauhat.

– Tajusin heti sen olevan keino saada huomiota sillä hetkellä, Holopainen hymyilee.

Holopainen lupasi oppilaalle tulla hieromaan tätä stressipallolla. Ratkaisu toimi.

Vaikeahoitoisista lapsista moni opiskelee kahdestaan opettajan kanssa tai hyvin pienessä ryhmässä. Jos lapsi on vaaraksi itselleen tai muille, hän tarvitsee aikuisen, joka on keskittynyt vain häneen.

– Koulunkäyntiä ja sosiaalisia tilanteita harjoitellaan pienin askelin ja usean aikuisen tuella.

Viimeisen oppitunnin jälkeen osa lapsista siirtyy Alavan koulusta takaisin samassa rakennuksessa sijaitsevalle akuuttiosastolle.

Akuuttiosastolla hoidetaan lapsia, jotka ovat itsetuhoisia, psykoottisia, hyvin aggressiivisia, tai jotka muutoin vaativat jatkuvaa tarkkailua ja pikaista hoitoa. Tyypillinen potilas on “vaahtosammuttimen kokoinen aggressiivinen poika” tai esiteini-ikäinen ahdistunut tyttö, työntekijät kertovat. Osastojakso voi kestää päivästä muutamaan viikkoon.

Akuuttiosastolla lasten tukena ollaan hyvin intensiivisesti. Hoitojakson tavoitteena on helpottaa lapsen oloa ja ratkaista, miten lapsi pysyisi hengissä kotona tai lastensuojelulaitoksessa. Lapsen kanssa voidaan esimerkiksi harjoitella keinoja, joilla tämä voi purkaa ahdistustaan ja vihaansa turvallisesti. Uusia toimintatapoja käydään läpi yhdessä huoltajien kanssa.

– Joskus sovitaan ihan vuorosanoja, että kun sinä sanot ja teet näin, niin vanhempi sanoo ja tekee näin, erikoislääkäri Heini Paterno kertoo.

Osalla ahdistavaan hetkeen auttavat jääpalat tai jäädytetyt soseet, toiset oppivat purkamaan oloaan vaikkapa naruhyppelyyn. Vanhempien kanssa keskustellaan myös siitä, miten nämä itse reagoivat, kun lapsi on ahdistunut tai itsetuhoinen. Joskus vanhemman oma reaktio pahentaa tilannetta.

Osastolta lähtevä lapsi saa mukaansa turvasuunnitelman, johon on kirjoitettu toimenpiteitä ja vuorosanoja. Akuuttiosastolla hoidetaan nimensä mukaisesti vain kaikkein akuutein hätä. Pitkäjänteisempi työ tehdään avohoidossa yhdessä perheen kanssa.

Kello on pian kaksi. Paternon täytyy kiirehtiä hoitoneuvotteluun. Puustjärvi pyytää tätä vielä kertomaan, millaista akuuttiosastolla työskentely on.

– Oi, mä tykkään! Paterno huudahtaa.

Hän kehuu työn kiinnostavuutta ja monipuolisuutta, kollegoita ja heidän ammattitaitoaan. Sitten onkin jo kiire.

Silloin tällöin lääkärit, hoitajat ja terapeutit kuulevat potilaistaan jälkikäteen. Seurantaa ei tehdä, mutta jotkut ovat itse yhteydessä ja kertovat kuulumisiaan. KYSiin tulee myös asiakirjapyyntöjä, joihin Puustjärvi on tänäkin aamuna vastaillut. Niistä voi usein päätellä, minne elämä on lasta vienyt.

Joskus entinen potilas pyytää asiakirjoja tutustuakseen itse omaan menneisyyteensä, joskus pyyntö tulee aikuissosiaalityöstä. Silloin tällöin asiakirjapyynnöstä paljastuu, että tie on vienyt vankimielisairaalaan. Useimmista ei enää kuulu mitään.

Puustjärvi vertaa lastenpsykiatrista työtä palapelin kokoamiseen. Tietoa kootaan eri paikoista, jotta kokonaiskuva hahmoittuisi ja lasta voitaisiin auttaa.

– Joskus osa paloista puuttuu, joskus ne menevät ensin väärään asentoon ja joskus kuvaa on vaikea hahmottaa, vaikka palat olisivat jo paikoillaan.

Kun palapeli onnistuu, se on yleensä monen ihmisen yhteistyön tulos.