Apu

Lapsiperheköyhyys: On lapsia, jotka eivät toivo enää mitään, koska vanhemmilla ei ole varaa – Lahja tuntemattomalta ilahduttaa

Lapsiperheköyhyys: On lapsia, jotka eivät toivo enää mitään, koska vanhemmilla ei ole varaa – Lahja tuntemattomalta ilahduttaa
Suomalaisen äitijoukon perustama yhdistys auttaa vähävaraisia lapsiperheitä eri puolilla Suomea tavara- ja harrastusvälinelahjoituksin.

Pari viikkoa ennen joulua Helsingin Itiksen kauppakeskuksessa eletään kiireistä aikaa. Ihmiset juoksevat kaupoissa, kantavat ostoksiaan, hikoilevat talvitakit päällä ja äksyilevät toisilleen. On niin paljon ostettavaa, hankittavaa ja tehtävää.

Keskelle kauppakeskusta, infopisteen viereen on sijoitettu pöytä ja pari pitkää telinettä, joihin on kiinnitetty pyykkipojilla valkoisia kortteja. Moni kiiruhtaa ohi, mutta moni myös pysähtyy niitä lukemaan. Ihmisten ilmeet vakavoituvat, kun he ymmärtävät, mistä on kyse.

Kun vähavaraisen perheen lapsi saa esittää yhden joululahjatoivomuksen.

Jokaiseen korttiin on kirjoitettu yhden lapsen joululahjatoive: 11-vuotias poika toivoo lahjakorttia pitseriaan, 14-vuotias poika kuulokkeita, kolmevuotias tyttö kirjoja.

Kortteja on satoja, ja toiveet vaihtelevat legoista pussilakanoihin, elokuvalipuista huppareihin. Ehkä liikuttavin on 11-vuotiaan pojan toivomus saada lahjakortti kukkakauppaan.

Moni poimii kortin mukaansa ja palaa pian takaisin, ojentaa kortin ja ostamansa lahjan pöydän ääressä istuvalle Johanna Peltolalle, jonka kasvoille leviää hymy.

Kiitos on  vilpitön ja tulee suoraan sydämestä, sillä jo  viiden vuoden ajan Johanna on joka joulu istunut Itiksen joulukeräyspisteessä todistamassa, miten suurta ihmisten auttamishalu on.

Näiden tuntemattomien lahjoittajien ansiosta avustusjärjestö Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry pystyy tänäkin vuonna täyttämään tuhansien vähävaraisten lasten joululahjatoiveet, kun omalla perheellä ei ole siihen varaa. Jokaisen toivomuskortin yläreunassa on numero, jonka avulla oikea lahja päätyy oikealle lapselle.

Ryhmä Hau -lelut ovat lasten toiveissa.

– Kerran eräs neljävuotias tyttö toivoi saippuakuplia. Siitä tuli itku itselleni. Vain saippuakuplia. Oli aika homma löytää niitä keskellä talvea, mutta löysin, toinen vapaaehtoistyöntekijä Jenni Karri kertoo.

Pöytää lähestyy 16-vuotias Kivi Lindfors, joka tuo lahjakortteja. Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä nuorimies kertoo, että Hopen joulukeräyksestä on tullut perheelle perinne.

– Muutamana jouluna olen itsekin lahjoittanut omaa rahaani vähävaraisille perheille. Se on tärkeää, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta kaikkeen, Kivi sanoo ja katoaa kauppakeskuksen vilinään.

Nuori tyttö ojentaa Johannalle pulkan.

Salibandyliiton MM-kisaorganisaatio vapaaehtoistyössä: vasemmalla Hanne Pirkkola, keskellä Minna Koivisto ja oikealla Hanne Nyrönen.

Joululahja vähävaraiselle

Vuodesta 2008 toiminut Hope, suomeksi Toivo, on paikka, josta perheet saavat apua, kun vanhemmilla ei ole varaa ostaa lapselle uutta talvitakkia tai luistimia.

Avustusjärjestö välittää vähävaraisille ja kriisin kokeneille perheille vaate- ja tavaralahjoituksia sekä järjestää vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille harrastustukea ja vapaa-ajan elämyksiä.

Toimipisteitä on 20 paikkakunnalla, pohjoisin niistä sijaitsee Rovaniemellä. Vuonna 2018 järjestö auttoi noin 20 000 lasta ja nuorta.

– Köyhyyttä emme voi poistaa, mutta voimme vähentää ainakin joltain osin niitä haittoja, joita köyhyys aiheuttaa lapsille, toiminnanjohtaja Eveliina Hostila sanoo.

Hotelli teki päätöksen ja lahjoitti suuren määrän peittoja.

Yhdistyksen tarina alkoi joulusta 2008, kun hoitovapaalla ollut espoolainen kotiäiti Tiina Nummenmaa huomasi kaiken aikaa törmäävänsä juttuihin, jotka kertoivat vähävaraisten perheiden ahdingosta. Asia alkoi ahdistaa. Pahasti.

– Lopulta sanoin puolisolleni, että jotain pitäisi tehdä näiden perheiden auttamiseksi. Suomessa on valtavasti lapsia, joiden hätää ei huomata, Nummenmaa kertoo.

Koska lahjoittaminen keräyspataan ei tuntunut riittävän, Nummenmaa kutsui koolle joukon ystäviä, joille kertoi huolensa. Naisporukka alkoi miettiä, mitä voisi tehdä.

– Ei ollut yhteyksiä, ei sosiaalista mediaa, ei varoja. Oli vain joukko ihan tavallisia äitejä, jotka lähtivät liikkeelle nollasta.

Yksikään toimipiste ei pyörisi ilman vapaaehtoisia.

Naiset saivat idean kalenterista, josta saadun tuoton voisi lahjoittaa vähävaraisille lapsille. Kalenteri tehtiin, ja valokuvaaja Nana Simelius kuvasi siihen kaksitoista julkisuuden henkilöä.

Mukana olivat muun muassa vuoden 1987 Miss Suomi Karita Tykkä, laulaja Anna Abreu, muusikko Ville Pusa, ex-pikajuoksija Markus Pöyhönen sekä vuoden 2001 Miss Suomi Heidi Sohlberg.

Ensimmäinen avustuskohde oli pääkaupunkiseudulla sijaitseva lastenkoti. Seuraavaan kalenteriin lähti mukaan tunnettuja urheilijoita Teemu Selänteestä Jari Litmaseen.

Oli vain joukko äitejä, jotka lähtivät liikkeelle nollasta.

Samaan aikaan alkoi kertyä myös lahjoituksia, kun äidit keräsivät vähävaraisille lapsiperheille tavaraa. Omat olohuoneet toimivat varastotiloina, ja äidit kuljettivat avustuksia omilla autoillaan ympäri pääkaupunkiseutua.

– Vuonna 2010 tuli lopulta piste, jolloin tajusimme ottaneemme valtavan vastuun. Heräsi kysymys, pystymmekö tähän.

Naiset päättivät pystyä. Helmikuussa 2010 he järjestivät varainkeruugaalan, jonka jälkeen avustustyö monipuolistui ja paikallistoiminta lähti liikkeelle vapaaehtoisvoimin myös Helsingin ulkopuolella.

Yhdistys sai kunnon toimitilat ja taloudellista tukea RAY:lta. Toiminnanjohtajaksi palkattiin ensin Kirsi Salo, jonka jälkeen vastuun otti Hämeenlinnaan toimipisteen perustanut Eveliina Hostila.

– On oikeastaan käsittämätöntä, miten suureksi tämä lopulta kasvoi niin pienestä ajatuksesta. Mutta niin kuin Tommy Taberman on sanonut, ”ihmeitä ei pidä odotella, ihmeitä pitää tehdä”, Tiina Nummenmaa miettii.

Hän työskentelee nykyään MTV:n SuomiAreenalla, mutta on edelleen toiminnassa mukana hallituksen puheenjohtajana.

16-vuotias Kivi Lindfors tuo joulukeräykseen lahjakortteja.

Vapaaehtoistyötä

Helsingin toimitilat sijaitsevat isossa toimistorakennuksessa Helsingin Pitäjänmäellä. Paikalla häärii paljon naisia, vastakeitetty kahvi tuoksuu keittimessä ja puhelimet soivat.

Osa työntekijöistä on työkokeilussa, osa kuntouttavassa työtoiminnassa ja yksi tekee töitä palkkatuella. Heidän lisäkseen kahdesta viiteen vapaaehtoistyöntekijää käy auttamassa päivittäin.

– Mikään toimipiste ei pyörisi ilman vapaaehtoisia. Neljännes heistä on asiakastaustaisia, eli he ovat ensin itse saaneet meiltä apua,  Eveliina Hostila kertoo.

– Köyhyydestä ei uskalleta puhua, sillä palaute on yleensä neuvovaa tai tuomitsevaa, miettii toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Yhdistys saa avustusta STEA:lta, raha käytetään palkkakuluihin, toimitilojen vuokriin sekä koulutuksiin. STEA:n avustus on noin 230 000 euroa vuodessa.

– Keväisin koulutamme vapaaehtoistyöntekijöitä ja syksyisin uusia tiiminvetäjiä, jotka vastaavat paikallistoiminnasta. Monet kaupungit auttavat toimitilakuluissa, ja meillä on myös paljon säätiökumppanuuksia. Lisäksi yksityiset ihmiset ja yritykset avustavat toimintaa.

Yhdistyksen ensi vuoden tavoitteena on jakaa harrastustukea 1 700 lapselle. Aikomuksena on järjestää muun muassa urheiluvälinekierrätystä. Hopen nettisivun kautta voi lahjoittaa lapselle harrastuksen jo nyt – vaikka joululahjaksi.

Tarvikkeita vauvalle

Yhdistyksellä on kaksi palkattua työntekijää, toinen on toiminnanohjaaja Nora Virtanen, joka vastaa valtakunnallisesta toiminnasta. Hän istahtaa seuraksi kahvipöytään ja kertoo tulleensa mukaan oman asiakkuuden kautta.

– Noin kahdeksan vuotta sitten tytär ilmoitti odottavansa vauvaa. Ensimmäinen ajatukseni oli kustannukset: vauvalle pitää hankkia tarvikkeita, ja tytär tarvitsee myös yhtä ja toista omaan kotiin. Elin siihen aikaan itse kodinhoidon tuella kädestä suuhun, viiden lapsen kanssa, eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta auttaa. Äitinä se riipaisi syvältä, Virtanen kertoo.

Toiminnanohjaaja Nora Virtanen vastaa valtakunnallisesta toiminnasta

Apu löytyi Hopesta, josta tytär sai kaiken tarvitsemansa. Myös Noralle annettiin apua ahdinkoon. Hän alkoi sen jälkeen tehdä vapaaehtoistyötä yhdistyksessä, pääsi sitten työkokeiluun ja palkattiin lopulta – yllättäen – vakituiseksi työntekijäksi. Hostila oli salaa hakenut avustusta toisen ihmisen palkkaamiseen, koska asiakasmäärät alkoivat olla niin suuria.

– Harrastuksesta tuli lopulta rakas ja tärkeä työ, Virtanen hymyilee.

Yksi kassi per lapsi

Asiakkaaksi pääsee lähettämällä sähköpostia tai täyttämällä netissä lomakkeen, jossa kysytään muun muassa perheen tilanteesta. Perheeseen otetaan yhteyttä ja sovitaan aika, jolloin varastolle voi tulla asioimaan.

Suureen saliin on kerätty lahjoitustavaraa: vaatteita, kenkiä, leluja, urheiluvälineitä ja kaikkea muuta, mitä lapsiperheessä tarvitaan. Perheillä on kaksi tuntia aikaa kerätä tarvitsemansa, rajoite on yksi iso Ikean kassi lasta kohden.

– Toki autamme tarpeen mukaan, jos kyseessä on erityistilanne, kuten tulipalo tai turvakodista lähtö, Eveliina Hostila sanoo.

Tavarat tulevat yksityisiltä ja yrityksiltä. Suurin osa on kierrätettyä tavaraa, mutta joskus mukana saattaa olla esimerkiksi hygieniatarvikkeita – niistä asiakkailla on kova puute.

Jokainen lahjoitettu tavara ja vaate tarkistetaan. Huonokuntoiset vaatteet päätyvät eläinsuojeluyhdistyksille kissojen ja koirien makuualustoiksi, mutta jotkut vaatteet päätyvät suoraan jätekeräykseen, mikä harmittaa Hostilaa kovasti.

– Kunpa ihmiset ymmärtäisivät lahjoittaa ehjää ja puhdasta. Jätemaksu on kerralla 70 euroa, ja harmittaa, kun miettii, mitä kaikkea joku lapsi voisi sillä rahalla tehdä.

Summalla voisi ostaa esimerkiksi lahjakortteja. Monet perheet toivovat elämyslippuja, mahdollisuutta päästä yhdessä vaikka elokuviin tai hampurilaiselle. Lasten toiveissa toistuu uimahallireissu. Perheiden ahdingosta kertoo paljon se, että lapsen 2,50 euron uimahallimaksu voi olla liian kallis.

Vuoden aikana Hopen toimipisteissä tavataan tuhansia perheitä. Mikäli joku asia herättää kysymyksiä, se otetaan puheeksi. Hostilan mukaan yhdistys on toimintavuosiensa aikana joutunut jokusen kerran tekemään lastensuojeluilmoituksen, mutta se on hyvin harvinaista.

Somejuorujen kohde

Useilla paikkakunnilla perhe voi asioida toimipisteessä neljä kertaa vuodessa, mutta asiakasmäärien kasvun takia käyntikerrat on Helsingissä rajoitettu kolmeen.

– Neljä olisi ihanteellinen, sillä Suomessa on neljä vuodenaikaa ja lapset tarvitsevat neljänlaisia vaatteita. Mutta pidämme huolen, että syksyllä on jo talvivaatteita esillä, Hostila sanoo.

Aasi Ihaa saa pian uuden kodin.

Kaikki eivät toimintaa sulata. Muutamilla some-palstoilla on epäilty, että perheet käyttävät yhdistystä hyväkseen ja myyvät saamiaan tavaroita netissä.

– Jos lapsen pusero on ollut puoli vuotta käytössä, jäänyt pieneksi ja äiti myy sen netissä, niin mikäs siinä. Yleensä sillä rahalla ostetaan ruokaa. Mutta että tavaraa haettaisiin meiltä suoraan myytäväksi… jos näin käy, ihmiset vinkkaavat siitä aika nopeasti ja asia otetaan perheen kanssa puheeksi, Hostila kertoo.

Välistä ei vedetä. Vapaaehtoistyöntekijät sitoutuvat sääntöön, että tavaraa voi ottaa itselleen vain omalla asiakasajallaan. 

Mitä lapsi saa toivoa?

Tuen tarve kasvaa koko ajan. Pelkästään Helsingissä asiakkaina on tällä hetkellä noin 2 500 perhettä, joilla on noin 5 000 lasta. Osa tarvitsee hetkittäistä apua, mutta valtaosa avustussuhteista kestää vuosia. Pääministerit ja hallitukset vaihtuvat, lapsiperheköyhyys säilyy.

Ensi vuoden tavoite on jakaa harrastustukea 1 700 lapselle.

– Köyhyys on sellainen asia, ettei siitä uskalleta vielä puhua paljonkaan omilla kasvoilla. Palaute on yleensä neuvovaa tai tuomitsevaa. Minua suututtaa joka joulu, kun julkaisemme lasten lahjatoiveita, niin sosiaalinen media on pullollaan tuomitsemista: miksi köyhän perheen lapsi kehtaa toivoa älypuhelinta? Toisaalta on myös yhä enemmän niitä, jotka näpäyttävät näitä arvostelijoita ja kysyvät, kenellä on oikeus määritellä, mitä lapsi saa toivoa.

Hostilan mukaan on paljon myös lapsia, jotka eivät toivo enää yhtään mitään, koska tietävät, ettei vanhemmilla kuitenkaan ole siihen varaa.

– Kun lapselta katoaa toivo, ollaan jo aika syvällä, Hostila puistelee päätään.

Jenni Karri (vas.) ja Hanne Nyrönen ottavat vastaan lahjoituksia.

Itiksen kauppakeskuksessa toivomuskortteja oli valtavan paljon, satoja.

– Jos toive ei täyty, pyrimme löytämään lähes vastaavan. Kukaan lapsi ei jää ilman lahjaa. Tosin veikkaan, että jokainen toive saadaan tänä vuonna täytettyä. Niin hienosti ihmiset ovat lähteneet mukaan auttamaan, Eveliina Hostila lohduttelee.

Paria viikkoa ennen joulua Hopen toimipisteissä alkaa kiire, kun kauppakeskusten keräystuotot tulevat varastoille. Vapaaehtoisten armeija alkaa pakata satoja ja taas satoja lahjakasseja, joita perheet käyvät noutamassa. Näin toimitaan, kunnes viimeinenkin lahja on toimitettu perille.

Paketoimisen ilo jätetään vanhemmille. ●

Julkaistu: 17.12.2019
4 kommenttia