Apu

Pohjanmaa on kuin Amerikka tässäkin lajissa – Suomen suurin lännenratsastukseen tarkoitettu rata – karjanajoa varten on naapurilta vuokrattu hiehoja

Pohjanmaa on kuin Amerikka tässäkin lajissa – Suomen suurin lännenratsastukseen tarkoitettu rata – karjanajoa varten on naapurilta vuokrattu hiehoja
Lännenratsastus on Suomessa vielä niin harvinaista, että pohjalaiset joutuivat rakentamaan oman ratansa talkoilla. Ja kun Pohjanmaalla ollaan, radasta oli tietenkin tehtävä Suomen suurin.
Julkaistu: 3.9.2022

Appaloosa-rotuinen Muru-tamma kahlaa empimättä veteen Roosa Mäkisen ohjaamana. Mäkisen kädessä on naru, jonka päässä kulkee suomenhevosvarsa Taika. Taika epäröi vain hetken ja kahlaa sitten aikuisen perässä ruskeaan veteen. Vesi ulottuu varsaa vatsaan asti, mutta sitä ei pelota, vaikka tilanne on sille uusi. Se loiskuttaa vettä kuin ihastuneena uudesta elementistä.

– Tällaiset kokemukset parantavat nuoren hevosen itsetuntoa. Siitä kasvaa rohkea, ja sitä on myöhemmin helppo kouluttaa, varsan omistaja Ane Tourunen sanoo.

Tourunen on hevostensa ja tyttärensä Roosa Mäkisen kanssa tuttu näky Ilmajoen Koskenkorvalla sijaitsevalla extreme trail -radalla. Terhi Lehtisen ja Tero Ketolan metsään tekemä maastoesterata on niin harvinainen, että sen äärelle kannattaa lähteä liki parinsadan kilometrin päästä Kokkolasta.

– Tullaan hevosten kanssa, touhutaan radalla ja viivytään paikan päällä pari päivää. Täällä on suomalaisittain ainutlaatuiset mahdollisuudet treenata trailia ja kouluttaa hevosia, Ane Tourunen kehuu.

Woodland Horse Trailin lännen­ratsastusrata polveilee noin kahden hehtaarin alueella. Veden ylitystä harjoittelemassa Roosa Mäkinen Murulla, narussa Taika-varsa. Omaa vuoroaan odottelevat Tero Ketola ja Osku sekä Tuija Takamäki ja Lennu.

Miten opetetaan hevonen rohkeaksi?

Extreme trail -rata on täynnä erilaisia trail-alalajiin kuuluvia esteitä: ylitettäviä puusiltoja, pujottelukujia, peruutusesteitä, avattavia portteja, hypättäviä esteitä ja vesiesteitä. Alueella on myös kallio, josta tuli luonnollinen, toisinaan vedellä täyttyävä kanjonieste.

– Näin isoa rataa ei muualla Suomessa ole. Ratamme on noin kahden hehtaarin alueella, ja esteiden välit ovat niin suuret, että radalla voi myös laukata, Terhi Lehtinen sanoo.

Radalla pyörii viisi hevosta ratsastajineen tai taluttajineen. Tutustuminen esteisiin aloitetaan aina maasta, vaikka hevonen olisi kokenut ratsu.

Karjapaimenperinteeseen perustuvat esteet ja tehtävät ovat monelle nykyhevoselle vaikeita, jopa kauhistus. Tomi Wuorimaa Suomen ratsastajainliiton lännenratsastuskomiteasta selittää, miksi.

– Monet hevoset on totutettu siihen, että asiat tapahtuvat aina samalla tavalla. Noustaan ratsaille vasemmalta puolelta, kierretään ympyrää tuttua kaavaa ja varotaan kaikkea yllättävää. Lopputulemana on hevonen, joka säikkyy vähän kaikkea.

"Usein lännenratsastus silti saa hevosihmiset pauloihinsa. Joka kerran kokeilee lännenratsastusta, jää sen pariin pysyvästi."
Tomi Wuorimaa

Lännenratsastuksessa hevosen pitää haluta tehdä ihmisen kanssa yhteistyötä. Siksi tässä harrastuksessa hevoset altistetaan monenlaisille tehtäville. Sellaisille, joissa ratsulla ja ratsastajalla on yhteinen tavoite, vaikkapa puron ylittäminen tai portin avaaminen.

Karjapaimenperinteestä ammentavan lännenratsastuksen voi ajatella olevan hevoselle vaativampaa, koska siinä sillä on enemmän vapautta tehdä asioita. Hevosta ei ohjata jatkuvalla ohjastuntumalla tai pohkeen paineella.

– Sen annetaan itse tehdä pyydetty. Niin se tekeekin, kunhan se on ymmärtänyt, mitä pyydetään, Wuorimaa sanoo.

Pyydetty asia voi olla tietyssä askellajissa pysyminen, kootussa muodossa kulkeminen tai vaikka peruuttaminen.

Kun hevonen tekee pyydetyn, ihmisen tehtävä on vain istua kyydissä, hevosta käskemättä. Siksi lännenratsastus näyttää päällepäin rennonletkeältä. On kuin ratsastajan ja hevosen yhteistyö sujuisi telepatian avulla.

Roosa Mäkisen ja Murun yhteistyö sujuu ilman, että ratsastajan kädestä kulkee mitään fyysistä hevosen suuhun. Hevosen suu on herkkä, ja lännenratsastuksessa vältetään sen paineistamista.

Eurooppalainen tyyli vai lännenratsastus?

Lännenratsastus-termin alle niputetaan val­tavasti erilaisia lajeja, joissa voi harrastaa monella tasolla. Wuorimaa haluaa tehdä eron lännenharrastuksen ja kilpaurheilullisen lännenratsastuksen välillä.

– Lännenharrastukseen voi kuulua kaikenlaista esimerkiksi rekvisiittaan ja varusteisiin liittyvää, mutta ei aina hevostelua lainkaan. Lännenratsastuksessa kilpaileminen taas on huippu-urheilua siinä missä muutkin ratsastuksen lajit.

Wuorimaa varoo kasvattamasta juopaa yleisemmän eli eurooppalaisen tyylin ja lännenratsastuksen välillä. Molemmissa voi ratsastaa hyvin ja tehdä hevosen kanssa syvää yhteistyötä.

– Usein lännenratsastus silti saa hevosihmiset pauloihinsa. Joka kerran kokeilee lännenratsastusta, jää sen pariin pysyvästi.

Niin kävi myös Terhi Lehtiselle vuosia sitten.

– Kävin kokeilemassa lajia erään valmentajan luona, ja lännenratsastus alkoi viehättää heti kerralla. Minulle on erityisen tärkeää, että hevosta kohdellaan mahdollisimman pehmeästi. Varjellaan hevosen suuta, ratsastetaan enemmän istunnalla ja pohkeella kuin ohjilla. Myös se kiehtoo, että lännenratsastus on hevoselle kiinnostavaa, hevonenkin saa ajatella. Olen huomannut, että hevoselle tulee radalla usein tietty imu esteille. Tekemisellä on hevoselle jokin merkitys.

Lännenratsastusvarusteet ovat usein koristeellisia western-tyyliin.

Lehtinen tarkoittaa esimerkiksi sitä, että esteet ovat kuin pulmatehtäviä. Niissä on kaikuja karjapaimenten arjen tilanteista. Trail-rata on ympäristönä virikkeellinen, ja se mahdollistaa vaihtelun treeneissä, oli ratsukon päälaji mikä tahansa.

Tallilla voi harjoitella karjanajoa myös ihan oikeasti. Lehtinen on vuokrannut naapurilta lauman hiehoja, joiden avulla harjoitellaan paimennusta.

– Useammastakin hevosesta on siihen hommaan. Kaikki sellainen tekeminen kehittää hevosta todella paljon – ja se ei katso hevosen ikää eikä rotua.

Lehtinen korostaa, että kaikki tehdään hevosen kanssa yhteistyössä. Sitä ei voi pakottaa. Trail-esteiden suorittaminen vaatii valtavasti harjoittelua eli aikaa.

Terhi Lehtinen kouluttaa omia ja muiden hevosia. Osku on ollut hänellä varsasta asti.

Suomessa heikot harjoitteluolosuhteet kilpailijoille

Lännenratsastus poikkeaa tavallisesta myös siinä, että se on useimmille mukaan lähteneille elämäntapa.

Lajissa ei ole samanlaista palvelutarjontaa kuin eurooppalaisessa tyylissä. Lännenratsastustunteja tarjoavia ratsastuskouluja on niukasti, jos ollenkaan.

Usein lajin harrastajat hankkivat oman hevosen. Varsinaisia muodollisen koulutuksen saaneita ratsastuksenopettajia lajissa on vain muutamia, ja valmentajat ovat hankkineet kannuksensa käytännössä.

Lännenratsastuksen suosio on kasvanut 1990- luvulta alkaen, mutta eurooppalaisten ratsastuksen lajien rinnalla se on selvästi marginaalissa. Siitä kertoo muun muassa se, että lännenratsastuksen reining-lajissa kilpaileville on Suomessa heikot harjoitteluolosuhteet.

Isoja, reiningin liukupysähdyksiin tarvittavia maneeseja ei ole yhtään. Ruotsissa niitä on kymmeniä. Reining on lännenratsastuksen vauhdikas laji, jossa tehdään nopeita käännöksiä ja liuku­pysähdyksiä.

Miia Uusi-Rannan nelivuotias knabstrup-ori Dani on trail-radalla ensimmäistä kertaa. Dani hakee radalta varmuutta muihin lajeihinsa, esimerkiksi valjakkoajoon ja kenttäratsastukseen.

Ammuntaa ja lasson heittoa

Terhi Lehtisen talli Ilmajoella on yritys tuoda lännenratsastus yhä useamman ulottuville. Talli vuokraa hevosia, joten oman ratsun omistaminen ei ole pakollista. Asiakkaita tulee silti myös oman hevosen kanssa.

Lehtinen tarjoaa koulutusapua, valmennusta trailissa, karjanajossa, ratsastusjousiammunnassa ja maasta käsin -harjoittelussa. Tallilla ammuskellaan ilma-aseilla ja heitetään lassoa. Myös vierailevat kouluttajat käyvät opettamassa eri lajeja.

Vuonna 2019 valmis­tunut extreme trail -rata on toiminnan keskiössä.

Lehtinen puolisoineen on tehnyt ennakkoluulotonta työtä rakentaessaan radan kotitalonsa ja -tallinsa kupeeseen käytännössä keskelle metsää, kauas etelän kasvukeskuksista. Rata maksoi kaivuutöineen ja hiekkoineen noin 200 000 euroa. Hiekkaa piti kuskata paikalle 55 rekkakuormallista.

Puoliso Tero Ketola on maanrakennusalalla ja kokopäivätyössä tilan ulkopuolella.

Kökkätöitä

Osa esteistä on tehty talkoilla eli pohja­laisittain kökkätyöllä.

– Olin ihan varma, ettei kökkään tule ketään. Ilahdutti, kun niin moni tuli.

Talkooväki oli osaksi hevosharrastajaporukkaa, joka haluaa harjoitella lännenratsastusta. Kun sopivaa harjoittelupaikkaa ei ole, se on tehtävä itse, eteläpohjalaiset tuumivat.

– Emme ole saaneet radan tekemiseen lainaa emmekä investointitukia. Kaikki on tehty omalla rahalla, Terhi Lehtinen sanoo.

Puoliso Tero Ketola on maanrakennusalalla ja kokopäivätyössä tilan ulkopuolella. Hevosyritys on yhteinen, mutta käytännössä Lehtisen johtama.

– Terhi suunnittelee, minä toteutan, Tero Ketola summaa.

Onko lännenratsastuksesta elannoksi Suomessa? Sitä eivät yrittäjät vielä tiedä, mutta usko on kova.

– Meillä käy asiakkaita pitkien matkojen päästä. Tilalle voivat majoittua niin hevoset kuin ihmisetkin, ja moni tuleekin meille pidemmäksi aikaa.

Pariskunta ei himmaile yhtään. Suunnitelmissa on toteuttaa maastoratsastusrata, lisää ratsastusjousiammuntaratoja, kärryajelureitti ja hevosten uittopaikka.

Kommentoi »