Apu

Lähihoitajan päivä: Sini Viinikka pitää hyvää huolta vanhuksista palvelutalossa

1


Lähihoitajan päivä: Sini Viinikka pitää hyvää huolta vanhuksista palvelutalossa

Sini Viinikan asenne on reipas ja suorasukainen. Hän työskentelee Hopeatien palvelutalossa Helsingissä. Lähihoitaja on asiakkaan kädet, jalat, silmät ja korvat.
Teksti Liisa Talvitie
Kuvat Petri Mulari

Siinä ei kauan nokka tuhise, kun Sini Viinikka, 27, aloittaa tiistaille osuneen iltavuoronsa kello kolmentoista jälkeen. Hopeatien palvelutalon ykköskerroksen asukkailla on kaksiot, joihin hoitohenkilökunta menee omilla avaimillaan. Aina ensin soitetaan ovikelloa, että nyt ollaan tulossa.

Talossa on 54 asuntoa ja satakunta asukasta, kun mukaan lasketaan ryhmäkodit. Lähi- ja sairaanhoitajat tekevät Hopeatiellä kolmivuorotyötä.

Sini Viinikan työvuoron ensimmäinen toimenpide on hoitaa iltapäiväkahvit vastuullaan oleville kuudelle vanhukselle.

– Asiakkaalle tai asukkaalle, jotka kaikki ovat täällä yli 65-vuotiaita, hän täsmentää.

Osa Sinin asiakkaista tulee itse kahville palvelutalon ruokalaan, mutta osalle hän vie kahvit ja palan kääretorttua asuntoihin.

Sini korostaa, että on tärkeää saada hoitaa samoja, jo tutuksi tulleita asukkaita.

– Hoitotyö on näin mielekkäämpää sekä itselle että asukkaalle, jolle tuttu hoitaja luo turvallisuuden tunnetta.

Hän sanoo näkevänsä jo asiakkaan kasvojen ilmeestä, onko hyvä vai huono päivä ja onko kipuja enemmän kuin eilen.

Talossa tehtiin järjestelyjä tämän vuoden alussa, ja nyt Sini vastaa yhden kerroksen asukkaista. Hän sanoo, että muutos oli hyvä: turha ramppaaminen kerrosten välillä loppui.

Sini käy vuoronsa aikana monta kertaa asiakkaittensa luona. Eilan hän tapaa iltavuoron alussa viedessään tälle kahvit. Eila nauttii kahveista ja Sinin kosketuksesta tämän kammatessa hänen tukkaansa. – Läheisyys ja kosketus ovat tärkeitä kaikenikäisille, Sini sanoo.

Eila saa kahvia ja kampausta

Sini soittaa Eilan ovikelloa ja huikkaa jo eteisestä, että mitäs kuuluu.

– Aika hyvää, kun ei paremmasta tiedä, vastaa talviolympialaisia televisiosta katsova Eila.

Sini auttaa hänet sängystä pyörätuoliin ja sanoo napakasti: – Yks, kaks, kolme, jalalle. Nyt mennään!

Eila ei halua kääretorttua, mutta kahvi maistuu. Eilan pään asennosta näkee, että tuntuu hyvältä, kun Sini kampaa hänen tukkaansa. Ilme paljastaa, että vielä kerran kammalla läpi.

Eila on asunut Hopeatiellä vuoden, ja aiemmin hänellä on ollut Helsingin seudulla monta osoitetta Ullanlinnasta lähtien. Kirjahyllyssä on sukulaislasten ylioppilaskuvia ja sellaisia kirjoja kuin Kiehtova ihmismieli.

– Viimeksi asuin Harjukadulla Kalliossa. Minulla on yksi poika, Kari, joka käy katsomassa minua joka viikko. Nyt hän on kuitenkin lomalla, Eila selventää.

Sini kysyy vielä, jätetäänkö mölytoosa päälle – nähdään taas parin tunnin kuluttua.

Sini auttaa Kalevia juomaan kahvia ja kysyy, pitääkö tämän katselemastaan elokuvasta. – Kyllä, se on Pekka ja Pätkä, Kalevi vastaa.

Kalevi katsoo tv:stä Pekkaa ja Pätkää

Seuraava asukas on hiljaisempi kuin Eila. Hän on Kalevi, jonka luokse Sini rientää pitkällä ja nopealla askeleellaan.

Kalevi siirtyi Hopeatielle Suursuolta jo vuonna 2013. Sini sanoo, että Kalevin kunto on viime aikoina heikentynyt entisestään.

Kalevi ei paljon juttele eikä ilmaise, onko hänellä kipuja. Hoitajien tekemästä huoneentaulusta paljastuu, että Kalevi on syntynyt vuonna 1941, työskennellyt postinjakajana ja elellyt poikamiehenä äitinsä kanssa.

Kalevin oma lausahdus taulussa kertoo, että hänellä on kaikki hyvin. Lähiomaisia ei ole, sillä äiti on jo kuollut. Serkku käy silloin tällöin katsomassa häntä.

– Mitä olet, Kalevi, tänään tehnyt? Sini kysyy ja juottaa samalla kahvia. Sini kehottaa nielaisemaan, ettei kahvi mene väärään kurkkuun, ja avamaan myös silmät, ei vain suuta.

– Kattonu telkkaria, Kalevi vastaa ja koettaa avata puoliummessa olevat silmänsä.

Pekka ja Pätkä ilakoivat ruudussa haaremiasuihin pukeutuneina Suezille sijoittuvassa elokuvassa.

Pitkä työpäivä on ohitse, ja Sini valmistautuu kotiinlähtöön. Kotona häntä odottaa avopuolison lisäksi kolme koiraa. – Ne ovat oppineet niin hyvin rytmini, että nukkuvat myös päivällä, jos minun on nukuttava.

Sini jatkaa gerontologian opintoja

Kahvien jälkeen on hetki aikaa hörpätä kuppi itsekin. Paljastuu, että Sini kouluttautui yläasteen jälkeen kokiksi. Ravintolatöiden ohella hän opiskeli Stadin aikuisopistossa lähihoitajaksi ja valmistui vuonna 2015.

Sini vannoi opiskeluaikoina äidilleen, että lapsia tai vanhuksia hän ei ainakaan ala hoitaa. Mutta ne vanhukset ja heidän tarinansa!

– Nyt teen oppisopimuksella vanhustyön erikoisammattitutkintoa. Mieli muuttui opiskelujen aikana, ja gerontologia kiinnostaa minua. Yksikään päivä täällä ei ole ihan samanlainen. Työ on vaihtelevaa ja monipuolista, hän sanoo.

Päästyään harjoitteluun Hopeatielle Sini huomasi, että työskentely elämää kokeneiden naisten ja miesten parissa on antoisaa. Toisaalta se on monella tavalla raskasta niin henkisesti kuin fyysisestikin.

– Joudun olemaan jatkuvasti jalkojeni päällä. Oikea työergonomia on tärkeää, koska asiakkaat ovat painavia ja joudun avustamaan heitä sängystä pyörätuoliin, vessaan ja pesulle.

Toistaiseksi Sinillä ei ole ollut mitään työperäisiä vaivoja. Pitkään lähi- tai sairaanhoitajan työtä tehneet kärsivät usein etenkin selkävaivoista.

Samassa Sinin puhelin hälyttää. Sini on hälytysvastaava, ja hänen puhelimeensa siirtyy hälytys asukkaan turvarannekkeesta. Hälytys ei ole tällä kertaa akuutti.

Sini auttaa Eilan sängystä pyörätuoliin ja sanoo napakasti: – Yks, kaks, kolme, jalalle. Nyt mennään!

Asukkaat hoidetaan loppuun asti

Sini on nähnyt monen Hopeatien asiakkaan elämän hiipumisen. Hänestä on hienoa, että palvelutalossa hoidetaan kaikki asukkaat loppuun saakka.

– Meiltä ei lähdetä sairaalaan kuolemaan. Asukkaiden toive on kuolla kotona, ja Hopeatie on heille se viimeinen koti. Tänne tullessaan yhä useammat ovat huonommassa kunnossa kuin takavuosina, joten monen hoitokaari on aika lyhyt.

Sinin ohjaaja, sairaanhoitaja Maria Vartiainen pistäytyy juttelemassa ja kertoo tunteneensa Sinin jo pitkään. Ohjaajan vastuulla on kehittää oppilaan toimintaa työssään.

– Sini on reipas, ja hän on kasvanut aikuiseksi, mikä tarkoittaa oma-aloitteisuutta ja vastuunottoa. Hänestä on iso apu täällä.

Puheet sikseen. On hetki aikaa toimistotöille hoitajien yhteisessä työhuoneessa.

– Paperityöt ovat osa työnkuvaa, mutta isoin osa on ihmisten kanssa työskentelyä. Olemme täällä asiakkaita varten. Vastuullamme on myös kaikki lääkehoito. Lääkärikierto on torstaisin.

Hoitoalan palkkatasosta Sini toteaa, että matalahan se on.

– Jos tätä työtä tekee vain palkan takia, ei ole oikeassa paikassa.

Hän sanoo myös, että alalla on edelleen aivan liian vähän miehiä. Monet lähihoitajaksi opiskelevat miehet valitsevat valmistuttuaan ensihoitajan ammatin.

Muistisairaiden kerroksessa on hellittävänä kaikkien asukkaiden yhteinen Milla-kissa.Hoitaja Tarja Nummenpää kertoo Milla sylissään, että kissan kosketus ja kehrääminen rauhoittavat muistisairasta. Palvelutalossa käy myös vierailulla Kennelliiton kaverikoiria.

Hoitokissa Milla on muistisairaiden ilona

Päivällisen aika koittaa kello seitsemäntoista. Sini kantaa jälleen tarjotinta paksu avainnippu kaulassaan. Hän tietää, ettei kaikilla asiakkailla ole vielä nälkä.

– Minusta on sama, syövätkö he suolaista tai makeaa. Tärkeintä on, että juovat riittävästi. Monien ikäihmisten ongelma on riittämätön nestemäärä, lähinnä liian vähäinen vedenjuonti päivän mittaan, Sini sanoo.

Vedestä päästään toiseen nesteeseen eli alkoholiin. Se ei ole kielletty aine Hopeatiellä.

Päivällinen on jaettu, ja Sini lähtee näyttämään muistisairaiden asukkaiden kerrosta. Myös se on hänen vastuullaan yövuoron aikana.

– Yövuorossa meitä on kolme hoitajaa, ja vastaamme koko talosta. Oman mielenterveyden kannalta on ihan hyvä, että välillä vastuulla ovat eri asiakkaat.

Muistisairaiden ilona on yhteinen kissa Milla. Kissan silittäminen ja kehrääminen rauhoittavat usein levottomia muistisairaita. Palvelutalossa käy myös kaverikoira, joka on osa Kennelliiton kaverikoirapalvelua.

Sini sanoo, että kosketus on kaikille tärkeää, niin muistisairaille kuin muillekin asukkaille.

– Vanhukset iloitsevat samoista asioista kuin nuoremmat.

Taannoinen Hunks-miestanssiryhmän keikka oli suurmenestys.

Saunavuoro kerran viikossa

Asukkailla on saunavuoro kerran viikossa, ei kuitenkaan tänään Sinin asiakkailla. Sauna voidaan silti lämmittää myös muulloin kuin varsinaisena saunailtana. Saunatilat ovat avarat.

– Suihkuhuoneen on oltava niin iso, että sinne mahtuu pesuvuode. Saunan lauteet ovat matalalla, Sini sanoo ja aukaisee löylyhuoneen oven.

Saunattomina päivinä hän hoitaa asukkaiden pesut joko vuoteessa tai asukkaan kaksion omassa kylpyhuoneessa.

– Pesut tehdään aamuin illoin. Suihku kerran viikossa on minimi, ja jotkut asukkaista pitää suorastaan houkutella suihkuun. He kuuluvat sukupolveen, joka on tottunut nuukaan elämään. Vettä ei saa lotrata!

Hopeatiellä on tilava kuntosali, joka on avoin myös alueella asuville ikääntyneille ja työttömille. Perjantaisin heidän käytössään on saunakin.

– Kuntosalilla asukkaita kuntouttavat lähihoitaja ja fysioterapeutti, joka on osa moniammatillista tiimiä. Tiimi tekee liikuntasuunnitelman kaikille asukkaille yhdessä vastuuhoitajan kanssa.

Kuntosalilla annetaan ohjausta ja neuvontaa asukkaille ja muille kävijöille.

Lähihoitajan päivä päättyy iltapalan jälkeen

Kotiin Sini pääsee iltakymmenen aikaan. Sitä ennen hän on jakanut iltapalan, antanut raportin yöhoitajille, käynyt vielä kerran läpi kuuden asiakkaansa tilanteen ja toivottanut hyvät yöt.

Kotona odottavat avopuoliso ja tämän 5-vuotias tytär, joka asuu heillä vuoroviikoin. Ja kolme koiraa: kääpiöpinseri, mäyräkoira ja ranskanbulldoggi.

– Koirat ovat harrastukseni, ja niiden kanssa ulkoilu on hyvää vastapainoa työlle.

Sinillä on myös erinomaiset unenlahjat, ja hän pystyy nukkumaan sikeästi yövuorojenkin jälkeen. Koirat ovat tottuneet emäntänsä vaihtelevaan vuorokausirytmiin. 

Julkaistu: 25.4.2018