Lääkäripelko on yleisempää kuin uskomme. Etenkin hammaslääkäriä kauhistellaan. Toisaalta myös lääkäri voi pelätä potilasta, varsinkin jos hän on tuore ammatissaan. Silloin huoneessa saattaa istua kaksi pelokasta ihmistä.

Osa meistä pelkää, että lääkäri kertoo huonoja uutisia tai edessä on rankka tutkimusvaihe, joka ei juuri nyt sopisi aikatauluun. Tai tutkimus maksaa eikä ole rahaa. Vaiva voi myös tuntua kiusalliselta esimerkiksi silloin, kun kyse on potenssivaikeuksista tai virtsankarkailusta. Joku taas ei osaa oikein kuvata vaivaansa, ja toinen näyttelee urheaa.

Minulla on hammaslääkäriä kohtaan aina tiettyjä ahdistuksen tunteita, jotka kuitenkin hallitsen. Kävin vuoden verran joka arkipäivä hammaslääkärissä, ja vaikka käynnit olivat aina kivuttomia, tunne on siirtynyt ikikokemuksiini. Mielelläni tuskailen siitä joka kerta hammaslääkärille, jopa useita kertoja. Tällaiset vahvat kokemukset heijastuvat aina seuraavaan lääkäri­käyntiin. Osa ihmisistä reagoi jopa niin vahvasti, että panee suorastaan hanttiin lääkärin kosketusta tai tutkimuksia.

Lastenlääkäreille opetetaan potilaan kohtaamista. Kerrotaan kosketuksen merkityksestä, toimenpiteiden selittämisestä ja ennen kaikkea hyvän alkutilanteen eli potilassuhteen luomisesta. Toki muillekin lääkäreille näistä puhutaan, mutta kiire johtaa usein siihen, että lääkäri naputtelee tietoja koneelleen ja haastattelee potilasta jopa katsomatta tätä välillä. Määräajan puitteissa on saatava selvyys potilaan viasta ja löydettävä jatkotoimenpiteet.

Professori Kalle Achté kertoi, että vasta potilaana hän ymmärsi, mitä on aito potilassuhde. Hän tarkasteli vuoteen pohjalta tarkasti jokaisen sisääntulijan ilmettä, näkyikö siinä huonoa viestiä. Aiemmin Achté oli kirjoittanut monissa kirjoissaan potilassuhteen merkityksestä.

Lääkärin pitää olla perusteellinen, toimia rauhallisesti ja kertoa asioista potilaalle etukäteen. Vastaanotolla tulisi olla aikaa myös kysymyksille, jottei kävisi kuten ystäväni epikriisiin oli kirjattu: potilas kyselee liikaa.

Meidän potilaiden oirekokemuksia ei saa koskaan vähätellä, vaan haluamme tulla kuulluksi. Tasa-arvoi­nen kohtelu lähtee tästä ja luo pohjan hyvälle potilassuhteelle. Potilaalta ei myöskään koskaan saa viedä toivoa.

Lääkärin lisäksi voimme pelätä tutkimuksia. Kun lääkäri kertoo kiireisesti, että seuraavaksi on EKG (sydänfilmi) tai kolonoskopia (paksusuolen tähystys), emme välttämättä ymmärrä, mitä on edessä. Ehdotin kerran televisioon ohjelmaa, jossa esiteltäisiin yleisimpiä tutkimuslaitteita ja -tapoja. Kukaan ei innostunut. Uskon silti, että moni haluaisi tietää esimerkiksi, milloin röntgenkuva riittää ja milloin otetaan tietokonetomografia eli TT.

Tärkeintä on puhua asioista ja kertoa toimen­piteistä. Kaihini leikannut silmälääkäri selosti minulle kaikki vaiheet huolella. Välillä hän totesi, että nyt ollaan hetki hiljaa: tämä on tarkka vaihe. Tunsin oloni koko ajan levolliseksi. Tiesin, mitä tapahtuu.

Potilaana siis kerro heti alkuun, että pelkäät, mitä edessä on. Kerro, että vaivat nolottavat. Kerro, että et ymmärtänyt, mitä lääkäri sanoi. Kerro, että sinulla on ikäviä kokemuksia lääkäristä. Kerro, ettet tiedä, mihin tutkimukseen joudut. Mutta kerro myös, jos olet tyytyväinen. Jokainen kontakti kouluttaa.

Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.